fondos para myspace, plantillas, layouts

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

4. Suomalaisten homogeenisuudesta (Saame saamelaisille!)

Poteroissa ja juoksuhaudoissa makailevien sotureiden nälkä on kasvanut ja nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Alun perin toivottomalta vaikuttanut tilanne on kääntymässä ylösalaisin. Voimakas ja ylivoimaiselta vaikuttanut vihollinen on joutunut kohtaamaan mittavia tappioita. Torjuntavoittoja on saavutettu muun muassa Vantaalla ja virallisesti ilmoitetaan, että koko pääkaupunkiseudun kattaneessa operaatiossa on saavutettu huomattavaa menestystä ja rajat ollaan onnistuttu patoamaan maahantunkeutujilta. Soturimme saavat lisää motivaatiota kuullessaan, että myös lähellämme sijaitsevassa maassa, Tanskassa, ollaan saavutettu merkittävä askel vihollisen torjumisessa ja vihollinen joutuukin miettimään tarkoin seuraavaa strategiaansa, josta ei välttämättä tulekaan niin voittoisaa. Tanskalaiset toverimme ovat onnistuneet vaikeuttamaan vihollisen maahantunkeutumista menestyksekkäillä sotasuunnitelmillaan. Lähtölaukauksena voidaan pitää taannoin isänmaallisten tanskalaisten moottoripyöräjengiläisten ja uhkaavan vihollisen välisiä kahakoita. Tanskan tie on meidän tiemme! Tulevaisuudessa tulisi myös ottaa mallia vaikkapa Pohjois-Korealta ja Valko-Venäjältä, jossa ollaan menestyksekkäästi onnistuttu pitämään röyhkeät maahantunkeutujat loitolla.

Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta ja kyllä siitä saatiinkin lukea ihan kyllästymiseen asti. Olisin sen ymmärtänyt jos tapauksesta olisi kulunut 100 vuotta.. Miksi ei siten ryhdyttäisi joka vuosi vastaavanlaisiin tempauksiin, joissa tiedotettaisiin aina vaan kaikki yksityiskohdat talvi- ja jatkosodan taisteluista, joissa Suomi menetti omat siirtomaa-provinssinsa, muun muassa Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan? Otetaan mukaan vielä pakollinen lipun kunnioittaminen, pakolliset hymnit ynnä muut vanhan hyvän ajan tavat.
Talvisota on noussut yhtä aikaa kansalliskiihkoilun ja maahanmuuttokriittisyyden kanssa. Sotainen puhetapakin on mahtunut mukaan. Humanitääriset pakolaiset muodostavat suomalaisten silmissä pelottavan ja uhkaavan massan, ikään kuin uudet neuvostojoukot. Astrid Thors ynnä muut vastuussa olevat "isänmaanpetturit" nähdään Terijoen hallituksena, jotka nukkehallituksena yhdessä ajavat suomalaisen kulttuurin tuhoamista ja Suomen valtion lakkauttamista. "Läpällä" perustetut internetin viharyhmät puhuvat puolestaan.

Suomalaiset siis kokevat yhtenäisen kansakuntansa ja kulttuurisen puhtautensa olevan jälleen kerran uhattuna ja uhkaa vastaan tulisi heidän mukaansa nousta vaikka sitten aseellisin keinoin. Mutta mietitäänpä asiaa syvemmin. Nopeasti katsottuna suomalaiset vaikuttavat olevan varsin yhtenäinen kansa. Yhdysvaltoihin, Belgiaan tai Bosnia&Hertsegovinaan verrattuna Suomi näyttääkin olevan poikkeuksellisen yhtenäinen ja jakamaton, mutta onko asia kuitenkaan niin mustavalkoinen?
Helsingin Sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat "geneettisesti omalaatuisia". Kyseisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin läheistä sukua hollantilaisille ja Moskovan itäpuolen Muromin venäläisille. Suomalaiset ovat siis kauempana unkarilaisista sukulaisistaan, kuin olisi voinut kuvitella. Tiedossa myös on, että suomalaiset eroavat geneettisesti hyvinkin paljon toisistaan, kun verrataan esimerkiksi itä- ja länsisuomalaisia. Geneettiset erot maassamme ovat suuremmat, kuin esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian välillä.

Oli asia niin tai näin, suomalaiset ovat tulleet alueelle maahanmuuttajina, ja Suomeen nykyisin kuuluvaan Lappiin kauan alkuperäisasukkaiden tulon jälkeen. Onko suomalaisilla siis varaa olla maahanmuuttokriittisiä? Lapin osalta ei ainakaan, mutta onko suomalaisilla oikeus olla maahanmuuttokriittisiä edes etelämpänä?
Suomessa nostetaan usein esiin muinaiset hämäläiset, varsinaissuomalaiset, karjalaiset, savolaiset ja pohjalaiset, kun puhutaan suomalaisuuden muodostumisesta "Suomessa". Tämä argumentti sinänsä ontuu, koska kaikki edellä mainitut olivat eri heimoja, eikä yhtenäistä suomalaista kulttuuria ollut olemassa ennen 1800-lukua. Hämmästyttävää, että myös karjalaiset on vedetty mukaan samaan nippuun puhuttaessa muinaisista suomalaisista heimoista. Tosiasia on, että Karjala, joka ei tosin sekään ole ollut yhtenäinen (esimerkiksi vepsäläiset, livviläiset) oli erillään Suomen alueella vallitsevista kulttuureista, myös kaikista heimoista, kunnes esimerkiksi Laatokan karjalaan suuntautui länsisuomalaista uudisasutusta(!). Tämä vetää hieman mattoa alta -Karjala takaisin-fanaatikoilta, jotka väittävät Karjalan kuuluneen aina Suomeen ja kiistävät sen riippumattoman aseman. No pitäähän jokaisella olla oma Kosovonsa..
Entä, miten suomalaiset tulevat suhtautumaan suomenruotsalaisiin, ruotsalaisten siirtolaisten jälkeläisiin, joita kutsutaan pilkallisesti termillä: "bättre folket", tai mielenkiintoisemmin sanottuna: "pohjolan buurit".

Katsoi asiaa miten päin tahansa, pohjoiseen eivät suomalaiset heimot asettuneet ennen ruotsalaisten valloittajien tuloa.
Ennen Lapin valloitusta, alueella asuivat ne oikeat ja alkuperäiset Pohjolan asukit, saamelaiset. Saamelaiset (nykyisin varsin hajanainen kansakunta) asuttavat nykyisen Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosia (Ruotsissa hieman eteläisempiäkin osia, kuten alun perin Suomessakin ennen valloittajien levittäytymistä pohjoiseen) sekä Venäjän Kuolan niemimaata.
Saamelaisten, noiden Pohjolan baskien tai kurdien, alkuperän on väitetty tulleen muun muassa Siperiasta ja heidän on katsottu olevan sukua muun muassa samojedeille. Nykytutkimuksen mukaan saamelaiset olisivat geneettisesti lähempänä itämerensuomalaisia ja indoeurooppalaisia, kuin esimerkiksi samojedejä. Onkin väitetty, että saamelaisten esi-isät olisivat vaeltaneet läntisestä Euroopasta pohjoiseen jääkauden päätyttyä.

Virallisesti kaiken sanotaan lähteneen liikkeelle itämerensuomalaisista ja kantasuomen kielestä (esimerkiksi viron, karjalan ja suomen kielet) ja kantasuomen jakaantumisesta "Fennoskandian" alueella rannikkoalueen myöhäiskantasuomeen ja sisämaan myöhäiskantasaameen.
Saamelaiset harjoittivat alun perin metsästystä ja kalastusta ja siirtyivät myöhemmin poronhoitoon, joka on yleisen näkökulman mukaan nykyäänkin heidän pääelinkeinonsa, vaikka mukaan mahtuu edelleen myös kalastus ja metsästys. Saamelaisten muinaisuskonto, shamanismi, on myös perinteisesti kuulunut saamelaiseen kulttuuriin. Nykyisin rinnalle on tullut myös lestadiolaisuus.

Ruotsin vallan aikana Ruotsi laajeni pohjoiseen ja velvoitti suomalaiset pakkoasuttamaan nykyisen Suomen Lapin alueen ja noista päivistä alkoi saamelaisten sorto ja pakkosulauttaminen ennen vähemmistöjen oikeuksien tunnustamista, joka lopetti francolaisen politiikan räikeimmät muodot. Tätä ennen Saamelaisia muun muassa raahattiin pois kotiseuduiltaan mamu-suomalaisten kouluihin, jossa saamelaiset eivät esimerkiksi saaneet käyttää omaa äidinkieltään missään tilanteessa.
Kuten Norja, Ruotsi ja Venäjä sortavat omia alkuperäisasukkaitaan, niin hyvänä kakkosena vähintäänkin tulee myös Suomi. Maakiistat ovat karvas esimerkki nykyisessä Suomessa, jossa yhä epäsuorasti sorretaan alkuperäisväestöä valtion toimesta. Aina ajatellaan valtion etua ja siten muun muassa taloudellinen riisto ja saamelaisten maiden anastukset sallitaan.
Nyt on tullut aika vaatia oikeuksia Suomen alkuperäisille asukkaille. Huolimatta muodollisista tunnustuksista ja hymähtelyistä ei juuri käytännön tekoja asioiden parantamiseksi olla tehty.

Siispä, jos päättäjiä ei kiinnosta panostaa alkuperäisasukkaiden oikeuksiin, tulisi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi irtaantuminen Suomesta joko siten, että se yhteisesti hyväksyttäisiin tai jos mikään muu ei auta, tulisivat kysymykseen radikaalimmat käytännöt ilkeitä maananastajia kohtaan (esimerkiksi sabotaasi-iskut) ja erilaiset painostuskeinot viranomaisia ja itsekkäitä poliitikkoja vastaan. Toivottavampaa kuitenkin olisi gandhimainen kansalaistottelemattomuus, väkivallaton protestikampanja siirtomaahallintoa vastaan. Saamelaiset ovat vain halunneet elää rauhassa, eikä historiankirjoissa juuri mainita saamelaisten sotaisuudesta, vain heidän alistetusta asemastaan toisten sotaisien kansojen ikeen alla. Kun nyt myös valitellaan kovin äänekkäästi suomalaisten oikeuksista näin maahanmuuttokriittisenä aikakautena ja julistetaan "Suomi suomalaisille"-asennetta, niin nyt saamelaisten olisi myös korkea aika ryhtyä äänekkäämmin vaatimaan omia oikeuksiaan. Alas siirtomaavalta! Itsenäinen Lappi kunniaan, Saame saamelaisille!

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

Ei kommentteja: