100. Suomi vuonna 2013

Vuonna 2013 Suomen ja tavallisten suomalaisten alamäki näyttää jatkuvan. Työntekijöitä irtisanotaan, työpaikkoja karkaa ulkomaille, mineraalivaroja lahjoitetaan ulkomaisille suuryrityksille kultaisella tarjottimella ja rikkaat sen kuin rikastuvat ja köyhät köyhtyvät kiihtyvällä vauhdilla. Hyvinvointivaltiosta on vielä sentään jotain jäljellä. Eiköhän siihenkin pian saada muutos, kun pian Kelan tukien ja sosiaalituen saamista tullaan vaikeuttamaan entisestään ja opiskelu tullaan tulevaisuudessa hoitamaan lainarahalla, väliaikaisesti. Tämän siirtymäkauden jälkeen opiskelusta tulee vain harvojen etuoikeutta. Vanhukset saavat vanheta rauhassa omissa ulosteissaan laitoksissa ja työntekijät saavat nauttia kiihtyvistä raipan iskuista. Isot pomot yksityistää, tuottaa ja tuotattaa palveluita heikolla laadulla tai sitten myyvät ulkomaille antaen aina ajoittain potkuja työpaikoilleen jäävien työntekijöiden ylikuormittuessa. Kaikki merkit tosiaan viittaavat siihen, että tässä ollaan palaamassa 1800-luvulle, jolloin villi kapitalismi kukoisti. Tervetuloa 2010-luvun (1800-luvun) Suomeen!

Suomi oli noina "vanhoina hyvinä aikoina" kehitysmaa. Tavalliset suomalaiset eivät hyötyneet silloisesta kasvusta, vaikka Venäjän vallan aikana kasvua ja kehitystä toki tuli. Ainakin enemmän, kuin Ruotsin vallan aikana. Harvoista luonnonrikkauksista eivät suomalaiset tulevaisuudessakaan saa nauttia. Siitä pitävät huolen ne tahot, jotka tulevat ennen pitkää lakkauttamaan jokamiehenoikeudet ja myyvät mineraalit ja metsät ulkomaisille suuryrityksille. Käytännössä kaikki on Suomessa kaupan aina kanadalaistunutta Nokiaa myöten. Mitä eroa nykyisellä Suomella vuonna 2013 (ja siitä eteenpäin) on esimerkiksi tyypillisen "kolmannen maailman" maan kanssa, jossa suuryritykset ja ahne eliitti saavat mellastaa rajoituksetta jättäen paikallisille luun käteen? Erona on tietenkin se, että "kolmannen maailman" maissa on yleensä lämmintä!

Kehitysmaalle on tietenkin tyypillistä kansasta erillään oleva eliitti, joka nauttii norsunluutorneissaan suussa poreilevaa shampanjaa, kaviaaria, tryffeliä ja sulavasti vatsassa sulavia hanhenmaksapalleroita. Suomessa tämä norsunluutornissa eduskunnassa viihtyvä eliitti katsoo parhaakseen pitää hajurakoa tai niin sanottua sosiaalista etäisyyttä tavalliseen kansaan. Kansaa lähestytään aina silloin tällöin sanomalehtien tai television välityksellä. Aina ajoittain saamme kuulla isällisen huolestuneita lausuntoja siitä, kuinka ikuisesta vasemmistolaisesta teinipuna-angstista kärsivä Suomi talouskasvuineen on romahdusvaarassa. Jos ei isä-Kataista uskota, niin asialle laitetaan joku työnantajien lobbari suuri asiantuntija, joka sitten vakavalla naamalla sanoo, että kyllä asian laita on niin. Aina ollaan vaarassa taantua tai romahtaa, jos ei suostuta "maltillisiin palkankorotuksiin" tai muihin vastaaviin talkoisiin talousmaailman hyväksi. Sveitsiläiset pankkitilit ynnä muiden veroparatiisien pankkiholvit jostain syystä kuitenkin pullottavat ääriään myöten täynnä persaukisten rahamiesten kätkettyjä verovaroja, joita ei Suomessa tulla näkemään.

Nämä isänmaan urhoolliset ja epäitsekkäät palvelijat eivät ole juurikaan edistäneet työpaikkojen lisäämistä Suomessa. On ollut niin kiire varoitella kansaa romahdusvaarasta, palkankorotusvaatimuksista ja puhua "yhteen hiileen puhaltamisen" puolesta, ettei olla oikein jaksettu hoitaa esimerkiksi telakkateollisuutta eikä oikeastaan muitakaan teollisuuden aloja. Meneehän se aika myös siihen, että varmistetaan hyvä veli -kulttuurin olemassaolo. Rahan lapiointi "Kreikkaan" on myös luonnollisesti vienyt herrojen ja rouvien aikaa.

Toki jokaisessa kehitysmaassa on myös omat vähemmistönsä, jotka ovat joko sorrettuina tai sitten vähemmistöt kurittavat enemmistöä. Suomen tilanne on tässä mielenkiintoinen. Täällä ei olla kansanmurhattu ketään. Mitä nyt hassusti puhuvien ja kirjavissa vaatteissa kulkevien saamelaisten oikeuksien yli ollaan aina silloin tällöin kävelty. Suomenruotsalaisia kohtaan ei myöskään tietääkseni olla kohdistettu kansanmurhasuunnitelmia. Suomenruotsalaiset olivat alun perin niitä ruotsalaisia, joita Suomeen (Ruotsin itäiseen provinssiin) tuli keskiajalla ja, joita sittemmin on alettu kutsua suomalaisiksi, vaikka ainakin tiedostava osa taitaa pitää itseään ennemminkin suomenmaalaisina. Nämä "suomenmaalaiset" asettuivat taannoin rannikkoseuduille asumaan, eivätkä he sieltä juurikaan muualle maahan ole levittäytyneet sisämaa-ahdistuksen takia. Yhtenä syynä voi olla myös pelko joutua kosketuksiin verenhimoisten villien erämaiden asukkien kanssa.

Suomenruotsalaiset tulivat siis Suomeen Ruotsista. He ovat sittemmin joutuneet suosikkiasemaan Suomen ruotsinkielisten ja venäjänkielisten hallitsijoiden aikana.

Itsenäistyneen Suomen etnisiä suomalaisia edustaneet hallitsijat olivat katkeria. Ruotsalaiset ja venäläiset siirtomaaherrat olivat suosineet ruotsinkielisiä suomenkielisten kustannuksella melkoisesti. Tähän oli tultava muutos. Ruandan suomalainen versio on jäänyt kuitenkin tapahtumatta, onneksi. Sen sijaan suomenkieliset vallanpitäjät aloittivat oman suomenruotsalaista eliittiä lellivän kamppanjansa näyttääkseen pitkää nenää historian suurlellijöille. Pakkoruotsia ollaankin puolustettu kiitettävästi, vaikka perustelut ovat vähän kusseet. Puheet maan eheyden säilyttämisestä, kansallisesta ja historiallisesta velvollisuudesta ja hyödyistä eivät oikein vakuuta. Perustelut sille, ettei itäsuomalaisille annettu mahdollisuutta korvata ruotsia venäjällä, olivat outoja niin ikään. Sanoisivat suoraan vaan, että tässä on kyseessä vain rkpläisten lelliminen. Sanoisivat ne lännettyneet poliitikot suoraan, että haluavat mieluummin länsimaisen happamatonta hurria, kuin itäisen hapatettua ryssää.

Tää nyt menee ihan Hikipediaksi ja äärivasemmistolaiseksi impivaarahöpinäksi koko juttu. Pahoittelut, jos muuten olen ollut tavallista änkyrämpi. Johtuu suklaattomuuden aiheuttamista vieroitusoireista. Oikeesti mä olen kiitollinen. Ainakin kiitollisempi, ku se Umayya Abu-Hanna! Saakelin kiittämätön mamu värillisen pentunsa kera! Kehtas valittaa rasismista! Olis vaan ollu hiljaa! Ei täällä saa omista kärsimyksistä puhua! Pitää hiljaa kärsiä, hys hys! Kyllä neekereitä maahanmuuttajia saa nyt vähän kritisoida. Nehän tulee ihan erilaisesta kulttuurista ja maista, jotka elää keskiaikaa. Tämä siis on vain rakentavaa kritiikkiä! Äläkä yritä sanoa vastaan senkin vihervasemmistolainenfemakkomokuttajamarxisti!

Eli nyt kaikki suomalaiset vaan suu hymyssä ain laulain työtä tekemään ja uskollisuutta pääoman alttarille vannomaan. Vaaditaan, että palkkoja lasketaan siten, että jokainen tienaa 50 senttiä tunti. Vähän globaalia henkeä nyt hei! Otetaan mallia muista. Afrikassakaan ne ei valita! Ei oo varaa kato sulkeutua ja suomettua. Änkyröinti ei kuulu 2010-luvulle! Vaaditaan myös veronkevennyksiä rikkaille ja veronkorotuksia vähävaraisille. Vähävaraisilla on muutenkin liikaa poltettavaa lompakoissaan ja liikaa vapaa-aikaa. Ja sitten eiköhän kaikki mennä vuonna 2015 äänestämään RKP:ta. RKP pääpuolueeksi! Ruotsinkielistetään koko maa tai vielä parempaa, liitytään Ruotsiin. Harri Olli oli oikeassa. Suomi on paska maa ja ei me itsenäisyydellä mitään tehdä. On vaan virhe mainita liittyminen ja Venäjä samassa lauseessa! Siis osana niitä ryssiä?! Usch! Mieluummin Ruotsiin. Ai niin, mut mehän ollaan jo EU:n osavaltio. No eiköhän herra Barroso anna meille luvan olla osana EU:ta ja Ruotsia samaan aikaan. Kyl niist direktiiveistä joku porsaanreikä on pakko löytyä!

EU:n pohjoisen osavaltion lippu

Jussi Halla-aho puhkaisi ensimmäisen mätäpaiseen, Umayya Abu-Hanna toisen

Ei huolta herra Vihriälä, ei varmasti tule toistumaan näin kokoomushegemonian aikoina

Stephen Elop tapailee Nokian uutta tunnaria

Tunnettu miesasialiikkeen puheenjohtaja, Vladimir Putin

NRA:n vaikuttaja, Wayne LaPierre, puolustaa uhanalaisten valkoisten lihaa syövien heteromiesten oikeuksia

Äärinationalisti ja maltillinen nationalisti

Humanismia erdoganilaisittain

PS: Koska nykyisin kaikki Vasemmistoliitosta, Vihreistä ja SDP:sta vasemmammalla oleva on äärivasemmistoa, olenkin näin ollen rohkeasti ja häpeilemättä äärivasemmalla.

99. Äärivasemmistolaista solidaarisuutta

Pakko ottaa lyhyesti kantaa keskustelua herättäneeseen palkka-aleen. Karismaattinen presidenttimme Sauli Niinistö yhdessä joidenkin ministereiden ja kansanedustajien kanssa on valmiita leikkaamaan palkkojaan. Palkkojen leikkauksissa kyse on esimerkin näyttämisestä. Halutaan näyttää mallia tyyliin: "jos me pystymme, niin kyllä tekin pystytte". Kansa meni luonnollisesti sekaisin. Hymyillään, kuin Naantalin aurinko ikään ja todetaan, että kyllä Sauli on meidän mies. Kuinkas muuten? Esimerkin voimaa ei sovi aliarvioida. Karismaattisia ja uskottavimpia ovat ne, jotka puheen lisäksi toimivat. Sauli Niinistö onkin näin tehnyt. Hän toteutti lupauksensa ja toivotti Jumalan siunausta uudenvuodenpuheessaan ja on laajentamassa "yleistä palkka-alea" poliittiseen eliittiin.

Timo Soini, Sauli Niinistön vankkumaton kannattaja, on ollut innoissaan niin ikään presidenttimme uudenvuodenpuheesta, kuten myös "populistisesta" halusta pudottaa palkkaansa. Inhottavat, kateelliset ja vaalitappioistaan katkeroituneet vasemmistolaiset ovat uhkaavasti pilaamassa ihailijoiden iloa. Osa on syyttänyt palkka-alea populistiseksi. Paavo Arhinmäki taas ihmettelee, kenelle esimerkkiä halutaan näyttää. Joidenkin mukaan esimerkkiä halutaan näyttää tavallisille palkansaajille, joiden tunteita muun muassa Ilpo Kokkila ja Jyri Häkämies ovat kuumentaneet. Toisten mukaan tällä tavalla halutaan näyttää esimerkkiä muun muassa verofobisille yritysjohtajille. 

Toisaalta taas mielipiteet jakautuvat. Toisille Sauli Niinistö on nyt (ellei ole sitä ollut jo alusta asti) sankarien sankari, jonka vertaista saa hakemalla hakea. Heille palkka-alen laajennus poliittiseen johtoon asti on vain yksi osoitus Niinistön ylivertaisuudesta. Toiset taas haluavat pilata iloa ja "toppuutella" hieman Niinistön ihailijoita. He suhtautuvat hieman epäilevämmin palkka-aleen. Epäilevämmän näkökulman edustajat ovat sitä mieltä, ettei palkka-ale käännä Suomen taloutta nousuun. He myös kyseenalaistavat uhrautumisen mielekkyyden, koska "kuusi tonnia tienaavilla on enemmän varaa tinkiä" palkoistaan. Pienituloisiin kohdistuvaa palkka-alea en itsekään hyväksy. Ei tule puhua yleisestä palkka-alesta, vaan (epäreilua tai ei) palkka-alen tulisi kohdistua pääosin niihin, joilla on varaa alentaa palkkojaan. Ei tule kurittaa niitä, joilla on jo nyt vaikeaa jokapäiväisessä selviytymisessä.

Yleinen palkka-ale pitäisikin supistaa herrojen palkka-aleeksi. En näkisi sitä mitenkään epäreiluna tai rikkaita rankaisevana tekona, vaan ainoastaan solidaarisuuden osoituksena niitä kohtaan, joilla on vaikeaa. Sitä en kiistä, etteikö presidenttimme halu pudottaa palkkaansa olisi tervetullut. Nostan ehdottomasti Che Guevara lippalakkiani tälle ehdotukselle. Tämän lisäksi, kuten monet muutkin (pääasiassa vasemmistolaiset) ovat puhuneet, on myös kiristettävä hyvätuloisten verotusta. Progressiivinen verotus olisi askel oikeaan suuntaan. On myös suunnattava katse niihin verofobisiin epäisänmaallisiin voimiin, jotka piilottelevat tulojaan veroparatiiseissa. Suomen poliittisen johdon on tehtävä ehdottoman selväksi se, ettei veroparatiisitaloutta suvaita. Kaikenlaiset rikkaiden ja suursijoittajien veronkevennykset on peruttava. On se nyt vaan kumma yhtälö, että mitä enemmän rahaa on, sitä vähemmän on varaa maksaa veroja. Roistojen palkitsemisen lopettamista voitaisiin myös harkita.

Esittäisin vielä toiveeni siitä, että kiinnitettäisiin aidosti huomiota työllisyyden parantamiseen. Toivon, että näinä aikoina "oleskeluyhteiskunta"-sanaa käytettäisiin harkiten. Kaikki eivät ole vapaaehtoisesti työttömiä. Jos töitä ei yksinkertaisesti näinä yt-neuvotteluiden aikoina ole, niin tyhjästä on paha nyhjästä. Johtavat herrat ja rouvat saisivatkin nyt aidosti pohtia, kuinka saada lisää työpaikkoja. Se, että potkitaan telakkateollisuus pois Suomesta ja annetaan isänmaanpettureiden myydä firmojaan ulkomaille paremman verotuksen toivossa, ei ole auttanut asiaa. Työllisyyden edistämisen parantamiseksi ei myöskään käy se, että otetaan ilmaista työvoimaa "harjoittelijoiksi" tai se, että maksetaan palkkaa alle euro päivässä. Yrityspomoilla on rahaa, millä mällätä. Käytettäköön niitä rahoja myös siis kohtuullisen palkan maksamiseen. 

Viimeisenä, vaan ei vähäisempänä, on muistettava opiskelijat. On surullista huomata, kuinka kasvavassa määrin halutaan opiskella vain sitä, mistä on hyötyä. Äärimmäinen rationalismi vie voiton tunteista. Humanistiset tiedekunnat halutaan ajaa alas ja filosofeja ei haluta tukea. Usein saa varmasti kuulla niiltäkin, jotka opiskelevat pääaineenaan jotain yhteiskunnalle hyödytöntä, että he ottaisivat ainakin sivuaineikseen jotain hyödyllistä, jonka turvin sitten rakennetaan tulevaisuutta. Taloustieteitä ynnä muuta rationalismin teorioita vaan kansalle, muu joutaa romukoppaan. Silloin aikoinaan, kun Facebookissa olin, huomasin siellä monia vitsikkäitä kuvia, joissa tuotiin esille oman alan työllistymisen mahdollisuuksista tyyliin: "this is how my parents and my wife see me" ja "this is the reality".

Kun nyt sanotaan, että kaikenlaista työtä tulee arvostaa, tulisi myös arvostaa kaikenlaisia tiedekuntia. Jos se ja edellä kirjoitettu on äärivasemmistolaisuutta, niin olkoon. Punainen lippu häpeilemättä liehumaan äärivasemmistolaisen solidaarisuuden puolesta!

PS: Koska nykyisin kaikki Vasemmistoliitosta, Vihreistä ja SDP:sta vasemmammalla oleva on äärivasemmistoa, olenkin näin ollen rohkeasti ja häpeilemättä äärivasemmalla.

98. Mayoja ja tulisieluja

Hyvää vuoden 2013 ensimmäistä päivää maailmasta, joka on kuin onkin ollut olemassa jo melkein kaksi viikkoa suuren vouhotuksen jälkeen, joka saavutti huippunsa reilu viikko sitten. Jenkki-tyyppinen hysteria valtasi maailman huolimatta maya-asiantuntijoiden ja mayojen kiistämisistä. Mayat osasivat sentään ottaa iisimmin tuon joulukuun 21. päivän. Olikohan tuo juhla jonkinlainen enne? Välillä tulee sellainen tunne, että rappeutuneet länsimaalaiset (jotka eivät halua elää hetkessä) melkeinpä toivovat maailman tuhoutuvan. Tämä (alitajuinen?) toive näkyy muun muassa siten että vauhkoina tulkitaan Ilmestyskirjaa ja mennään aina ihan sekaisin, kun tuomiopäivän profeetat julistavat maailmanloppua (ties monettako kertaa). Rahaa tuhlataan kaikenlaiseen katastrofiaiheiseen  Hyväuskoisten kuluttajien rahoja ongittiin taskuista polttelemasta esimerkiksi 2012-elokuvalla ja muilla vastaavilla.

On muuten mielenkiintoista huomata, että ensinnäkin kaikki suuren luokan katastrofielokuvat tuotetaan Hollywoodissa. Toiseksi, on myös mielenkiintoista huomata, että vastaavanlaisissa elokuvissa ja monia muita tyylilajeja edustavissa elokuvissa keskipiste on aina USA. Suurin tuho tai joku muu ratkaiseva hetki koetaan aina USAssa, tuolla modernin ajan Jerusalemissa, tuolla maailman keskuksessa, josta etelään ja pohjoiseen ei suositella menevän (ellei kuulu USA:n puolustusvoimiin tai usalaiseen eliittiin). Pohjoisessa ja etelässä saattaa nimittäin vaania vaarallisia merihirviöitä ja kauheita barbaareja.

Suomen Wikipediassa "2012-ilmiöstä" on tehty aika tiivis artikkeli. Lyhyestä virsi kaunis. Kyseisen artikkelin keskustelusivulla taas on hieman kinasteltu siitä, riittääkö "maailmanlopun peruuntumiselle" viralliset lähteet vai omat silmät. Uusimmasta "maailmanlopusta" puhuttaessa ovat myös näkemykset vaihdelleet. Valtavirtateoreetikot eivät joko ota kantaa tai sitten he silmät pyöreinä odottavat tulta ja tulikiveä. Toiset sanovat, että maya-kalenterin aikakauden päättyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sen enempää mayat eivät laskeneet, eikä siinä sen kummempaa. Toiset ovat sitä mieltä, että "maailmanlopulla" tarkoitetaan lähinnä vanhan maailman ja vanhojen asenteiden kuolemaa. Heidän mukaansa astutaan uuteen aikakauteen, jossa moraali on korkeampi jne.  Toivottavasti nyt uudella aikakaudella tulemme tosiaan näkemään paremman maailman. Toivon myös, että tulemme näkemään enemmän esim. Rosa Luxemburgin kaltaisia rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat taistella paremman maailman puolesta.

Rosa Luxemburg oli traaginen vallankumoussankaritar. Hän uskoi sosialismin olevan tie kansojen vapautumiseen. Jos kaikki sosialismin kannattajat ja ne, jotka ovat väittäneet ja väittävät olevansa sosialisteja jakaisivat Rosa Luxemburgin rohkeuden, periksiantamattomuuden ja väkivallattomuuden periaatteen, ei sosialismin toimivuutta tarvitsisi epäillä lainkaan.Rosa Luxemburg oli puolalais-saksalainen juutalainen ja nainen, joka jo varhaisessa vaiheessa kypsyi tavallisen ihmisen kaltoinkohteluun. Tovereidensa Leo Jogichesin ja Julian Marchlewskin kanssa hän perusti "Työläisen asia"-nimisen lehden uskoen, että taistelu kapitalismia vastaan oli tärkeämpää, kuin itsenäisyys. Tämä näkemys on tosin asetettava historialliseen kontekstiin, jolloin sekä monarkia että kapitalismi kurjistivat tavallista kansaa. Nykyisin (suomalaisten näkökulmasta katsottuna) tavallista kansaa kurjistavat paikallinen poliittinen ja taloudellinen eliitti työnantajajärjestöineen, ilpoineen ja jyrihäkämiehineen EU:ta (tuota kaikkien kansojen ja ihmisten tasa-arvoisuuden esiintuojaa, jonka edustajat jättävät esim. Gandhin ja Martin Luther Kingin auttamattomasti kakkosiksi) unohtamatta. Painotan myös edelleen sitä, että kansallisvaltion rajojen sisäpuolella tapahtuva vastarinta ei ole ristiriidassa globaalin vastarinnan kanssa.

Rosa Luxemburg aloitti poliittisen toimintansa Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa vastustaen puolueen sisällä vaikuttaneita revisionistisia näkemyksiä, jotka poikkesivat huomattavalla tavalla alkuperäisistä marxistisista näkemyksistä. Saksalaiselle imperialismille ja militarismille hän ei myöskään kumarrellut. "Punainen Rosa" kannatti yleislakkoa, eikä hyväksynyt Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen enemmistön näkemystä, joka kannatti ensimmäiseen maailmansotaan lähtemistä. Yleistä konformistista ilmapiiriä vastustaen, Rosa järjesti sodanvastaisia mielenosoituksia ja rohkaisi aseistakieltäytymisiin. Palkkiona tästä Rosa pääsi tiilenpäitä lukemaan.

Lopulta vapauduttuaan, Rosa läheisen ystävänsä Karl Liebknechtin ja muiden kumppaneiden kanssa perusti Spartakistiliigan. Spartacus, merkittävän orjakapinan johtaja Rooman tasavallassa, toimi innoittajana liigan nimelle. Spartakistiliigalaiset julkaisivat "laittomia" sodanvastaisia pamfletteja vastustaen sotaa, jota Saksan sosiaalidemokraatit tukivat. Hän myös yllytti saksalaista proletariaattia sodanvastaisiin yleislakkoihin, jolloin Rosa Luxemburg päätyi jälleen vankilaan, kuten tällä kertaa myös Karl Liebknecht.

Kun Rosa Luxemburg toverinsa Karl Liebknechtin kanssa vapautettiin, alkoi samaan aikaan Saksassa tapahtua. Saksa oli hävinnyt ensimmäisen maailmansodan ja Saksan keisarikunta oli siirtymässä historiaan. Häviäjän niskoille langetettiin kaikki vastuu ja tuomio. Ehkä niitä vastavoimia olisi tällä kertaa kannattanut kuunnella. Ehkä sosialistit eivät niin väärässä tässä asiassa olleetkaan. Sosialistien varoituksista ja vastustuksista huolimatta tuhon tietä kuljettiin katkeraan loppuun saakka kiittäen järjen ääniä tukahduttamalla ne väkivaltaisesti. Sotaan lähdettiin, sota hävittiin ja sodan jälkiä siivottiin kotirintamalla kauan. Voisi sanoa, että melkein kokonaisen vuosisadan ajan.

Sodan jälkien siivoaminen alkoi eriäänisten hiljentämisellä. Rosa Luxemburgin vapauduttua tapahtui Saksassa kumouksia ja kapinoita. Spartakistikapina oli kapinoista merkittävimpiä. Spartakistikapinan ansiosta esimerkiksi Vilhelm II joutui viimein astumaan syrjään. Kumouksista tuli myös väkivaltaisia. Rosa Luxemburg vastusti ehdottomasti väkivaltaa ja kumoukseenkin hän suhtautui epäilevästi. Hänen mielestään kumousta ei voitu toteuttaa, ellei kumouksella ollut kansan tukea. Karl Liebknecht oli kumouksellisista innokkaimpia. Ennen kuolemaansa Karl Liebknecht ehti olla mukana Saksan kommunistisen puolueen (Spartakistiliigan uusi nimi) perustamisessa. Ennättipä hän jopa julistaa sosialistisen tasavallan syntyä. Lopulta sosiaalidemokraattinen Friedrich Ebert komensi armeijan ja puolisotilaalliset Freikorps-joukot kukistamaan kumouksellisen toiminnan. Demari on demari vaikka voissa paistaisi. Freikorps-joukot teloittivat Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin ja tämän jälkeen viskasivat heidän ruumiinsa jokeen.

Tässä kohtaa sopii mukaillen lainata Walt Disneyn Notre Damen kellonsoittajan suomeksi dubatussa versiossa esiintyvää tuomari Frollon tokaisua: "mädäntykööt petturit kosteaan hautaansa". Taisivat Rosa ja Karl olla niin saatanallisia, ettei heille edes kunnollista hautapaikkaa löytynyt. Mitäpä heitä turhaan kylmän porvarillisen puhdasta Saksan maaperää likaamaan. Jumalahan on muutenkin tunnetusti porvari. Joka tapauksessa tähän päättyi kahden tulisieluisen sankarin taival. Liikehdintä ei kuitenkaan vielä hiljentynyt. München ehti lyhyen aikaa olla sosialistinen tasavalta ja Ruhrin alueella kapinoitiin vielä jopa Weimarin tasavallan olemassaoloaikana.

Huolimatta siitä, ettei valtavirtahistoria ja esimerkiksi koulun historiankirjat tunnusta näiden edesmenneiden sankareiden merkitystä, ei heidän muistonsa ole haihtunut. Heidän merkityksensä Saksan historiaan on todella merkittävä. Poliittinen tilanne olisi voinut mennä ihan toisin ja onkin hämmentävää, ettei Rosa Luxemburgia ja Saksan kuohuvia vuosia sen enempää huomioida historiankirjoituksessa. Rosa Luxemburgin elämästä ja Saksan kuohuvasta poliittisesta tilanteesta saa lisää tietoa esimerkiksi eräästä hyvästä dokumentaarisesta elokuvasta, jota Kansan Uutisetkin taannoin mainosti. Kyseinen elokuva on saatavilla myös DVD-versiona ja DVD:n luulisi olevan lainattavissa kirjastoista.

Muutama sana mustavalkoisesta historian tulkinnasta. Puhuttaessa Saksan poliittisesta tilanteesta viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä laajemmin, on ikävä huomata, että valtavirtahistoria muistaa vain ensimmäisen maailmansodan, jossa "saksalaiset yhtenä rintamana" tukivat aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa. Weimarin tasavalta hyperinflaatioineen mainitaan niin ikään. Äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten väliset kahinat saavat myös maininnan, kuitenkin siten, ettei taustoja tuoda edes lauseen vertaa esille. Rosa Luxemburgia en ole usein nähnyt mainittavan. Natsien nousu ja natsien tuhoisa valtakausi toisen maailmansodan ohessa näyttelee tietenkin pääosaa ja Saksa leimataan mustavalkoisesti syylliseksi kaikkeen pahaan.

