Heräsimme hieman paremmalla tuulella. Tuska ei ollut niin suuri, kuin edellisenä päivänä ja punoitus oli hieman helpottanut. Vaatteiden vaihtaminen sujuisi tällä kertaa vähäisemmillä tuskan kiljahduksilla. Herättyämme menimme aamupalalle ja aamupalan jälkeen olisi ohjelmassa kierros saaren ympäri. Etsiminen tuotti aluksi vaikeuksia, mutta pienen etsimisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin kokoontumsipaikan, josta porukka oli jo lähdössä.
Seurasimme porukkaa eräälle autolle, jolla ajaisimme saaren ympäri. Kuskina toimi eräs kovaääninen, hauska ja hieman militaristiselta vaikuttava mies, jolle maksoimme parituhatta pesoa tulevasta kyydistä. Pian auto starttasi ja niin olimme valmiita kierrokseen. Matka lähti käyntiin ja opas pääsi vauhtiin kertoessaan paikoista, joita ohitimme. Ohitimme muun muassa erään mielenkiintoisen talon, jonka seinät oli koristeltu simpukankuorilla. Talojen koristaminen simpukankuorilla oli ennen hyvin yleistä, mutta nykyisin ankarasti kiellettyä.
Ohitimme myös “hautausmaan”, toisin sanoen saaren alkuperäisasukkaiden puutarhan, jonne saaren alkuperäinen väestö hautasi ruumiit. Oppaan mukaan entisinä aikoina ennen ruumiiden hautaamista oli tavallista, että ruumiiden annettiin olla sisällä taloissa, kunnes ne alkoivat haista (tänä aikana elettiin uskossa, että vainajat olisivat elossa ja he vain ikään kuin nukkuivat. Nykyisin vastaavanlainen käytäntö on luonnollisesti ankarasti kiellettyä.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli hieno vanha puusta rakennettu hotelli, jonka sisätiloihin pääsimme tutustumaan nimellistä maksua vastaan. Kiivettyämme puiset portaat ylös, pääsimme nauttimaan sellaisesta maisemasta, jonka kuvailemiseen eivät sanat riitä.
Maisema katsottuna hotellista alaspäin
Tutkalimme vähän seinällä olevaa karttaa San Andrésista. Pieni saari on siis kyseessä, mutta kyseiseen pieneen saareen mahtuu paljon. Kokeilimme myös tietenkin reggae-päähinettä rastoineen ja aurinkolaseineen ja olimme polttavinamme “marihuana-sätkää” (kyseessä ei siis tietenkään ollut oikea marihuana-sätkä, vaan tavallisesta piirustuspaperista kyhätty rekvisiitta).
Matka jatkui. Ajaessamme kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, näimme vasemmalla puolellamme leipähedelmäpuun ja oikealla puolellamme Latinalaisen Amerikan ensimmäisen baptistikirkon. Näimme myös toisen kirkon; elitistisen adventtikirkon, jonka yläosassa luki: “for sinners only”.
Leipähedelmäpuu
Vanha talo, jonka koristukset koostuvat simpukankuorista
Ympäristö oli kaunis maaston karuudesta huolimatta ja ilma oli ihanteellinen. Juodessamme herkullista juomaa, kuulimme, kuinka paikalliset kommunikoivat keskenään. Paikalliset kommunikoivat keskenään kielellä, joka koostuu englannin ja kreolin kielistä. Ulkopuoliselle vierailijalle englannin ja kreolin sekakielen ymmärtäminen tuottaa mitä todennäköisemmin suuria vaikeuksia. Onneksi San Andrés on kuitenkin virallisesti kaksikielinen saari, joten siellä puhutaan espanjan lisäksi englantia, jota turistikin ymmärtää.
Lopulta oli taas aika lähteä. Matka läheni loppuaan, mutta kerkeisimme vielä lepuuttaa silmiämme hetken merenrantamaisemissa. Luonnollisesti kaikki uimarannat olivat kauniita omalla tavallaan, mutta kehtaan väittää, että oman hotellimme läheisyydessä sijainnut uimaranta veti vertoja kaikille muille uimarannoille. Niin ihanan valkoista ja pehmeää tuo hotellialueen hiekka on. Mielestäni jokaisen saarella kävijän on koettava saaren ympäriajo. Kyseisellä ajolla pääsee näkemään saaren kokonaisuudessaan ja hieman syvemmin. Kuten sanottu, opas vaikutti rennolta, hieman militaristihenkiseltä, joka oli usein vähän liiankin tiuhaan hoputtamassa vielä juomista nauttivia turisti-parkoja. Mitään pahaa sanottavaa itselläni ei kuitenkaan kierroksesta, eikä kovaäänisestä oppaasta ole. Matkan loputtua hyvästelimme toisemme ja opas (joka hieman puhui englantia) kysäisi iloisesti: “Finland and Colombia good?”. Totesin, että näin oli asian laita ja hyvillä mielin palasimme hotelliimme valmistautumaan seuraavaa ja viimeistä yhteistä ohjelmaamme varten.
Kiertelimme vähän aikaa San Andrésin keskustassa, joka paikoitellen muistutti hieman Bogotaa. Teimme muutamia silmäyksiä tulevia tuomisia varten ja viimein kiiruhdimme venesatamaan, josta moottorivene kuljettaisi meidät kohti risteilyalusta.
Risteilyaluksella meidät otettiin vastaan juomien ja hymyjen kera. Kiipesimme portaat ylös ja istuimme alas odottamaan matkan alkua. Taivas näytti hieman synkältä ja niinpä taivas lopulta repesikin, kun matkamme pääsi alkuun. Pieni sade ja ukkonen ei kuitenkaan pilannut tunnelmaa. Kun matka pääsi alkuun, henkilökunta julisti matkan alkaneeksi ja vuorossa olisi mukavaa ohjelmaa matkailijoille. Risteilyaluksen henkilökunta (joka koostui pääasiassa paikallisista) todella osasi tanssia! Aloitustanssi oli nimeltään “raga raga”.
Tanssin jälkeen vapaaehtoiset naismatkustajat menivät “lavalle” esittelemään tanssitaitojaan. Erityisesti eräs sympaattisen oloinen vanhempi nainen kunnostautui tanssissa, joka toteutettiin henkilökunnan ohjeiden mukaan.
Loppuaika kului yhteisten tanssien lomassa (jotka koostuivat luonnollisesti latinorytmeistä, kunnes oli viimeisten tanssien aika. Kaikki kokoontuivat yhteen viimeisten tanssien aikana ja meikäläinenkin yritti parhaansa mukaan heilua musiikin tahdissa. Pakko kuitenkin tunnustaa, että hävisin muille ja erityisesti henkilökunnalle.
Sanomattakin selvää, että risteily on kokemisen arvoinen. Tunnelma oli katossa koko ajan iloisten ja rentojen ihmisten tanssiessa ympärillä iloisen musiikin tahdissa. Risteilyllä voi tietenkin tyytyä vain maisemien katselemiseen, eikä tansseihin tietenkään ole pakko osallistua, mutta siinä tapauksessa kannattaa varautua siihen, että henkilökunnan edustaja saattaa tulla tanssimaan hyvin lähelle sinua. Kaikki vaan rohkeasti mukaan risteilylle!
Risteilyaluksen henkilökunnan tanssi ja meikäläisen selostus taustalla (koittakaa saada selvää!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti