98. Mayoja ja tulisieluja

Hyvää vuoden 2013 ensimmäistä päivää maailmasta, joka on kuin onkin ollut olemassa jo melkein kaksi viikkoa suuren vouhotuksen jälkeen, joka saavutti huippunsa reilu viikko sitten. Jenkki-tyyppinen hysteria valtasi maailman huolimatta maya-asiantuntijoiden ja mayojen kiistämisistä. Mayat osasivat sentään ottaa iisimmin tuon joulukuun 21. päivän. Olikohan tuo juhla jonkinlainen enne? Välillä tulee sellainen tunne, että rappeutuneet länsimaalaiset (jotka eivät halua elää hetkessä) melkeinpä toivovat maailman tuhoutuvan. Tämä (alitajuinen?) toive näkyy muun muassa siten että vauhkoina tulkitaan Ilmestyskirjaa ja mennään aina ihan sekaisin, kun tuomiopäivän profeetat julistavat maailmanloppua (ties monettako kertaa). Rahaa tuhlataan kaikenlaiseen katastrofiaiheiseen  Hyväuskoisten kuluttajien rahoja ongittiin taskuista polttelemasta esimerkiksi 2012-elokuvalla ja muilla vastaavilla.

On muuten mielenkiintoista huomata, että ensinnäkin kaikki suuren luokan katastrofielokuvat tuotetaan Hollywoodissa. Toiseksi, on myös mielenkiintoista huomata, että vastaavanlaisissa elokuvissa ja monia muita tyylilajeja edustavissa elokuvissa keskipiste on aina USA. Suurin tuho tai joku muu ratkaiseva hetki koetaan aina USAssa, tuolla modernin ajan Jerusalemissa, tuolla maailman keskuksessa, josta etelään ja pohjoiseen ei suositella menevän (ellei kuulu USA:n puolustusvoimiin tai usalaiseen eliittiin). Pohjoisessa ja etelässä saattaa nimittäin vaania vaarallisia merihirviöitä ja kauheita barbaareja.

Suomen Wikipediassa "2012-ilmiöstä" on tehty aika tiivis artikkeli. Lyhyestä virsi kaunis. Kyseisen artikkelin keskustelusivulla taas on hieman kinasteltu siitä, riittääkö "maailmanlopun peruuntumiselle" viralliset lähteet vai omat silmät. Uusimmasta "maailmanlopusta" puhuttaessa ovat myös näkemykset vaihdelleet. Valtavirtateoreetikot eivät joko ota kantaa tai sitten he silmät pyöreinä odottavat tulta ja tulikiveä. Toiset sanovat, että maya-kalenterin aikakauden päättyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sen enempää mayat eivät laskeneet, eikä siinä sen kummempaa. Toiset ovat sitä mieltä, että "maailmanlopulla" tarkoitetaan lähinnä vanhan maailman ja vanhojen asenteiden kuolemaa. Heidän mukaansa astutaan uuteen aikakauteen, jossa moraali on korkeampi jne.  Toivottavasti nyt uudella aikakaudella tulemme tosiaan näkemään paremman maailman. Toivon myös, että tulemme näkemään enemmän esim. Rosa Luxemburgin kaltaisia rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat taistella paremman maailman puolesta.

