fondos para myspace, plantillas, layouts

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

23.Leikkauksista

Humanististen tieteiden tarjontaa halutaan rajoittaa, säästösyistä. Tämä on itse asiassa loistava toteutus. Humanistiset tieteet ovat sieltä turhimmasta päästä. Niissä vaan tutkitaan jotain ihmisoikeuksia ja sitä, kuinka Afrikan lapsilla menee kehnosti. Me emme tarvitse humanistisia tieteitä, eihän niistä edes ole taloudelle mitään hyötyä. Meidän ei myöskään tarvitse kuunnella besserwissereiden saarnoja. Aina he pyrkivät kertomaan meille, mitä meidän pitäisi tehdä ja miten asioita pitäisi hoitaa. Me olemme jo aikuisia ihmisiä! Emme tarvitse enää äitejä opettamaan meitä. Humanistit voitaisiin muutenkin kuljettaa sinne Afrikkaan, josta he niin fetissinomaisesti saarnaavat.
Entäpä sitten naistutkimus? Kenties turhimpia tutkimuksia.. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että nainen ei osaa ajatella järjellä ja naisen paikka on kotona? Yksinkertaista. Naistutkimus tiivistyy siten yhteen lauseeseen; ole hyvä vaimo ja kodin hengetär.


Yliopistossa on paljon sellaisia tieteenaloja, joita voisi lakkauttaa ja loput voitaisiin yhdistää keskenään. Filosofia nyt ensimmäisenä joutaa jorpakkoon. Yhdentekevää viisastelua ja joutavaa pohdiskelua, josta tulee pää kipeäksi. Valtio-oppi muistuttaa filosofiaa siten, että siinäkin pohdiskellaan turhia asioita (miten asiat voisivat olla jne jne). Miksi valtio-oppia ei voisi yhdistää vaikkapa taloustieteiden kanssa? Valtaa ja rahaa nämä poliitikonalut haluavat, eivät mitään teoreettisia pohdintoja.
Sosiologia on sinänsä hyödyllinen tieteenala ja se voisikin olla apuna siinä, kun ihmisten ajattelua ohjataan oikeisiin asioihin, niihin asioihin, joista on hyötyä yhteiskunnalle. Sosiologiaan tulisi myös ehdottomasti lisätä taloudellista termistöä ja taloudellista näkökulmaa, luonnollisesti siis hallituksen ja pätevien taloustieteilijöiden allekirjoittamia näkemyksiä. Huuhaa-tutkimuksille ei siten myönnettäisi rahoitusta.



Taloustiede, rinnallaan matematiikka, on kaiken menestyksen perusta. On perin kummallista, ettei taloustieteitä ja matematikkaa, tai edes niiden perusteita opeteta jo uhmaikäisille. Taloustiede takaa menestyksen ja lisäksi (kommareillekin tiedoksi) se tuo leivän pöytään. Elämänlaatu paranisi heti, jos kaikki opiskelisivat taloustieteitä. Yhteiskunta säästäisi paljon jos esimerkiksi valtio-oppi yhdistettäisiin taloustieteisiin.


Historiaa tarvitaan aina. Sekin tosin tulisi yhdistää taloustieteiden kanssa. Täten käsiteltäisiin pääasiassa taloushistoriaa (Adam Smithistä alkaen). Lisäksi kevennyksenä voitaisiin myös käsitellä sitä sosialistista komentotaloutta. Opettajat ja luennoitsijat voisivat aina loppukevennyksinä kertoa Karl Marxin teorioita ja kuvailla, kuinka teoriat "toimivat" käytännössä. Täten jääräpäisimmänkin ihmisen päähän saadaan iskostettua se tosiasia, että kommunismi ei toimi.
Ei tule myöskään unohtaa Suomen ja suomalaisuuden historiaa. Tosin pieni päivitys ei olisi tässäkään kohtaa pahitteeksi. Ensinnäkin tulisi luopua sellaisesta propagandastisesta opetuksesta, jossa aivopestään ihmisiä uskomaan, että suomalaisuus syntyi muka vasta 1800-luvulla. Tällainen aivopesevä retoriikka tulisi ehdottomasti kieltää ja sen sijaan tulisi käydä läpi sitä, kuinka me rakensimme yhdessä Suomea jo jääkaudesta alkaen. Isänmaa ja yhteiskunta ennen kaikkea!


Suomalaisen tulee myös osata kieliä. Täten kielten opiskelua tulee ehdottomasti tukea. Kuitenkin kielten opiskelun tulisi painottua taloudellisten sanastojen opiskeluun. Kaikki turhat sään ilmaukset, ja aikaa vievät muodollisuudet tulisi jättää vähemmälle. Loppupeleissä taloudellisilla termeillä ne liikeneuvottelut hoidetaan (tai ainakin tulisi hoitaa), eikä small talkilla.



On sanomattakin selvää, että Jumalaan uskominen on sama, kuin uskoisi joulupukkiin. Kaikkein järkyttävintä on se, että näitä huru-ukkojen perustamia uskontoja opetetaan kouluissa ja vieläpä valtion varoin! Uskonnonopetukset tulee ehdottomasti poistaa opetussuunnitelmista. Eihän filosofiaakaan tueta samalla tavoin, kuin uskonnonopetusta. Ei myöskään tulisi haaskata rahaa "siihen vaihtoehtoiseen opetukseen", eli yleiskatsaukseen maailman eri uskonnoista. Jos jota kuta kiinnostaa, hän ottakoon itse selvää. Internetissä on Google. Sieltä, kun googlaa: "uskonnot", niin varmasti löytää tietoa. Uskonnonopetus ja elämänkatsomustieto ovat siten täysin verrattavissa filosofiaan, jotka kaikki joutavat pois valtion varoja haaskaamasta. Humanismista saarnaava kirkko tulisi erottaa valtiosta ja sen tulisi palata takaisin juurilleen; toisaalta auttamaan yhteiskunnan vähäosaisia ja siten ehkäisemään yhteiskunnallisia levottomuuksia, ja toisaalta riittävän välimatkan päähän, ettei sekulaarisen hallinnon varpaita tallottaisi.



Me kaikki tiedämme, kuinka rasittavia ihmisiä ovat ne, jotka työskentelevät julkisella sektorilla. Toisaalta se on ymmärrettävää, heidän työnsä on hyvin raskasta ja usein epämielekästä, eikä palkkakaan usein ole kehuttava. Täten valtion roolia ja siinä sivussa epämieluisia työolosuhteita tulisi vähentää. Yksityistäminen on hyväksi havaittu keino. Johan jo kaatunut Neuvostoliitto ja Kuuba (joka vasta nyt tajuaa luovuttaa) sen opettivat naurettavine palkkatasa-arvoineen, että raha se on se, joka ihmistä motivoi, ei lähimmäisenrakkaus. Miksi välittää muista, kun siitä ei hyödy itse mitään? Yksi keskeisimmistä säästökohteista tulisi olla tulonsiirrot. Eiköhän tässä näiden vuosikymmenten aikana ole opittu, ettei tulonsiirroista mitään hyötyä ole. Onko se motivoinut ihmisiä tekemään töitä sen enempää? Äärimmäisen köyhyyden se kyllä poisti ja sitä myötä tylsistytti työttömät. Eikö olisi korkea aika luopua tulonsiirroista ja jättää vähäosaisista huolehtiminen kirkolle? Tulonsiirrot ovat vain muilta pois, kun työttömät käyttävät tukensa päihteisiin ynnä muuhun sellaiseen, johon työttömillä ei edes kuuluisi olla varaa. Työttömät (erityisesti alkoholistit) tulisi pakottaa yleishyödyllisiin töihin, kuten katuja lakaisemaan. Palkaksi annettakoon heille viinaa.



Hoiva-alan ihmiset (päiväkotitädit ynnä muut) voitaisiin ohjata opettamaan päiväkoti-ikäisille (päiväkoti-ikäinen on symbolinen ilmaus, koska ilmaista hoivaa ei tule tukea) taloustieteen ja matematiikan termistöä jo varhaisessa vaiheessa. Mitä nopeammin lapsista kasvaa (taloudellisista) asioista tietäviä ja sitä kautta tuottavia, sitä varmemmin saadaan kansantalous nousuun. Luonnollisesti tulisi myös luopua ilmaisesta opetuksesta ja opetus tulisi myös muuttaa maksulliseksi. Kaikilla nyt sen verran varaa on maksaa, jopa niillä työttömillä, joilla on myös varaa käydä elokuvissa.


Pääasiassa hyvinvointisysteemi on siis turha keksintö. Se passivoi ja se on harmaa. Jotain hyvää hyvinvointisysteemissä kuitenkin on, nimittäin verotus. Kuitenkin verotuskäytäntöä tulisi muuttaa siten, että niin sanottujen hyvätuloisten verotusta kevennettäisiin. Järki käteen! Ei ole järkevää halveksia ihmisiä, jotka kantavat harteillaan raskasta (raskainta) vastuuta. Heidän vastuullaan on kansantalouden kehityksen jatkuvuus. Työnteosta ei saa rankaista.
Eikä myöskään niin kapitalisti saa olla, että palkka-armeija tulisi kysymykseen. Yleinen asevelvollisuus a) kasvattaa, b) turvaa vaivalla rakentamamme yhteiskuntajärjestelmän sitä uhkaavilta hirviöiltä. Yleinen asevelvollisuus siis säilyköön.



Lopuksi vielä maahanmuuttokriittisyydestä. Eihän se kovasti säästäisi, vaikka sulkisimmekin ovet humanitäärisiltä maahanmuuttajilta. Mutta säästö se pienikin säästö olisi. Ensi sijaisesti vain sellaiset ihmiset (väristä riippumatta) ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle, jotka tuottavat jotakin. Rikollisilla, traumatisoituneilla, vammautuneilla ynnä muilla työkyvyttömillä yksilöillä yhteiskunta ei tee mitään. Maahanmuuttokriitikot voisivat olla hallituksessa virallisina kansanohjaajina. Toisin sanoen, päästyään hallitukseen, he voisivat ohjata jääräpäisimmänkin yksilön ajatukset oikeisiin asioihin ja siten ehkäistä kaikenlaista sellaista epäintellektuellia toimintaa (mellakka-vaatimukset väärästä tasa-arvosta jne), joka vaarantaisi rauhaisan yhteiskuntamme. Myös kehitysapu ja kehitysyhteistyö tulisi poistaa velvollisuuksistamme ja jättää se hyväntekeväisyysjärjestöjen ja yksittäisten henkilöiden tehtäväksi. Suomi ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, emmekä me ole mitenkään tilivelvollisia Afrikan ongelmista. Luojalle kiitos (anteeksi tahditon, uskonnollinen ilmaisu), että nykyisin meitä eivät pidättele edes uskonnolliset velvoitteet ja opetukset lähimmäisen rakastamisesta. Onneksi on ateismi. Älköön kukaan enää tulko meille puhumaan lähimmäisenrakkaudesta.



Leikkauslistasta vielä. Se saattaa näyttää hurjalta nopeasti katsottuna. Lyhyellä tähtäimellä se onkin ankara. Mutta joskus on tehtävä uhrauksia pitkää tähtäintä silmällä pitäen. Ajan myötä huomaamme, kuinka talous ja ihmisten fyysinen hyvinvointi lähtee nousuun, kun kukin laittaa kortensa kekoon. Keskitytään enemmän tekemiseen, pohtimisen sijasta. Kukin keskittyköön ensi sijaisesti vain itseensä, niin hyvä tulee. Eläköön itsekkyys! Eläköön vapaus turhista velvoitteista! Eläköön säästeliäisyys!



Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja

Ei kommentteja: