22. Valtavirta vs. vastavirta

Kohta on vaalit! Äänestetään vastavirtana valtavirtaa vastaan! Vastavirrasta se pienikin ponnistaa! Vaalien lähestyessä puheet protesteista valtavirtapolitiikkaa ja valtavirtapoliitikkoja vastaan kiihtyvät. Valtavirralla tässä yhteydessä tarkoitettaneen muun muassa Kokoomusta ja Keskustaa, joista erityisesti jälkimmäisen suosio on pohjamudissa. Jätevesilaki, jäävuoren huippuna, sekä näkemys kahden mainitun jyrkentyneestä elitistymisestä ovat vain muutamia kriitikkojen argumentteja kahta mainittua puoluetta vastaan. Myös Vihreät nähdään vain ("rasittavine humanistisine saarnauksineen") osana nykyistä valtavirtapolitiikkaa. Kritiikistä saa myös osansa kriisissä ja oppositiossa oleva SDP. Vastavirtaa edustava Perussuomalaiset on nousemassa historiallisesti tulevissa vaaleissa. Arvailuksi jäänee vain, saavatko Perussuomalaiset jopa 20% äänistä vuoden 2011 vaaleissa. Eräät tutkijat ihmettelevät kilpaa syitä Perussuomalaisten menestykselle. Syythän ovat selvät, eikä asiaan tarvitse olla suuremmin perehtynyt. Mennyt ja nykyinen politiikka ja kehno propaganda puhukoon puolestaan.

Vastavirtakulttuurilla on perinteisesti vastustettu vallitsevia käytäntöjä ja arvoja. Nuoret ovat viime vuosisadan loppupuolelta lähtien olleet aktiivisimpia vastavirtakulttuurin edustajia. Vanhempien arvoja, normeja ja käytäntöjä vastaan hyökättiin milloin aggressiivisilla poliittisilla näkemyksillä, milloin aggressiivisen musiikin keinoin. Nykyäänkin, kun haluaa järkyttää vanhempia ihmisiä, riittää että pukeutuu mustiin, tai elitististen ihmisten kohdalla, pukeutuu tuulipukuun tai duunarin vaatteisiin. Vastavirta on yleensä lähtenyt pienestä piiristä liikkeelle. Vähitellen vastavirtaa edustavat saavat kannatusta/suosiota laajemmalti ja vähitellen suosiosta nauttivat entiset vastavirtaa edustaneet usein valtavirtaistuvat. Menestykseen tottuneilla on haastavampaa saada läpi mitään uutta tai shokeeraavaa. Näin on käynyt esimerkiksi politiikassa "kolmelle suurelle", joista yksi istuu oppositiossa. Aika näyttää saako oppositiossa istuva puolue voimaa tulevaan näytökseen.

SDP:n aloitettua toimintansa, se oli nälkäinen. Sen jäsenet edustivat sorretuista työläisistä koostunutta vastavirtaa joka ajoi oikeuksia työväelle. Sisällissota ja sisällissodan jälkeiset vuodet pakottivat puolueen hetkelliseen marginaaliin. Istui se toki hallituksessakin, mutta suuri osa puolueen aktiiveista istui linnassa. (ääri)oikeistolaisuuden nousua ja yleisen ilmapiirin radikaalia oikeistolaistumista seurasi SDP:n menestys. Vainot ja ahdistava oikeistolainen ilmapiiri käänsivät mitä ilmeisimmin monien kansalaisten sympatiat SDP:n puolelle. SDP pääsikin lopulta taas hallitukseen Maalaisliiton kanssa ja sdp:läisiä haukuttiin sosialifasisteiksi. Oikeistolaista ilmapiiriä seurasi sodan jälkeen melko vasemmistohenkinen ja konsensushakuinen ilmapiiri, jossa tuomittiin kaikki oikeistolaisuudelta haiskahtava toiminta ja oltiin "olosuhteiden pakosta" murto-osallisesti osana neuvostoblokkia. Kun aikaisemmin oikeistolaishenkinen ilmapiiri tuotti myöhemmin ääniä vasemmalle, on nykyisin käymässä päinvastoin. Tämä näkyy eritysesti esimerkiksi Venäjällä ja Unkarissa, jossa isänmaallisuus, oikeistolaisessa muodossa, on kovassa huudossa. Suomessakin esimerkiksi SKP on naurettu ja pilkattu marginaaliin ja "vihervasemmistoa" kritisoidaan kovin sanoin. Hieman hukassa oleva SKP edustaa nykyisin vastavirtaa. Miten käynee "vihervasemmiston"?

Nykyisin valtavirtaa pitävät siis Keskusta ja Kokoomus sekä kintereillään Vihreät. Näiden kolmen puolueen asema on uhattuna Perussuomalaisten taholta. Voidaanko kuitenkaan enää kauaa puhua valtavirrasta näiden kolmen veijarin kohdalla? Perussuomalaiset edustivat aidosti vastavirtaa silloin taannoin 1-5% ääniosuudellaan. Nyt äänivyöry on melkein taattu (nukkujatkin mitä todennäköisimmin heräävät). Täten Perussuomalaiset on vähintäänkin kilpailemassa valtavirran paikoista ja joku jää väistämättä oppositioon. Aika myös näyttää valtavirtaistuuko Perussuomalaiset. Ainakin maahanmuuttokriittisyys aatteena on valtavirtaistumassa. Ennen siitä jauhettiin hiljaa ja marginaalissa (lukuun ottamatta 1990-luvun ja 2000-luvun alun väkivaltaisuuksia). Nykyisin kaikki on toisin. SDP:n miltei kokonaisuudessaan omaksumana sekä muun muassa joidenkin yksittäisten kokoomuslaisten allekirjoittamana maahanmuuttopolitiikan kritiikki leviää. Eritoten maahanmuutossa on ehkäpä käymässä siten, että ennen valtavirrassa olleet ja maahanmuuttopolitiikkaa kritisoimattomat ovat huomaamattaan ahtautumassa marginaaliin ja kenties osaksi potentiaalisen tulevaisuuden vastavirtaa.

Uskonnolliset kysymykset ollaan myös ahdettu pääasiassa vastavirtaan, vai ollanko? Päivi Räsäsen mielipiteistä noussut poru on toisaalta vienyt jäseniä kirkolta, mutta toisaalta, ainakin osittain juuri tästä syystä myös tuonut uusia jäseniä Kristillisdemokraateille. Muutenkin ilmassa aistii yleisen vanhanaikaisuudelta tuoksahtavan nostalgian, jolloin tärkeinä asioina pidettiin kotia, uskontoa ja isänmaata. Lisäksi, sikäli kun tarkastelee Hannu Salaman ja Jussi Halla-ahon tuomioita, voidaan vähintäänkin puhua uskonnollisista jäänteistä. Yleisesti katsottuna kuitenkin Jumalaan uskovia ihmisiä pidetään jotenkin tärähtäneinä ja satuolentoihin uskovina. Ennen taas ei-uskovia pidettiin epäihmisinä ja tärähtäneinä. Keskiajalla läntisessä kristikunnassa kristinusko oli valtavirtaa ja kaikki muu kristillisyydestä ja "kristillisestä totuudesta" sekä yleisistä henkisistä näkemyksistä poikkeava oli marginaalissa olevaa vastavirtaa ja vaarallista hihhulointia. Kuuluisimpia hihhuleita oli Galileo Galilei, jonka näkemykset poikkesivat yleisestä "kristillisestä totuudesta". Sitten renssanssi tuli ikään kuin myrskyvaroituksena ja myöhemmin tilalle rynnistivät tieteen vallankumous, porvarilliset kumoukset sekä teollinen vallankumous ja ateismin valtavirtaistuminen. Nykyisin siis kaikki (vallalla olevista) taloudellisista näkemyksistä poikkeavat sekä "tieteellisestä totuudesta" ja yleisistä ateistisista näkemyksistä poikkeava nähdään vaarallisena hihhulointina. Kristillisyys on pitkälti marginalisoitumassa olevaa vastavirtaa.

Sitten on asioita, joista ei tiedä, ovatko ne vastavirtaa, valtavirtaa vaiko molempia. Homoseksuaalisuus on ollut pitkälti julkinen tabu monissa maissa (Suomessakin) 2000-luvulle asti. Eduskunta päätti antaa homo- ja lesbopareille oikeuden rekistöröidä parisuhteensa maistraatissa vuodesta 2002 lähtien. Tätä ennen homoseksuaalisuus saatettiin hyväksyä periaatteessa, teoriassa, muttei haluttu nähdä sen olemassaoloa käytännössä. Pidettiinpä homoseksuaalista kanssakäymistä rikoksena vielä Kekkosen aikaan (ennen 1970-lukua). 2000-luvulla, "tosi" tv:n rynnistäessä maailmanlaajuisille markkinoille, erikoistuttiin suomalaisillakin kanavilla näyttämään erilaisia stailaus- ja muotiohjelmia, joissa myös homot pääsivät mukaan kuvaan. Kuuluisin näistä ohjelmista oli suomalainen versio (ohjelmasta "Queer eye for the straight guy"), "Sillä silmällä" oli hetken aikaa suosittu. Tämän jälkeen homoseksuaalisuus tuntui olevan hetken aikaa niin sanotusti "in", kaapeista tultiin ulos tasaisin väliajoin. Tässä kohtaa voidaan puhua tietynasteisesta valtavirtaistumisesta, joka näyttäisi nyt olevan, taas vaihteeksi, laskussa yleisen uuskonservatismin luodessa latua. Homoseksuaalisuuteen tupataan nykyisin suhtautumaan entistä nuivemmin, ollaanko homoseksuaalisuutta siis ajamassa takaisin marginaaliin? Puolestapuhujia kuitenkin löytyy, joka näkyi eroamisina kirkosta ja muutenkin tuntuu siltä, että homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan entistä myönteisemmin. Kuitenkin syrjintä on edelleen harmaata arkipäivää monen kohdalla. Homoseksuaalisuus näyttäisi siten olevan "sillä rajalla", toisaalta homoseksuaalisuutta suvaitaan laajemmin, kun taas toisaalta se on edelleenkin eräänlainen tabu.

Mikä on nykyisin valtavirtaa ja vastavirtaa musiikillisessa ja kulttuurillisessa mielessä? Kulttuurillisessa mielessä tietysti eräänlaiset taidemuodot edustavat vastavirtaa, joskus kyseenalaisellakin tavalla (Teemu Mäki). Kulttuureista puhuttaessa vallalla on paljolti länsimaisen kulttuurin palvonta ja idolisointi, muiden kulttuurien jäädessä vähemmälle tarkastelulle. Kiina (ja kiinalaisuus?) on nousemassa länsimaalaisuuden haastajaksi. Kaikkialla puhutaan Kiinan noususta ja siitä, kuinka se aikanaan kenties syrjäyttää länsimaisen kulttuurin. Kiinakin on siis kuitenkin ainakin osittain valtavirtaistumassa. 20-30 vuotta takaperin Kiinan kielen opetteleminen oli uutta ja eksoottista ja kenties hieman outoakin. Nykyisin suhtautumiset ovat muuttumassa (muuttuneet?) ja kiinan opiskelemista aletaan pitää melko tavallisena. Hieman lyhyemmällä aikavälillä valtavirtaa tulevat edustamaan länsimaat ja ainakin Kiina, kintereillään muun muassa Intia ja Brasilia. Ja yhä tietämys muista kulttuureista on hyvin rajoittunutta, pintaa ei raapaista, saati vilkaista. "Tietämys" rajoittuu siihen mtä media välittää meille (käsittelen näkemyksiäni median roolista laajemmin kirjoituksessa numero 12). Sentään tutuiksi ovat tulleet Nepalin kuningasperheen surmat/murhat ja esimerkiksi Kolumbian, Meksikon ja monien muiden vastaavien ongelmat huumekartellien kanssa.

Musiikissa erityisesti rap on valtavirtaistunut. Se lähti liikkeelle pienistä piireistä, laajeni hieman kumouksellisemmaksi (esimerkiksi Public Enemy, NWA, Tupac Shakur ja Eminem), saavutti suurta suosiota, ylikuumeni ja koki notkahduksen. Valtavirtaistunut rap liittyi osaksi pohjoisamerikkalaista pop-kulttuuria. Kumouksellisuus vaihtui "bling&blingiin", naisiin, rahaan ja näyttävyyteen rahan ja maineen noustua isännäksi. Rap näyttäisi jakaantuneen pop-skeneen (pop-rap) ja rap-skeneen (underground).

Entäpäs sitten niin sanotun vastavirran sisäinen valtavirta? Esimerkkinä"taviksen" näkökulmasta tarkasteltuna vaikkapa manga- ja anime-kulttuuri. Nykyisin manga-kulttuuria voisi pitää tietynlaisena nuorison alakulttuurin osana (joka tosin oli vähän aikaa valtavirtaa). Asiaan enempää perehtymättä, nopeasti sanottuna manga- ja anime-kulttuuri on japanilaisen kulttuurin ihannointia. Hieman tarkemmin vilkaistuna mangasta voidaan sanoa, että se liittyy vain japanilaisiin sarjakuviin ja anime, joka liittyy piirrettyihin. Animea ja mangaa fanittavat pukeutuvat yleisestä valtavirrasta poikkeavalla tavalla. Kuitenkin manga ja anime ovat vain (yllätyksellisesti) yksi osa japanilaista kulttuuria ja siten japanilaisesta näkökulmasta katsottuna ne edustavat valtavirtaa.

Valtavirtaistuminen usein näivettää ja tylsistyttää sekä vie tehoa valtavirtaistuneiden sanomalta, jos sitä edes enää silloin on. Valtavirta ei kuitenkaan aina ole huono asia. Valtaosa suomalaisista ei todennäköisesti kannata kuolemantuomiota tai kidutusta. Pedofilia tuomittaan yleisesti kuten myös monet vastaavat iljettävät käytännöt. Valtaosa allekirjoittaa perustuslain turvaamat kansalaisoikeudet. Tätä voidaan pitää hyvänä valtavirtana. Ennen se oli valtavirtaa, kun kiellettiin säädyttömien oikeudet ja naisten tasa-arvon väheksyntä ei ollut kätkettyä, päinvastoin. Ei-toivottu vastavirta allekirjoittaa kaikki niin sanotun hyvän valtavirran vastaiset arvot. He eivät kannata ihmisoikeuksia, eivät sananvapautta taikka tasa-arvoa. Joissakin tapauksissa valtavirtaa voi siis pitää hyvänä, jopa toivottavana asiana. Eikä esimerkiksi kaikki valtavirtamusiikki välttämättä ole pahasta, kuten eivät valtavirta-sarjat (myönnän tosin, että jätin katsomatta "Pako"-nimisen televisiosarjan, ja vain siksi koska valtavirta sitä niin hehkutti) tai elokuvat.

Politiikasta puhuttaessa, näin vaalien alla voisi tosiaan harkita äänestämistä valtavirtaa ja kaikenlaisia valtavirran muotoja vastaan. Ei nykyisiä, istuvia puolueita, ei Perussuomalaisia, ei SDP:ta, eikä edes Nukkuvien Puoluetta. Pitäisi ihan vaan protestiksi etsiä sellainen äänestettävä, joka on sopivan marginaalissa ja olisi oikeasti vastavirtainen.

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.