24. Vastine maahanmuuttokriitikoille ja "nuivalle vaalimanifestille"

Nykyisin tuntuu olevan vallalla käsitys, että rasismia ei juurikaan ole olemassa muualla, kuin nahkatukkaisten roturealistien piirissä. "Ne ovat rasisteja, jotka pieksevät somaleita kaduilla, terve maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia". On siis melkeinpä heille väsyttävää aina hokea sitä samaa, että Jussi Halla-aho ("Mestari") sanoi vain sen, mitä muut ajattelevat, eikä siinä missään nimessä ole mitään rasistista. Älkää nyt ihmiset viittikö! Ei maahanmuuttokritiikissä sinänsä mitään pahaa olekaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka on perseellään; ei siksi, että se olisi holtitonta, vaan siksi, koska sitä toteuttavat arvoliberalistit. Ne kaksinaismoralistit, jotka kauhistelevat rasismia, mutta eivät haluaisi somalia naapurikseen. Tässä maahanmuuttokriitikot osuvatkin oikeaan kritisoidessaan esimerkiksi Astrid Thorsia ynnä muita Thorsin hengenheimolaisia; sivistyneistö hyvin epätodennäköisesti olisi itse valmis niin sanotusti likaamaan käsiään. Pikku-Britannia sarja näytti loistavasti arvoliberalistien sisäisen arvomaailman. Kyseisen ohjelman eräässä sketsissä hienostunut brittirouva vetää laihdutuskurssia naisille. Kurssilla on intialaisperäinen nainen, joka yrittää saada äänensä kuuluviin. Hienostunut brittirouva ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan, eikä "hyväntahtoisesti" suostu ymmärtämään, mitä intialaisperäinen nainen haluaa sanoa. Sketsi huipentuu siihen, kun intialaisperäinen nainen voittaa lotossa, johon hienostunut brittirouva lopulta toteaa happamasti, kuinka rahat menivät väärään osoitteeseen. "Kuinka rahat sai niin helpolla joku, joka ei ole edes syntynyt Iso-Britanniassa, kun toiset joutuvat raatamaan". Kyllä, käänteinen ("hyväntahtoinen") rasismi on myös rasismia.

Entäpäs, kun mennään toiseen suuntaan, eli siihen maahanmuuttokriittisyyteen? Kun puhutaan natsismista tai paremminkin fasismista, on huomattava, että siinäkin oli olemassa maltillisiksi naamioituja suuntauksia. Ranskalainen fasisti-intellektuelli, Robert Brasillach lanseerasi niin sanotun salonkikelpoisen antisemitismin. Hänestä sanotaan seuraavaa:

"The mechanism of such neutralisation was best formulated back in 1938 by Robert Brasillach, the French fascist intellectual, who saw himself as a "moderate" antisemite and invented the formula of reasonable antisemitism. "We grant ourselves permission to applaud Charlie Chaplin, a half Jew, at the movies; to admire Proust, a half Jew; to applaud Yehudi Menuhin, a Jew; … We don't want to kill anyone, we don't want to organise any pogrom. But we also think that the best way to hinder the always unpredictable actions of instinctual antisemitism is to organise a reasonable antisemitism.""Is this same attitude not at work in the way our governments are dealing with the "immigrant threat"? After righteously rejecting direct populist racism as "unreasonable" and unacceptable for our democratic standards, they endorse "reasonably" racist protective measures or, as today's Brasillachs, some of them even Social Democrats, tell us: "We grant ourselves permission to applaud African and east European sportsmen, Asian doctors, Indian software programmers. We don't want to kill anyone, we don't want to organise any pogrom. But we also think that the best way to hinder the always unpredictable violent anti-immigrant defensive measures is to organise a reasonable anti-immigrant protection."

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/oct/03/immigration-policy-roma-rightwing-europe

Nykyisessä maahanmuuttokriittisyydessä on mielestäni todellakin samanlaisia piirteitä. Geert Wilders ("Geert-setä") on niitä nykyisiä pioneereja, jotka ovat olleet lanseeraamassa nykyistä salonkikelpoista islamofobiaa ja kritiikitöntä länsimaalaisuuden palvomista muiden kulttuureiden kustannuksella. Hän on verrannut Koraanin kirjoituksia Hitlerin aatteisiin ja retorisoinut islamin (ei siis suinkaan islamismia) uhaksi lännelle. Eurabia (käsitteen lanseerannut Bat Ye'or) on näiden kriitikoiden mukaan uhkana "länsimaiselle sivistykselle". Kriitikoiden utopistisessa Eurabiassa valtaa pitävät sharia-lailla ja sapeleilla hallitsevat islaminuskoiset "fasistit". Kriitikot toistelevat, etteivät he vihaa islaminuskoisia, vaan islamia. "Jokainen muslimi ei ole terroristi, mutta jokainen terroristi on muslimi"-tyyppiset lauseet ilmaantuvat toistuvasti kriitikoiden argumenteissa.

Kriitikon tunnistaa myös helposti näistä sanoista: "olin ennen samanlainen, kuin sinä, mutta sitten silmäni aukesivat". Geert-sedän silmät aukenivat hänen matkustellessaan Lähi-idässä (Wilders on vakaumuksellinen Israelin puolustaja), Jussi-sedän silmät aukenivat sisulaisten forumilla (Halla-aho on vakaumuksellinen "maahanmuuttokriittisyyden" puolustaja).

Todellisuus.org- forumilla pohdiskeltiin kerran salonkikelpoisen kommunismin mahdollisuutta. Jos asia on niin, että rasismia ei ole olemassa muualla, kuin marginaalissa (skinheadien piirissä) ja siten maahanmuuttokriittisyys (ei rasismi, vaan realistinen näkemys nykyisestä maahanmuuttopolitiikasta) on valtavirtaa, käännetäänpä asia toisin päin. Mielestäni kommunismia ei ole olemassa muualla, kuin marginaalisten talonvaltaaja-hulinoitsijoiden ynnä muiden marginaalisten rähinöitsijöiden parissa. Siten kapitalismikritiikki (ei kommunismi, vaan realistinen näkemys nykyisestä kapitalismipolitiikasta) on valtavirtaa.

Olin ennen täysin samanlainen, kuin nykyisen kapitalistisen politiikan puolustelijat, kunnes matkustin Kolumbiaan ja aloin tarkemmin seurata uutiskuvia ja nähdä, mitä kapitalistinen uuskolonialismi on saanut aikaan. Silmäni ikään kuin avautuivat. En suinkaan vihaa kapitalisteja, enkä kapitalistisesti ajattelevia ihmisiä. Vihaan kapitalismia, joka on suurin uhka, ei vain lännelle, vaan koko maapallolle. Kapitalismi on tekemässä koko maailmasta kapitalistilandiaa, jossa hallitsevat fasistiset kapitalistit ja, jossa lakinamme on muun muassa inflaatio-laki. Kapitalismiuskovaiset harjoittavat silpomista, hyvinvointivaltion "sukupuolielinten" ja muiden osien silpomista juustohöyläpolitiikallaan. Kapitalismiuskovaiset vievät asunnot ja työt köyhien nenän edestä ja työntävät lapsiaan loisteliaissa lastenrattaissa. Kapitalismi on juhlinut pyhää sotaansa jo melkein kolmatta vuosikymmentä kaatamalla suolaa kommunismin "Karthagon raunioiden maaperään", toisin sanoen tukahduttamalla ja syrjäyttämällä vääräuskoiset. Sokerina pohjalla, kapitalistit ahtavat vähätuloiset köyhyyden ja kannustinloukkujen "burkhaan", jossa on mahdotonta hengittää.

Tätä, mitä sanon, ei tule missään nimessä pitää kommunismina taikka sosialismina, eikä edes vasemmistolaisuutena. Ajattelenhan maamme etua olemalla huolissani nykyisen hyvinvoinnin romahtamisesta, minua tulisi pikemminkin kutsua oikeistolaiseksi. Ne on ne vassariradikaalihipit siellä asuntoja valtaamassa, ne niitä kommunisteja ovat. Kapitalismikritiikki on jotain ihan muuta. Kapitalismikritiikillä halutaan vain osoittaa tervettä kritiikkiä holtitonta kapitalismipolitiikkaa kohtaan. Hyvinvointivaltiolla menee muutenkin jo kehnosti, ei meillä ole enää varaa vastaanottaa ulkomaista pääomaa rajattomasti. Katsokaa, mitä se on tehnyt Iso-Britannialle, onko meidän tehtävä samat virheet? Jos Iso-Britannia hyppää kaivoon, pitääkö Suomen hypätä? Katsokaa Yhdysvaltoja, katsokaa mitä taloudellinen "monipuolisuus" on tehnyt siellä. Jos olisin oikein poliittisesti epäkorrekti, toivoisin, että keskustaoikeistolaiset maailmantuhoajat joutuisivat omaisuusrikosten tai vaihtoehtoisesti talousrikosten ja keinottelujen kohteeksi, ja saisivat siten kantaa vastuun teoistaan.

Nyt on ehdottomasti pantava stoppi holtittomalle kapitalistiselle politiikalle ja pääomavirtojen tuloa Suomeen tulee rajoittaa. Kapitalismikriitikot eivät vastusta kaikkea kapitalismia; "työperäinen kapitalismi" on tervetullutta. Toisin sanoen, sellainen kapitalismi, joka nostaa verotuloja, lisää hyvinvointipalveluita (eikä vähennä niitä), lisää työläisten oikeuksia ja hyödyttää kaikella tavalla suomalaista hyvinvointia niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Nykytilanteeseen eivät ole syypäitä ne, jotka romuttavat hyvinvointivaltiota, vaan ne, jotka sallivat nykyisen status quon säilymisen, eli ne äänestäjät, jotka vuodesta toiseen äänestävät kolmea suurta (Tupua, Hupua ja Lupua).

Perussuomalaisten nuiva siipi allekirjoitti taannoin maahanmuuttokriittisen, "nuivan vaalimanifestin". Kapitalismikriitikkojen tulisi ehdottomasti kirjoittaa oma kapitalismikriittinen vaalimanifestinsa. Pääkohtia voisivat olla seuraavat:

Eduskuntavaalien lähestyminen sekä kapitalismikriittisiä asenteita kartoittaneet mielipidekyselyt on saanut lähes kaikki puolueet hätääntymään. Kriittistä kapitalismikeskustelua saisivat poliitikot vaatia kilvan, vasemmalta oikealle (sekä myös oikeistopopulistit). Ne samat poliitikot, joille kuuluu kunnia jo kaksikymmentä vuotta jatkuneesta kapitalismin ja kapitalistien kritiikittömästä ylistyksestä ja ongelmien lakaisusta maton alle.

Tälle ”uuskriittiselle” liikehdinnälle on ominaista, että kritiikki kohdistuu yksinomaan kapitalismin kotoutukseen. Varsinkin siihen, että kotouttamiseen ei ole käytetty riittävästi rahaa, toisin sanoen verotulojen ja hyvinvointipalvelujen leikkauksista saatuja rahoja. Kapitalismin ongelmat, joiden olemassaoloa ei sentään enää kiistetä, nähdään haasteena, josta kyllä selvitään, kunhan vain veronkevennyksiä lisätään ja hyvinvointipalveluita "tehostetaan".

Sen sijaan itse kapitalismi, etenkin holtiton ulkomainen pääomavirta G8-maista (edelleenkin käypä termi), nähdään luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn.

Me allekirjoittaneet kapitalismikriittiset ehdokkaat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa haluamme kyseenalaistaa tämän lähestymistavan. Me emme usko, että kapitalismin ja yksipuolisen taloudellisen toiminnan ongelmat olisivat ratkaistavissa suurellakaan rahalla. Jos ne olisivat ratkaistavissa, miksi niitä ei ole jo ratkaistu? Resurssit ja niiden kohdentaminenhan ovat juuri niiden valtapuolueiden käsissä, jotka nyt vaativat lisäpanostuksia kotouttamiseen. Jos ongelmat olisivat ratkaistavissa, miksi yksikään Länsi-Euroopan maa, yhdysvallat ja kehitysmaat eivät ole ratkaisseet niitä? Miksi ja miten Suomi onnistuisi siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Toisaalta katsomme, että vaikka taloudellisen yksipuolisuuden haittoja voidaankin hillitä tai ainakin peitellä suurilla rahallisilla satsauksilla, tällaiset toimenpiteet tyypillisesti johtavat vähemmistöihin kuuluvien (rikkaiden ja ylemmän keskiluokan) suosimiseen enemmistöön kuuluvien (vähäosaisten) kustannuksella ja siten lisäävät epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta sekä myrkyttävät väestöryhmien suhteita. Esimerkkinä voidaan mainita se, että Helsingin kaupunki majoittaa työläisten tekemällä työllä rikastuvia toimitusjohtajia kovan rahan luksusasuntoihin, jotta hyväosaiset eivät kasautuisi lähiöihin. Vaikka ghettoutumisongelma on todellinen, tapa, jolla sitä yritetään ratkaista, on muista syistä sietämätön.

Huono kapitalismipolitiikka ei ole luonnonvoima. Se on poliittinen valinta.

Irtisanoutuminen taloudellisesta yksipuolisuudesta

Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin G8-maista kopioidusta taloudellisesta yksipuolisuudesta, valtioideologiasta, samanlaisuuden ihannoimisesta ja ulkomaisen pääoman itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.

Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omat perustuslailliset oikeutensa esimerkiksi ollessaan työssä tai työttömänä, eikä ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Kapitalistien materialististen erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

Taloudellisesta yksipuolisuudesta luopuminen merkitsee myös sitä, että kapitalistien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien "yhteisöllisten oikeuksien" varjolla. Esimerkiksi lasten, niin tyttöjen kuin poikien asettaminen yksityiskouluihin on kriminalisoitava yksiselitteisesti, ja niistä on säädettävä riittävän ankarat seuraamukset. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi oppii näkemään maailmaa kultahäkin ulkopuolelta, sen parempi. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä kapitalistien lasten tottumista liian helppoon elämään ja jättäytymistä realististen elämänkokemusten ulkopuolelle. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja (toisin sanoen, akateemisesti koulutettujen ihmisten väliset pinnalliset pakkoavio/avoliitot) sekä tosiasiallista moniavioisuutta (irtosuhteita ja yleistä pettämistä) vastaan on taisteltava päättäväisesti. Vapaus elää muualla, kuin oman luokan piirissä ja oikeus taloudellisista näkemyksistä luopumiseen on turvattava myös vähemmistöryhmien jäsenille.

Yleisen "taloudellisen totuuden" opetuksesta julkisin varoin kouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle hyvien perheiden lasten kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia kapitalisteja koskeva opetus sosiaaliturvasta ja hyvinvointivaltiosta. Opetukselle on asetettava selkeät oppimistavoitteet. Jos veronkevennyksille on tarvetta (rajoitetussa määrin) on ne sidottava hyvinvointijärjestelmän käytäntöjen ja tietojen sisäistämiseen.

Edelleen taloudellisesta yksipuolisuudesta luopuminen tarkoittaa sitä, että eri kapitalistiryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin (ei esim. lahjuksia, eikä "maan tapaa"). Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden muutenkin niukkoja ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin keinotteluja tehtaileviin rikollisiin taikka kouluttaa heitä sietämään luksuspalvelua vaativia henkilöitä.

Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa. Minkäänlaisia kapitalismi- kiintiöihin tai positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei pidä sallia esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule yksipuolisten taloudellisten näkemysten perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa. Esimerkkinä voidaan mainita yksityisellä sektorilla työskentelevät lääkärit ja -hoitajat, jotka kieltäytyvät hoitamasta "alemmassa luokassa" olevia potilaita.

Markkinapaikanhakijat

Äärimmäisen suuri osa Suomeen saapuvista markkinapaikanhakijoista (hyvinvointijärjestelmän kustannuksella) pääsee Suomeen, mikä johtuu siitä, että äärimmäisen suuri osa markkinapaikan hakijoista on kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pääoman kartuttajia, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Kaikki markkinapaikanhakijat ovat liikkeellä taloudellisista syistä tai lähtömaan yleisten olosuhteiden vuoksi. Rikkaista maista saapuvista markkinapaikanhakijoista saa vuosittain markkinapaikan huomattava osa. Tämä toki vielä toistaiseksi tapahtuu niin sanotun "sekatalousjärjestelmän" puitteissa, ja niinpä ns. toissijaisen suojelun nojalla myönnetään joko heti tai valitusprosessin jälkeen suurimmalle osalle markkinapaikanhakijoista markkinapaikka.

Holtittomat markkinapaikkahakemukset tulevat Suomen hyvinvointijärjestelmälle suunnattoman kalliiksi, ne aiheuttavat ghettoutumisen kaltaisia ongelmia ja luovat yhteiskunnallisia jännitteitä sekä syövät viranomaisten resursseja. Tämän vuoksi on vähennettävä kapitalistista siirtolaisuutta muun muassa vähentämällä houkuttelevuutta korkeammilla ja tasa-arvoisemmilla veroilla. Tulisimme kansanedustajina ajamaan esim. seuraavia toimenpiteitä:

Suomi ottaa käyttöön pikakäännytyksen, jossa ilmeisen perusteeton markkinapaikkahakemus hylätään 24 tunnin aikana ja käännytys pannaan toimeen välittömästi. Nykyisen hallituksen toimenpiteet markkinapaikkahakemusten suhteen ovat täysin kosmeettisia.

Suomi lopettaa holtittomat veronkevennykset suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä toimiville markkinapaikanhakijoille. Nykyhallituksen toimeentulotukeen tekemät leikkaukset ovat kosmeettisia, koska Suomessa toteutettavat veronkevennykset ovat huimassa kasvussa. Markkinapaikanhakijat tulisi asettaa tasa-arvoiseen asemaan veroineen päivineen.

Kaikista kielteisistä markkinapaikkapäätöksistä saatetaan valittaa, minkä vuoksi valitusprosessia on yksinkertaistettava ja lyhennettävä. Sellaiset materialistiset siteet, jotka ovat syntyneet vasta haku- tai valitusprosessin aikana, eivät voi olla peruste oleskeluluvan myöntämiselle tai kielteisen päätöksen kumoamiselle.

Kaikkien kielteisen päätöksen saaneiden markkinapaikanhakijoiden on pysyttävä siinä G8-maassa, josta he ovat ensimmäiseksi lähtemässä. Euroopan unionin tasolla on ajettava sellaista mallia, että G8-tapausten käsittelystä ja päätöksestä heidän kohdallaan aiheutuneet kulut voidaan periä siltä jäsenmaalta, josta markkinapaikanhakijat ovat lähtemässä. Tämänlainen toiminta kannustaisi erityisesti kehitysmaita tiukentamaan ulkorajojensa valvontaa ja toisaalta luopumaan nykyisestä roolistaan uuskolonialistisen kapitalismin orjina.

Sekatalouden kaavussa markkinapaikkaa hakevat pääomavirrat

Nähdäksemme nykyinen tilanne, jossa pääomavirroilla haetaan markkinapaikkaa Suomesta sekatalouden kaavussa, ei ole (vielä) yhtä ongelmallinen kuin ns. spontaanit markkinapaikanhakijat, koska se antaa Suomelle mahdollisuuden hallita muuttovirtaa. On kuitenkin muistettava, että vain muutamalla maailman maalla on käytössään melkein täysin vapaat markkinat, eikä mikään kansainvälinen sopimus velvoita Suomea avautumaan vapaille, hallitsemattomille markkinoille täysin.

"Sekataloutta" hyväksikäyttävien pääomavirtojen määrää on sopeutettava yleiseen taloudelliseen ja henkisen hyvinvoinnin kehitykseen. Jos julkisia menoja ja palveluita leikataan, myös ulkomaisten pääomavirtojen liikettä on supistettava. Tulijoiksi pitää ensisijaisesti valita sellaisten maiden pääomavirtoja, joiden sopeutumis- ja kotoutumisennuste on kokemusperäisesti hyvä.

Ghettoutuminen ja "kultahäkkiytyminen" pysäytettävä alkuunsa

Suomi seuraa ghettoutumiskehityksessä muun Euroopan esimerkkiä. Hyväosaiset hakeutuvat loisteliaille huvila-alueille ja markkinapaikanhakijat eristäytyvät, kun vähäosaiset keskittyvät kaupungin lähiöihin. Näin syntyy vähemmistöjen enklaaveja, joiden sisällä elävillä ihmisillä ei ole kontaktipintaa normaalin yhteiskunnan kanssa eikä tarvetta tai edellytyksiä oppia kunnolla todellisen elämän pelisääntöjä. Jatkuva mekkalointi Euroopan kaupunkien lähiöissä (samaan aikaan, kun rikkaat vetäytyvät kultahäkkiensä taakse) kertoo, mikä Suomea nykymenolla odottaa.

Ei ole mitään järkevää syytä edistää ghettoutumista keskittämällä vähäosaisia kaupungin lähiöihin. Ei ole myöskään järkevää antaa rikkaiden asua pelkästään huviloillaan, eikä markkinapaikanhakijoiden tule antaa asua eristyksissä. Joskus on terveellistä nähdä elämää myös kultahäkkien ulkopuolella ja päinvastoin, vaihdetaan rooleja hyvä- ja vähäosaisten välillä säännöllisesti. Hyväosaisten suosiminen asuntojonoissa on omiaan myrkyttämään valtaväestöön kuuluvien asenteita, minkä lisäksi hyväosaisille jaetut luksusasunnot ovat pois niiltä pienituloisilta, joille olisi työn kannalta tärkeää asua paikkakunnalla, mutta joilla ei ole varaa yksityisen sektorin vuokriin.

Kotoutus uusille urille

Hallitsemattomien pääomavirtojen hamstraajat vetoavat usein siihen, että Suomi on onnistunut tähänkin asti kohdistamaan pääomavaroja ja markkinapaikanhakijoita ja tehostamaan sen avulla "hyvinvoitiyhteiskuntaa". Lisäksi muistutetaan, että Yhdysvallat on hyvä esimerkki onnistuneesta vauraasta menestystarinasta unohtamalla sen tosiasian, että Yhdysvaltoja tulisi pitää kehitysmaana, jossa tuloerot ovat kosmeettiset.

Kannatamme lämpimästi sitä, että Suomi luopuu nykyisestä, vastikkeettomiin veronkevennyksiin perustuvasta ja rikkaita ahneeksi tekevästä hyväosaisten suosimispolitiikastaan. Muut maat (erityisesti Yhdysvallat) voisivat ottaa mallia Suomesta.

Markkinapaikanhakijoiden (kansainvälisisten suuryritysten) veronkevennyksistä on tehtävä loppu. Sen sijaan tulisi pohtia muita kannustimia tulla tänne. Tämän tulisi perustua laajaan mainontaan. Kannustamme myös itänaapuriamme keventämään byrokratiaa, jotta esimerkiksi Venäjän erämaat saataisiin asutettua. Näinhän toimittiin silloinkin, kun Yhdysvalloissa mainostettiin halpaa maata.

Suomalaiset veronmaksajat joutuvat kärsimään veronkevennyksistä maksamalla korkeita veroja ja jonottamalla jopa vuosia sairasjonoihin, samalla, kun hyvinvointijärjestelmää ollaan "tehostettu". Tällainen loputon vastaantuleminen hyväosaisten hyväksi ei ole toimivaa pidemmällä tähtäimellä. Rikkaiden on opittava, että raha tulee raskaasta, omasta tekemästä työstä, ei jonkun toisen tekemästä. Katsomme, että välttämättömissä veronkevennyksiin liittyvissä toimenpiteissä valtion tulee kustantaa korkeintaan rajoitetut veronkevennykset korkeintaan ensimmäisen vuoden ajalta. Tämän jälkeen markkinapaikanhakijat ja rikkaat maksavat verokevennyksistä menetetyt valtion tulot takaisin valtiolle.

Juustohöyläpolitiikka ja taloudelliset vedätykset hallintaan

"Juustohöyläpolitiikasta" on tullut tärkein epätasa-arvoistavan toiminnan kanava, ja järjestelmää on sen törkeän hyväksikäytön lopettamiseksi kiristettävä tuntuvasti.

Nykyinen järjestelmä takaa sekatalousjärjestelmän jatkumisen. Järjestelmä on idealistinen, jota on hyvin helppo käyttää väärin esimerkiksi erilaisilla veronkierroilla. Suomessa tulisi ehdottomasti panostaa erilaisten väärinkäytösten kitkemiseen ja porsaanreikien täyttämiseen ja varmistaa, että tulot menevät oikeudenmukaisesti niille tahoille, joille ne kuuluvat.

Oleskeluluvan ja kansalaisuuden edellytysten päättyminen

Vakavaan rikokseen tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet taloudellisia rikoksia tehneet tahot(suomalaiset kapitalistit ja markkinapaikanhakijat) on karkotettava maasta riippumatta siitä, millaiset olosuhteet maassa (johon talousrikoksia tehneet tahot karkoitetaan) vallitsevat. Osoittamalla piittaamattomuutta Suomen lakeja ja tavallisia suomalaisia kohtaan, talousrikoksia tehneen tahon on katsottava luopuneen vapaaehtoisesti niistä oikeuksista ja eduista, jotka Suomi on hänelle tarjonnut.

Mikäli taloudellisissa toimissa työskentelevien tahojen todetaan vierailevan jossakin veroparatiisissa tai siirtävän varoja jonnekin veroparatiisiin, on todettava, että kyseiset tahot eivät tosiasiallisesti ole kansalaisuuden, eivätkä markkinapaikan tarpeessa, ja näiden tahojen kansalaisuus tai markkinapaikka on peruutettava.

Katsomme myös, että kansalaisuus ja markkinapaikka on peruutettava, mikäli kyseisen tahon on todettu esimerkiksi järjestävän laitonta tukea niille terroristisille tahoille, (esim. CIA) jotka tukevat vallankaappaussotia köyhissä maissa ja ovat siten nostamassa hallitusta/hallitsijaa, joka miellyttää tiettyjen tahojen intressejä muiden kustannuksella.

Kansalaisuus ja markkinapaikka ovat palkintoja

Mielestämme kansalaisuuden ja markkinapaikan pysyminen tulee olla palkinto ja tunnustus perinteisesti eristäytyvien suomalaisten kapitalistien ja markkinapaikanhakijoiden jo tapahtuneesta integroitumisesta hyvinvointijärjestelmään ja Suomen lakeihin (ilman "maan tapaa"). Sen ei pidä olla etukäteislahja, jolla maanitellaan kotoutumaan. Esimerkiksi pelkkä satunnainen (harvinainen) oleskelu vähäosaisten parissa ei voi olla peruste kansalaisuuden tai markkinapaikan pysymiselle.

Katsomme, että Suomen tulisi ottaa käyttöön ns. ehdollisen kansalaisuuden ja markkinapaikan pysymisen järjestelmä. Se voitaisiin myöntää esim. viiden vuoden kokemuksen (esim. vietetty aika asunnottomien parissa) jälkeen muiden ehtojen (aito lähimmäisenrakkaus, ei huomattavaa riippuvuutta veronkevennyksistä, ei merkittävää rikoshistoriaa; ei esim. tukea CIAn vallankaappaussodille, eikä talousrikoksia) täyttyessä. Ehdollisen kansalaisuuden ja markkinapaikan pysyminen sisältäisi täydet kansalais- ja markkinapaikkaoikeudet, mutta ne voitaisiin peruuttaa, jos kansalaisuuden ja markkinapaikan pysymisen edellytykset lakkaisivat. Kansalaisuuden ja markkinapaikan pysymisen ehdollinen kausi voisi kestää esim. kymmenen vuotta.

Istuvan hallituksen talousasioista vastaavat ministerit ovat suhtautuneet laiskasti vähäosaisiin kohdistuneisiin väärinkäytöksiin kapitalistien taholta (esimerkiksi vuokratyöläisten oikeuksien loukkaukset). Katsomme, että sitten, kun kapitalismi-ongelman paisuminen on tiukentuneen lainsäädännön ja käytännön avulla saatu pysähtymään, on aika katsoa taaksepäin. Ehdotamme riippumattoman "totuuskomission" luomista selvittämään, mitä holittomille pääomavirroille kumartelu on tosiasiallisesti tullut maksamaan suomalaisille ja suomalaiselle hyvinvointivaltiolle viimeisten 20 vuoden aikana.

Totuuskomission” tehtävänä on selvittää myös taloudellisista asioista vastaavien virkamiesten ja poliitikkojen toimintaa samalta ajanjaksolta. Mikäli taustalta paljastuu taloudellisen edun tavoittelua, virka-aseman väärinkäyttöä, virkavelvollisuuksien rikkomista tahi lain kirjaimen tai hengen vastaisia kirjoittamattomia sääntöjä tai ohjeistuksia, asianosaiset henkilöt on saatettava oikeudelliseen vastuuseen.

Nykymuotoinen rikkaiden suosiminen lopetettava

Nähdäksemme Suomen ei valtiona tule esiintyä globaalina, materialistisena kaiken maailman pääomavirtojen hyysääjänä. Suomen valtio on ensisijaisesti asiakasomistajiensa eli veroja maksavien kansalaisten edunvalvontamekanismi. Sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisten hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen.

Suomi siirtää vuosittain miljoonia euroja verovaroistaan holtittomiin veronkevennyksiin. Tällaiset rahansiirrot eivät nähdäksemme kuulu valtion ydintoimintoihin, varsinkaan aikana, jolloin samainen Suomen valtio ottaa joka kuukausi tuhat miljoonaa euroa uutta velkaa edistämään hyvinvointivaltion romahduttamista, ja varsinkaan, kun nykymuotoisen kapitalistisen politiikan näytöt elinolojen edistämisessä ovat parhaimmillaankin kyseenalaiset.

Katsomme, että nykymuotoinen, valtion tuloista vähennettävät veronkevennykset on lakkautettava kokonaan. Jos joku rikkaita haluaa tukea, järjestäköön joku halukas heille "kehitysapua".

Ei kapitalismia vastaan vaan paremman kapitalismin puolesta

Emme hyväksy yksinkertaistavaa vastakkainasettelua "tiukan" ja "löysän" kapitalismipolitiikan välillä. Politiikan on oltava tiukkaa sellaisen kapitalismin osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Suomen hyvinvointivaltiolla ei ole varaa eikä velvollisuutta toimia maailmanlaajuisena pääomien vastaanottajatehtaana.

Sen sijaan katsomme, että Suomen on oltava avoin sellaiselle kapitalismille, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että kapitalismi, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä (rikkomatta taikka kiertämättä Suomen lakeja), on tervetullut.

Tavalliset markkinapaikanhakijat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset Matti Meikäläisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa, turvallisuutta. Huono kapitalismi nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä. Mitä avokätisemmin Suomi kohtelee kapitalisteja ja pääomavirtoja, sitä vähemmän Suomi pystyy kilpailemaan tasa-arvosta ja sellaisen järjestelmän luomisesta, jossa inhimillisen ihmisen on hyvä elää.

Allekirjoittaneet: kaikki ne, jotka haluavat järkeä nykyiseen holtittomaan kapitalismipolitiikkaan.

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja

23.Leikkauksista

Humanististen tieteiden tarjontaa halutaan rajoittaa, säästösyistä. Tämä on itse asiassa loistava toteutus. Humanistiset tieteet ovat sieltä turhimmasta päästä. Niissä vaan tutkitaan jotain ihmisoikeuksia ja sitä, kuinka Afrikan lapsilla menee kehnosti. Me emme tarvitse humanistisia tieteitä, eihän niistä edes ole taloudelle mitään hyötyä. Meidän ei myöskään tarvitse kuunnella besserwissereiden saarnoja. Aina he pyrkivät kertomaan meille, mitä meidän pitäisi tehdä ja miten asioita pitäisi hoitaa. Me olemme jo aikuisia ihmisiä! Emme tarvitse enää äitejä opettamaan meitä. Humanistit voitaisiin muutenkin kuljettaa sinne Afrikkaan, josta he niin fetissinomaisesti saarnaavat.

Entäpä sitten naistutkimus? Kenties turhimpia tutkimuksia.. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että nainen ei osaa ajatella järjellä ja naisen paikka on kotona? Yksinkertaista. Naistutkimus tiivistyy siten yhteen lauseeseen; ole hyvä vaimo ja kodin hengetär.

Yliopistossa on paljon sellaisia tieteenaloja, joita voisi lakkauttaa ja loput voitaisiin yhdistää keskenään. Filosofia nyt ensimmäisenä joutaa jorpakkoon. Yhdentekevää viisastelua ja joutavaa pohdiskelua, josta tulee pää kipeäksi. Valtio-oppi muistuttaa filosofiaa siten, että siinäkin pohdiskellaan turhia asioita (miten asiat voisivat olla jne jne). Miksi valtio-oppia ei voisi yhdistää vaikkapa taloustieteiden kanssa? Valtaa ja rahaa nämä poliitikonalut haluavat, eivät mitään teoreettisia pohdintoja.

Sosiologia on sinänsä hyödyllinen tieteenala ja se voisikin olla apuna siinä, kun ihmisten ajattelua ohjataan oikeisiin asioihin, niihin asioihin, joista on hyötyä yhteiskunnalle. Sosiologiaan tulisi myös ehdottomasti lisätä taloudellista termistöä ja taloudellista näkökulmaa, luonnollisesti siis hallituksen ja pätevien taloustieteilijöiden allekirjoittamia näkemyksiä. Huuhaa-tutkimuksille ei siten myönnettäisi rahoitusta.

Taloustiede, rinnallaan matematiikka, on kaiken menestyksen perusta. On perin kummallista, ettei taloustieteitä ja matematikkaa, tai edes niiden perusteita opeteta jo uhmaikäisille. Taloustiede takaa menestyksen ja lisäksi (kommareillekin tiedoksi) se tuo leivän pöytään. Elämänlaatu paranisi heti, jos kaikki opiskelisivat taloustieteitä. Yhteiskunta säästäisi paljon jos esimerkiksi valtio-oppi yhdistettäisiin taloustieteisiin.

Historiaa tarvitaan aina. Sekin tosin tulisi yhdistää taloustieteiden kanssa. Täten käsiteltäisiin pääasiassa taloushistoriaa (Adam Smithistä alkaen). Lisäksi kevennyksenä voitaisiin myös käsitellä sitä sosialistista komentotaloutta. Opettajat ja luennoitsijat voisivat aina loppukevennyksinä kertoa Karl Marxin teorioita ja kuvailla, kuinka teoriat "toimivat" käytännössä. Täten jääräpäisimmänkin ihmisen päähän saadaan iskostettua se tosiasia, että kommunismi ei toimi.

Ei tule myöskään unohtaa Suomen ja suomalaisuuden historiaa. Tosin pieni päivitys ei olisi tässäkään kohtaa pahitteeksi. Ensinnäkin tulisi luopua sellaisesta propagandastisesta opetuksesta, jossa aivopestään ihmisiä uskomaan, että suomalaisuus syntyi muka vasta 1800-luvulla. Tällainen aivopesevä retoriikka tulisi ehdottomasti kieltää ja sen sijaan tulisi käydä läpi sitä, kuinka me rakensimme yhdessä Suomea jo jääkaudesta alkaen. Isänmaa ja yhteiskunta ennen kaikkea!

Suomalaisen tulee myös osata kieliä. Täten kielten opiskelua tulee ehdottomasti tukea. Kuitenkin kielten opiskelun tulisi painottua taloudellisten sanastojen opiskeluun. Kaikki turhat sään ilmaukset, ja aikaa vievät muodollisuudet tulisi jättää vähemmälle. Loppupeleissä taloudellisilla termeillä ne liikeneuvottelut hoidetaan (tai ainakin tulisi hoitaa), eikä small talkilla.

On sanomattakin selvää, että Jumalaan uskominen on sama, kuin uskoisi joulupukkiin. Kaikkein järkyttävintä on se, että näitä huru-ukkojen perustamia uskontoja opetetaan kouluissa ja vieläpä valtion varoin! Uskonnonopetukset tulee ehdottomasti poistaa opetussuunnitelmista. Eihän filosofiaakaan tueta samalla tavoin, kuin uskonnonopetusta. Ei myöskään tulisi haaskata rahaa "siihen vaihtoehtoiseen opetukseen", eli yleiskatsaukseen maailman eri uskonnoista. Jos jota kuta kiinnostaa, hän ottakoon itse selvää. Internetissä on Google. Sieltä, kun googlaa: "uskonnot", niin varmasti löytää tietoa. Uskonnonopetus ja elämänkatsomustieto ovat siten täysin verrattavissa filosofiaan, jotka kaikki joutavat pois valtion varoja haaskaamasta. Humanismista saarnaava kirkko tulisi erottaa valtiosta ja sen tulisi palata takaisin juurilleen; toisaalta auttamaan yhteiskunnan vähäosaisia ja siten ehkäisemään yhteiskunnallisia levottomuuksia, ja toisaalta riittävän välimatkan päähän, ettei sekulaarisen hallinnon varpaita tallottaisi.

Me kaikki tiedämme, kuinka rasittavia ihmisiä ovat ne, jotka työskentelevät julkisella sektorilla. Toisaalta se on ymmärrettävää, heidän työnsä on hyvin raskasta ja usein epämielekästä, eikä palkkakaan usein ole kehuttava. Täten valtion roolia ja siinä sivussa epämieluisia työolosuhteita tulisi vähentää. Yksityistäminen on hyväksi havaittu keino. Johan jo kaatunut Neuvostoliitto ja Kuuba (joka vasta nyt tajuaa luovuttaa) sen opettivat naurettavine palkkatasa-arvoineen, että raha se on se, joka ihmistä motivoi, ei lähimmäisenrakkaus. Miksi välittää muista, kun siitä ei hyödy itse mitään? Yksi keskeisimmistä säästökohteista tulisi olla tulonsiirrot. Eiköhän tässä näiden vuosikymmenten aikana ole opittu, ettei tulonsiirroista mitään hyötyä ole. Onko se motivoinut ihmisiä tekemään töitä sen enempää? Äärimmäisen köyhyyden se kyllä poisti ja sitä myötä tylsistytti työttömät. Eikö olisi korkea aika luopua tulonsiirroista ja jättää vähäosaisista huolehtiminen kirkolle? Tulonsiirrot ovat vain muilta pois, kun työttömät käyttävät tukensa päihteisiin ynnä muuhun sellaiseen, johon työttömillä ei edes kuuluisi olla varaa. Työttömät (erityisesti alkoholistit) tulisi pakottaa yleishyödyllisiin töihin, kuten katuja lakaisemaan. Palkaksi annettakoon heille viinaa.

Hoiva-alan ihmiset (päiväkotitädit ynnä muut) voitaisiin ohjata opettamaan päiväkoti-ikäisille (päiväkoti-ikäinen on symbolinen ilmaus, koska ilmaista hoivaa ei tule tukea) taloustieteen ja matematiikan termistöä jo varhaisessa vaiheessa. Mitä nopeammin lapsista kasvaa (taloudellisista) asioista tietäviä ja sitä kautta tuottavia, sitä varmemmin saadaan kansantalous nousuun. Luonnollisesti tulisi myös luopua ilmaisesta opetuksesta ja opetus tulisi myös muuttaa maksulliseksi. Kaikilla nyt sen verran varaa on maksaa, jopa niillä työttömillä, joilla on myös varaa käydä elokuvissa.

Pääasiassa hyvinvointisysteemi on siis turha keksintö. Se passivoi ja se on harmaa. Jotain hyvää hyvinvointisysteemissä kuitenkin on, nimittäin verotus. Kuitenkin verotuskäytäntöä tulisi muuttaa siten, että niin sanottujen hyvätuloisten verotusta kevennettäisiin. Järki käteen! Ei ole järkevää halveksia ihmisiä, jotka kantavat harteillaan raskasta (raskainta) vastuuta. Heidän vastuullaan on kansantalouden kehityksen jatkuvuus. Työnteosta ei saa rankaista.

Eikä myöskään niin kapitalisti saa olla, että palkka-armeija tulisi kysymykseen. Yleinen asevelvollisuus a) kasvattaa, b) turvaa vaivalla rakentamamme yhteiskuntajärjestelmän sitä uhkaavilta hirviöiltä. Yleinen asevelvollisuus siis säilyköön.

Lopuksi vielä maahanmuuttokriittisyydestä. Eihän se kovasti säästäisi, vaikka sulkisimmekin ovet humanitäärisiltä maahanmuuttajilta. Mutta säästö se pienikin säästö olisi. Ensi sijaisesti vain sellaiset ihmiset (väristä riippumatta) ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle, jotka tuottavat jotakin. Rikollisilla, traumatisoituneilla, vammautuneilla ynnä muilla työkyvyttömillä yksilöillä yhteiskunta ei tee mitään. Maahanmuuttokriitikot voisivat olla hallituksessa virallisina kansanohjaajina. Toisin sanoen, päästyään hallitukseen, he voisivat ohjata jääräpäisimmänkin yksilön ajatukset oikeisiin asioihin ja siten ehkäistä kaikenlaista sellaista epäintellektuellia toimintaa (mellakka-vaatimukset väärästä tasa-arvosta jne), joka vaarantaisi rauhaisan yhteiskuntamme. Myös kehitysapu ja kehitysyhteistyö tulisi poistaa velvollisuuksistamme ja jättää se hyväntekeväisyysjärjestöjen ja yksittäisten henkilöiden tehtäväksi. Suomi ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, emmekä me ole mitenkään tilivelvollisia Afrikan ongelmista. Luojalle kiitos (anteeksi tahditon, uskonnollinen ilmaisu), että nykyisin meitä eivät pidättele edes uskonnolliset velvoitteet ja opetukset lähimmäisen rakastamisesta. Onneksi on ateismi. Älköön kukaan enää tulko meille puhumaan lähimmäisenrakkaudesta.

Leikkauslistasta vielä. Se saattaa näyttää hurjalta nopeasti katsottuna. Lyhyellä tähtäimellä se onkin ankara. Mutta joskus on tehtävä uhrauksia pitkää tähtäintä silmällä pitäen. Ajan myötä huomaamme, kuinka talous ja ihmisten fyysinen hyvinvointi lähtee nousuun, kun kukin laittaa kortensa kekoon. Keskitytään enemmän tekemiseen, pohtimisen sijasta. Kukin keskittyköön ensi sijaisesti vain itseensä, niin hyvä tulee. Eläköön itsekkyys! Eläköön vapaus turhista velvoitteista! Eläköön säästeliäisyys!

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja

22. Valtavirta vs. vastavirta

Kohta on vaalit! Äänestetään vastavirtana valtavirtaa vastaan! Vastavirrasta se pienikin ponnistaa! Vaalien lähestyessä puheet protesteista valtavirtapolitiikkaa ja valtavirtapoliitikkoja vastaan kiihtyvät. Valtavirralla tässä yhteydessä tarkoitettaneen muun muassa Kokoomusta ja Keskustaa, joista erityisesti jälkimmäisen suosio on pohjamudissa. Jätevesilaki, jäävuoren huippuna, sekä näkemys kahden mainitun jyrkentyneestä elitistymisestä ovat vain muutamia kriitikkojen argumentteja kahta mainittua puoluetta vastaan. Myös Vihreät nähdään vain ("rasittavine humanistisine saarnauksineen") osana nykyistä valtavirtapolitiikkaa. Kritiikistä saa myös osansa kriisissä ja oppositiossa oleva SDP. Vastavirtaa edustava Perussuomalaiset on nousemassa historiallisesti tulevissa vaaleissa. Arvailuksi jäänee vain, saavatko Perussuomalaiset jopa 20% äänistä vuoden 2011 vaaleissa. Eräät tutkijat ihmettelevät kilpaa syitä Perussuomalaisten menestykselle. Syythän ovat selvät, eikä asiaan tarvitse olla suuremmin perehtynyt. Mennyt ja nykyinen politiikka ja kehno propaganda puhukoon puolestaan.

Vastavirtakulttuurilla on perinteisesti vastustettu vallitsevia käytäntöjä ja arvoja. Nuoret ovat viime vuosisadan loppupuolelta lähtien olleet aktiivisimpia vastavirtakulttuurin edustajia. Vanhempien arvoja, normeja ja käytäntöjä vastaan hyökättiin milloin aggressiivisilla poliittisilla näkemyksillä, milloin aggressiivisen musiikin keinoin. Nykyäänkin, kun haluaa järkyttää vanhempia ihmisiä, riittää että pukeutuu mustiin, tai elitististen ihmisten kohdalla, pukeutuu tuulipukuun tai duunarin vaatteisiin. Vastavirta on yleensä lähtenyt pienestä piiristä liikkeelle. Vähitellen vastavirtaa edustavat saavat kannatusta/suosiota laajemmalti ja vähitellen suosiosta nauttivat entiset vastavirtaa edustaneet usein valtavirtaistuvat. Menestykseen tottuneilla on haastavampaa saada läpi mitään uutta tai shokeeraavaa. Näin on käynyt esimerkiksi politiikassa "kolmelle suurelle", joista yksi istuu oppositiossa. Aika näyttää saako oppositiossa istuva puolue voimaa tulevaan näytökseen.

SDP:n aloitettua toimintansa, se oli nälkäinen. Sen jäsenet edustivat sorretuista työläisistä koostunutta vastavirtaa joka ajoi oikeuksia työväelle. Sisällissota ja sisällissodan jälkeiset vuodet pakottivat puolueen hetkelliseen marginaaliin. Istui se toki hallituksessakin, mutta suuri osa puolueen aktiiveista istui linnassa. (ääri)oikeistolaisuuden nousua ja yleisen ilmapiirin radikaalia oikeistolaistumista seurasi SDP:n menestys. Vainot ja ahdistava oikeistolainen ilmapiiri käänsivät mitä ilmeisimmin monien kansalaisten sympatiat SDP:n puolelle. SDP pääsikin lopulta taas hallitukseen Maalaisliiton kanssa ja sdp:läisiä haukuttiin sosialifasisteiksi. Oikeistolaista ilmapiiriä seurasi sodan jälkeen melko vasemmistohenkinen ja konsensushakuinen ilmapiiri, jossa tuomittiin kaikki oikeistolaisuudelta haiskahtava toiminta ja oltiin "olosuhteiden pakosta" murto-osallisesti osana neuvostoblokkia. Kun aikaisemmin oikeistolaishenkinen ilmapiiri tuotti myöhemmin ääniä vasemmalle, on nykyisin käymässä päinvastoin. Tämä näkyy eritysesti esimerkiksi Venäjällä ja Unkarissa, jossa isänmaallisuus, oikeistolaisessa muodossa, on kovassa huudossa. Suomessakin esimerkiksi SKP on naurettu ja pilkattu marginaaliin ja "vihervasemmistoa" kritisoidaan kovin sanoin. Hieman hukassa oleva SKP edustaa nykyisin vastavirtaa. Miten käynee "vihervasemmiston"?

Nykyisin valtavirtaa pitävät siis Keskusta ja Kokoomus sekä kintereillään Vihreät. Näiden kolmen puolueen asema on uhattuna Perussuomalaisten taholta. Voidaanko kuitenkaan enää kauaa puhua valtavirrasta näiden kolmen veijarin kohdalla? Perussuomalaiset edustivat aidosti vastavirtaa silloin taannoin 1-5% ääniosuudellaan. Nyt äänivyöry on melkein taattu (nukkujatkin mitä todennäköisimmin heräävät). Täten Perussuomalaiset on vähintäänkin kilpailemassa valtavirran paikoista ja joku jää väistämättä oppositioon. Aika myös näyttää valtavirtaistuuko Perussuomalaiset. Ainakin maahanmuuttokriittisyys aatteena on valtavirtaistumassa. Ennen siitä jauhettiin hiljaa ja marginaalissa (lukuun ottamatta 1990-luvun ja 2000-luvun alun väkivaltaisuuksia). Nykyisin kaikki on toisin. SDP:n miltei kokonaisuudessaan omaksumana sekä muun muassa joidenkin yksittäisten kokoomuslaisten allekirjoittamana maahanmuuttopolitiikan kritiikki leviää. Eritoten maahanmuutossa on ehkäpä käymässä siten, että ennen valtavirrassa olleet ja maahanmuuttopolitiikkaa kritisoimattomat ovat huomaamattaan ahtautumassa marginaaliin ja kenties osaksi potentiaalisen tulevaisuuden vastavirtaa.

Uskonnolliset kysymykset ollaan myös ahdettu pääasiassa vastavirtaan, vai ollanko? Päivi Räsäsen mielipiteistä noussut poru on toisaalta vienyt jäseniä kirkolta, mutta toisaalta, ainakin osittain juuri tästä syystä myös tuonut uusia jäseniä Kristillisdemokraateille. Muutenkin ilmassa aistii yleisen vanhanaikaisuudelta tuoksahtavan nostalgian, jolloin tärkeinä asioina pidettiin kotia, uskontoa ja isänmaata. Lisäksi, sikäli kun tarkastelee Hannu Salaman ja Jussi Halla-ahon tuomioita, voidaan vähintäänkin puhua uskonnollisista jäänteistä. Yleisesti katsottuna kuitenkin Jumalaan uskovia ihmisiä pidetään jotenkin tärähtäneinä ja satuolentoihin uskovina. Ennen taas ei-uskovia pidettiin epäihmisinä ja tärähtäneinä. Keskiajalla läntisessä kristikunnassa kristinusko oli valtavirtaa ja kaikki muu kristillisyydestä ja "kristillisestä totuudesta" sekä yleisistä henkisistä näkemyksistä poikkeava oli marginaalissa olevaa vastavirtaa ja vaarallista hihhulointia. Kuuluisimpia hihhuleita oli Galileo Galilei, jonka näkemykset poikkesivat yleisestä "kristillisestä totuudesta". Sitten renssanssi tuli ikään kuin myrskyvaroituksena ja myöhemmin tilalle rynnistivät tieteen vallankumous, porvarilliset kumoukset sekä teollinen vallankumous ja ateismin valtavirtaistuminen. Nykyisin siis kaikki (vallalla olevista) taloudellisista näkemyksistä poikkeavat sekä "tieteellisestä totuudesta" ja yleisistä ateistisista näkemyksistä poikkeava nähdään vaarallisena hihhulointina. Kristillisyys on pitkälti marginalisoitumassa olevaa vastavirtaa.

Sitten on asioita, joista ei tiedä, ovatko ne vastavirtaa, valtavirtaa vaiko molempia. Homoseksuaalisuus on ollut pitkälti julkinen tabu monissa maissa (Suomessakin) 2000-luvulle asti. Eduskunta päätti antaa homo- ja lesbopareille oikeuden rekistöröidä parisuhteensa maistraatissa vuodesta 2002 lähtien. Tätä ennen homoseksuaalisuus saatettiin hyväksyä periaatteessa, teoriassa, muttei haluttu nähdä sen olemassaoloa käytännössä. Pidettiinpä homoseksuaalista kanssakäymistä rikoksena vielä Kekkosen aikaan (ennen 1970-lukua). 2000-luvulla, "tosi" tv:n rynnistäessä maailmanlaajuisille markkinoille, erikoistuttiin suomalaisillakin kanavilla näyttämään erilaisia stailaus- ja muotiohjelmia, joissa myös homot pääsivät mukaan kuvaan. Kuuluisin näistä ohjelmista oli suomalainen versio (ohjelmasta "Queer eye for the straight guy"), "Sillä silmällä" oli hetken aikaa suosittu. Tämän jälkeen homoseksuaalisuus tuntui olevan hetken aikaa niin sanotusti "in", kaapeista tultiin ulos tasaisin väliajoin. Tässä kohtaa voidaan puhua tietynasteisesta valtavirtaistumisesta, joka näyttäisi nyt olevan, taas vaihteeksi, laskussa yleisen uuskonservatismin luodessa latua. Homoseksuaalisuuteen tupataan nykyisin suhtautumaan entistä nuivemmin, ollaanko homoseksuaalisuutta siis ajamassa takaisin marginaaliin? Puolestapuhujia kuitenkin löytyy, joka näkyi eroamisina kirkosta ja muutenkin tuntuu siltä, että homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan entistä myönteisemmin. Kuitenkin syrjintä on edelleen harmaata arkipäivää monen kohdalla. Homoseksuaalisuus näyttäisi siten olevan "sillä rajalla", toisaalta homoseksuaalisuutta suvaitaan laajemmin, kun taas toisaalta se on edelleenkin eräänlainen tabu.

Mikä on nykyisin valtavirtaa ja vastavirtaa musiikillisessa ja kulttuurillisessa mielessä? Kulttuurillisessa mielessä tietysti eräänlaiset taidemuodot edustavat vastavirtaa, joskus kyseenalaisellakin tavalla (Teemu Mäki). Kulttuureista puhuttaessa vallalla on paljolti länsimaisen kulttuurin palvonta ja idolisointi, muiden kulttuurien jäädessä vähemmälle tarkastelulle. Kiina (ja kiinalaisuus?) on nousemassa länsimaalaisuuden haastajaksi. Kaikkialla puhutaan Kiinan noususta ja siitä, kuinka se aikanaan kenties syrjäyttää länsimaisen kulttuurin. Kiinakin on siis kuitenkin ainakin osittain valtavirtaistumassa. 20-30 vuotta takaperin Kiinan kielen opetteleminen oli uutta ja eksoottista ja kenties hieman outoakin. Nykyisin suhtautumiset ovat muuttumassa (muuttuneet?) ja kiinan opiskelemista aletaan pitää melko tavallisena. Hieman lyhyemmällä aikavälillä valtavirtaa tulevat edustamaan länsimaat ja ainakin Kiina, kintereillään muun muassa Intia ja Brasilia. Ja yhä tietämys muista kulttuureista on hyvin rajoittunutta, pintaa ei raapaista, saati vilkaista. "Tietämys" rajoittuu siihen mtä media välittää meille (käsittelen näkemyksiäni median roolista laajemmin kirjoituksessa numero 12). Sentään tutuiksi ovat tulleet Nepalin kuningasperheen surmat/murhat ja esimerkiksi Kolumbian, Meksikon ja monien muiden vastaavien ongelmat huumekartellien kanssa.

Musiikissa erityisesti rap on valtavirtaistunut. Se lähti liikkeelle pienistä piireistä, laajeni hieman kumouksellisemmaksi (esimerkiksi Public Enemy, NWA, Tupac Shakur ja Eminem), saavutti suurta suosiota, ylikuumeni ja koki notkahduksen. Valtavirtaistunut rap liittyi osaksi pohjoisamerikkalaista pop-kulttuuria. Kumouksellisuus vaihtui "bling&blingiin", naisiin, rahaan ja näyttävyyteen rahan ja maineen noustua isännäksi. Rap näyttäisi jakaantuneen pop-skeneen (pop-rap) ja rap-skeneen (underground).

Entäpäs sitten niin sanotun vastavirran sisäinen valtavirta? Esimerkkinä"taviksen" näkökulmasta tarkasteltuna vaikkapa manga- ja anime-kulttuuri. Nykyisin manga-kulttuuria voisi pitää tietynlaisena nuorison alakulttuurin osana (joka tosin oli vähän aikaa valtavirtaa). Asiaan enempää perehtymättä, nopeasti sanottuna manga- ja anime-kulttuuri on japanilaisen kulttuurin ihannointia. Hieman tarkemmin vilkaistuna mangasta voidaan sanoa, että se liittyy vain japanilaisiin sarjakuviin ja anime, joka liittyy piirrettyihin. Animea ja mangaa fanittavat pukeutuvat yleisestä valtavirrasta poikkeavalla tavalla. Kuitenkin manga ja anime ovat vain (yllätyksellisesti) yksi osa japanilaista kulttuuria ja siten japanilaisesta näkökulmasta katsottuna ne edustavat valtavirtaa.

Valtavirtaistuminen usein näivettää ja tylsistyttää sekä vie tehoa valtavirtaistuneiden sanomalta, jos sitä edes enää silloin on. Valtavirta ei kuitenkaan aina ole huono asia. Valtaosa suomalaisista ei todennäköisesti kannata kuolemantuomiota tai kidutusta. Pedofilia tuomittaan yleisesti kuten myös monet vastaavat iljettävät käytännöt. Valtaosa allekirjoittaa perustuslain turvaamat kansalaisoikeudet. Tätä voidaan pitää hyvänä valtavirtana. Ennen se oli valtavirtaa, kun kiellettiin säädyttömien oikeudet ja naisten tasa-arvon väheksyntä ei ollut kätkettyä, päinvastoin. Ei-toivottu vastavirta allekirjoittaa kaikki niin sanotun hyvän valtavirran vastaiset arvot. He eivät kannata ihmisoikeuksia, eivät sananvapautta taikka tasa-arvoa. Joissakin tapauksissa valtavirtaa voi siis pitää hyvänä, jopa toivottavana asiana. Eikä esimerkiksi kaikki valtavirtamusiikki välttämättä ole pahasta, kuten eivät valtavirta-sarjat (myönnän tosin, että jätin katsomatta "Pako"-nimisen televisiosarjan, ja vain siksi koska valtavirta sitä niin hehkutti) tai elokuvat.

Politiikasta puhuttaessa, näin vaalien alla voisi tosiaan harkita äänestämistä valtavirtaa ja kaikenlaisia valtavirran muotoja vastaan. Ei nykyisiä, istuvia puolueita, ei Perussuomalaisia, ei SDP:ta, eikä edes Nukkuvien Puoluetta. Pitäisi ihan vaan protestiksi etsiä sellainen äänestettävä, joka on sopivan marginaalissa ja olisi oikeasti vastavirtainen.

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

21. Onko vastakkainasettelujen aika ohi? (Omat poliittiset seikkailuni)

Venyneen tauon jälkeen päätin jälleen palata kirjoittelemaan. Tämän tauon aikana on ollut kiireitä ja lisäksi koin pienen sisäisen kriisin ja tunsin hetkellistä haluttomuutta jatkaa kirjoittelua. Syynä oli lähinnä ideologian tyhjentyminen mielestäni. Blogissani olen jo muutamaan otteeseen kirjoittanut hieman kommunistiseen sävyyn, mikä kieltämättä näin jälkikäteen hämmentää ja huvittaa myös itseäni. Syy kommunismin kanssa flirttailulle oli ärtyneisyys sen tuomitsemisesta ja nauramisesta marginaaliin valtavirran taholta. Ärtyneisyys vallitsevaa olotilaa kohtaan on yhä voimissaan ja katson myös näin jälkikäteen, että pieni puolustuspuhe oli paikallaan; kommunismi, kapitalismi ja maahanmuuttokriittisyyskään eivät ole homogeenisiä aatteita. Kaikissa aatteissa on ne omat "stalinistinsa". Edelleenkin on mielestäni kaksinaismoralistista, valitella siitä, että esimerkiksi maahanmuuttokriitikot niputetaan samaan sakkiin ("rasistipaskoiksi"), ja sitten yllättävän usein samalta taholta kuulee vastaavaa leimaamista esimerkiksi kommunismia kohtaan. Myönnettäköön kuitenkin, ettei kommunismi nykyisenä aikana (klassisessa muodossa) toimi.

Myönnän (vetämättä kuitenkaan kirjoittamiani asioita takaisin) myös, että tämän blogin alkukuukausina asiat olisi voinut kirjoittaa vähemmän kärkkäämmin. Lisäksi taannoinen "Hommawatch -tuuraus" oli myös hieman hmmm.. Teen väistöliikkeen ja sanon, että laitetaan asia nuoruuden piikkiin. Yritetään jatkossa hieman rakentavammin.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tietyillä kriittisillä tahoilla on intresseissään viedä maahanmuuttopolitiikan kritisoinnilla huomio muista ongelmista. Huolestuttavaa on, että tulevien vaalien tärkeimpänä teemana on maahanmuutto (pakkoruotsin ja homojen kirkkohäiden ohella). Ennen kuin siirryn eteenpäin, kysyn: jos maahanmuuttokriittinen ohjelma saataisiin läpi, niin mitenkä pienentää maahanmuuttoa? Sotien pitkittyessä ja laajentuessa pakolaisvirrat tulevat vain kasvamaan. Tämä johtaisi automaattisesti siihen, että erilaisten viranomaisten resursseja tulisi lisätä, tai muussa tapauksissa erilaiset viranomaiset ylikuormittuisivat ja paineen alla saattaisivat sortua epäinhimillisiin tekoihin. Kun viranomaisten resurssien lisääminen olisi tosiasia, se tarkoittaisi, että nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan käytetyt varat siirtyisivät viranomaisille tavallisen kansan jäädessä nuolemaan näppejään. Tilanne pysyisi siis ennallaan (työttömyys, asuntojonot, yleinen kurjuus). Tilanne olisi siis (+-)..

No niin, ja sitten asiaan. Hyvin usein nykyään kuulee sanottavan, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Sanotaan, ettei enää voi puhua luokkajaosta, saatika poliittisista suuntauksista (oikeisto-vasemmisto). Tämän allekirjoittaa myös Muutos 2011 riveissä toimiva Juha Mäki-Ketelä. Ajat ovat toki muuttuneet paljon noista ajoista. Enää ei ole selvää "duunarien puoluetta", eikä porukat enää kulje niin konkreettisesti omissa porukoissaan. Kuitenkaan en allekirjoittaisi väitettä, jonka mukaan vastakkainasettelujen aika olisi ohi. Pikemminkin (Zygmunt Baumania soveltaen) voisi sanoa, että vanhat vastakkainasetelmat ovat muuttaneet muotoaan ja säilyttäneet rippeensä menneistä ajoista. Esimerkkejä on monia. Vai mitä mieltä ollaan esimerkiksi hyvätuloisten ja pienituloisten vastakkainasettelusta? Yhä edelleenkin kuulee kritiikkiä tulonsiirtoja kohtaan, asenteet ovat kovenemassa myös tämän kohdalla. Kritisoidaan "juoppoja, pummeja", jotka eivät "halua auttaa itseään ja siten työllistyä". Vaikkakin on toki olemassa sellaisia tahoja, jotka kituuttelevat mieluummin työttöminä, kuin työskentelisivät vähän aikaa (esimerkiksi siivoojina). Perusteluina ovat usein ylimielisiä: "ei mua ole koulutettu siivoojaksi". Siivoojat ovat myös loistava esimerkki puhuttaessa hyvä- ja vähätuloisten vastakkainasetteluista. Siivoojat ovat perinteisesti pohjasakkaa, joille nyrpistellään. Toivotaan, että luvattu palkankorotus toteutuu ja siivoojia aletaan arvostaa tulevaisuudessa enemmän.

Siivoojat muodostavat prekariaatin muiden vähätuloisten ohella. Mukaan luetaan myös vähäisemmistä oikeuksista nauttivat vuokratyöläiset ja opiskelijat sekä työtön kantaväestö ja humanitäärisistä syistä maahan tulleet maahanmuuttajat kokonaisuudessaan. Toisella puolella ovatkin sitten hyvätuloiset (valtion leipiin työskentelevät ja monet muut), joista useat eivät mielellään matkustaisi esimerkiksi metroissa tai raitiovaunuissa. Paremmilla asumuksilla oleskelevat ja paremmin tienaavat eivät usein halua olla tekemisissä huonommilla seuduilla asuvien kanssa. Halpistuotteita halveksitaan ja Stockmannia suositaan. Lähiöitä ja lähiön ihmisiä mollataan ja heihin ja heidän sanomisiinsa suhtaudutaan alentuvasti. Eipä lähiöissä juuri poliitikkojakaan käy. Muutamat yksilöt käyvät "haista vittu"-periaatteella "roskasakkia" valistamassa ja värväämässä vaalien alla, jos hyvin käy ja tietenkin Timo Soini, joka (retorisesti) oikeasti puhuu tavallisten ihmisten kanssa. Ei ihme, että Perussuomalaiset ovat suosiossa. Kuka nyt sellaista äänestäisi, joka ei edes retorisesti yritä puhua tavallisen kansan ongelmien puolesta? Tässä meillä on vastakkainasettelut ns. rahvaan ja hallitsevan "luokan" välillä.

Perussuomalaiset on ottanut "rahvaan" vaaliaseekseen hallitsevaa "luokkaa" vastaan. Timo Soini on retorisesti monesti kritisoinut hallituksen nykymenoa ja ottanut kritiikin kohteeksi, muotia seuraten, Vihreät. Scriptan retoriikka aloitti kritiikin ja kritiikin laajetessa yleinen turhautuminen Vihreiden politiikkaa kohtaan alkoi kasvaa. Uudissana "vihervasemmisto" lanseerattiin Suomen maaperälle. Yht'äkkiä "me vastaan he" -asetelmasta oli tulossa valtakunnallista. "Vihervasemmisto" ja heidän hengenheimolaisensa nähdään A) maahanmuuttajien hyysääjinä sekä B) porvarillisina arvoliberaaleina, jotka elävät toisin, kuin saarnaavat. Kritiikki, erityisesti Vihreitä kohtaan, huipentunee vaalien alla. Saa nähdä tuleeko lokaa heitettyä puolin ja toisin "Ameriikan malliin". Mukaan ollaan otettu myös pakkoruotsi, suomenruotsalaisten etuoikeudet ja homojen oikeus avioitua kirkossa. Muodostumassa olevan kielikiistan voidaan katsoa olevan alkua uudelle kielikiistalle ja kirkon myötä erilaiset arvokeskustelut ovat saamassa myös tilaa vaaleissa. Olemmeko siirtymästä oikeistoliberalismista (arvo)konservatismin aikakauteen? Jos ryhdymme vielä protektionismiin, niin voidaan sanoa että konservatismi on tulevaisuuden Suomessa tosiasia.

Vastakkainasettelujen aika ei näkemykseni mukaan ole ohi. Ketä siis äänestää näinä aikoina? Perussuomalaisten retoriikka ja habitus on ollut toimivaa, kun taas vastustajien vastaväitteet lähinnä vähentävät vastustajien suosiota. Mutta osaisivatko Perussuomalaiset ratkaista oikeasti ongelmia (jos maahanmuuttokysymystä ei lasketa mukaan)? Voisivatko Kokoomus, Keskusta ja Vihreät pelastaa kasvonsa? Palauttaako SDP uskottavuutensa? Nouseeko Vasemmisto? Näillä näkymin näyttäisi siltä, että Perussuomalaiset jyräisivät jopa Keskustan. Voisiko tietynlainen juurille palaaminen pelastaa vajoavia puolueita? Voisiko Kokoomus ottaa hieman takaisin sen vanhan "koti, uskonto, isänmaa"-käsitteen? Keskusta, entinen Maalaisliitto, ajoi ennen maanviljelijöiden ja maaseutujen asiaa. Voisiko vaaleissa olla toimiva valtti, jos alettaisiin korostaa nykyisiä syrjäseutuja, sitä muuta Suomea ja tuoda esille "sen muun Suomen" asioita? Painotettaisiin sitä, että Helsinki-keskeisyys on ongelma ja, että muuallekin Suomeen mahtuu asumaan. Tässä kohdassa kuulee usein sanottavan, että juna ikään kuin meni jo. Suomea ei voida enää asuttaa, kuten ennen". Miksi ei? Miksi ongelmille viitataan näin kintaalla? Tulisiko Suomi sitten konkreettisesti jakaa hyvinvoivaan Etelä-Suomeen ja kurjistuvaan Pohjois-Suomeen? Se olisi toki yksi vaihtoehto. Entäpäs Vihreät?

Voisiko toimiva vaihtoehto olla, että Vihreät hajaantuisivat siten, että toinen puoli keskittyisi ihmisläheisiin asioihin (IhmisVihreät) ja toinen keskittyisi ekologisiin asioihin? Toimisiko hajoittaminen kaikkien puolueiden kohdalla? Useimmiten hajaantuminen on johtanut lyhyeen tähdenlentomaiseen menestykseen, jonka jälkeen (yleensä puolueista irtaantuneiden tahojen kohdalla) loisto on sammunut. SDP:lla on ollut uskottavuusongelma Paavo Lipposen oikeistolaismaisen politiikan jälkeen. Jospa SDP palaisi osittain juurilleen ja alkaisi puhua prekariaatin ongelmista (kuten SKP voisi myös tehdä) ja Vasemmistoliitto yhdistyisi Vihreiden kanssa. Tämä ei tarkoittaisi, että palattaisiin ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin omissa porukoissa pysyttiin tiiviisti. Kuten edellä Baumanin ajatuksen jo toin esille; vanhat ongelmat vain muuttavat muotoaan. Mikseivät myös siis puolueet? Nykyisten maaseutujen ongelmat ovat syrjäseutujen ongelmia, proletariaatin ongelma on muodostumassa prekariaatin ongelmaksi jne.. Vai tulisiko vain tyytyä uskomaan, ettei vanhenevilla, vajoavilla ja itsetyytyväisillä puolueilla ole oikeasti halua uudistua ja, että tulevat vaalit ovat Perussuomalaisten voittoa?