On totta, että Saksa harjoitti aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa jo ensimmäisessä maailmansodassa, jonka jälkiä siivottiin melkein vuosisadan ajan. Ensimmäinen maailmansota oli lopullinen kipinä useita vuosia kestävälle poliittiselle kuohunnalle Saksassa. Sitten natsit nousivat valtaan, toinen maailmansota alkoi, koettiin Saksan jako ja lopulta myös yhdistyminen. On kuitenkin syytä muistaa, etteivät kaikki saksalaiset tukeneet ensimmäiseen maailmansotaan lähtöä. On myös hyvä välttää mustavalkoisuutta natsi-Saksasta ja natseista puhuttaessa. Ensinnäkin se klisee, etteivät natsien valtaannousu ja toinen maailmansota olisi välttämättä tapahtuneet, ellei Ranska niin innokkaasti olisi ollut vaatimassa saksalaisia päitä vadille, pitää edelleen paikkansa.

Toiseksi, puhuttaessa natseista, on hyvä tuoda esille, että he olivat alun perin käytännössä joukko räyhähenkiä, jotka käyttivät äärioikeistolaispopulistisessa propagandassaan häikäilemättömästi hyväksi niin historiaa, jota tietenkin muokattiin omiin tarkoitusperiin sopivaksi, kuin myyttejäkin. Hyvin usein niin sanottu selkäänpuukotusteorian (näkemys, jonka mukaan kotirintamalla muun muassa juutalaiset ja kommunistit "puukottivat Saksaa selkään" aiheuttaen ensimmäisen maailmansodan tappion)  sanotaan olevan pääasiassa natsien keksintöä. Tässä kuitenkin unohdetaan se seikka, että selkäänpuukotusteoriaa viljeltiin jo varhaisessa vaiheessa ja aika yleisesti katkeroituneiden sotaveteraanien keskuudessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yksi teorian innokkaimpia puolestapuhujia oli Erich Ludendorff, entinen kenraali, joka ensimmäisen maailmansodan tappion jälkeen kehitteli varsin korkealentoisia tarinoita "myyttisestä Saksasta" ja "Saksan vihollisista". Natsit siis vain sattuivat käyttämään vanhaa selkäänpuukotusteoriaa hyväkseen äärioikeistolaispopulistisessa propagandassaan, kuten myös Nietzschen yli-ihmisteoriaa sekä yleiseurooppalaista (ja USA:ssakin yleisesti vallinnutta) anti-semitismiä, joka kuitenkin Saksassa saavutti äärimmäiset mittasuhteet.

Loppusanat: Nyt vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä, "uudella aikakaudella" toivon, että tulemme näkemään enemmän Rosa Luxemburgin ja Che Guevaran kaltaisia taistelijoita, jotka uskaltavat haastaa vallitsevan homehtuneen ilmapiirin, jossa tulee olla vain samaa mieltä eliitin kanssa. Esimerkiksi Suomessa on paljon potentiaalisia kykyjä, joilla olisi mahdollisuuksia kohdata vallitseva eliitti rohkeasti. Valitettavasti kaikki uskottava vastavoima on kuitenkin hyvin hajanaista. SKP on varteenotettava haastaja, mutta yksin se ei vallitsevaa eliittiä kykene haastamaan. Uskon, että Vasemmistoliitossakin on kyvykkäitä haastajia, joilla riittäisi intoa vallitsevan eliitin kaatamiseen. Vasemmistoliiton kyvykkäät haastajat on kuitenkin hiljennetty ja pakotettu konformistiseen politiikkaan. Toivon, että lähiaikoina nämä kyvykkäät haastajat yhdistäisivät voimansa. SKP ja Vasemmistoliiton todelliset vasemmistolaiset lyöttäytykööt yhteen. Loput niin sanotut vasemmistolaiset liittykööt demareihin, vihreisiin, keskustalaisiin tai kokoomuslaisiin; miten parhaaksi näkevät. Nyt vuonna 2013 on korkea aika pohtia työväenliikkeen ja vasemmistolaisuuden asemaa. Forssa 2013 nyt!

Onnellista, parempaa, vasemmistolaisempaa vuotta 2013!

Meksikon uusinta presidenttiä Peña Nietoa kutsutaan politiikan Justin Bieberiksi

Venäjän arkkipiispa teki elämänsä diilin

Barroso, tuo aikamme Gandhi

Uusi vuosi, uudet haasteet

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!