56. Miksi olen kapitalismikriittinen? (osa 1)

Suomessa ja muualla Euroopassa kritisoidaan kovasti nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttajien maahantuloa haluttaisiin rajoittaa. Maahanmuuttajat, erityisesti islamilaiset sellaiset, nähdään uhkana. Heidän pelätään rappeuttavan ja tuhoavan suomalaisen kulttuurin. Poliitikkoja pidetään isänmaanpettureina, jotka harjoittavat “holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa”.

Tosiasia on se, että suomalainen kulttuuri on jo rappeutumassa ja tuhoutumassa. Poliitikkomme ovat hyvin epäisänmaallisia. Syyn katson kuitenkin johtuvan täysin muista asioista, kuin nykyisen maahanmuuttopolitiikan harjoittamisesta. Nykyinen harjoitettu kapitalismipolitiikka on mielestäni paljon tuhoisampaa Suomelle, kuin nykyinen maahanmuuttopolitiikka. Suomen olisi ryhdyttävä toimeen hetimmiten ja rajoitettava pääomavirtojen ja sijoittajien pääsyä tänne huomattavasti. Miksi näin? Koska useimmiten pääomavirrat ja sijoittajat tulevat sellaisesta kulttuurista, jossa verotus ja hyvinvointipalvelut eivät ole kovin suosittuja. Villien pääomavirtojen ja erilaisesta kulttuurista tulleiden sijoittajien on hyvin vaikea sopeutua suomalaiseen verotus- ja hyvinvointijärjestelmään, jossa muun muassa koulutus on ilmaista (kun se monissa muissa kulttuureissa on maksullista). Integroituminen tulee olemaan vaikeaa näiden maahantulijoiden kohdalla. Suomalaiset poliitikot ovat harjoittaneet holtitonta kapitalismipolitiikkaa jo aivan riittävästi, ja se näkyy hyvinvointivaltion yhä nopeampana kuihtumisena. Poliitikkomme ovat valmiita tinkimään tavallisten suomalaisten elintasosta salliakseen veronalennuksia erilaisesta kulttuurista tulleille sijoittajille ja yrittäjille. Nyt on muutoksen aika, jos haluamme vielä jotenkin pelastaa hyvinvointivaltiomme. Suomeen ovat tervetulleita kaikenlaiset sijoittajat pääomineen, kunhan maksavat veronsa siinä missä muutkin. Hyvää kapitalismia, joka hyödyttää Suomea sekä suomalaista hyvinvointivaltiota ei kukaan järkevä ihminen vastustane.

Kapitalismi, Adam Smithin kehittelemä ideologia rahan tienaamisesta on ollut varsin menestyksekäs. Ideologian (vieläpä epädemokraattisen sellaisen) siitä tekee sen, että sille ei edes vaivauduta miettimään vaihtoehtoja. Se esitetään ainoaksi vaihtoehdoksi, jota tulisi opettaa jo pienille lapsille. Kaikki toisenlaisista vaihtoehdoista puhuvat leimataan kommunisteiksi ja anarkistihipeiksi. Välihuomautuksena liittyen taloustieteen opiskeluun: opiskellessamme taloustiedettä, keskitymme nimen omaan kapitalistiseen visioon taloudesta. Sosialistinen suunnitelmatalous toki mainitaan. Siten on mielestäni virheellistä puhua taloustieteistä, kun meille pääasiassa opetetaan vain sitä yhtä näkökulmaa, muihin talousvisioihin ei haluta syventyä sen enempää. Täten pitäisi puhua kapitalistisesta taloustieteestä, eikä harhaan johtavasti taloustieteistä.

Ihmettelen suuresti, miksi Suomi riippuu nykyisessä kapitalistisessa markkinataloudessa, kun vaihtoehtojakin on. Suomella on luontoa vaikka muille jakaa ja Suomi voisi olla omavarainenkin. Suomen taloushan oli maatalousvaltaista hyvin pitkään. Suomi teki kohtalokkaan virheen avatessaan ovet holtittomille pääomavirroille ja sijoittajille ja liittyessään EU:hun unohtaen maanviljelijät, Suomen valtion perinteiset tukipilarit. Nykyisin kapitalismin luomaa harmaata arkea saamme ihailla kaduilla, kun työttömiksi ja asunnottomiksi jääneet vaeltavat vailla paikkaa minne mennä byrokraattisten suuryritysten yhteiskunnassa.

Ei tule myöskään unohtaa sitä, että kapitalistisessa yhteiskunnassa työttömät, asunnottomat jne. ovat yhteiskunnalle hyödytöntä pohjasakkaa, joiden soisi hiljaisesti katoavan. Sinun tulee alistua epäsäännölliseen vuokratyöhön vailla säännöllisiä tuloja. Jos olet onnekas, saatat päästäkin säännölliseen palkkatyöhön. Palkkatyössä sinun tulee sopeutua työnantajasi epärealistisiin vaatimuksiin unohtaen itsesi ja omat tarpeesi (vapaa-aika, perhe jne.). Ei riitä, että olet robottimainen kone. Sinun tulee olla robottimainen monitoimikone, joka osaa kaiken yhdellä napin painalluksella. Ei ihme, että stressi ja muut ihmistä kuluttavat sairaudet lisääntyvät. Nykyisin on muutenkin hyvin vaikeaa saada töitä, koska suomalaiset yrittäjät ovat joutuneet koneiden ja laitteiden pauloihin. Yrityspomot harvemmin tarvitsevat ihmistyövoimaa, koska suuren osan töistä hoitavat koneet. En yhtään ihmettelisi, jos työntekijöiden lakot ja mielenosoitukset lisääntyisivät lähitulevaisuudessa. Joskus se raja tulee vastaan työntekijöilläkin. Samanlaisissa olosuhteissahan työväki lähti vaatimaan oikeuksiaan. Toivon, että lähitulevaisuudessa työläiset lakkoilisivat ja vaatisivat oikeuksiaan enemmän. Yleislakko Suomeen!

Oikeistolaisille selvennykseksi: työväen oikeuksista puhuminen ei mielestäni ole kommunismia. Työväenliike on työväenliike ja kommunismi on kommunismia, johon työntekijät saattavat hurahtaa. Vaikka en kommunismiin uskokaan, on tähän väliin kuitenkin sanottava jotain kommunismin puolesta. Mikään valtio ei ole mielestäni ollut ainakaan täysin kommunistinen. Pikemminkin Neuvostoliitto ja muut vastaavat tuovat itselleni mieleen “uusmerkantilistiset” järjestelmät, jotka ajoittain harrastivat flirttailua kapitalismin kanssa. Tuotantovälineet eivät ole koskaan olleet kaikkien työntekijöiden yhteistä omaisuutta, vaan valtion omaisuutta, johon valtio antoi käyttöoikeuden. Toinen esimerkki nykypäivän niin sanotuista julkisista tiloista. Uimarannat, torit ja niin edelleen ovat julkisia tiloja, joilla yleensä saa oleskella vapaasti. Rautatieasemat, lentokentät ja muut vastaavat eivät ole julkisia tiloja, eivät edes osittain julkisia (miksi ylipäätään käytetään sellaista termiä, kuin “osittain julkinen”?). Kyseiset tilat ovat valtion tai kaupungin omaisuutta, joita valtio tai kaupunki antaa käyttää rajoitetusti tiettyinä aikoina. Rautatieasemat suljetaan tiettyyn aikaan ja jos turhan kauan vietät aikaa lentokentällä “asiattomasti”, tullaan sinulta todennäköisesti kysymään henkilöllisyystodistusta. Yleensä “asiattomat oleskelijat” häädetään “julkisista tiloista” vartijoiden voimin taivasalle. Voidaanko tällöin puhua julkisista tiloista?

Kommunismia haukutaan myös liian utopistiseksi aatteeksi. Tottahan se on. Mutta täysin sama pätee kapitalismiin; erityisesti äärikapitalistit ja yövartijavaltiota kannattavat kapitalistit, jotka kritisoivat “holhoavaa valtiota”. Äärikapitalistin unelma: ei valtiota ollenkaan rajoittamassa; jokainen tulkoon toimeen omillaan. Syy, miksi en usko tähän utopiaan on se, että kurjuus ja vähäosaisuus lisääntyisivät, kun voimakkaat yksilöt veisivät niin sanotusti kermat päältä hamstraamalla itselleen kaiken. Vahvat söisivät heikot; vallalla olisivat viidakon lait. Yrityspomot saisivat myös kohdella työntekijöitään haluamallaan tavalla, kun ei olisi lakeja rajoittamassa. En haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa kaikki olisi kaupan tai jonkun toisen omaisuutta. Esimerkiksi liikkuessasi luonnossa, saattaisit liikkua jonkun toisen mailla ja vieläpä luvatta. Jokamiehenoikeudet siirtyisivät historiaan ja yritysmaailmassa yritysjohtajat saisivat kohdella työntekijöitään mielensä mukaan vailla rajoittavia työehtosopimuksia.

Yövartijavaltiota kannattavat ovat läheistä sukua äärikapitalisteille; he säilyttäisivät valtion tehtävinä ainoastaan turvallisuuspalvelut ja yksilönvapauksien turvaamisen. Kurjuus ja vähäosaisuus lisääntyisivät myös tässä kyseisessä mallissa. Kyseessä olisi fasistinen valtio. Jokuhan voisi tulkita mieltään osoittavan vähäosaisen uhaksi yleiselle turvallisuudelle ja yksilönvapauksille. Joku oikein ilkeä henkilö voisi haluta jopa siivota “saastan” pois kaduilta yleistä turvallisuutta ja yksilönvapauksia uhkaamasta. Yksilönvapaudet ovat näin ollen tulkittavissa vastaavassa järjestelmässä vahvojen ja rikkaiden yksilönvapauksiksi.

En myöskään usko niin sanottuihin “sekatalouksiin”. Olemme nähneet näiden vuosikymmenten aikana, kuinka sekatalous on lähinnä juoni, jolla tavallisia ihmisiä on valmisteltu tulevaan. Hyvinvointipalveluja ollaan huononnettu yhdistämällä ja “tehostamalla” esimerkiksi terveyskeskuksia siten, että nykyisin muun muassa vanhukset joutuvat matkustamaan kauas kotoaan saadakseen hoitoa. Terveyspalvelujen laatua ollaan myös huononnettu kilpailuttamalla terveyspalveluita yksityisillä yrityksillä. Kapitalismin ideologiaanhan kuuluu tunnetusti se, että tuottaa pitäisi mahdollisimman halvalla ja kuten tiedämme, halvalla harvoin saa hyvää ja laadukasta. Tulevaisuudessa tulemme näkemään lisää leikkauksia ja yksityistämisiä, joiden myötä voimme heittää jäähyväiset hyvinvointivaltiolle.

Kapitalismi on utopiaa, kuten kommunismikin (ellei jopa vielä suurempaa utopiaa). Vai mitä ajattelette sellaisesta aatteesta, jonka mielestä itsekkyydellä (niin sanotulla “näkymättömällä kädellä") saavutetaan hyvää mahdollisimman monelle? Kapitalismissa uskotaan sokeasti markkinavoimiin ja riskinottoihin. Kapitalismista tulee mieleen pokeripeli, jossa voittaminen on vain hyvästä onnesta kiinni, ja kun hävitään, niin sitten hävitään kunnolla ja muut kärsivät. Kapitalismiin kuuluvat myös erottamattomana osana keinottelijat, jotka ovat olleet osallisina nykyiseen pankkikriisiin. Kapitalismi myös suosii narsistisia oman edun tavoittelijoita, jotka pukkaavat kyynärpäillä muut kumoon edetäkseen urallaan. Voitto ennen kaikkea, muusta ei ole niin väliä tässä kilpailuyhteiskunnassa.

PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.

55. Vaatteet = aatteet?

Tieteellisen selityksen mukaan vaatteita on käytetty kymmenien tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset vaatteet valmistettiin eläinten nahasta ja niiden alkuperäinen tarkoitus oli suojata kylmyydeltä (tai polttavalta kuumuudelta). Pohjoisella pallonpuoliskolla (jolla saamme nauttia kylmyydestä yli puolen vuoden ajan) onkin syytä pukeutua lämpimästi jos henki/terveys on kallis. Vaatetus on myös suositeltavaa, jos asuu niin kuumilla alueilla, jossa aurinko voi polttaa tappavastikin. Omituista on se, kuinka pukeutuminen (jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli suojata kylmyydeltä tai kuumuudelta) on nykyään muodostunut itsestään selväksi käsitteeksi myös sellaisilla alueilla, jossa ilmasto on ihanteellinen, eikä vaatetusta tarvittaisi. Jos liikut julkisella paikalla ilman vaatteita, on kyseessä siveysrikos/viuhahdus ja niin edelleen.


Alastomuus rajoittuu (suomalaisessa kulttuurissa) esimerkiksi mökillä ollessa saunomiseen ja järvessä pulahtamiseen sekä ihmisten asuntoihin. Vaihtoehtoisesti alasti saa olla myös nudistirannoilla. Alastomuutta mainostetaan osana seksiä ja mainosmiehet käyttävätkin puolialastomia malleja myydäkseen tuotteita. Miksi alastomuudesta on tullut niin häpeällinen ja likainen asia monille ihmisille? Mehän synnymme alastomina, harrastamme seksiä alastomina ja peseydymme alastomina emmekä kuoltuamme tarvitse vaatteita. Alastomuuden pitäisi olla maailman luonnollisin juttu.



Raamatun mukaan alastomuuden häpeäminen alkoi siitä, kun Aatami ja Eeva söivät kiellettyä hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta. Tämän jälkeen heidän silmänsä avautuivat ja he alkoivat häpeillä alastomuuttaan. Hedelmän syönnistä seurasi rangaistus; karkoitus Eedenistä Jumalan valmistavien vaatteiden kera, joilla voitiin peittää tuo kamala alastomuus. Varsin vanha ilmiö siis kyseessä. Tiettyinä aikoina oltiin tosin hieman vapaamielisempiä, mutta eivätpä antiikin kreikkalaiset ja roomalaisetkaan ilman vaatteita hilluneet. Olipa kyseessä ankea tai hieman vapaamielisempi aikakausi, aina on vaatteilla pyritty kätkemään omat vehkeet.



Viralliset tahot antavat oikeutuksen epädemokraattisille siveyslaeille sanomalla, että alastomuus julkisella paikalla saattaa häiritä muita ihmisiä. Jos alastomuus häiritsee joita kuita, he pysykööt poissa ihmisten ilmoilta. Jos niin sanottu viuhahtaminen häiritsee jota kuta ihmistä, on mielestäni vika kyseisessä ihmisessä, eikä välttämättä kyseisessä viuhahtajassa. Valitettavasti kulttuurimme ovat opettaneet meidät pitämään luonnollista asiaa luonnottomana ja siten liittämään alastomuuden likaisella tavalla seksiin. Tämä on mielestäni perverssiä, eikä se, että joku haluaa hillua ilman vaatteita.


Monesti myös jauhetaan siitä, mikä on saatanallista tai mikä on lähtöisin Saatanasta. Usein saatanalliset asiat-kategoriaan laitetaan tietyt musiikkilajit, symbolit, tai tietynlaiset tavat, joita eri kulttuurit harrastavat. Jos Raamattua tulkitaan kirjaimellisesti, niin eivätkö vaatteet häveliäisyyden kontekstissa ole lähtöisin Saatanasta? Eikö häveliäisyys ole saatanallista? Se on ymmärrettävää, että haluaa suojautua kylmyyttä tai kuumuutta vastaan ja ovathan vaatteet myös kauniita. Jos kuitenkin lähtökohta on se, että ulkopuoliset vaativat meitä pukeutumaan siveellisistä syistä, liikutaan varsin omituisilla vesillä...


Valitettavasti vapauden rajoittaminen ei rajoitu ainoastaan vehkeidemme kätkemispakkoon. Meidän myös odotetaan pukeutuvan tietyllä tavalla. Meille kerrotaan lapsesta saakka, mitä on epäsopiva tai sopiva pukeutuminen. Vanhemmat murehtivat jo vastasyntyneiden lasten pukeutumisesta ja muodista (nyt en siis tarkoita esimerkiksi Martina Aitolehteä ja vastaavia, jotka hankkivat pienokaisilleen korvakoruja) stressaten: "pakko ostaa mun pojalle siniset vaatteet, nehän voi luulla, että mä kasvatan mun lapsesta neitimäistä hinttiä!". Viimeistään päiväkodin jälkeen ja teini-iässä täytyy luonnollisesti olla merkkivaatteet tai muuten hienot vaatteet, eikä missään nimessä kirpputorilta hommattua kamaa. Muutenhan luokkatoverit luulevat, että tulet köyhästä perheestä, toisin sanoen, huonommasta luokasta. Meidät siis luokkakasvatetaan ja luokkapuetaan jo pienestä pitäen ympäristön ja vanhempien ohjeistamina.



Teini-iässä kärsiessäni rankasta identiteettikriisistä ja haaveillessani rap-artistin urasta, ikätoverini hokivat minulle: "et sä voi olla räppäri, jos sul ei oo rap-vaatteita!". Nolasin siis itseni paitsi käyttäytymällä typerästi, myös pukeutumalla 50 Cent koruun ja vastaaviin. Epävarmat teinit ovat helppoja uhreja markkinavoimille (=yrityksille ja mainosmiehille) ja heidät onkin helppoa saada uskomaan, että täytyy kuulua valtavirtaan. Eihän kukaan järkevä yksilö halua olla "ernu" (erilainen nuori). Tämän lisäksi teinien vanhemmat suostuvat rahoittamaan valtavirta- ja luokkapukeutumista. Teini-iässä on jo viimeistään opittu se, että yksilö on omituinen turhake ilman näyttävää tyyliä.



Tyylikyttääjät väijyvät myös aikuisten maailmassa. Työelämässä ei riitä se, että olet hyvä jossakin. Sinun pitää myös osata pukeutua tyylikkäästi. Toisin sanoen sinun tulee pukeutua juhlallisesti ja edustavasti. Yrityspomot eivät halua burkha-naisia, pitkäpartaisia miehiä eivätkä ylipäätään "huonosti ja omituisesti pukeutuvia" ihmisiä. Syyt ovat usein seuraavanlaisia: "työntekijän tulee pukeutua asianmukaisesti ja edustavasti. He ovat keskeisessä asemassa antamassa kuvaa yrityksestä." Sellaiset yritykset, jotka vaativat työntekijöitään pukeutumaan "juhlavasti ja asianmukaisesti/edustavasti" antavat minulle sellaisen kuvan, että kyseisissä yrityksissä työskentelee äärimmäisen virallisen asiallisia jäykkiksiä ja hienohelmoja, joille käsitteet "arkinen" tai "massasta räikeällä tavalla erottuva" ovat kauhistuttavia kirosanoja. Vastaavanlaisten yritysten soisi menevän konkurssiin ja katoavan maan päältä.


Opettajan arki ei ole helppoa. Ei riitä, että opettajan odotetaan olevan tietokoneita, jotka tietävät kaiken. Myös ulkoisessa olemuksessa kiinnitetään huomiota virheettömyyteen. Oheisessa linkissä kerrotaan opettajien karusta arjesta:


"Väitöskirjatutkija Marjo Kamila on tutkimassa 130 opettajaa siitä, miltä opettaja saa näyttää, ja millaista heidän sosiaalinen vuorovaikutuksensa on. Kamilan mukaan opettajat kyttäävät toistensa pukeutumista aktiivisesti, ja erityisesti naisten pukeutuminen on suurennuslasin alla."

– Peruskoulussa opettajien on oltava edelleen kansankynttilöitä, eli opettajien on oltava täydellisiä ja näytettävä opettajalta, Kamila sanoo.

"Esimerkiksi tatuoinnit ja lävistykset saavat joidenkin niskavillat pystyyn. Ammattikorkeakouluissa opettajat pyrkivät olemaan roolimalleja ja näyttämään esimerkillään miten oppilaiden tulisi pukeutua tulevissa työpaikoissaan."

Naisten pukeutumisessa kiinnitetään erityisesti huomiota epäsopivuuteen, kaula-aukko ja hameen pituus ovat tarkkoja asioita.

– Vaikka naisopettajalla on paksut sukkahousut ja kahden sentin korot, mutta polvet ovat näkyvissä, se voi olla jollekin liikaa, Kamila sanoo.

"Miesten kohdalla huomiota kiinnitetään toistuvasti yllä oleviin vaatteisiin, polvipusseihin ja yleiseen nuhjuisuuteen."


Joskus vain se ulkoasu näyttää olevan tärkeämpää, kuin luovat opetusmetodit ja kommunikointi oppilaiden kanssa. Ihmettelen ajoittain niiden tiettyjen islaminuskoisten maiden johtajia, jotka epädemokraattisesti vaativat miehiä ja naisia pukeutumaan tietyllä tavalla. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että länsimaat, jotka vakuuttavat olevansa demokratian linnakkeita, vaativat kansalaisiaan pukeutumaan "asianmukaisella tavalla". Kaikenlaiset näkyvät uskonnolliset symbolit (esim. burkhat ja ristit) halutaan kieltää. Ylläoleva linkki ja lukemattomat muut esimerkit osoittavat, että ihmisten pukeutumista ei kontrolloida ainoastaan tietyissä islaminuskoisissa maissa, sitä harjoitetaan kaikkialla; toisaalla kontrolli on suorempaa, toisaalla se on epäsuoraa.



On kuitenkin myös muistettava, että jokaisella on oikeus pukeutua vaikkapa juhlavaatteisiin arkena taikka burkhaan tai muihin vastaaviin asusteisiin jos niin haluavat. Pukeutuminen harvemmin tapahtuu kuitenkaan täysin omasta halusta. Nykyisin vaikuttaa siltä, että pukeutumisvapautta ei juurikaan ole. Lapsesta saakka meidän odotetaan pukeutuvan tietyllä tavalla ja tämä uskomus iskostuu syvään sisimpäämme ja käytämme vanhetessamme tuhottomasti aikaa murehtien siitä miltä näytämme muiden ihmisten mielestä. Jos joku sanoo: "näytän lihavalta ja rumalta", on kyseessä harvoin kyseisen henkilön oma mielipide. Kyseinen käsitys itsestä on usein ulkoa annettu. Myöhempinä vuosina henkilö ajattelee käsityksen olevan hänen omansa. Harvemmin kukaan murehtii siitä, miltä ihan oikeasti näyttää unohtaen ulkoiset rajoittavat määrääjät ja tekijät. Muut määrittelevät, kuinka miehet ja naiset pukeutuvat. Niin kauan, kuin kaiken maailman tyylikyttääjät, mallimaailman pomot ja mainosmiehet (anoreksian aiheuttajat) ja muut vastaavat elävät maan päällä, ihmiset eivät voi elää vapaana. Toivonkin, että kaikki vastaavat vapauden rajoittajat heittäisivät veivinsä pikemmiten, jotta tavalliset ihmiset voisivat elää ja hengittää rauhassa.



PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.

54. Vasemmiston haudankaivajat

Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen aika on ollut kapitalismin kultakautta, tämä ei liene kenellekään epäselvää. Huolestuttavaa ja kenties ironistakin on, että nyt kapitalistinen juntta on omimassa samaa roolia itselleen, kuin Neuvostoliitto aikanaan. Vielä ironisemman ja surkuhupaisamman hommasta tekee sen, että kapitalistit, jotka ovat juuri nyt tekemässä epädemokraattista politiikkaa, puhuvat halveksuen Neuvostoliitosta ja muista epädemokraattisista järjestelmistä, jotka kielsivät moninaisuuden. Markkinavoimat (=yrityskuninkaat poliittisine päättäjineen) ovat tukahduttamassa monimuotoisuutta. Kaikkien tulee näyttää samalta ja uskoa markkinatotuuteen. Jos kehtaat poiketa tältä linjalta ja uskallat sanoa jotain kapitalismikriittistä, olet hirveä stalinistileninistimaolainentaistolainenmassamurhaajalastenkeittäjä...



On hyvin surullista havaita, ettei vasemmisto ole kyennyt haastamaan kapitalistista markkinadiktatuuria. Syy on toki osittain siinä, että kapitalistinen koneisto on iskenyt ilmat pihalle kaikista toisinajattelijoista. Jos kuitenkin halutaan harrastaa hieman itsekritiikkiä, voimme löytää syitä myös vasemmistosta itsestään. Ohessa listaamiani todellisen vasemmiston haudankaivajia:



- Jos lähdetään tutkailemaan esimerkiksi aitoja kommunisteja, huomataan, että heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta. Jo useasti hajaantuneet niin sanotut aitokommunistit ovat hajallaan näinäkin päivinä. Toisaalta on niitä, jotka vielä uskovat uuden 1918 tulevan. Toisaalta on taas niitä, jotka eivät eroa juuri mitenkään nykypäivän valtavirtavasemmistosta. Erona on se, että jauhetaan vanhoja teorioita ja lainataan Karl Marxia. Työväki toki mainitaan, mutta puheet työväestä hukkuvat pian teoriapohdintoihin. Aitokommunistit ovat unohtamassa juurensa.



- Kritiikkiä on myös annettava niin sanotuille kiljupunkkareille (oikeistolaisten antama pelkistetty stereotyyppinen kuva koko vasemmistosta), joiden päämäärät ovat sekavia. Toisaalta halutaan anarkiaa ja toisaalta halutaan kommunismia ja radikaalia feminismiä ja oikeutta eläimille ja niin edelleen. Keinot ovat mitä ilmeisimmin kyseenalaiset. Mellakoidaan mellakoimisen ilosta ja riemusta hihkaisten heitellään poliiseja kaljapulloilla ("koska poliisi on natsi"). Mielenilmaukset ja jopa mellakat ovat mielestäni oikeutettuja silloin, kun päämäärä on selkeä. Epämääräinen rähinä sen sijaan ei johda mihinkään. Talonvaltauksille nostan peukalon pystyyn. Voiko sitä selkeämmin päämääräänsä ilmaista? Tyhjät toimistorakennukset yhteiseen käyttöön vaan! Kunpa "kiljupunkkareiden" muutkin tavoitteet olisivat yhtä selkeitä.


- Kolmantena ryhmänä vasemmistoa hautaamassa ovat valtavirtavasemmistolaiset intellektuellit. Heitä on eduskunnassa edustamassa Vasemmistoliitto. Sanottakoon, että valtavirtavasemmistolaisten edustamat aatteet ovat kauniita, eivätkä ikävä kyllä valtavirtaa kapitalistisen rationalismin aikakaudella. Ongelma on kuitenkin siinä, että valtavirtavasemmistolaiset ovat aivan liian kesyjä, eivätkä he suinkaan aio ajaa läpi todellista muutosta. He haluavat vain hieman hioa kapitalismia enemmän ihmiskasvoisemmaksi. Toisaalta he epämääräisesti haluavat "kaikille kivaa", ja toisaalta ovat valmiita myymään itseään oikeiston koneistolle. Hyvänä esimerkkinä huhtikuun 2011 vaalit ja Vasemmistoliiton nykypolitiikka. Positiivisena poikkeuksena mainittakoon kuitenkin Vasemmistonuoret, jotka ovat ainakin sanoissaan selkeitä ja suoria.


Vielä hieman valtavirtaisesta älykkövasemmistosta. Yliopistoälykkyydessä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta yliopistotaustaisilla vasemmistoälyköillä on valitettava taipumus muodostaa sisäänpäinlämpiäviä piirejä (erästä osuvaa luonnehdintaa lainaten: "pseudoälymystön masturbaatiorinkejä"), joissa jauhetaan ulkopuolisille käsittämättömiä teorioita, käytetään hienoja sivistyssanoja, ollaan olevinaan parempia ja kritisoidaan jos joidenkin tahojen kapitalismikritiikki on "liian voimakasta".


Pol pot oli harvinaisen sekaisin päästään; hän massamurhasi omia kansalaisiaan, joiden joukossa oli "silmälasipäisiä älykköjä". Pol pot mitä ilmeisimmin vihasi noita "silmälasipäisiä älykköjä". Johtuiko se sitten alemmuuskompleksista, en tiedä. Sanottakoon, että khmerien toimintaa en tue, mutta jaan kaikenlaisen kriittisen halveksunnan sellaisia "parempia silmälasipäisiä vasemmistoälyköitä" kohtaan, jotka ajoittain katsovat duunaria nenänvarttaan pitkin ja ihmettelevät duunarien "tyhmyyttä" ja pahanhajuisuutta. Ehkä minäkin kärsin tietynlaisesta alemmuuskompleksista, tyhmä kun olen.


- Viimeisenä ryhmänä (jota en edes miellä osaksi vasemmistoa) kritiikkiä saavat viherpestyä kapitalismia kannattavat feministi-humanistit. Heille duunarin etu ei paljoa merkitse, kunhan päästään paijaamaan säälittävää duunaria ja pitämään sopivaa etäisyyttä pahanhajuisiin alemman sosiaaliluokan ihmisiin. Tämä ryhmä on läheistä sukua valtavirtavasemmistolle sillä erotuksella, että kapitalistien kelkkaan lähdetään vielä avoimemmin ja mitättömin kompromissein. Näistä mitättömistä kompromisseista on syntynyt viherpestykapitalismi. Kenties tästä ryhmästä olisi osuvampaa käyttää termiä "humanistikapitalistit". Humanistikapitalistit jauhavat ihmisoikeuksista, luonnosta ja tasa-arvosta haluamatta tehdä oikeasti mitään radikaalimpaa ajamiensa asioiden hyväksi.


Vasemmisto on rappiolla ja hajanainen. Haudankaivajia ovat tiivistetysti ns. aitokommunistit, anarkisti-kommunistit ja muut ääriaktivistit, valtavirtavasemmisto ja kapitalistihumanistit. Mitä hajanaisempi ja eripuraisempi vasemmisto, sen parempi kapitalistiselle markkinadiktatuurille. Viime aikoina olen pohdiskellut, mitä on tapahtunut niille 1960-luvun ihanteille. 1960-luvulla ei ollut mitään kapitalistihumanisteja, vaan kaikki aitohumanistit seisoivat rinnakkain; kommunistit, vasemmistoälyköt ja tavalliset palkkatyöläiset. Nykyisin mainitut ryhmät pysyttelevät visusti omissa ryhmissään halveksien toisia.


Onko ihme, että esimerkiksi tavalliset palkkatyöläiset ovat etääntyneet vasemmistosta? Syy on yksinkertaisesti se, ettei nykyinen hajanainen vasemmisto edusta tavallisia palkkatyöläisiä. Muistetaan nyt, että kaikki lähti liikkeelle työväen oikeuksien parantamisesta, selkeästä päämäärästä. On turha ihmetellä, miksi työväki äänestää mieluummin Perussuomalaisia samaan aikaan, kun aitokommunistit elävät menneessä, anarkistit riehuvat vailla selkeää päämäärää, valtavirtavasemmistolaiset lämpiävät sisäänpäin ja kapitalistihumanistit pistävät kapuloita rattaisiin avustaen aitokapitalisteja. Jos halutaan parempi maailma, on oltava a) selkeä päämäärä b) riittävän radikaali realistisella tavalla c) yhtenäinen rintama. Jos nämä eivät toteudu, hajanainen vasemmisto jatkaa hajoamistaan entistä pienempiin sirpaleisiin, jotka kapitalistit siivoavat helposti tieltä.


PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.

53. Mellakoista

Euroopassa on viime vuosien aikana ollut rähinöitä. Muun muassa Kreikka, Iso-Britannia, Italia ja Saksakin ovat kokeneet poikkeuksellisen laajoja mellakka-aaltoja. Tulkinnat ovat vaihdelleet erityisesti Britanniasta puhuttaessa. Jos kysytään oikeistolaiselta örmyltä, hänen mielestään kyseessä on yhteiskunnan pohjasakan riehunta. Jos taas maahanmuuttokriitikolta kysytään, kyseessä on kiittämättömän maahanmuuttaja-saastan riehunta. Kun taas vasemmistolaisilta kysytään, kyseessä on yhteiskunnasta pudonneiden epätoivoinen hätähuuto. Joidenkin mielestä kyseessä on nouseva protestimieliala EU:n ja kansainvälisten pankkien määräämiä säästötoimenpiteitä vastaan.

Kyseessä voi olla joko turhanpäiväinen riehunta niin maahanmuuttajataustaisten, kuin kantaväestöä edustavien nuorten taholta, yhteiskunnan kelkasta pudonneiden hätähuuto, EU:n ja pankkien ajamien pakkosäästöjen vastustaminen, tai sitten viime aikaisissa mellakoissa on ollut kyse kaikista mainituista tapauksista, jotka yhdistyvät mellakoissa.

Kreikassa ollaan ihan oikeutetusti mellakoitu ja lakkoiltu pakkosäästämistä vastaan, jonka päämääränä on ollut julkisen sektorin alasajo ja tavallisen kansan rankaiseminen huijaripoliitikkojen toimista. Ikään kuin ihmeen kaupalla Kreikka on kituutellut EU:ssa ja euro-järjestelmässä. Sehän on selvää, että Kreikan lähteminen molemmista mainituista instituutioista ei ole itsekkäiden pankkiirien ja liittovaltiota ajavien byrokraattien etujen mukaista. Sitä kuitenkin ihmettelen, kuinka Kreikan poliitikot suostuvat tuollaiseen epäisänmaalliseen toimintaan.

Toivottavasti Kreikan annettaisiin romahtaa jo tänä viikonloppuna. Se olisi pidemmällä tähtäimellä tavallisten kreikkalaisten ja kaikkien muidenkin tavallisten kansalaisten edun mukaista. Mitä enemmän EU:ta ja euroa yritetään pitää pystyssä, sitä enemmän tavallinen kansa kärsii ja vajoaa köyhyysrajan alapuolelle.

Iso-Britannia on myös ollut tapetilla viime aikoina. Iso-Britannia on yksi niistä EU-maista, joihin talouskriisin virus on tarttumassa. Tämän takia Britannian mantereella ollaan aloitettu oikeiston ajamat mittavat säästötoimet ja nyt ollaan tappamassa koulutusta ja julkisen sektorin rippeitä. Tämän vuoksi saarivaltiossa ollaan nähty pariin otteeseen mellakka-aaltoja. Aluksi opiskelijat protestoivat nousevia lukukausimaksuja vastaan. Toisella kerralla liekit leimahtivat, kun poliisi ampui jamaikalaisen huumediilerin. Lontoon ja lähiympäristön kadut täyttyivät mellakoivista nuorista, jotka oikeistolainen hallitus leimasi “yllättäen” roskasakiksi. Kyseisen välikohtauksen jälkeen mellakat näyttivät leviävän Saksaan asti, mutta mellakat onnistuttiin kuitenkin taltuttamaan poliisi-setien voimin.

Selvää on, että nykyinen tilanne on kestämätön. Niin kauan kuin poliittinen eliitti jatkaa kansalaisten kurjistamista, tulemme näkemään yhä alati kasvavaa tyytymättömyyttä. Miksi poliittinen eliitti sallii tämän kaiken? Joko a) kaikkien edellä mainittujen maiden poliitikot ovat heikkotahtoisia, joita ahneet pankkiirit ja isot byrokraatit ovat käyneet uhkailemassa, b) poliitikot todella uskovat omaan unelmaansa (unelma nimeltä EU) ja tekevät päätöksiä romahtamassa olevan järjestelmän pelastamiseksi vaikka sitten kansalaisilta kysymättä, c) poliitikoilta puuttuu itsekunnioitus, eikä heitä kiinnosta puolustaa johtamiensa valtioiden suvereniteettia. Itse veikkaan, että Suomen kohdalla kaksi viimeistä (b ja c) väittämää pätee. Erityisesti keskustaoikeistolle olisi kauhistus, jos Suomi saisi vakuudet. Perässä haukkuu keskustaoikeiston puudeli-media (muun muassa Helsingin Sanomat;

http://uutiset.msn.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Joka+populismiin+tarttuu+se+populismiin+hukkuu/1135268812144).

Eräillä kommentointisivuilla ollaan osuvasti vertailtu nykyisen Suomen hallituksen politiikkaa Neuvostoliitolle kumarteluun. Ainoastaan ilmansuunta on vaihtunut; nyt kumarrellaan länteen päin. Kuten ylläolevasta Hesarin kirjoituksesta käy ilmi, media näyttää harrastavan itsesensuuria aivan kuin sillon YYA-sopimuksen aikoihin. Mitään kriittistä ei saisi kirjoittaa EU:sta tai muustakaan, koska muuten kaikki (kapitalismikriitikot mukaan luettuna) leimataan impivaaralaisiksi perussuomalaisiksi. Idänkortti on vaihtunut länsikorttiin.

Tuen vilpittömästi kaikenlaista “yleistä laittomuutta”, kunhan “yleiselle laittomuudelle” on oikeutettu syy. Taulutelkkareiden ja merkkivaatteiden varastelua, ja viattomien ihmisten mukilointia en kuitenkaan ymmärrä. Jos mellakoidaan, niin mellakoidaan yhdessä holtitonta kapitalismipolitiikkaa ja elitismiä vastaan, ei toimien samalla tavoin kuin villit kapitalistiset elitistit itse. Mielestäni nyt olisi kaikkien kapitalismikriitikoiden ja kaikkien muidenkin korkea aika ryhtyä yleiseen kansalaistottelemattouuteen ja nousta vastustamaan eliittiä. Miksi kansalaisten tulisi tukea sellaisia päätöksiä, jotka edesauttavat “rahvaan” kurjistumista? Nyt on eliitin leikin aika ohi. On aika sytyttää Eurooppa liekkeihin ja levittää yleistä epäjärjestystä ja kansalaistottelemattomuutta aina Brysseliin asti, kunnes eliitti joko palaa maan pinnalle ja aloittaa kansan kuuntelemisen, tai vaihtoehtoisesti väistyy syrjään.

Alas EU ja euro!

PALA BRYSSEL, PALA!

BURN BRUSSELS, BURN!

DÉTRUISEZ BRUXELLES!

¡DESTRUYE TE BRUSELAS!

Oikea demokratia kehiin!

PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.

52. San Andrés special (day 5)

“Haikea huominen edessä”, ajattelimme edellisenä iltana mennessämme nukkumaan. Edessä olisivat viimeiset tunnit San Andrésilla. Herättyämme kiirehdimme välittömästi uimaan. Tunsimme meriveden viileyden ja herkullisen tuoksun jo kaukaa. Vesi oli sopivan vilpoisaa ja aallot sopivan korkuisia. Jos olisimme saaneet valita, olisimme jääneet loppupäiväksi aaltoihin lekottelemaan.

Uimisen lisäksi halusin hieman videokuvata uimarantaa ja muita lomailijoita. Minun ja kauniin seuralaiseni välille puhkesi pieni kina siitä, kuka suorittaisi videokuvauksen. Ongelma ratkesi huomattuamme erään herttaisen ja omapäisen, leskeksi jääneen, viisikymppisen rouvan (johon tutustuimme edellisenä päivänä), joka oli tullut Medellinista (Medellin on eräs kaupunki Kolumbiassa) yksin San Andrésille lomailemaan. Hänestä tulisi uusi ystävämme. Kuten sanottu, kyseinen nainen ratkaisi ongelmamme ja ohessa näettekin hieman videokuvaa hänestä lähettämässä terveisiä ja treffikutsuja suomalaisille miehille.

Herttaisen ja varsin omapäisen kolumbialaisen naishenkilön treffikutsu suomalaisille miehille!

Uimisen jälkeen palasimme hotellihuoneeseen lekottelemaan ennen kuin joutuisimme luovuttamaan huoneemme. Lekottelun jälkeen raahasimme matkalappumme alakertaan numeroitavaksi ja odottamaan tulevaa paluumatkaa kohti Bogotaa.

Huoneiden luovutuksen jälkeen meillä olisi vielä muutama tunti aikaa ennen kyytimme lähtöä. Kävimme kiertelemässä San Andrésin keskustassa ja ostamassa hieman tuomisia manner-Kolumbiaan ja Suomeen. Istuimme hieman nauttimaan suklaista ja jäätelöstä, jotka kieltämättä olivat herkullisia. San Andrésilla shoppaillessa kannattaa olla tarkkana kauppojen aukioloaikojen kanssa. Myyjät saattavat sulkea myymälänsä kesken päivän, jonka jälkeen he menevät lepäämään hetkeksi aikaa. Osattaisiinpa muuallakin suhtautua elämään yhtä rennosti; aikaa myös itselle töiden lomassa.

Shoppailun jälkeen tapasimme jälleen uuden ystävämme; herttaisen naishenkilön. Hän vieraili hotellialueellamme ja nautimme hotellialueen juomista; muun muassa Piña Colada-juomista, joista erityisesti uusi ystävämme nautti. Vierailimme myös ystävämme hotellilla, jonka nimi oli “Blue Tone”. Uima-allasalue oli hieman suurempi, kuin omalla hotellialueellamme ja hotelli oli hieman lähempänä merta. Siitä huolimatta sanon, että mikään ei vetänyt vertoja omalle hotellillemme! Ohessa hieman maisemakuvaa hotelli Blue Tonelta:

Iltahämäräinen maisema Blue Tone -hotellilta

Vierailun jälkeen kävimme hieman ulkoilemassa. Kiersimme lähiympäristöä aina aalloille saakka. Hämärä oli jo laskeutunut. Kävimme vielä sanomassa viimeisen tervehdyksen Karibianmeren aalloille. Ystävämme kertoi meille, että jos hetkeksi pysähtyisi meren äärelle mietiskelemään ja esittämään toivomuksensa hiljaa mielessään, toive/toiveet saattaisivat toteutua. Tunnelma oli erikoinen; kadut olivat tuolla puolella melkeinpä autioita satunnaisia kulkijoita ja suutelevaa paria lukuun ottamatta.

Karibianmeren aallot pimeyden laskeuduttua

Lopulta tuli lähdön hetki. Palasimme hotellille, hyvästelimme ystävämme ja kiipesimme laukkujen kera autoon. Lentokentällä teimme lähtöselvityksen, jonka jälkeen siirryimme lähtöaulaan odottamaan Aviancan konetta. Odottelu hieman venyi ja nukuimme hetken lentokentän pehmeillä penkeillä. Muutaman tunnin odottelun jälkein siirryimme viimein lentokoneeseen. Haikeina jätimme San Andrésin taakse toivoen palaavamme sinne vielä piakkoin. Parin tunnin Lennon jälkeen laskeuduimme Bogotaan, joka tuntui todella kylmältä kuuman San Andrésin jälkeen. Olisi aika palata manner-Kolumbiaan ja “arkeen” ja suunnata katse kohti uusia haasteita.

Tähän päättyy San Andrés special. Matkakuvauksilla olen halunnut tuoda kokemuksiamme esille pintapuolisesti. Luonnollisesti sanat eivät riitä (eivätkä aina videot ja kuvatkaan) kuvaamaan läheskään kaikkea. Jokaisen täytyy itse kokea tuo matka. Jos haluatte kokea jotain erilaista (eikä aina niitä perinteisiä), San Andrés on oikea valinta. San Andrés myös todistaa, että Kolumbiaan todella mahtuu kaikkea (sademetsistä vuoristoihin ja alankoihin ja alangoista afro-karibialais-kolumbialaiseen kulttuuriin). Kaikki vaan ennakkoluulottomasti tutustumaan! Tulkaa näkemään, kokemaan ja todistamaan, että Kolumbiasta on moneksi!

51. San Andrés special (day 4)

Heräsimme hieman paremmalla tuulella. Tuska ei ollut niin suuri, kuin edellisenä päivänä ja punoitus oli hieman helpottanut. Vaatteiden vaihtaminen sujuisi tällä kertaa vähäisemmillä tuskan kiljahduksilla. Herättyämme menimme aamupalalle ja aamupalan jälkeen olisi ohjelmassa kierros saaren ympäri. Etsiminen tuotti aluksi vaikeuksia, mutta pienen etsimisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin kokoontumsipaikan, josta porukka oli jo lähdössä.

Seurasimme porukkaa eräälle autolle, jolla ajaisimme saaren ympäri. Kuskina toimi eräs kovaääninen, hauska ja hieman militaristiselta vaikuttava mies, jolle maksoimme parituhatta pesoa tulevasta kyydistä. Pian auto starttasi ja niin olimme valmiita kierrokseen. Matka lähti käyntiin ja opas pääsi vauhtiin kertoessaan paikoista, joita ohitimme. Ohitimme muun muassa erään mielenkiintoisen talon, jonka seinät oli koristeltu simpukankuorilla. Talojen koristaminen simpukankuorilla oli ennen hyvin yleistä, mutta nykyisin ankarasti kiellettyä.

Ohitimme myös “hautausmaan”, toisin sanoen saaren alkuperäisasukkaiden puutarhan, jonne saaren alkuperäinen väestö hautasi ruumiit. Oppaan mukaan entisinä aikoina ennen ruumiiden hautaamista oli tavallista, että ruumiiden annettiin olla sisällä taloissa, kunnes ne alkoivat haista (tänä aikana elettiin uskossa, että vainajat olisivat elossa ja he vain ikään kuin nukkuivat. Nykyisin vastaavanlainen käytäntö on luonnollisesti ankarasti kiellettyä.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli hieno vanha puusta rakennettu hotelli, jonka sisätiloihin pääsimme tutustumaan nimellistä maksua vastaan. Kiivettyämme puiset portaat ylös, pääsimme nauttimaan sellaisesta maisemasta, jonka kuvailemiseen eivät sanat riitä.

Maisema katsottuna hotellista alaspäin

Tutkalimme vähän seinällä olevaa karttaa San Andrésista. Pieni saari on siis kyseessä, mutta kyseiseen pieneen saareen mahtuu paljon. Kokeilimme myös tietenkin reggae-päähinettä rastoineen ja aurinkolaseineen ja olimme polttavinamme “marihuana-sätkää” (kyseessä ei siis tietenkään ollut oikea marihuana-sätkä, vaan tavallisesta piirustuspaperista kyhätty rekvisiitta).

Matka jatkui. Ajaessamme kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, näimme vasemmalla puolellamme leipähedelmäpuun ja oikealla puolellamme Latinalaisen Amerikan ensimmäisen baptistikirkon. Näimme myös toisen kirkon; elitistisen adventtikirkon, jonka yläosassa luki: “for sinners only”.

Leipähedelmäpuu



















Vanha talo, jonka koristukset koostuvat simpukankuorista

Seuraava pysähdyspaikkamme oli mielenkiintoinen turistikohde nimeltä “Morganin luolat” (“Las Cuevas de Morgan”), jossa Karibialla toiminut pahamaineinen merirosvo Morgan oli kuulemma pitänyt majapaikkaa. Vierailu Morganin luoliin maksaa halukkaille 10 000 pesoa. Päätimme jättää käynnin väliin ja odotimme autossa seuraavaan kohteeseen pääsyä. Seuraava kohde olisi pieni kahvila meren äärellä, jossa halukas voi ostaa leivän, murustaa sen mereen ja katsoa, kuinka kalat taistelevat mereen heitetyistä leivänmuruista.

Seuraava ja viimeinen kohteemme oli pieni ulkoilmakahvila meren äärellä. Nautimme herkullisesta juomasta, joka tarjoiltiin kookospähkinän kuorissa. Meille myös hieman esiteltiin kohdetta. Vierailtavassa kohteessa kannattaa olla tarkkana, mihin astuu. Vierailtavassa kohteessa on nimittäin suuri aukko, jonne varomaton voi pudota. Maasto on melko kivikkoista kyseisessä ulkoilmakahvilassa ja aallot ovat melkoisen voimakkaita. Uiminen ei ole suositeltavaa vierailtaessa ulkoilmakahvilassa, vaikka houkuttelevaa se toki olisi. Muutamat epäonniset seikkailijat, jotka päättivät vierailla aalloissa mainitussa paikassa, eivät koskaan palanneet.

Ympäristö oli kaunis maaston karuudesta huolimatta ja ilma oli ihanteellinen. Juodessamme herkullista juomaa, kuulimme, kuinka paikalliset kommunikoivat keskenään. Paikalliset kommunikoivat keskenään kielellä, joka koostuu englannin ja kreolin kielistä. Ulkopuoliselle vierailijalle englannin ja kreolin sekakielen ymmärtäminen tuottaa mitä todennäköisemmin suuria vaikeuksia. Onneksi San Andrés on kuitenkin virallisesti kaksikielinen saari, joten siellä puhutaan espanjan lisäksi englantia, jota turistikin ymmärtää.

Lopulta oli taas aika lähteä. Matka läheni loppuaan, mutta kerkeisimme vielä lepuuttaa silmiämme hetken merenrantamaisemissa. Luonnollisesti kaikki uimarannat olivat kauniita omalla tavallaan, mutta kehtaan väittää, että oman hotellimme läheisyydessä sijainnut uimaranta veti vertoja kaikille muille uimarannoille. Niin ihanan valkoista ja pehmeää tuo hotellialueen hiekka on. Mielestäni jokaisen saarella kävijän on koettava saaren ympäriajo. Kyseisellä ajolla pääsee näkemään saaren kokonaisuudessaan ja hieman syvemmin. Kuten sanottu, opas vaikutti rennolta, hieman militaristihenkiseltä, joka oli usein vähän liiankin tiuhaan hoputtamassa vielä juomista nauttivia turisti-parkoja. Mitään pahaa sanottavaa itselläni ei kuitenkaan kierroksesta, eikä kovaäänisestä oppaasta ole. Matkan loputtua hyvästelimme toisemme ja opas (joka hieman puhui englantia) kysäisi iloisesti: “Finland and Colombia good?”. Totesin, että näin oli asian laita ja hyvillä mielin palasimme hotelliimme valmistautumaan seuraavaa ja viimeistä yhteistä ohjelmaamme varten.

Kiertelimme vähän aikaa San Andrésin keskustassa, joka paikoitellen muistutti hieman Bogotaa. Teimme muutamia silmäyksiä tulevia tuomisia varten ja viimein kiiruhdimme venesatamaan, josta moottorivene kuljettaisi meidät kohti risteilyalusta.

Risteilyaluksella meidät otettiin vastaan juomien ja hymyjen kera. Kiipesimme portaat ylös ja istuimme alas odottamaan matkan alkua. Taivas näytti hieman synkältä ja niinpä taivas lopulta repesikin, kun matkamme pääsi alkuun. Pieni sade ja ukkonen ei kuitenkaan pilannut tunnelmaa. Kun matka pääsi alkuun, henkilökunta julisti matkan alkaneeksi ja vuorossa olisi mukavaa ohjelmaa matkailijoille. Risteilyaluksen henkilökunta (joka koostui pääasiassa paikallisista) todella osasi tanssia! Aloitustanssi oli nimeltään “raga raga”.

Tanssin jälkeen vapaaehtoiset naismatkustajat menivät “lavalle” esittelemään tanssitaitojaan. Erityisesti eräs sympaattisen oloinen vanhempi nainen kunnostautui tanssissa, joka toteutettiin henkilökunnan ohjeiden mukaan.

Loppuaika kului yhteisten tanssien lomassa (jotka koostuivat luonnollisesti latinorytmeistä, kunnes oli viimeisten tanssien aika. Kaikki kokoontuivat yhteen viimeisten tanssien aikana ja meikäläinenkin yritti parhaansa mukaan heilua musiikin tahdissa. Pakko kuitenkin tunnustaa, että hävisin muille ja erityisesti henkilökunnalle.

Sanomattakin selvää, että risteily on kokemisen arvoinen. Tunnelma oli katossa koko ajan iloisten ja rentojen ihmisten tanssiessa ympärillä iloisen musiikin tahdissa. Risteilyllä voi tietenkin tyytyä vain maisemien katselemiseen, eikä tansseihin tietenkään ole pakko osallistua, mutta siinä tapauksessa kannattaa varautua siihen, että henkilökunnan edustaja saattaa tulla tanssimaan hyvin lähelle sinua. Kaikki vaan rohkeasti mukaan risteilylle!

Risteilyaluksen henkilökunnan tanssi ja meikäläisen selostus taustalla (koittakaa saada selvää!)

50. San Andrés special (day 3)

Edellisenä päivänä tuumailin, että myrskyääkö aurinkoisella San Andrésilla koskaan. Vastaukseksi sain ukkosen jyrinää ja salamointia noin kello kuuden aikaan aamulla. Ulos ei siis toistaiseksi olisi asiaa. Ukkonen sateineen osoittautui kuitenkin vain pieneksi kuuroksi. Loppupäivästä tulisi hieman tavallista viileämpi.







Edellisinä päivinä poltettu iho tuntui todella kivuliaalta. Muistutimme väreiltämme rapuja ja omat käsivarteni osoittivat turpoamisen merkkejä. Aamupalan jälkeen olisi siis käytävä apteekissa. Ostimme hieman voiteita ja lisäksi apteekkari neuvoi meitä olemaan loppupäivän pois auringosta. Hieman tavallista ankeampi päivä tiedossa, mutta ei se tahtia haitannut. Kävimme hieman ostoksilla aikamme kuluksi.
Tuliaisiksi ostimme erilaisia hajuvesiä ja shampoita sekä tietenkin makeisia. San Andrés on shoppailijoiden (niin mies- kuin naispuolistenkin) paratiisi. Kaikkea löytyy ja jos hyvin osaa katsoa, niin vieläpä halvalla. Ostimme muun muassa hienon suuren matkalaukun, joka Suomessa olisi maksanut mansikoita.





Loppupäivän vietimme hotellihuoneessa, välillä hotellialueen juomista nauttien, yrittäen toipua auringon tuottamista palovammoista. Päivällisellä tutustuimme todella miellyttäviin ihmisiin, joiden kanssa juttu luisti alusta alkaen. Kyseessä oli seurue Caucan maakunnasta. Seurueeseen kuului kaksi vanhempaa naista (sisaruksia), toisen naisen puoliso ja tytär. Vaihdoimme kokemuksiamme ajastamme San Andrésilla. Lisäksi saimme pienen informaatiopläjäyksen Caucan maakunnasta. Houkuttelisi tosiaan käydä siellä. Päivällisen jälkeen toinen naisista antoi meille hieman parantavaa voidetta ("lääkealoe, aloevera), joka auttoi hetkeksi.





Sitten vetäydyimme nukkumaan hotellihuoneeseen ja nukuimme sen, minkä kivuilta kykenimme. Aurinkorasvan käyttö on siis todella tarpeellista ja korkeiden UV-säteilyarvojen takia paitaa ei kannata ottaa pois edes uimaan mennessä. Myönteinen puoli palamisessa on se, että sen jälkeen iho yleensä vaihtaa väriä tummemmaksi ja kalpea iho saa rusketuksen.