Itselläni ei toistaiseksi varteenotettavaa vaihtoehtoa ole. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan kuitenkin sanoa, että olen "kokeillut" elämäni aikana useita puolueita ja aatteita. Seuraavassa muutamia esimerkkejä kärjistettyinä:

- Lapsukaisena uskoin vahvasti Jumalaan. Luin Lasten Raamattua ja aikuisten Raamattua ja tunsin hartautta, asuiko minussa siis pieni kristillisdemokraatti?

- Hieman vanhempana (kenties 10-12-vuotiaana?) olin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta. Halveksin metsästäjiä ja ympäristöntuhoajia. Haaveilin oman järjestön perustamisesta "Sumuisten Vuorten Gorillat"-elokuvan inspiroimana. (Vihreät/Vihreä liike?)

- "Hikkenälvinnästä" hermostuttuani yläasteikäisenä, halveksin hetken "amiksia" ja "Roope Ankan Elämä ja Teot"-kirjan inspiroimana minuun iski rikastumisvimma. Vimmassa keksin silloin mielestäni nerokkaan ratkaisun, joka olisi mielestäni alkua rikastumiselle; myin suuren osan omistamistani kirjoista ja lehdistä divariin.... Lisäksi kaupallinen ala ja yrityksen perustaminen houkutteli hetken aikaa. (Kokoomus?)

- Yläasteikään kuuluu kaikenlainen "wannabe"-kausi. Itselleni iski tuohon aikaan identiteettikriisin aikaan kiinnostus äärinationalismia ja natsismia kohtaan. Kiinnostus natsismiin ja rasismiin rajoittui yhteen ("ryssä")huutoon ja hakaristin piirtäminen hankeen. (IKL/Joku kansallissosialistinen puolue, name your own!)

- Tämän jälkeen mukaan tuli melko pitkä kaaoksen aika. Kiinnostukseni rappiin syveni ja paheellinen elämä sekä auktoriteettien epäkunnioitus kiinnosti. Ajatukset harvemmin johtivat konkreettisiin tekoihin. (Joku äärianarkistinen puolue jossain?)

- Vapauduttuani armeijasta, tuolta ylikorostetun miehisyyden linnasta, halveksin kaikkea ylikorostettua miehisyyttä ja naisvihaa. Ajatukset eivät johtaneet tekoihin, jos Liv-kanavan hetkittäistä seuraamista ei lasketa mukaan. (Joku äärifeministinen puolue?)

- Ei kovinkaan kauan aikaa sitten, kansanopisto-opiskeluvuosina kaikenlainen rauhanasia kiinnosti. Harkitsin tuolloin liittymistä Aseistakieltäytyjien liittoon. Konkreettiset teot? Kenties erilaisilla keskustelupalstoilla hilluminen vihaisten mielipiteiden kera ja tämä blogi. ("(viher)vasemmisto"?) Lienee vielä syytä mainita, että tuona aikana olin myös kiinnostunut laiminlyödyistä alueista, kun ainainen Helsinki-fetissi vallitsi. (Keskusta?)

- Ja nyt viimeisimpänä, kiinnostus, joka lähti halusta puhdistaa kommunismin mainetta. Romatiikka Kuubaa kohtaan toimi myös innoittajana. (SKP?)

Voidaan siis leikkimielisesti sanoa, että olen käynyt läpi suuren osan pinnalla olleista puolueista ja aatteista. Ei ole mitenkään sanottu, etteikö ainakin osia noista kiinnostuksenkohteista olisi säilynyt. Kuitenkin on mukavampaa, ainakin yrittää olla sitoutumattomampi, saa nähdä, kuinka toimii. Olo ainakin keventyy kummasti. Lapsena tuli siis kokeiltua kaikkea, jopa Minijellonat-leiriä, jonka tiesin vasta harvinaisen myöhään olleen kokoomuslainen. Leirillä ei kuitenkaan muistaakseni harjoitettu minkään sortin aivopesua. Mieleen jäivät myöhäisillan leirikaste (jossa meidät kastetiin virallisesti leirin jäseniksi syöttämällä meille "sisälmyksiä") sekä Eminem. Eminemin "The Marshall Mathers LP, jota nuorukaiset kuuntelivat, oli tuohon aikaan 11-12-vuotiaalle kuplassa eläneelle pojulle järkytys. Myöhemmin lehdestä luettuani, että Eminem saisi tuomion aseen laittomasta hallussapidosta ja pahoinpitelystä, olin tyytyväinen. Noin puoli vuotta myöhemmin kyseinen "shokki-cd" löytyi levyhyllystäni..

Jospa nyt siis vaihteeksi kokeilisi toisenlaista, määrittelemätöntä aatetta. Kuten sanottu, sitoutumattomampana oleminen on paljon kevyempää. Ei tarvitse ottaa juurikaan kantaa asioihin, eikä olla korostetusti kenenkään puolella. Kirjoitin Todellisuus.orgilla ottavani etäisyyttä keskusteluun. Tietoni, kun ovat vielä monelta osalta rajoittuneita ja haluan perehtyä asioihin syvemmin. Katsotaan tulevaisuudessa, miten käy. Toisaalta, kun taas pohtii nykyisiä keinotekoisesti ja pakolla rakennettuja valtioita, sekä väittelyitä maailmanvaltion ja/tai EU:n kannattajien ja vastustajien välillä, alkaa separatismi aatteena houkuttamaan..

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

20. Puolustuspuhe

Kommunismia nykyisin harvemmin puolustellaan. Vuosien saatossa oikeistolaisten voittokulku jatkui miltei katkeamattomana 1980-luvun lopulta aina vuoteen 2008 asti. Voittajien on aina helppo hymyillä ja toki häviäjä pitää yrittää nujertaa kaikin keinoin. "No kun ei se vaan toimi! Kato, miten Neuvostoliiton kävi! Ei ne järjestelmät kestä! Ne vaan sortaa kansaa siellä Kuubassa ja muualla." Tyypillinen keskustelu vasemmistolaisia ajatuksia omaavan pojan ja oikeistolaista linjaa vetävän isän kanssa. Keskustelu jauhaa samaa rataa ihan yleiselläkin tasolla. Oikeistolaisissa ja oikeistolaismaisissa järjestelmissä kilvan pohditaan, kuinka lyödä uudella, hienolla ja dramaattisella tavalla marginaalissa olevien kommunistien puheenvuorot alas. Kommunismista yritetään tehdä uutta Karthagoa, joka ensinnäkin pyritään tuhoamaan ja, jonka päälle myös halutaan kylvää suolaa, ettei se koskaan enää nousisi ja kukoistaisi. Tasaisin väliajoin julkaistaan kirjoja kommunismin ja taistolaisuuden synkästä historiasta. Eräässä Historia-lehden numerossa oli kaksisivuinen kuvaus siitä, kuinka "kommunismin aave" kummitteli Suomessa. Mukaan otettiin tietenkin nuo "vaaran vuodet", jolloin todellakin pelättiin suomalaisten kommunistien tähtäävän kumoukseen. Siitähän nykyisin kiistellään, oliko vaaraa oikeasti, vai sorruttiinko paniikinomaiseen hysteriaan turhaan. Kyseisestä artikkelista loistavat poissaolollaan muun muassa sellaiset asiat, kuten objektiivisuus.


Mikä siinä sitten on, että tähän ollaan tultu? Mikä sai kommunismin romahtamaan? Olisiko mahdollista, että tuo romahtanut kommunismi ei lopulta ollut kommunismia nähnytkään, muuten kuin vain (kirjaimellisesti sanottuna) nimellisesti? Kommunismin aate tunnetaan ympäri maailman ja eri puolilla maailmaa kommunismin nimellä ollaan ratsastettu. Kommunismin nimen alla tedyt hirmuteot voivat hakea vertaistaan fasistisista ja natsistisista toimintatavoista taikka ihan perusdiktatuureista, eikä niillä ole ollut mitään tekemistä kommunismin kanssa. Yleensä on turhaa edes yrittää keskustella kommunismista järkiperäisesti oikeistolaisuutta edustavan ja yhä useammin myös tavallisen kaduntallaajan kanssa. Maahanmuutto/islamkritiikillä sekä kommunismikritiikillä (keksinevätköhän maahanmuuttokriitikot kutsua itseään myös kommunismikriitikoiksi?) on paljon yhteistä ja kriitikoita lienevätkin pitkälti samat tai ainakin samankaltaiset tahot. Yhdistävä tekijä on se, etteivät kommunistikriitikot suostu tekemään minkäänlaisia eroja aatteen sisällä. Täten, kuten eivät maahanmuutto- ja islamkriitikot suostu näkemään maahanmuuttajien ja islamin heterogeenisyyttä, myöskään kommunistikriitikot eivät suostu näkemään eroja ja vaihtelevuutta kommunismin sisällä. Yleistäminen on helpompaa, kuin asioista selvää ottaminen.


Yritetään nyt vielä kerran selittää niitä eroja (uskokaa tai älkää, niitä on!), joita kommunismin sisällä on ja, jotka usein ovat ikävällä tavalla johtaneet kitkeriin ja katkeriin erimielisyyksiin saman aatteen sisällä. Eroavia aatesuuntia ovat muun muassa: marxismi, marxismi-leninismi, stalinismi, trotskilaisuus ja maolaisuus. Mukaan mahtuu myös kaikenkarvaisia perässähiihtäviä opportunisteja, jotka päätyivät valtaan ja "unohtivat" kommunismin käytännön toimissa. Sitten on niitä, jotka huomattuaan, ettei kommunismista saanutkaan hyötyä itselleen, päätyivät parempipalkkaisiin töihin ja lumoutuvat kapitalismista osittain tai täysin. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa Björn Wahlroos ja Paavo Lipponen, joista ensinnä mainittua ei enää tunnista entisekseen.


Marxismi: Karl Marxin teoria on kommunismia puhtaimmillaan. Marxismin perustana ovat siis Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajatukset. Ajatukset keskittyivät pääasiassa sorrettuun työläiseen, joka on näkemyksen mukaan osana kapitalistista koneistoa, jossa työläisellä ei ole mitään muuta pääomaa, kuin työnsä. Ollessaan robottimaisena osana kapitalistista koneistoa, työväki (proletariaatti) "vieraantuu" ihmisluonnosta, joutuen alistumaan kapitalistisen koneiston osaksi. Kaikki tuotantovälineet ja pääoma ovat porvareiden hallussa. Marxistisen näkökulman mukaan nämä suhdanteet tulisi muuttaa siten että tuotantovälineet ja pääoma siirrettäisiin yhteisomistukseen.
Päähuomio on luokkataistelussa, jolle luo pohjaa luokkatietoisuus. Luokkataistelussa ovat vastakkain tuotantovälineiden omistajat ja tuotantovälineillä orjuutetut. Luokkataistelun ihanteellinen lopputulos: vallassa työväenluokka ("proletariaatin diktatuuri") siirtymävaiheessa sosialismiin, jonka aikana pyritään hävittämään porvarillinen valtio. Legendaarisin lause kuuluu: "kaikkien maiden proletariaatit liittykää yhteen!". Tämä siis tarkoittaa, että marxistit kannattavat kansainvälistä, proletariaatin (nykyisin kenties prekariaatin) vallankumousta.


Marxismi-leninismi (leninismi): Käytännössä voitaisiin käyttää termiä "leninismi". Perustana Marxin ja Vladimir Iljitsh Leninin ajatukset. Marxilais-leninistit tähtäävät marxilaisten tavoin luokattomaan, valtiottomaan yhteiskuntaan. Marxismin tavoin myös marxismi-leninismi kannattaa vallankumousta yli valtioiden rajojen. Paljolti Leninin kehittämä ajatus niin sanotusta "demokraattisesta sentralismista" (=työväestön etujoukosta) on eroista merkittävimpiä marxilaisten ja marxilais-leninistien välillä. Demokraattisen sentralismin mukaan kommunistinen puolue toimii työväestön etujoukkona "ohjaten työväestöä kohti historiallista päämääräänsä". Lenin myös vei pidemmälle käsitteen "monopolikapitalismin korkeimmasta vaiheesta; imperialismista, jota Marx sivusi puhuessaan kolonialismista.


Stalinismi: Josif Stalinin ajatuksiin perustuva, byrokraattisuutta painottava suuntaus, usein negatiivisessa mielessä käytetty. Stalinismista on sanottu, ettei se ole juurikaan fasismia parempi aatesuuntaus. Käytännössä kyseessä oli siis vain kommunismin nimen alla toimiva diktatuuri henkilökultteineen päivineen. Toisin kuin edellä mainitut aatesuuntaukset, stalinismi kannatti vallankumousta yhdessä maassa. Stalinistisessa maassa (esimerkiksi Neuvostoliitto) valta on keskittynyt yhdelle henkilölle. Poikkeavia mielipiteitä, eikä suuntauksia suvaita. Stalinismin tihutöitä voidaan tarkastella 1956 Unkarissa ja huippukohtana niin sanottua Brezhnevin oppia, josta alkaneita tihutöitä voidaan nähdä muun muassa entisessä Tshekkoslovakiassa ja Afganistanissa (osittain Afganistanin nykyongelmat johtuvat näistä tihutöistä). Stalinismi on paljolti haukuttu erilaisia aatesuuntauksia kannattaneiden kommunistien piirissä ja esimerkiksi Neuvostoliittoa on kutsuttu "rappeutuneeksi työväenvaltioksi" ja erityisesti Stalinin kuoleman jälkeen valtiokapitalistiseksi.


Trotskilaisuus: Kyseinen aatesuuntaus juontaa juurensa Stalinin vastustajasta ja myöhemmin murhauttamasta Lev Trotskista. Kuten marxistit ja marxisti-leninistit, myös trotskilaiset uskoivat maailmanvallankumoukseen. Käsite jatkuvasta vallankumouksesta perustuu ajatukseen, jonka mukaan porvarillinen luokka ei kykene tekemään demokraattista vallankumousta, vaan vallankumous jää täysin proletariaatin tehtäväksi. Kritiikki stalinismia kohtaan on myös keskeistä trotskismille.


Maolaisuus: Maolaisuus on aatesuuntauksista nuorin. Se syntyi Mao Zedongin noustua valtaan Kiinassa vuonna 1949. Aatesuunnista nuorin poikkeaa yllä olevista suuntauksista siten, että se kiinnittää huomion maaseutuväestöön, kun yllä olevat aatesuuntaukset antavat enemmän tai vähemmän painoarvoa tehdastyöläisille. Maolaisuuden päähuomio oli siis maaseudussa ja sen väestön mobiloimisessa pitkään sissisotaan (Fidel Castro, Che Guevara ja monet kommunistiset liikkeet muun muassa Perussa noudattivat maolaisuuden oppeja sissisodassa) jossa taistelut käytäisiin pääasiassa maaseudulla, kaupunkien ulkopuolisilla alueilla.


Näin havaitaan, ettei kommunismi todellakaan ole yksi ja sama homogeeninen aate. Sen sisällä erot ovat aikojen saatossa johtaneet kommunistien nykyiseen hajaannukseen ja alennustilaan. Kirjoitin tämän siksi, koska nykyinen linja valheellisen yksipuolisesti kuvaa kommunismia pelkistetysti noususta romahtamispisteeseen. Ongelmia on kyllä ollut ja on. Samaan aikaan, kun oikeisto nauraa ja pyrkii "imemään kommunismin aatteen lapsesta jo siemennesteessä", kommunistit riitelevät keskenään mitättömistä asioista. Siten vallankumousta ei koskaan saada aikaiseksi, vaan kommunismi päätyy retrokamaksi antikvariaatteihin ja antiikkiliikkeisiin. Tulkintakysymykset tulisi jättää taakse ja keskittyä itse aiheeseen, jos kommunistit haluavat menestyä.
Itse näkisin, että nykyisenä aikana seuraava malli voisi toimia: edellä mainituista aatesuuntauksista stalinismi jätettäisiin kokonaan pois. Se ei ole mitään muuta, kuin byrokraattista diktatuuria ja sortoa. Trotskismi on käytännössä sama asia, kuin marxismi-leninismi, joten trotskismi voisi täysin sulautua marxismi-leninismiin.

Täten jäljelle jäisivät siis marxismi, marxismi-leninismi ja maoismi. Näitä aatteita ollaankin jo yritetty yhdistellä. Yhdistely voisi toimia, jos yhdistyneet aatteet oikeasti tukisivat toisiaan. "Kolmen kopla" toimisi jos: maolaiset, yhdistyneenä marxismiin ja marxismi-leninismiin, keskittyisivät maaseutuun ja maaseutuväestön mobilisoimiseen sekä sissisodankäyntiin noilla alueilla, kun taas marxisti-leninistit keskittyisivät kaupunkeihin ja kaupunkiväestön (vuokratyöläisten, pätkätyöläisten, alipalkattujen ja työttömien=prekariaatti) mobilisoimiseen. Siten marxisteille jäisi ideologinen osuus, politiikan ja linjan suunnittelu vallankumouksen jälkeisessä yhteiskunnassa. Kun vallankumouksen sotilaalliset vaiheet (maaseutu=maolaiset, kaupunki=marxisti-leninistit) annetaan maolaisten ja marxisti-leninistien hoidettavaksi, he sulautuvat tämän jälkeen marxismiin tukemaan linjan ja politiikan viemistä eteenpäin. Tämän kaiken tulisi päteä maailmanlaajuisesti. Ei enää hajaannusta. Aika luoda fasismille ja äärimmäiselle kapitalismille vastavoima! Aikaa ei ole hukattavaksi! Vaarana on pian, että se kuuluisa lause muuntautuu muotoon: kaikkien maiden prekariaatit, sirpaloitukaa!


Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

19. Onko Suomi punainen?

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon Suomen poliittista linjaa. Onko Suomi vasemmistolainen vai oikeistolainen? Onko Suomi punainen vai valkoinen, vai onko Suomi kenties jossain siellä välimaastossa? Opiskellessani kansanopistossa, heitti eräs kurssikaverini kommentin, jota en kyllä siltä istumalta niellyt. Hänen mukaansa Suomi on hyvin vasemmistolainen verrattuna esimerkiksi erääseen toiseen maahan. Tuhahdin mielessäni kommentille ja pidin sitä liioitteluna ja heitin kyseisen aiheen pois mielestäni pitkäksi ajaksi. Viime aikoina olen jälleen alkanut pohtia kyseistä kommenttia. Aloin myös pohdiskella USA:n taannoisen presidentti George.W.Bushin kiihko-oikeistolaista hallitusta, joka antoi Paavo Lipposen hallituksessa istuneelle ulkoministerille liikanimen "Erkki the Red". Kun tarkemmin pohtii perinteistä hyvinvointivaltiotamme (joka tosin kouristelee kuolintuskissaan, kiitos porvarillismaisten hallitusten ja nykyisen porvarihallituksen) ja valtion perinteistä suurta roolia palveluiden tuottajana, on pakko tunnustaa, että kyllä tämänlainen toimintatapa on aika vasemmalle päin kallistuvaa. Onko Suomi kuitenkaan loppujen lopuksi niin vasemmistolainen, kuin sanotaan ja jos on, niin jatkuuko linja tulevaisuudessa? Onko mahdollisuutena sellainen vaihtoehto, että Suomi palaisi niihin "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin köyhät tiesivät paikkansa?

Ennen 1990-luvun lamaa suomalainen hyvinvointivaltio eli kulta-aikaansa. Suomesta käytännössä poistettiin äärimmäinen köyhyys kokonaan tulonsiirroilla ja takaamalla heikosti toimeentuleville ihmisarvoinen elämä. Hyvinvointivaltio ei ole mikään itsestäänselvyys. Oikeistohallitus on historian saatossa ja nykyaikanakin aina laittanut kapuloita rattaisiin, kun on ollut kysymys tasa-arvosta ja köyhien asemasta. Historia ennen hyvinvointivaltiota on karua luettavaa...

Ennen itsenäisyyden aikaa säätyjen hallitessa ja kurittaessa kansaa, oli Suomi kehitysmaan tasolla. Teollisuus oli kehityksestä huolimatta melkoisen alkeellista. Köyhät hytisivät kurjissa asumuksissaan, kerjäläiset kuljeksivat ympäriinsä pienen lahjoituksen toivossa, kun taas niin sanottu parempi väki vietti loisteliasta elämää. Luulisi tosiaan, että kyseessä olisi jokin "kolmannen maailman" valtio. Kysymyksessä on kuitenkin ihan aikuisten oikeasti suomalainen yhteiskunta, jossa köyhäinhoito oli seurakunnan harteilla. Huutolaisuus oli suuressa huudossa, ruotulaiset pidettiin ruodussa. Ihmiset tiesivät paikkansa aristoteleellisen hyvin.

Eipä tilanne juuri kohentunut itsenäisyyden aikanakaan. Säätyjen ja joidenkin vanhankantaisten käytäntöjen väistyessä näyttämöltä säilyivät asiat pääasiassa ennallaan. Säätyjaon tilalle tuli luokkayhteiskunta; porvarit ja proletariaatti (työväenluokka). Porvarit olivat tietenkin niitä (esimerkiksi tehtaan/maanomistajia), jotka rikastuivat proletariaatin tekemällä työllä ja pitivät tuotantovälineitä hallussaan. Työväestö, jota kuritettiin epäinhimillisillä työajoilla ja surkealla palkalla, alkoi vähitellen kyllästyä kurjuuteensa aloittaen aseellisen kapinan hallitsevaa luokkaa vastaan. Tulevia tapahtumia ollaan kutsuttu milloin punakapinaksi, kansalaissodaksi, vapaussodaksi, sisällissodaksi tai vuoden 1918 sodaksi riippuen, halutaanko kyseisiä tapahtumia kuvata neutraalisti vai subjektiivisesti.

Moni tietää, kuinka sisällissodassa kävi. "Lahtarit" voittivat "punikit", eikä työväestön oloja juurikaan parannettu, pikemminkin päinvastoin. Parempia elinoloja vaatineet työläiset nähtiin lähinnä kapinoivana roskasakkina. Nykyisin tosin tekohurskastellaan, kuinka "sitä tuli tehtyä vääryyttä puolin ja toisin" ja heti perään: "onneksi valkooset voitti notta ei ryssän vallan alle jouruttu". Kapinaan nousseita ja kaikkia kommunistisesta toiminnasta syytettyjä vainottiin ja muilutettiin olan takaa. Hyvinvointia ei pahemmin kiinnostuttu lisäämään, koska toisaalta oikeisto vainosi kommunisteja sekä keskittyi puhumaan patologisesti "kodin, uskonnon ja isänmaan" puolesta. Ilmapiiri oli perin ankea ja korostetun oikeistolainen, johon kuului avoin vihamielisyys kaikkea venäläisyyttä, venäläistä ja punaista toimintaa kohtaan. Olosuhteiden ollessa vihamieliset, silloin vielä aatteistaan oikeasti kiinni pitänyt SDP (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue) yritti maltillisesti viedä läpi uudistuksia tuomiten toisaalla kommunismin ja toisella puolen äärioikeistolaisen fasismin. SDP pyrki korostamaan parlamentaarista tietä uudistuksille ja työväestön aseman parannuksille aseellisen kapinan sijasta. Sosialidemokraatteja alettiin kutsua liikanimellä; sosialifasistit, koska heidän katsottiin alistuneen hallintokoneiston rattaisiin yhdessä Maalaisliiton kanssa. Aiemmin (sisällissodan aikana ja jälkeisinä vuosina) vainottu SDP nousi hallituskelpoiseksi.

Sodan jälkeen elettiin naapureina voimistuvan jättiläisen kanssa, joka kyseenalaisesti puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Suomi, joka oli enemmän tai vähemmän niin sanottu itäblokin maa, oli velvoitettu asettamaan esimerkiksi Kokoomuksen paitsioon, oikeistolaista linjaa ei hyväksytty. Mielenkiintoista kyllä, myös SDP:hen suhtauduttiin vihamielisesti Neuvostoliiton taholta. SKP (Suomen Kommunistinen Puolue) joutui olemaan paitsiossa päästen tosin joitakin kertoja osallistumaan hallitukseen. Maalaisliitto nautti vallasta Kekkosen neljäsosadiktatuurissa.

Tuona aikana alettiin rakentaa hyvinvointimallia Pekka Kuusen (Alkon entinen pääjohtaja, tutkija ja merkittävä yhteiskuntapoliitikko) ehdotusten pohjalta. Hänen ajatustensa pohjalta luotiin muun muassa tulonsiirrot siten, että myös pienituloisilla ja työttömillä oli oikeus kunnolliseen elämään. 1970-luvulta lähtien hyvinvointivaltiota lähdettiin luomaan. Se olikin hyvinvointivaltion voittokulkua ilmaisine koulutuksineen, toimeentulotukineen, työaikojen lyhentämisineen ja monine muineen. Totta kai tällainen "vasemmistolainen lälläritoiminta" herätti pahaa verta pikkuhiljaa estradille palaavan Kokoomuksen leirissä. Poliittista vääntöä käytiin paljon, jotta kansaa palvelevat uudistukset saatiin läpi. 1990-luvun lama sotki kaiken. Vasemmalle kallistuvan toiminnan jälkeen oikeistolainen aikakausi olisi jälleen alkava SDP:nkin näyttäessä oikeistolaiset karvansa.

Kokoomus, jonka nykyisiä arvoja näyttävät olevan "yritys, kapitalismi ja pääoma", on kunnostautunut erityisen hyvin julkisen sektorin alasajossa. Eivät Esko Aho ja Paavo Lipponenkaan suuriksi kakkosiksi ole jääneet. Erityisesti viimeksimainittu oli tukemassa suuria leikkauksia palveluissa. Talous saatiin kyllä elvytettyä ja kapitalismi iskostettua suomalaiseen talouselämään, mutta hyvinvointivaltion alasajo oli myös alkava. Suomi avasi portit markkinoille ja Suomen Saksa-fetissin tilalle tuli kasvavassa määrin fetissi Pohjois-Amerikkaa kohtaan. Palveluita on alettu keskittää, hyvinvointivaltio on nykyisin hyvinvointiyhteiskunta, jossa Kokoomuksen jyrätessä, Keskustan ja Vihreiden siunatessa ja SDP:n muristessa turvallisen välimatkan päässä, vastuuta on sysätty kansalle. Hyvinvointipalveluiden saajat ovat nyt asiakkaita. Kansaa siis kannustetaan maksamaan yhä enemmän palveluista, joiden kuuluisi olla ihmisen perusoikeuksia sekä hankkimaan muun muassa vakuutuksia, joita esimerkiksi televisiossa mainostetaan tiuhaan tahtiin. Esimerkiksi eläkeiän nostamista vastustavat leimataan hyvinvointiyhteiskunnan vihaajiksi. Pirullisilla suunnitelmilla (mukaan luettuna pakkovieminen EMU:un) kansa saatiin hyväksymään leikkausten tarpeellisuus, eikä silloisesta uudesta nousukaudesta huolimatta leikattuja kohteita ole paikattu ja tuloksia voi käydä katsomassa monissa hoitojonoissa. Tulokset näkyvät myös pahoinvoivien ihmisten epätoivoisissa teoissa. Suomi möi sielunsa kylmille pääomarkkinoille. Ei siinä muuten, vaan millä hinnalla sitä ollaan tehty ja ollaan tekemässä? Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut hyvinvointivaltio, ei edes hyvinvointiyhteiskunta.

Kysymys kuului siis, onko Suomi punainen? Suomi on kenties ajoittain nähnyt punaista ja verrattuna moniin muihin aikakausiin ja maihin, Suomi kallistuu edelleen jonkin verran vasemmalle ilmaisen koulutuksen, korkean verotuksen, lakko-oikeuksien, ammattiyhdistysten ja monien muiden ihmisarvoista elämää tukevien käytäntöjen ansiosta. Nykyisin sanoisin kuitenkin, että Suomi on kuin Vasemmisto OY -yritys, joka vielä porskuttaa ainakin näennäisesti Vasemmiston nimellä, mutta, jonka tuotevalikoimaan kuuluu kasvavassa määrin oikeistolaisia suuntauksia, jotka uhkaavat lopullisesti muuttaa Vasemmisto OY:n perinteitä. Pahimmassa tapauksessa Suomesta ollaan tekemässä liberalistista valtiota, jossa vahvat syövät heikot; köyhät kyykkyyn. Tulevien vaalien lähestyessä Vasemmisto on hampaaton, Vihreät ovat hukassa ja SDP herättää lähinnä säälinsekaista ärsytystä kampanjallaan, joka on varastettu Perussuomalaisilta, kun eivät keksineet muutakaan tällä kuuluisalla idelogioiden hukkaamisen aikakaudella. Tulevissa vaaleissa näyttäisi siis olevan ehdokkaina pitkälti oikeisto äärioikeistolaisine (maahanmuuttokritiikki) äänenpainoineen. Jos tämänkaltaiset idealistit voittavat vaalit, nykytilanne jatkuu, pahenee ja edessä on katkera paluu aikaan ennen hyvinvointivaltiota. Jos edes SKP saisi rivinsä kasaan, tulevaisuus näyttäisi hieman valoisammalta tai edes vaihtoehtoisemmalta. Taitaa näillä näkymin olla toiveajattelua...

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

18. Kansanmurhista

Kansanmurha on toimintaa, jolla tähdätään etnisen, kielellisen, uskonnollisen tai muun vastaavan ryhmän täydelliseen tuhontaan. Kansanmurhan käsite vaihtelee kysyttäessä eri tahoilta. Esimerkiksi uusnatsit eivät usko holokaustiin ja puhuvat korkeintaan 100 000:sta keskitysleireillä kuolleesta. Toiset inttävät, että alle puolen miljoonan hengen vaatineesta operaatiosta ei tulisi puhua kansanmurhana, vaan joukkotuhontana, massamurhana tai muuna vastaavana. Mutta miten tulisi puhua esimerkiksi tapauksesta, jossa kajahtanut kaveri haluaa tuhota kaikki espoolaiset tai savolaiset vain siksi, koska he ovat "saastaisia" espoolaisia tai savolaisia? Tulisiko tällöin puhua myös vain joukkotuhonnasta, massamurhasta, vai olisiko osuvampi termi kansanosanmurha? Termit ovat monesti tunnetusti ontuvia ja termit ovat vaihdelleet ja vaihtelevat edelleen aikojen saatossa. On totta, että kansanmurha-termiä tupataan ajoittain käyttää hieman liian kevein perustein, mutta se ei ole myöskään peruste vähättelylle. Esimerkiksi on mielestäni typerää ja omituista sanoa, että tietty luku ihmismäärässä on peruste kutsua tapahtumaa kansamurhaksi. Idioottikin (ellei ole liiaksi salaliittoteorioihin taipuvainen)

tosin ymmärtää, ettei viime vuoden lopulla tapahtunutta ampumatapausta Espoon Sellossa voida kutsua kansanmurhaksi. Kun teolla pyritään tietoisesti tuhoamaan ihmisryhmä ja taustalla on enemmän, kuin esimerkiksi kaksi henkilöä, voidaan puhetta kansanmurhasta pitää oikeutettuna. Tähän vastataan usein sanomalla, ettei "virallinen taho (esimerkiksi hallitus) ole aina edes antanut määräystä tuhonnasta". Tähän taas voidaan sanoa, että monesti tämänlaisissa tapauksissa virallinen taho katselee tekoja sormien läpi päästäen tekijät, kuin koirat veräjästä ja he ovat siten osallisena hirveään rikokseen.

Juutalaisten kansanmurhaan osallistuneet yrittivät kaikin tavoin vältellä vastuuta ja kaunistella osallisuuttaan. 6 miljoonan juutalaisen konemainen tuhoaminen on kenties tunnetuin kansanmurha maailmassa. Liian monesti taas muut vastaavat rikokset jäävät käsittelemättä tai niitä kaunistellaan. Israelin valtio on mielenkiintoisesti jälleen näyttämässä muille kaapin paikan ja ottamassa itselleen marttyyrin roolin kansanmurhakysymyksen varjolla. Israel antaa ymmärtää, että natsien tekemistä rikoksista juutalaisia kohtaan vaietaan kouluissa, minkä en usko pitävän paikkansa missään tapauksessa. Uskon enemmänkin siihen, että Israel vetäisi tämän kansanmurha-asian esille otollisesti samaan aikaan, kun sen arvostus on heikkenemässä johtuen sen omista tekemistä rikoksista. On mielenkiintoista, miten paljon yksi valtio voi päättää, mistä maailmassa saa puhua ja mistä ei. Heti jos aletaan puhua esimerkiksi palestiinalaisten rasistisesta sorrosta, aletaan heti haukkua kaikkia palestiinalaisten puolustajia terrorismin tukemisesta, antisemitismista ja holokaustin kieltämisestä. Nyt tämä ulkopuolelta tuleva ohjailu on siirtymässä suomalaiseen koulujärjestelmään. Suomi on kuulemma liittynyt Holocaust Task Force -järjestöön. Kyseessä oleva kansainvälinen järjestö pitää huolta, ettei toisen maailmansodan edeltäviä ja aikaisia kauheuksia unohdettaisi. Toiminnassa ollaan kiitettävästi onnistuttukin ja kunnioitan suuresti tällaista toimintaa. Holokaustia ei missään nimessä saa unohtaa. Holokaustin muistaminen sentään pakottaa maailman diktaattoreita kahdesti miettimään, kannattaako kansanmurhaan ryhtyä.

Kuitenkin tapahtumassa oleva kehitys vaikuttaa hieman häiritsevältä ja pahimmassa tapauksessa se saattaa johtaa ei-toivottuun tulokseen. Pelottava skenaario olisi, että tämän lisäksi opetuksessa, kerrottaessa holokaustista, olisi opettajan kovaan ääneen tuomittava natsit, sen sijaan, että asiaa opetettaisiin mahdollisimman objektiivisesti. Tämänlainen pakonomainen saarnaaminen saattaa aiheuttaa käänteisen reaktion; mielenkiinnon puutteesta johtuvan vähättelyn, unohtamisen ja jopa natsien tekoja kohtaan lisääntyvää sympatiaa. Luulisi päättäjien ja vaikuttajien ymmärtävän, että pakottaminen johtaa demokraattisessa yhteiskunnassa aina käänteiseen reaktioon. Ihmisluonto nyt vain sattuu olemaan sellainen. Miettikääpä esimerkiksi uteliasta lasta, jolle pauhataan, ettei hellanlevyyn saa koskea tai kielletään menemästä tiettyyn huoneeseen, kielletään avaamasta lipaston laatikkoa ja niin edelleen. Nämä kaikki kiellot saavat aikaan sen, että lapsi ihan uhalla tekee päinvastoin, kuin vanhemmat olivat alun perin toivoneet. Sama juttu teini-ikäisten kohdalla. Saarnaamiset alkoholista ja huumeista alkavat jo kotoa ja jatkuvat koulussa terveystiedon tunneilla ja hyvin tylsissä ja köyhissä valistuskampanjoissa. Arvatkaa vain, tottelevatko nuoret saarnaavien valistajien toiveita? Vaikeassa iässä oleva kapinoiva nuori tekee tietenkin päinvastoin, etenkin, kun demonisoiduissa nuorisojengeissä tarjoutuu mahdollisuus kokeilla aineita. Kuten lasta, myös teiniä kiehtoo kielletty maailma ja saarnat ja kiellot vain lisäävät kiinnostusta.

Jos perheen isä on hyvin oikeistolainen ja tuomitsee kaikki kommunistit, cheguevarat jne. ajattelee nuori aikuinen, jos ei ole aivopeseytyvää sorttia, todennäköisesti vasemmistolaisesti. Sama juttu päinvastoin jos isä on radikaalivasemmistolainen ja tuomitsee kaiken oikeistolaisuuden ja yrittää pakottaa jälkikasvuaan omaksumaan ideologiaansa. Hyvin uskonnollisen perheen lapsi saattaa taas kääntyä saatananpalvojaksi ja niin edelleen.. Täysin sama koskee saarnaamista holokaustista. Jos objektiivisuus puuttuu, kääntyvät sympatiat tuomitun puolelle, vaikka tuomittu olisi minkälainen tahansa. Esimerkkinä surullisenkuuluisa Pressiklubi-ohjelma, jossa sympatiat kääntyivät auttamattomasti maahanmuuttokriittisen Jussi Halla-ahon puolelle. Vaarana oikeasti on (jos tällaisesta saarnauspolitiikasta ei luovuta), että natsistinen toimintamalli saattaa nousta uudestaan, ei tosin välttämättä samassa muodossa. Päättäjien ja vaikuttajien on tajuttava, ettei saarnaaminen ja tuomitseminen toimi pidemmällä tähtäimellä. Sen sijaan tietoisuutta kansanmurhista tulisi yleisesti lisätä ja tämän myötä holokausti siirtää opetettavaksi kansanmurhaksi kansanmurhien joukossa. Mielestäni on hyvin hämmästyttävää ja asenteellista, (mutta myös Lännelle tyypillistä politiikkaa), että muut kansanmurhat sivuutetaan täysin.

Näistä kansanmurhista (joista jotkut ovat vielä käynnissä suorasti ja epäsuorasti) ja niistä raakuuksista, jotka ovat lähellä kansanmurhaa joko puhutaan vähätellen, kauhistellaan hetken, tai sivuutetaan täysin:

- Rooman valloittaessa Gallian (nykyistä Ranskaa, jossa vaikutti eräs kelttiläinen heimo) gallialaiset tuhottiin muun muassa pakkosulauttamalla heidät osaksi roomalaista kulttuuria

- Tasmanian aboriginaalien kansanmurha sekä Australian aboriginaalien kansanmurha

- USA:n raakuudet ja imperialismi Filippiineillä, kun Espanja oli lyöty Espanjan ja Yhdysvaltain sodan jälkeen

- USA:n teot ja imperialismi Vietnamissa

- Dresdenin pommitukset ja toisen maailmansodan verinen lopetus Hiroshimassa

- Punaisten khmerien teot Pol Potin siunaamana Kambodzhassa

- Stalinin Neuvostoliiton aikakausi ja imperialismi, jolloin miltei tuhottiin muun muassa karjalainen kulttuuri

- Francon Espanja, jolloin kaikki katalaanit ja baskit pyrittiin pakkosulauttamaan keskusvaltioon

- saamelaisten hiljainen kansanmurha, joka tapahtui ennen suoraan muun muassa steriloimalla saamelaisia. Nykyisin, saamelaisen kulttuurin annetaan näivettyä hallitusten ja suuryritysten toimesta

- alkuperäisten amerikkalaisten kansanmurha espanjalaisten ja pohjoisamerikkalaisten toimesta

- Hereron ja Namaquan kansanmurhat Saksan Lounais-Afrikassa

- kansanmurha Belgian Kongossa

- Kiinan raakuudet ja imperialismi Tiibetissä

- japanilaismiehitys Kiinassa 1937-1945

- armenialaisten kansanmurha turkkilaisten Osmanien Valtakunnassa

- kurdien vainot

- palestiinalaisten sorto Israelissa

- natsien miehitys Kroatiassa ja ustasha-hallinnon suorittamat vainot

- Ruandan kansanmurha

Noista tapahtumista ynnä muista hirveyksistä tulisi puhua enemmän, eikä vain siitä yhdestä. Opettajan ei kuitenkaan tulisi saarnata tyyliin: "olivat ne natsit ja khmerit kamalia hirviöitä". Vaikka kansanmurhan tekijät tunnetusti olivat ja ovat tunnekylmiä ihmisiä ("ihmishirviöitä"), jotka eivät kykene eläytymään toisten tunteisiin. Uskokaa tai älkää, myös Adolf Hitler oli ihminen, kuten myös Josif Stalin ynnä monet muut diktaattorit. Tuomitsemisen sijasta tulisi perehtyä enemmän ihmisluonteeseen ja niihin syihin, mitkä ajavat ihmisiä hirmutekoihin. Demonisoinnilla ja yksipuolisilla syytöksillä ei päästä pitkälle (miettikääpä Versaillesin rauhansopimuksen aikoja, jolloin itsekritiikitön Ranska ajoi Saksan yksipuolista tuomitsemista kaikkeen). Historiallinen tosiasia on, että voittaja kirjoittaa historian ja muiden vastalauseet upotetaan marginaaliin tai tuomitaan vastustajien argumentit syyttämällä vastustajia hirmutekojen puolustajiksi, kuten Israelin tapauksessa. Toivon tosiaan, että Länsi tukehtuu omaan kaksinaismoralismiinsa ja romahtaa ja epäterve status quo ja vielä epäterveempi kehitys pysäytetään. Myönnetään vihdoin, että historiassa ovat tehneet kauheuksia kaikki. Ei juutalaisten kansanmurha ole suinkaan ainoaa laatuaan historiassa, eikä Hitler ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus. Myönnetään jo vihdoin, että tämänlaiset julmuudet ovat enemmänkin ihmiseläimelle ominaisia. Nykyisenkaltaisella demonisoinnilla, saarnaamisella ja moralismilla saadaan vain aikaan uusia ja pahempia hitlereitä ja kansanmurhia. Ei pakko-opetusta holokaustista. Sen sijaan lisää opetusta ihmisluonnosta ja mielestä. Tunteja tulisi pitää myös vanhemmille, jotka siten yrittäisivät välttää virheitä kasvatuksessa. Tuntien aiheena voisi olla esimerkiksi seuraavat: "mikä ajaa ihmisen tappamaan 6 miljoonaa ihmistä?" "Mikä ajaa ihmisen imperialistisiin toimintatapoihin ja ihmishengistä piittaamattomiin toimintoihin?" Sillä päästäisiin paljon pidemmälle, kuin saarnaamisella ja demonisoinnilla.

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.