Rosa Luxemburg oli traaginen vallankumoussankaritar. Hän uskoi sosialismin olevan tie kansojen vapautumiseen. Jos kaikki sosialismin kannattajat ja ne, jotka ovat väittäneet ja väittävät olevansa sosialisteja jakaisivat Rosa Luxemburgin rohkeuden, periksiantamattomuuden ja väkivallattomuuden periaatteen, ei sosialismin toimivuutta tarvitsisi epäillä lainkaan.Rosa Luxemburg oli puolalais-saksalainen juutalainen ja nainen, joka jo varhaisessa vaiheessa kypsyi tavallisen ihmisen kaltoinkohteluun. Tovereidensa Leo Jogichesin ja Julian Marchlewskin kanssa hän perusti "Työläisen asia"-nimisen lehden uskoen, että taistelu kapitalismia vastaan oli tärkeämpää, kuin itsenäisyys. Tämä näkemys on tosin asetettava historialliseen kontekstiin, jolloin sekä monarkia että kapitalismi kurjistivat tavallista kansaa. Nykyisin (suomalaisten näkökulmasta katsottuna) tavallista kansaa kurjistavat paikallinen poliittinen ja taloudellinen eliitti työnantajajärjestöineen, ilpoineen ja jyrihäkämiehineen EU:ta (tuota kaikkien kansojen ja ihmisten tasa-arvoisuuden esiintuojaa, jonka edustajat jättävät esim. Gandhin ja Martin Luther Kingin auttamattomasti kakkosiksi) unohtamatta. Painotan myös edelleen sitä, että kansallisvaltion rajojen sisäpuolella tapahtuva vastarinta ei ole ristiriidassa globaalin vastarinnan kanssa.

Rosa Luxemburg aloitti poliittisen toimintansa Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa vastustaen puolueen sisällä vaikuttaneita revisionistisia näkemyksiä, jotka poikkesivat huomattavalla tavalla alkuperäisistä marxistisista näkemyksistä. Saksalaiselle imperialismille ja militarismille hän ei myöskään kumarrellut. "Punainen Rosa" kannatti yleislakkoa, eikä hyväksynyt Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen enemmistön näkemystä, joka kannatti ensimmäiseen maailmansotaan lähtemistä. Yleistä konformistista ilmapiiriä vastustaen, Rosa järjesti sodanvastaisia mielenosoituksia ja rohkaisi aseistakieltäytymisiin. Palkkiona tästä Rosa pääsi tiilenpäitä lukemaan.

Lopulta vapauduttuaan, Rosa läheisen ystävänsä Karl Liebknechtin ja muiden kumppaneiden kanssa perusti Spartakistiliigan. Spartacus, merkittävän orjakapinan johtaja Rooman tasavallassa, toimi innoittajana liigan nimelle. Spartakistiliigalaiset julkaisivat "laittomia" sodanvastaisia pamfletteja vastustaen sotaa, jota Saksan sosiaalidemokraatit tukivat. Hän myös yllytti saksalaista proletariaattia sodanvastaisiin yleislakkoihin, jolloin Rosa Luxemburg päätyi jälleen vankilaan, kuten tällä kertaa myös Karl Liebknecht.

Kun Rosa Luxemburg toverinsa Karl Liebknechtin kanssa vapautettiin, alkoi samaan aikaan Saksassa tapahtua. Saksa oli hävinnyt ensimmäisen maailmansodan ja Saksan keisarikunta oli siirtymässä historiaan. Häviäjän niskoille langetettiin kaikki vastuu ja tuomio. Ehkä niitä vastavoimia olisi tällä kertaa kannattanut kuunnella. Ehkä sosialistit eivät niin väärässä tässä asiassa olleetkaan. Sosialistien varoituksista ja vastustuksista huolimatta tuhon tietä kuljettiin katkeraan loppuun saakka kiittäen järjen ääniä tukahduttamalla ne väkivaltaisesti. Sotaan lähdettiin, sota hävittiin ja sodan jälkiä siivottiin kotirintamalla kauan. Voisi sanoa, että melkein kokonaisen vuosisadan ajan.

Sodan jälkien siivoaminen alkoi eriäänisten hiljentämisellä. Rosa Luxemburgin vapauduttua tapahtui Saksassa kumouksia ja kapinoita. Spartakistikapina oli kapinoista merkittävimpiä. Spartakistikapinan ansiosta esimerkiksi Vilhelm II joutui viimein astumaan syrjään. Kumouksista tuli myös väkivaltaisia. Rosa Luxemburg vastusti ehdottomasti väkivaltaa ja kumoukseenkin hän suhtautui epäilevästi. Hänen mielestään kumousta ei voitu toteuttaa, ellei kumouksella ollut kansan tukea. Karl Liebknecht oli kumouksellisista innokkaimpia. Ennen kuolemaansa Karl Liebknecht ehti olla mukana Saksan kommunistisen puolueen (Spartakistiliigan uusi nimi) perustamisessa. Ennättipä hän jopa julistaa sosialistisen tasavallan syntyä. Lopulta sosiaalidemokraattinen Friedrich Ebert komensi armeijan ja puolisotilaalliset Freikorps-joukot kukistamaan kumouksellisen toiminnan. Demari on demari vaikka voissa paistaisi. Freikorps-joukot teloittivat Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin ja tämän jälkeen viskasivat heidän ruumiinsa jokeen.

Tässä kohtaa sopii mukaillen lainata Walt Disneyn Notre Damen kellonsoittajan suomeksi dubatussa versiossa esiintyvää tuomari Frollon tokaisua: "mädäntykööt petturit kosteaan hautaansa". Taisivat Rosa ja Karl olla niin saatanallisia, ettei heille edes kunnollista hautapaikkaa löytynyt. Mitäpä heitä turhaan kylmän porvarillisen puhdasta Saksan maaperää likaamaan. Jumalahan on muutenkin tunnetusti porvari. Joka tapauksessa tähän päättyi kahden tulisieluisen sankarin taival. Liikehdintä ei kuitenkaan vielä hiljentynyt. München ehti lyhyen aikaa olla sosialistinen tasavalta ja Ruhrin alueella kapinoitiin vielä jopa Weimarin tasavallan olemassaoloaikana.

Huolimatta siitä, ettei valtavirtahistoria ja esimerkiksi koulun historiankirjat tunnusta näiden edesmenneiden sankareiden merkitystä, ei heidän muistonsa ole haihtunut. Heidän merkityksensä Saksan historiaan on todella merkittävä. Poliittinen tilanne olisi voinut mennä ihan toisin ja onkin hämmentävää, ettei Rosa Luxemburgia ja Saksan kuohuvia vuosia sen enempää huomioida historiankirjoituksessa. Rosa Luxemburgin elämästä ja Saksan kuohuvasta poliittisesta tilanteesta saa lisää tietoa esimerkiksi eräästä hyvästä dokumentaarisesta elokuvasta, jota Kansan Uutisetkin taannoin mainosti. Kyseinen elokuva on saatavilla myös DVD-versiona ja DVD:n luulisi olevan lainattavissa kirjastoista.

Muutama sana mustavalkoisesta historian tulkinnasta. Puhuttaessa Saksan poliittisesta tilanteesta viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä laajemmin, on ikävä huomata, että valtavirtahistoria muistaa vain ensimmäisen maailmansodan, jossa "saksalaiset yhtenä rintamana" tukivat aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa. Weimarin tasavalta hyperinflaatioineen mainitaan niin ikään. Äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten väliset kahinat saavat myös maininnan, kuitenkin siten, ettei taustoja tuoda edes lauseen vertaa esille. Rosa Luxemburgia en ole usein nähnyt mainittavan. Natsien nousu ja natsien tuhoisa valtakausi toisen maailmansodan ohessa näyttelee tietenkin pääosaa ja Saksa leimataan mustavalkoisesti syylliseksi kaikkeen pahaan.

On totta, että Saksa harjoitti aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa jo ensimmäisessä maailmansodassa, jonka jälkiä siivottiin melkein vuosisadan ajan. Ensimmäinen maailmansota oli lopullinen kipinä useita vuosia kestävälle poliittiselle kuohunnalle Saksassa. Sitten natsit nousivat valtaan, toinen maailmansota alkoi, koettiin Saksan jako ja lopulta myös yhdistyminen. On kuitenkin syytä muistaa, etteivät kaikki saksalaiset tukeneet ensimmäiseen maailmansotaan lähtöä. On myös hyvä välttää mustavalkoisuutta natsi-Saksasta ja natseista puhuttaessa. Ensinnäkin se klisee, etteivät natsien valtaannousu ja toinen maailmansota olisi välttämättä tapahtuneet, ellei Ranska niin innokkaasti olisi ollut vaatimassa saksalaisia päitä vadille, pitää edelleen paikkansa.

Toiseksi, puhuttaessa natseista, on hyvä tuoda esille, että he olivat alun perin käytännössä joukko räyhähenkiä, jotka käyttivät äärioikeistolaispopulistisessa propagandassaan häikäilemättömästi hyväksi niin historiaa, jota tietenkin muokattiin omiin tarkoitusperiin sopivaksi, kuin myyttejäkin. Hyvin usein niin sanottu selkäänpuukotusteorian (näkemys, jonka mukaan kotirintamalla muun muassa juutalaiset ja kommunistit "puukottivat Saksaa selkään" aiheuttaen ensimmäisen maailmansodan tappion)  sanotaan olevan pääasiassa natsien keksintöä. Tässä kuitenkin unohdetaan se seikka, että selkäänpuukotusteoriaa viljeltiin jo varhaisessa vaiheessa ja aika yleisesti katkeroituneiden sotaveteraanien keskuudessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yksi teorian innokkaimpia puolestapuhujia oli Erich Ludendorff, entinen kenraali, joka ensimmäisen maailmansodan tappion jälkeen kehitteli varsin korkealentoisia tarinoita "myyttisestä Saksasta" ja "Saksan vihollisista". Natsit siis vain sattuivat käyttämään vanhaa selkäänpuukotusteoriaa hyväkseen äärioikeistolaispopulistisessa propagandassaan, kuten myös Nietzschen yli-ihmisteoriaa sekä yleiseurooppalaista (ja USA:ssakin yleisesti vallinnutta) anti-semitismiä, joka kuitenkin Saksassa saavutti äärimmäiset mittasuhteet.

Loppusanat: Nyt vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä, "uudella aikakaudella" toivon, että tulemme näkemään enemmän Rosa Luxemburgin ja Che Guevaran kaltaisia taistelijoita, jotka uskaltavat haastaa vallitsevan homehtuneen ilmapiirin, jossa tulee olla vain samaa mieltä eliitin kanssa. Esimerkiksi Suomessa on paljon potentiaalisia kykyjä, joilla olisi mahdollisuuksia kohdata vallitseva eliitti rohkeasti. Valitettavasti kaikki uskottava vastavoima on kuitenkin hyvin hajanaista. SKP on varteenotettava haastaja, mutta yksin se ei vallitsevaa eliittiä kykene haastamaan. Uskon, että Vasemmistoliitossakin on kyvykkäitä haastajia, joilla riittäisi intoa vallitsevan eliitin kaatamiseen. Vasemmistoliiton kyvykkäät haastajat on kuitenkin hiljennetty ja pakotettu konformistiseen politiikkaan. Toivon, että lähiaikoina nämä kyvykkäät haastajat yhdistäisivät voimansa. SKP ja Vasemmistoliiton todelliset vasemmistolaiset lyöttäytykööt yhteen. Loput niin sanotut vasemmistolaiset liittykööt demareihin, vihreisiin, keskustalaisiin tai kokoomuslaisiin; miten parhaaksi näkevät. Nyt vuonna 2013 on korkea aika pohtia työväenliikkeen ja vasemmistolaisuuden asemaa. Forssa 2013 nyt!

Onnellista, parempaa, vasemmistolaisempaa vuotta 2013!

Meksikon uusinta presidenttiä Peña Nietoa kutsutaan politiikan Justin Bieberiksi

Venäjän arkkipiispa teki elämänsä diilin

Barroso, tuo aikamme Gandhi

Uusi vuosi, uudet haasteet

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!