"No niin, tervetuloa kauppakamariimme. Tällä kertaa myytävänämme on kokonainen valtio kaikkine kansalaisineen! Täällä ollaankin jo kiitettävästi osteltu maaplänttejä ja yrityksiä. Nyt nostamme panosta ja myymme Suomen ja asukkaat saatte kaupan päälle. He ovat hieman synkeitä, mutta ahkeria ja työtä tekeviä (ainakin valtaosa). Paljonko tarjotaan?"
...
"Ensimmäinen, toinen ja kolmas! Myyty takarivissä istuville charmikkaille, varakkaille ja ihmisoikeuksia kunnioittaville herroille! Onneksi olkoon, teitte juuri loistokaupat!"
Milloin Suomen myyminen käytännössä alkoi? Joku voisi sanoa, että sisällissodasta saakka, aina "liittoutuneiden" valvontakomission ilmaantumiseen asti saimme nauttia itsenäisyyden iloista. Tosin sisällissodan jälkeen oltiin kansakuntaa myymässä jo varsin pian. Jos sisällissodan voittajien tahto olisi toteutunut ja Suomesta oltaisiin tehty kuningaskunta, olisi se tiennyt alistumista Saksalle. Kunnia "Väinö I:lle" siitä, että luopui lopulta kruunusta. Kansalaisiin ollaan upotettu mantra: "jos punaiset olisivat voittaneet, olisimme olleet Neuvostoliiton alaisia". Vaikea mennä sanomaan, kun tulos oli mitä oli. Voi tietenkin olla mahdollista, että kansalaisoikeuksien vaatijoiden joukkoon oli pesiytynyt neuvostomielisiä aineksia ja oli parempi pelata varman päälle. Jos näin oli ja häviäjät halutaan kokonaisuudessa leimata isänmaanpettureiksi, niin sitten voittajilla ja häviäjillä oli jotain yhteistä; molemmat olivat myymässä maata toiselle maalle.
Eristäytymisen aikakaudellakin ihailtiin Saksaa ja saksalaista järjestäytyneisyyttä ("preussilaista kuria"). Fasismiin hurahtaneet talonpojat ihailivat Italiaa ja Saksaa, mutta onneksi kompromissi (punamultahallitus) voitti lopulta radikalismin. Puhuttaessa vielä sisällissodasta ja häviäjien "halusta myydä maa", on syytä kysyä, oliko asia lopulta niin, kuin virallinen totuus asian esittää? Miten oli mahdollista, että talvisota olisi yht'äkkiä saanut kansan eheytymään? Eikö voisi sanoa pikemminkin niin, että kommunistit olivat loppupeleissä hyvin marginaalisia? Kenties sisällissodan aikana sorrettu kansanosa tunsi vetoa kommunisteihin, koska he olivat ainoita, jotka puhuivat työväestön puolesta. Niin sanottu talvisodan henki asettaa mielestäni kyseenalaiseksi käsitteen koko työväestön isänmaanpetturuudesta. Miksi muutoin kommunismi oltaisiin saatu marginaaliin niin pian? Jos työväestö kokonaisuudessaan oli oikeasti kommunismin ja Neuvostoliiton puolustajia henkeen ja vereen, miksi se marginalisoitui niin äkisti ja jakautui "yllättäen" parlamentaristeihin ja kumouksellisiin?
Jotkut saattavat vedota työväestön petturuus-fetissiin lyömällä pöytään "jatkosodan punainen aines"-kortin. Tapahtuiko jatkosodan aikana jonkinlaista "kaksoisagentti"-peliä punaisten taholta? Oliko Talin-Ihantalan taistelun aikana havaittavissa sellaista rintamapetturuutta, joka asetti Tali-Ihantalan puolustuksen suojattomaksi? Vai halutaanko tässä tarkoituksellisesti leimata ne toisinajattelijat, jotka vastustivat "herrojen ristiretkeä" (kuten Olavi Paavolainen, "osana Suomen kuuluisimpia isänmaanpettureita", sotaa ajoittain kutsui)? Itse olen ymmärtänyt, että ne todelliset käpykaartilaiset, Neuvostoliiton ihailijat, olivat marginaalissa.
Kun puhutaan jatkosodan varsinaisesta osapuolesta, "sivistyneistöstä", on toinen asia, olivatko he oikeasti vain valtaamassa vanhoja alueita takaisin, vaiko luomassa "Suur-Suomea", senkin uhalla, että oltaisiin päädytty natsi-Saksan alaisuuteen. Virallisesti käytiin "erillissotaa", tarkoituksena vallata takaisin talvisodassa hävityt alueet. Oli asia niin tai näin, sanottakoon tässä vaiheessa, että moralisoivilla länsimailla ei tulisi olla tässä sanansijaa. Lännessä ollaan kovin mielellään haluttu tuomita Suomi natsi-Saksan paheelliseksi kätyriksi unohtamalla samalla se tosiasia, että Suomi oli jo talvisodassa yksin. Miksi eivät liittoutuneet lähettäneet kauniiden sanojen lisäksi konkreettisempaa tukea? Tässä kohdassa ei siis päde se Hannah Arendtin idea objektiivisen ulkopuolisen ulkomaalaisen arvostelukyvyn puolesta, etenkin, kun tiedetään se, että objektiivisuus on aina ollut lännelle vieras käsite (samaan aikaan, kun syytetään Venäjää omalaatuisesta historiantulkinnasta). Toinen tarina taas on se, keiden sodasta jatkosodassa oli kysymys ja oliko tavallinen kansa (ainakin alkuvaiheessa) myynnin kohde.
Jatkosodan jälkeen "liittoutuneiden" valvontakomissio ilmaantui Suomen maaperälle varmistaakseen, että Suomi täyttäisi rauhanehdot, joihin kuului muun muassa saksalaisten poisajaminen Lapista. Voidaan sanoa, että jatkosodan ansiosta Suomesta tuli vain murto-osablokki. Voidaan kuitenkin myös kysyä olisimmeko onnistuneet olemaan murto-osablokkina ilman liittolaisuuttakin? Muistetaan, kuinka esimerkiksi Bulgarian, kävi kylmän sodan aikana, sen oltua natsi-Saksan liittolainen. Oliko kuitenkin niin, että silloin käytiinkin erillissotaa? Ei ehkä täysin Kenties olimme natsien murto-osaliittolaisia, kuten olimme Neuvostoliiton murto-osablokkina, jolloin Suomea ei onneksi ainakaan täysin myyty.
Kylmän sodan aikaan, Suomen sinnitellessä Neuvostoliiton "ystävällismielisenä" naapurina, säilyi itsenäisyys joten kuten. Vaikka toisaalta kylmän sodan poliitikot harrastivat ajoittain "idänkorttinsa" käyttöä, eli "aatepetturillisten" tovereiden ilmiantamista Suurelle ja Mahtavalle ja oltiin muutenkin mielin kielin ("pelattiin itään päin"). Kylmän sodan ajan sanotaan olleen isänmaanpetturillisten kulta-aikaa. Silloin kaikenlainen kommunismi/vasemmistolaisuus oli valtavirtaa ja kenties välttämätön pakko. Kuten Italiassa, jossa aatesuuntaus ja muotivirtaus tosin oli päinvastainen. Mielestäni Suomen kohdalla kyseessä oli pääasiassa välttämätön pakko. Kylmän sodan, ja erityisesti 1960-luvun, aikakausden kommunismi voidaan jakaa kolmeen kategoriaan:
1. välttämättömän pakko-kommunismin lisäksi, opportunistinen kommunismi, erityisesti poliitikkojen taholta (niiden poliitikkojen, jotka olivat valmiita myymään sukunsa, jos siitä hyötyi), 2. idealististen nuorten "haihattelu-kommunismi" (jonka puolestapuhujat joko katkeroituivat tai pääsivät niin sanotusti "parempiin hommiin"; etäistä sukua opportunistiselle kommunismille) ja 3. todellinen kommunismi (pieni, mutta näkyvä marginaali). Noista suuntauksista kahta ei edes tulisi kutsua kommunismiksi. Kommunistit eivät siis ole oikein ehtineet olla myymässä maaplänttiämme (vaikka kenties olisivat halunneetkin). Marginaalissa ja hajautuneena on vaikea toimia. Myyjiä on siis lähdettävä etsimään jostain muualta. Palaan aiheeseen tuonnempana.
Ei tule myöskään unohtaa sitä uskollisinta kansanosaa. Maanviljelijät (talonpojat) ovat perinteisesti olleet suomalaisista uskollisimpia ja ahkerimpia. Ahkeruutta ja uskollisuutta ei voi selittää pelkästään sillä, että maanviljelijöillä olivat asiat paremmin, kuin tehdastyöläisillä. Maanviljelijät ovat perinteisesti olleet Jumalaa pelkääviä, lainkuuliaisinta kansanosaa, joka kommunismin pelossa tosin hurahti hetkittäisesti fasismiin. Kuitenkin maanviljelijöiden olojen paremmuutta voidaan pitää osasyynä sille, ettei oikeuksien äänekäs vaatiminen houkuttanut, ja maanviljelijöiden oikeuksien ajajaksi perustettiinkin Maalaisliitto, joka vastusti "rettelöintiä". Suomi pysyi harvinaisen pitkään maatalousvaltaisena, mikä edesauttoi pahimpien levottomuuksien ja kumouksien kätkykuolemia. 1960-1970-luvuilta lähtien tilanne on kuitenkin muuttunut. Tilanne kiihtyi, kun entinen Maalaisliitto petti maanviljelijäväestön ja muutti nimensä "Keskustaksi". Maalaisliitosta Kokoomuksen peltotilkuksi.
Kaupunkirakentamis-buumin aikakausi valtasi Suomen ja viljelijöiden elinkeinon alasajo alkoi. Tiloja ollaan yhdistetty suurtiloiksi ja tiloja hallitsevat epäeettiset suuryritykset, joille tavallisen ihmisen ja luonnon hyvinvointi on toissijainen asia. Maaomaisuus on keskittynyt yhä harvempien käsiin ja sen myötä tehotuotanto-omistajien piittaamattomuus ja röyhkeys tulee yhä selvemmin ilmi. Esimerkit kanojen kasvuhormoneista, sikojen ja kanojen kaltoinkohtelusta, ruoan laadun heikentymisestä ja tehdassaasteista ovat vain jäävuoren huippu. Ennen vanhaan ruoka oli laadukasta ja terveellistä ja kaikenlaisia karjaeläimiä kohdeltiin paremmin. Nykytilanteesta voimme syyttää osittain myös EU:ta, joka ajaa suurten etua pienten kustannuksella kaikin tavoin. On myös aika myöntää se tosiasia, että EU:n maatalousprojektit ovat tehottomia ja ne hyödyttävät vain lähinnä epäeettisyydellä ja epäterveellisyydellä tienaavia tehotuottajia. Tästä voimme myös syyttää päättäjiä, jotka ovat pettäneet maanviljelyskansan kiitokseksi vuosikymmenten uskollisuudesta ja tuhonneet maanviljelyskulttuurin lisäksi monia muita teollisuudenaloja (erityisesti pien- ja alueteollisuutta). Nykyinen alueteollisuus tapahtuu Brysseliin päin.
Ketkä tässä nyt siis ovat olleet kansaa myymässä? Kommunistit eivät ole oikeen ehtineet, kun heidät ollaan saatu pidettyä marginaalissa, eikä heillä ole koskaan ollut todellisesti suurta kannatusta lukuun ottamatta muutamia hairahduksia, jolloin oli pakko äänestää kommunistejakin ja silloin, kun koettiin heidän olevan reilumpia vaihtoehtoja, kun rakenteisiin pesiytyneet kyykyttäjät. Maanviljelijät, kansanosista uskollisimmat, eivät myöskään ole nähneet tarvetta kotimaansa myynnille. Kylmän sodan aikana ja erityisesti sen jälkeen Suomea ollaan oltu myymässä lähinnä poliitikkojen taholta. Myyminen on korostunut viimeistään vuodesta 1995 lähtien (ja sitä ennenkin). Yrityksiä on yhdistetty toisten yritysten kanssa ja palvelut ja työolot ovat "tehostuneet". Vauhti vain kovenee ja pian huomaamme olevamme toistaiseksi rikas, mutta alati köyhtyvä kehitysmaa, joka tuottaa raaka-aineita muutamille suurille maille. Ostajat huomio!
Timo Soini ynnä muut Perussuomalaiset kansanohjaajat sekä Muutos 2011 sanovat tuovansa muutoksen. Näkis vaan. Jos maahanmuuttoa (mikä on siis Suomen ongelmista suurin) saadaan rajoitettua ja parin kerran näytettyä keskisormea EU:lle, olisi se jo suuri saavutus nykyisessä järjestelmässä, joka syö kenet tahansa sisään pyrkivän ja oikeastikin muutosta haluavan. Herää myös kysymys, onko Timo Soini EU-retoriikallaan tosissaan. Vaikka olisikin ja jos maahanmuuttoa saataisiin rajoitettua, EU:sta lähdettyä ja osa Roope Ankan rahasäiliön asukeista vaihdettua, mikä loppujen lopuksi muuttuu? Ei juuri mikään, Suomi jatkaisi edelleen nykyistä linjaansa, hieman päivittäen sitä uudemmilla versioilla.
Nykyhallituksen globaalin talouskilpailu-retoriikan ajalla työelämä on elitistynyt kiihtyvää vauhtia. Hidas elitistyminen toteutetaan toistaiseksi pehmeällä retoriikalla; "nykyisessä työelämässä tarvitaan monia erilaisia taitoja, uudelleenkoulutus on tarpeen. Muutoksiin on sopeuduttava muutosten määräämässä tahdissa" (suomeksi sanottuna: säilyttääkseen työpaikkansa, on opittava reagoimaan ja levittäytymään kaikkialle, kuten kone). Yrityksiä yhdistellään, kuin sukkia pesukoneeseen laitettaessa ja yrityksiin pääsevät vain harvat ja valitut. Alaa vastaava koulutus riittää yhä harvemmin. Nykyisin on onnekas, jos pääsee edes niin sanottuihin "paskaduuneihin", joista käydään jo kovaa kilpailua. Nykyhallitus on toteuttamassa visiotaan, jossa toisaalla alistettu luokka joutuu taistelemaan "paskaduuneista" ja sosiaalituista verissä päin, mikä on myös omiaan lisäämään maahanmuuttokriittisyyttä ja toivon mukaan myös kapitalismikriittisyyttä. Toisaalla taas työntekijöitä harventavat yritykset pyrkivät automatisoimaan kaiken ja lisäämään jäljelle jääneiden työntekijöiden työtaakkaa ja kartuttaen siten omaisuuttaan. Tavallinen kansa ollaan myyty talouskilpailulle, josta hyötyvät loppupeleissä vain harvat.
Nykyinen järjestelmä vaatisi täydellistä muutosta, mutta se ei onnistu nykyisillä Roope Ankan rahasäiliön asukeilla. Mielestäni olisi perinpohjaisesti tarkasteltava nykyisen rahasäiliön tila ja rahasäiliön, sen säätämien lakien ja järjestelmien tarpeellisuus. Lakeja ja järjestelmiä kierrellään jo muutenkin ja ne palvelevat pääasiassa rahasäiliön asukkeja. Suomi-niminen talo on homehtumassa kovaa vauhtia. Kummallista, että nykytilanteen annetaan jatkua ilman suurempia älähdyksiä populisteihin (jotka toteuttavat epäisänmaallisia suuren maailman pelottelu- ja kiusaamiskampanjoita) luottaen. Kun rakennus rakennetaan, se tehdään juurikin sen asukkaita ajatellen (tässä tapauksessa suomalaisia), eikä sen rakentajia (tässä tapauksessa poliitikkoja). Jos rakennuksessa havaitaan rakennusvirheitä tai hometta, on rakennus remontoitava tai purettava. Jos talon rakentaja/rakentajat ovat syyllistyneet rakennusvirheisiin, on asukkailla oikeus vaatia korvauksia, tuomiota vastuussa olevilta tahoilta ja/tai vaatia heidän vaihtamistaan. On myös muistettava, että vain asukkailla on oikeus myydä talonsa, ei sitä rakentaneilla tahoilla.
Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti