93. Miten mä jouduin tänne?

Ei juma, mikä fiilis! Uniikin biisi soi päässä, hirvee hedari, eikä tiedä, miten päin olis. Toisaalta tekis vaan mieli maata, mut sekin tekee huonoa. Tosi outo olo, eikä mikään oikeen kiinnosta. Teinköhän mä itestäni pellen ja ottiks ne must noloi kuvii, jotka nyt sit päätyy nettiin ikuisiks ajoiks? Siis ei apua! Toski yhes kuvas mä näytän ihan kauheelta! Tuli varmaan myös avauduttuu vähän liikaa. Saankohan mä kuulla tästä vielä pitkään? Ei v***u, mä en halu elää!

Vaalikrapula voi olla ikävä asia, jos sille antaa liikaa valtaa. Jälkeenpäin voi olo tuntua hieman tyhjältä. Sitä vaan on kaikkien kiireiden jälkeen, et "täh, oliks tää nyt sitten tässä?" Ensin sähköposti oli melkein joka päivä melkein täynnä ja puhelinkin soi tavallista useammin. Siinähän meinasi ihan arki unohtua. Nyt kaikki on muka sitten ohi. Oli kyllä varsinkin sunnuntaina illalla ja maanantaina aamulla opiskelujen jälkeen sellainen olo, ettei mikään kiinnosta. Ajattelin, että jaksaisikohan sitä enää edes kirjottaa tai ylipäänsä tehdä mitään muuta, kuin maata. Yleisemmällä tasolla vähän samantapainen olo, kuin eräällä "besserwisserillä". Kyllä sitä myös mietti, että tuliko niistä omista kuvista noloja. Vaalikuvasta ja niistä vaaliaiheisista kuvista jotka otettiin vaalien aikaan ja laitettiin vasemmisto-oppositio kuntavaaliehdokkaat 2012, Jyväskylä Facebook-sivulle. Tulikohan sitä myös avauduttua muille vähän liikaa? No jospa ei nyt sentään.Kyllä mä Jutta Urpilaiselle kerran taisin viestin lähettää, jossa hieman avauduin nykyisestä (EU-)politiikasta, mutta se oli jo aikaa ennen kuntavaaleja.

EU:sta ei olisi joidenkin tahojen mukaan saanut puhua kunnallisvaaleissa. Piti kuulemma keskittyä "asiaan". Kyllähän siitä aluksi helposti tuli mieleen, että Perussuomalaiset pyrkivät ratsastamaan EU-kriittisyydellä myös kunnallisvaaleissa. Olisihan se helppoa sanoa, että siinä ne opportunistit vaan lähtivät puhumaan onttoa retoriikkaa toistellen sitä vanhaa tuttua "missä EU, siellä ongelma"-lausahdusta. Kuitenkin näyttää siltä, että EU:lla olisi odotettua suurempi rooli myös kunnallispolitiikasta puhuttaessa. EU-sääntelystä näemme, että Brysselin herrat pyrkivät ujuttamaan talouskuria myös Pihtiputaalle asti. Suomi voi siis tämän mukaan "joutua sanktioiden kohteeksi heikon kuntatalouden vuoksi. Brysselin herrojen ja rouvien nenät yltävät siis varsin pitkälle ja syvälle. Kenties tätä osaa EU-kritiikissä oltaisiin voitu tuoda kuntavaaleissa enemmän esille.

EU-kritiikillä ratsastamisesta syytetyt Perussuomalaiset saivat 12,3 % annetuista äänistä. Tulos oli parempi, kuin viime kunnallisvaaleissa, joissa Perussuomalaiset saivat reilut 5 %. Eli ihan hyvinhän ne vaalit heidän osaltaan menivät verrattuna edellisiin kunnallisvaaleihin. Eduskuntavaaleihin verrattuna taas voidaan sanoa, että jytky totisesti suli. Kuka siis voitti vaalit? Eniten ääniä saanut Kokoomus (21,9 %), joka taas sai enemmän ääniä, kuin eduskuntavaaleissa, mutta vähemmän, kuin edellisissä kunnallisvaaleissa? Vai tuliko voitto sittenkin Perussuomalaisille, jotka pärjäsivät viime kunnallisvaaleja paremmin, mutta eduskuntavaaleja huonommin? Riippuu näkökulmasta.

Suoraan sanottuna Kokoomuksen vaalivoittoa enemmän harmitti alhainen äänestysprosentti. 58,2 % on järkyttävän alhainen. Kyllä sitä huomasi jo vaalilautakunnassa ollessa, että hiljaista ja rauhallista oli. Mikä on syynä, ettei enempää äänestäjiä paikalle saapunut? Viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli sentään yli 60 %. Onhan sitä tosin osuvasti sanottu jotenkin siihen suuntaan, että kävi vaaleissa kuinka tahansa, seuraavissa vaaleissa puhutaan edelleen samoista teemoista. Se tietenkin riippuu siitä, mitä puolueita on äänestänyt ja mitkä puolueet ovat vallassa. Hyvin usein kuulee sanottavan, että "omalla äänellä ei ole merkitystä". Oman äänen nähdään menevän hukkaan. Krisoidaan "suhteellista äänestystapaa", "puolueiden ja ehdokkaiden samankaltaisuutta", "karisman puutetta". Ei uskota, että mikään muuttuisi.

Koetaan myös, että kotiin jääminen olisi eräänlainen protesti kokonaisuudessaan vallitsevalle menolle. Itse kuulun siihen vanhaan koulukuntaan, jonka mielestä kotiin jäämistä on vaikeata nähdä minkäänlaisena protestina. Mielestäni vallitsevan menon kritisointi menettää uskottavuutensa, jos ei itse ole valmis osallistumaan ja olemaan aktiivinen edes ulkoparlamentaarisella tasolla. Presidentinvaalien äänestämättömyyden ymmärrän. Ei sillä presidentillä nykyisin suurta virkaa taida olla. Kunnallisvaalit ovat kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä, kuin eduskuntavaalit. No, ei pidä liikaa kritisoida nukkuvia. Ei ehkä pitäisi lukea niitä keskustelupalstoja. Sitä muuten voisi saada väärän käsityksen Kokoomuksen suosiosta ja luulla, että ihmiset oikeasti haluaisivat vaikuttaa nykyiseen menoon. Ehkä äänestys tulisikin toteuttaa siten, että katsotaan, millaisia kommentteja esimerkiksi MTV3:n ja HS:n nettisivuilla on. Katsottaisiin voittavatko ehdokkaiden ja puolueiden kannalta hyvät vai huonot kommentit. Ei se Facebookin yleislakkokaan täysin huono idea ollut. Pitäisi vaan hieman laajentaa sitä Facebookia siten, että kaikilla olisi siellä omat avattaret, joilla sitten voitaisiin aktiivisesti lakkoilla ja osoittaa mieltä virtuaalisesti.

On totta, että nykyisiin valtakunnallisella tasolla tehtyihin päätöksiin on vaikea vaikuttaa kunnallisella tasolla. Ei tule kuitenkaan väheksyä esimerkiksi niitä muutamia aitovasemmistolaisia valtuutettuja, jotka saavat sentään jarruteltua hulluimpia oikeistolaisten valtuutettujen ehdotuksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa valtakunnallisella tasolla työskenteleviltä oikeistopoliitikoilta. Yhtenä esimerkkinä Riitta Tynjä, Jyväskylän SKP:n varapuheenjohtaja, joka sai kuin saikin valtuustopaikan seuraavalle neljälle vuodelle. Riitta Tynjä on tullut tunnetuksi vastustaessaan Jyväskylän entiselle kaupunginjohtajalle, Pekka Kettuselle, myönnettyä erorahaa. Tuoreemmasta esimerkistä käyköön Jyväskylässä hylätty valtuustosopimus. Valtuustosopimuksessa pohdiskeltiin Jyväskylän heikkoja taloudellisia näkymiä ja ratkaisuja niihin. SKP (jonka jälkeen pian myös Vasemmistoliitto) irtaantui sopimuksesta ensimmäisenä kutsuen sopimusta "yksityistämispaperiksi". SKP leimattiin tästä syystä vastuuttomaksi. Lopulta myös SDP, jolle Keskisuomalainen antoi tapauksesta kaiken kunnian, irtaantui myös valtiosopimuksesta. Tässä vain pari esimerkkiä sen puolesta, että SKP myös tekee puhumisen lisäksi.

Meikäläiselle vaalit olivat varsin antoisa ja opettava kokemus. Idea lähtemisestä vaalisirkukseen oli toisaalta aika spontaani, mutta toisaalta jollakin oudolla tavalla harkittu. Ollessani vaimoni kanssa Kolumbiassa vuonna 2011, vaimoni sanoi, että minun pitäisi asettua ehdolle tuleviin kunnallisvaaleihin. Vaimon isä sanoi samaa. Totesin tuolloin, että voisihan tuota harkita, mutta en rehellisesti sanottuna harkinnut realistisesti missään nimessä vaaliehdokkuutta. Suomeen tullessamme aloin miettiä, että sitä haluaisi kuitenkin olla jotenkin mukana politiittisessa toiminnassa saaden hieman käytännön kokemusta tulevaisuutta varten, kun valtio-oppi kuitenkin on pääaineena. Harkitsin alussa jopa demarinuoria eräänlaisena ponnahduslautana, josta saisi hieman kokemusta ja josta voisi sitten siirtyä muualle. Päädyin kuitenkin sille kannalle, että Vasemmistonuoret oli se kaikkein vakuuttavin ja uskottavin. Tässä vaiheessa en siis vieläkään harkinnut ehdokkuutta saatika liittymistä SKP:n riveihin.

Vantaalta Jyväskylään muutettuamme (minä toista, vaimo ensimmäistä kertaa) halusin ottaa selvää, oliko Jyväskylässä olemassa varteenotettavaa vasemmistolaista vaihtoehtoa. SDP ei enää hyvin lyhyen mietinnän jälkeen kiinnostanut, eikä myöskään Vasemmistoliitto sattuneesta syystä johtuen. Jostain syystä eräänä päivänä tuli mieleen etsiä Facebookista tietoa Jyväskylän SKP:sta. SKP:n Jyväskylän piirijärjestö oli järjestämässä kaikille avointa kokousta, jonne päätin mennä mukamas Vasemmistonuorten edustajana. Silloin Jyväskylän SKP:ssa vielä haettiin suuntaa tuleviin vaaleihin. Kuukausia kului ja päätin kesemmällä olla yhteydessä paikalliseen SKP:n piirijärjestöön. Kävin keskusteluja muun muassa Riitta Tynjän, Vesa Lankisen ja Satu Kortelaisen kanssa. Vierailin myös Kiviniemessä Heinäkuun lopulla, jossa skpläisten kanssa vietettiin mukava päivä.

Selvittelin hieman SKP:n ohjelmia ja itseeni vetosi puolueen EU-kriittisyys. Vau! Onko niitä muitakin EU-kriittisiä, kuin vain Perussuomalaiset? Huomaamatta aloin olla yhä enemmän mukana SKP:n toiminnassa ja yht'äkkiä olinkin jo Vaajakosken Kohinoilla jakamassa kadulla Tiedonantajia. Toiminta alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja suuntakin oli jo selvillä. SKP oli taannoin järjestänyt katugallupin, jossa kyseltiin jyväskyläläisten mielipiteitä Jyväskylän nykytilasta. Haluttiin tietää, olivatko kaupunkilaiset tyytyväisiä vai tyytymättömiä. Tyytymättömiltä udeltiin, mihin he haluaisivat kiinnitettävän huomiota Jyväskylässä. Tuloksena oli siis SKP mainoslauseella: "tekoja lähipalveluiden puolesta".

Osallistuin myös SKP:n Kypärämäen osasto ry:n 60-vuotisjuhlaan ja SKP:n Jyväskylän piirijärjestön piirikomitean kokoukseen. Siellä yritettiin meikäläistä värvätä SKP:n riveihin ja kuntavaaliehdokkaaksi. Suhtauduin vielä tuolloin elokuun puolessavälissä aika kielteisesti ehdokkuuteen. Pian tämän jälkeen aloin kuitenkin harkita liittymistä SKP:hen. Kynnys oli suuri. Oikeistolainen propaganda oli purrut ja ennakkoluuloista päästyäni pelkäsinkin lähinnä sitä, kuinka muut reagoisivat. Mitä sukulaiset sanoisivat? Minkälaista kansalaispalautetta tulisi jne. Kun lopulta päätin lähteä SKP:n sitoutumattomaksi ehdokkaaksi leimasi toimintaani alussa tietynlainen arkuus ja pidättyneisyys. Aikaa myöten kaikenlainen arkuus ja muiden mielipiteiden pelkääminen karisi ja uskaltauduin lopulta tulemaan kaapista ulos. Nyt sitä oikeastaan häpeää aikaisempaa suhtautumista. Ainakin nyt voin sanoa olevani viisaampi sen suhteen. Ei siis kannata uskoa kaikkea, mitä oikeiston sedät ja valtaosa ihmisistä kertoo.

Osallistuin Jyväskylän yrittäjien järjestämien kunnallisvaalivalmennusten lisäksi hienoille Vastavirtafestivaaleille Helsingissä. Tämän lisäksi järjestettiin kokous kuntavaaliehdokkaille, jossa viimeisteltiin SKP:n paikallistason vaaliohjelmaa ja pohdiskeltiin, millä eväillä kunnallisvaaliehdokkaat vaaleihin lähtisivät. Loistavan ehdokkaamme yliopistonopettaja Miguel Lopezin vaalitapahtumaan leipomia arepa-leipiä maistellessa oli kyllä todettava, että ihan hyvillä eväillä!

Vaalikadulla ollessamme tuli monenlaisia ihmisiä keskustelemaan teltallemme. Hyvin vähän tultiin kyselemään Stalinista. Eräs herra kylläkin tuli juurikin sellaisella provosoivalla asenteella teltalle ihmetellen kovaan ääneen SKP:n olemassaoloa vielä 2000-luvulla. Hän myös tiedusteli meidän suhdettamme Staliniin. Eipä sellaiseen provoon voinut muuta vastata, kuin että "hieno mies oli". Kyseinen herra sanoi siihen: "ton mä halusinkin kuulla", nappasi karkkeja mukaansa ja mutisi lähtiessään "harasho, harasho". Enemmänkin huvittavaa, kuin ärsyttävää. Historiaa hieman lukeneet tietävät, että SKP on muuttunut ja jakaantunut monta kertaa olemassaolonsa aikana. Nykyisellä SKP:llä ei myöskään ole mitään tekemistä Stalinin tai aseellisen vallankumouksen kanssa. 1900-luku meni jo :)

Päällisin puolin suhtautuminen oli kuitenkin neutraalia tai positiivista. Eräät tulivat kertomaan moneen kertaan, kuinka "he aikovat äänestää meitä". Eräs kiinnostunut esitti mielenkiintoisen näkemyksen (jota olen itsekin joskus hurjimmissa mielikuvissani pohdiskellut). Hän pohdiskeli, että jos ja kun SKP tulevaisuudessa nousee merkittävään asemaan, voisi odotettavissa olla samanlaisia tapahtumia, kuin Chilessa sotilasvallankaappauksen aikaan. Hän pohdiskeli sitä, että tulisiko armeija siinä vaiheessa esiin. Riitta Tynjä vastasi siihen, ettei armeijaa todennäköisesti käytettäisi "koska eihän Suomella enää kaikkien leikkausten jälkeen mitään armeijaa ole". Kyllä siitä varmasti jonkinlaista painostusta tai vähintäänkin samanlaista lokaa lentäisi niskaan, kuin Perussuomalaisten niskaan heiteltiin. Puhuisiko Paavo Lipponen jälleen "pimeyden voimista"? Perussuomalaisten äänestäjät olivat kuulemma kaikki rasisteja. Minkälaisia ihmisiä SKP:n äänestäjät olisivat? Stallareita? Luusereita? Oman vastuun ulkoistajia? Yhteiskunnan elättejä?

Tunnelma teltalla ja vaalikadulla kokonaisuudessaan oli lämminhenkinen ja miellyttävä. Uskaltauduin jutustelemaan myös muiden puolueiden ehdokkaiden kanssa ja kyselin heidän vaaliteemojaan. Nappasin myös mukaani vaalimateriaalia ja ilmaista naposteltavaa toisten teltoilta. Vaalit on käytettävä hyödyksi, kun kerran ilmaista ruokaa on saatavilla. Kelpaa hyvin tällaiselle akateemiselle pummille. Keskustellessa vahvistui mielessäni se näkemys, että kunnallisella tasolla, erityisesti tietyt sdpläiset ja vasemmistoliittolaiset ovat uskottavia. Valtakunnallisella tasolla taas SDP:n ja Vasemmistoliiton ei soisi minkäänlaista kunniaa nauttivan, ennen kuin kääntyvät oikeasti vasemmalle.

Usein kysellään, että mitä eroja puolueilla on? Kaikki tuntuvat olevan niin samanlaisia. Tämä kysymys tuli viimeksi esille Keltinmäen asukasyhdistys ry:n Keltinmäen Keitaalla, jossa järjestettiin keskustelutilaisuus ehdokkaiden ja asukkaiden välillä. Loppupeleissä Keskusta, Vihreät, SDP ja Vasemmistoliittokin tuntuvat olevan hyvää pataa Kokoomuksen kanssa. Nykyinen hallitus käyköön esimerkkinä. Puhuttaessa taas kunnallisesta tasosta, on hyvä muistaa, että esimerkiksi hylättyä valtuustosopimusta eivät olleet SDP ja Vasemmistoliittokaan ensimmäisinä hylkäämässä, vaan SKP. Tässä kenties se ero. SKP uskaltaa olla aidosti vasemmalla vastustaen lähipalveluiden keskittämistä ja "tehostamista" (myös vaalien ulkopuolella), kuntaliitoksia ja kumartelua rahaeliitille.

Kenties myös ainakin puheiden tasolla näkemykset peruspalveluiden yksityistämisistä toivat jonkinlaista eroa myös ihan vasemmistolaisten ja oikeistolaisten puolueiden välille; vanhan rintamalinjan mukaisesti. Kokoomus, Keskusta ja Vihreät tuntuvat olevan yksityistämisen kannalla, kun taas SKP, Vasemmistoliitto ja SDP:kin suhtautuvat yksityistämiseen kriittisesti. Eräässä paneelissa (Jyväskylän normaalikoululla järjestetyssä), jossa vasemmistopuolueista paikalla oli vain SKP, keskusteltiin esimerkiksi verotuksesta. SKP:n edustaja Riikka Kaikkonen toi esille progressiivisen verotuksen ideaalia, jota melkein kaikki muut paikallaolleet puolueiden (esim. Keskusta, Piraattipuolue, Vihreät ja Kokoomus) edustajat vastustivat. Eihän sitä nyt työnteosta saa rangaista! Onko ny ihmekään, et verovaroja menee veroparatiiseihin, kun tää Suomi muutenkin on tällanen v***n Albania!

Melkein kaikissa paneeleissa toistui sama teema; Jyväskylän talous on kuralla ja siihen pitäisi löytää ratkaisu. Minä yritin tuota ongelmaa ratkoa yhdessä muiden panelistien kanssa Tikkakosken lukiolla, Sepän lukiolla ja Jyväskylän nuorisovaltuuston järjestämässä paneelissa Veturitalleilla. Odotin tulevia paneeleita varsin jännittyneenä. Selviäisinkö minä maakuntaanmuuttaja, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta poliittisesta toiminnasta, tulevista paneeleista? Kyseltäisiinkö siellä vaikeita kysymyksiä? Näitä kysymyksiä mietin, kun matkasin yhden paneelin järjestäjän autossa Tikkakoskelle aamulla varhain. Tikkakosken lukiolla ehdin hieman henkisesti valmistautua ja sain jopa lukea etukäteen paneelikysymyksiä. Lopulta paneelin aika tuli. Ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollutkaan, kuin olisi luullut. Kysymykset olivat varsin selkeitä ja paneeli hyvin järjestetty. Kysymysten aiheet koskivat Jyväskylän taloutta, peruspalveluita ja niiden yksitäistämistä, jättilukioita ja lupauksia tyyliin: "mitä asioita aiot ajaa valtuustossa?". Vastailin kysymyksiin varsin lyhyesti vastustaen  muun muassa peruspalveluiden yksityistämisiä ja jättilukioita. Vaaliteemoikseni mainitsin esimerkiksi lähiöiden viihtyisyyden parantamisen.

Ensimmäisestä paneelista jäi ihan mukava olo. Paneelin jälkeen meille tarjottiin lounas. Ruokailun ja pienen jutustelun jälkeen oli aika lähteä jälleen kävelykadulle SKP:n teltalle. Bussimatka keskustaan Tikkakoskelta maksoi pienen omaisuuden (5,90). Onneksi kauniit maisemat tasasivat kalliista maksusta aiheutunutta sydämentykytystä. Mieli tekisi joskus toteuttaa kävelylenkki keskustasta Tikkakoskelle. Kenties käynti Tikkakoskella aktivoi jälleen innostuksen pitkiä lenkkejä kohtaan, joista olen aina perinteisesti nauttinut.

Seuraavana päivänä kiirehdin Sepän lukion vaalipaneeliin. Alussa täytyi lyhyesti esitellä itsensä ja oma puolueensa. Esittelystäni tulikin varsin lyhyt. Noin parin lauseen mittainen. Esittelyjen jälkeen pääsimme vastailemaan kysymyksiin, jotka olivat myös aika yleisiä ja niin ikään käsittelivät esimerkiksi Jyväskylän taloutta ja mammuttilukioita. Maahanmuutostakin kyseltiin jotakin. Paneelissa kysymyksiin vastailtiin siten, että kukin panelisti nosti vuorollaan kättään, kun halusi vastata yleisökysymyksiin. En suinkaan aina nostanut kättäni ylös, vaan vastasin vain niihin kysymyksiin, joihin minulla oli jonkinlaista näkemystä. Omalla kohdallani tapahtui myös pieni kömmähdys ja vastailin hieman omituisesti kysymykseen palvelujen ulkoistamisesta. No, niillä mentiin ja loppujen lopuksi myös Sepän lukion paneelista jäi ihan hyvä jälkimaku suuhun. Samaa voi sanoa myöhemmin illalla järjestetystä paneelista Jyväskylän Veturitalleilla.

Omalla kohdallani viimeinen vaalipaneeli oli Veturitalleilla, uusissa nuorisotiloissa. Nuorisovaltuusto oli onnistunut tilaisuuden järjestämisessä todella hyvin, eikä kekseliäisyyttä ja luovuutta puuttunut. Alussa panelisteilta kysyttiin jotain omaan itseensä liittyen vaalien hengessä luonnollisesti. Itseltäni tiedusteltiin jotakin siihen suuntaan, kuten mitä tarkoitin "vasemmistopatriotismilla", josta olen blogissani kirjoitellut. Yritin määritellä "vasemmistopatriotismin" siten, että puhuttaessa vastarinnasta, siinä yhdistyisi sekä paikallinen että kansainvälinen vastarinta. Ei siis tule sivuuttaa paikallistason voimaa. Olisihan sitä enemmänkin voinut tuoda näkemyksiä esille. Esimerkiksi Sodankylän malmivarojen kansallistamisesta olisi voinut mainita jotain ja yleisestikin siitä, että isänmaallisuus on valitettavan usein ollut sitä porvarillista tai äärioikeistolaista isänmaallisuutta. Jälkiviisaus on parasta viisautta...

Jälleen kerran suosittu kysymys toistui paneelissa; ratkaisua Jyväskylän talousongelmien ratkaisuun kaivattiin edelleen. Itse lähdin paneelissa säästämään esimerkiksi kerskarakentamisesta (kiva sana muuten) ja veroparatiiseista, jonne verorahoja (ja eläkerahoja) katoaa miljardien arvosta. Yhdestä asiasta oltiin paneelissa yksimielisiä, nimittäin siitä, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen on säilyttävä maksuttomina. Tuota maksuttomuuden ideaalia voitaisiin mielestäni aivan häpeilemättä laajentaa. Varallisuus ei saa määrätä sitä, miten sinä ja minä vietämme vapaa-aikaamme. Ei-kaupallisuus kunniaan! 

Toisaalta paneelissa keskusteltiin Jyväskylän asuinalueiden eriarvoistumisesta. Puhuttiin ghettoutumisesta. Keskustalainen Joonas Könttä olisi valmis hajasijoittamaan vuokra-asumista alueiden eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Muistan hämärästi, että keskusteltaessa Jyväskylän alueiden eriarvoistumisesta, mainittiin "Jyväskylä" ja "ghetot" samassa lauseessa. Totesin tähän, että jyväskyläläisestä näkökulmasta meikäläinen sitten ilmeisesti asuu ghetossa (nykyinen asuinalueeni kantaa nimeä Keltinmäki, jolla jostain syystä on huono maine). Lisäsin vielä, että "entiseen kotikaupunkiini Vantaaseen verrattuna Jyväskylässä ei ole ghettoja". Tuota kohtaa lainattiin viime torstain (25.10.2012) Keskisuomalaisessa. Seison edelleen näkemykseni takana. Haluaisin kuitenkin tarkentaa sanomisiani. En siis missään nimessä halunnut leimata entistä kotikaupunkiani "ghettojen Vantaaksi". Totuus on kuitenkin se, että Vantaaseen verrattuna asiat ovat Jyväskylässä ainakin jollakin lailla paremmin. Monet tietävät Vantaan surkeaakin surkeamman taloustilanteen ja muistavat "surullisenkuuluisan" Hakunilan ja vuoden 2000 "rotulevottomuudet", jolloin skinheadit ja somalit tappelivat keskenään. Aiheesta varmasti tuolloin revittiin skandaaliotsikoita ja taidettiin tuolloin tosiaan puhua "rotulevottomuuksista". 

Huolimatta noista ikävistä tapahtumista ja siitä, että näin eräänä päivänä Hakunilassa jokaisessa lyhtypylväässä ja penkissä monia patrioottien levittämiä tarroja ja huolimatta Hakunilan ikävästä maineesta ja ankeudesta, ei Hakunila mikään ghetto ole. Mielestäni ghetto-sanan käyttö on muutenkin kärsinyt suoranaisen inflaation näinä vuosina. Kun kuulen sanan ghetto, tulee mieleeni lähinnä USA:n ongelmalliset asuinalueet, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Ghetoissa rikollisuus todella rehottaa; aseelliset jengit riehuvat ja uusliberalistiset huumekauppiaat velkojineen (katujen perintätoimistot) kurittavat velkaantuneita ihmisparkoja. Lisäksi ghetoissa rakennukset ovat todella huonossa kunnossa, eikä niitä ole tarkoituskaan kunnostaa. Toiset taas ovat valmiit kutsumaan ghetoiksi niitä alueita, joissa asuu muutama Suomen romani, somali tai ylipäänsä valkoisesta ihonväristä poikkeava yksilö. Vuokra-asunnot koetaan luotaantyöntävinä. Vuokra-asunnot "yhteiskunnasta pudonneine roskaväkineen" nähdään synonyyminä ghetoille. Ehkä olisi kuitenkin (itsenikin) hyvä hieman miettiä, missä yhteydessä ghetoista voidaan puhua. Suomessa ei ghettoja (vielä) ole eikä toivottavasti tule. Hallituksen suunnittelema kuntauudistus ei varmasti ole askel oikeaan suuntaan. Keskittämisellä ollaan harvoin saatu hyviä tuloksia aikaan muille, kuin voitontekijöille. Vantaan ja Helsinginkään kohdalla en puhuisi ghetoista. Ankeita alueita Vantaalla, Helsingissä ja Jyväskylässäkin toki on. Onneksi hetkittäiseen "ghettoahdistukseen" voi hakea lohtua fiilistelemällä esimerkiksi Myyrmäen ja Keltinmäen omia hymnejä. Ankeutta voitaisiin vähentää myös esimerkiksi siten, että panostettaisiin enemmän asukastoimintaan ja ympäristön kaunistamiseen. Kannatan Keltinmäki-mallia. Miksei luonto ja urbaani ympäristö voisi olla symbioosissa keskenään? Ei aseteta luontoa ja urbanismia vastakkain. Keltinmäki saattaa näyttää nopeasti katsottuna ankealta lähiöltä, mutta täällä on myös luontoa ja ihan metsääkin. Omalla toiminnallaan voi myös saada paljon aikaan. Asukkaat voisivat myös kaupungin tukemana itse panostaa oman asuinseutunsa viihtyvyyden lisäämiseen.

Hieman menin sivupolulle, mutta se suotakoon. Nyt palaan vielä hetkeksi Veturitalleille. Paneelissa edettiin jälleen kerran viittaustekniikalla ja mielipiteen sai myös muiden paneeleiden tapaan esittää näyttämällä punaista tai vihreää lappua riippuen siitä oliko eri mieltä väittämien kanssa. Vihreä siis tarkoitti, että oli samaa mieltä ja punaista näyttämällä taas viestitettiin, että oltiin eri mieltä väittämän kanssa. Lappuja näyttämällä vastattiin muun muassa sellaisiin kysymyksiin, kuten haluttiinko liikuntapaikkojen olevan maksuttomia alle 18-vuotiaille. Meiltä tiedusteltiin myös, joko tiedämme, ketä äänestämme vaaleissa. Jälkimmäisen kysymyksen vastaamiseen osallistui myös yleisö. Saimme myös tehtäväksi laittaa mainitut asiat (esim. vanhustenhuolto, ympäristö, Jyväskylän brändi jne.) tärkeysjärjestykseen. Lopuksi saimme rustailla vaalirunoja yleisön antamia kolmea sanaa käyttäen. Aikaa oli pari minuuttia.

Kuten edellä kirjoitin, Veturitalleilla järjestettyn paneelin valmisteluun oltiin selvästi panostettu. Kysymykset olivat hyviä ja järjestäjien ote oli kohdillaan. Ei saanut rönsyillä liikaa, eikä puhua asioista ympäripyöreästi sanahirviöistä puhumattakaan. Muuten tuli "sakkoja". Meikäläinen sai yhden "sakon". Pidettiin myös hyvin huolta siitä, ettei panelisti "puhunut liikaa", toisin sanoen, haluttiin kuulla se, mitä panelistit olivat asioista oikeasti mieltä. Kaikista paneeleista, joihin osallistuin, on minulla vain hyvää sanottavaa. Toivon lisää vastaavia ja toivon, että vastaavanlainen kekseliäisyys saisi jalansijaa muissakin paneeleissa. Siitä oli merkkejä havaittavissa seuraavana päivänä järjestetyssä paneelissa Jyväskylän normaalikoululla, jossa panelistit joutuivat rustaamaan runoja niin ikään. Toivotan pitkää ikää tällaiselle kekseliäisyydelle ja nuorekkuudelle. Ei kaiken aina tarvitse olla niin aikuismaisen jäykkää. 

Vaalien jälkeen voin sanoa olevani jälleen yhtä kokemusta rikkaampi. Olin aika untuvikko uuden kotikaupunkini asioiden suhteen ja koen olevani sitä vieläkin. Sain kuitenkin hyvät eväät tulevaan opiskeluun (varsinaisen opiskelun lisäksi Jyväskylään liittyvien asioiden opiskelu) ja osaan kenties kiinnittää enemmän huomiota omaan arkielämään vaikuttaviin asioihin. Sain myös tietää, minkälaista on äänestäjien merkintä sähköiseen rekisteriin ja nähdä, millaista ääntenlaskenta on työskennellässäni vaalilautakunnassa Vaajakoskella. Ääniäkin tuli sentään 4. Ei niin paljoa, mutta kuitenkin. Tärkeintä oli se, että sain mahdollisuuden nähdä ja kokea, mitä vaalityö todella on. 

Joku voisi kysyä, että miksi tällainen "asioista mitään tietämätön pojankoltiainen" lähti mukaan täysin kokemattomana vaaleihin. Enhän edes tiennyt paljoakaan siitä, mitä Jyväskylässä oikeasti tapahtuu. Mutta, kuten sanottu, vaalit olivat minulle samalla koulu ja uskallan sanoa, että näkökulmani kaupungista on laajempi, kuin mitä se oli ennen vaaleja. Kyllä sitä monta kertaa jo silloin Vaajakosken Kohinoilla, Jyväskylän Kauppakadulla seistessä ja paneeleissa vastaillessa mietti, että "miten mä jouduin tänne?". Tässä sitä nyt ollaan, iloisella mielellä siitä, että SKP sai valtuustopaikan ja iloisena myös siitä, että valtuustoon valittiin myös nuoria ja uusia kasvoja esimerkiksi Vasemmistoliitosta. Toivon ja uskon sydämestäni, että nämä nuoret, uudet ja "koskemattomat" kasvot tuovat valtuustoon uusia, raikkaita tuulia ja hyviä näkemyksiä, mikä voisi heijastua Vasemmistoliiton valtuustotason politiikkaan ja aina valtakunnallisen tason politiikkaan asti.

Hyvä me! Pidän valtuustopaikkaa vaalivoittona, enkä siis häpeä käyttää sanaa "vaalivoitto" tässä yhteydessä ollenkaan. Pelkäsin jo, että vaalivoitto jäisi saamatta alhaisen äänestysprosentin vuoksi. Nyt jaksaa taas hieman uskoa tulevaisuuteen ja siihen, ettei oikeistoblokki laita paikkoja ihan täysin remppaan. Kiitokset ensinnäkin vaimolleni, joka on ollut suurena tukena vaalien aikana ja yleensäkin, kaikille äänestäjille, skpläisille, "vihollisille" kilpailevien puolueiden edustajille (keskustelutuokioista ja haasteen tarjoamisesta) ja paneelien järjestäjille. Otetaan joskus uusiksi! Ehkäpä sitä voisi ihan läpällä osallistua eurovaaleihin vuonna 2014...

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

92. Paljon melua tyhjästä?

Kyllä sitä edelleen jaksaa yllättyä suomalaisen eliitin ja muun "parhaimmiston" mentaliteetista. Lukuun ottamatta vuotta 2006 Suomi ei ole euroviisuissa juurikaan loistanut. Melkeinpä surkuhupaisaa, kun esimerkiksi silloin, kun Teräsbetoni oli ehdokkaana, hehkutettiin, kuinka Suomi on yksi suosikeista. Eräät vedonlyöntitoimistot olivat kuulemma laittaneet rahansa likoon Teräsbetonin puolesta ja jopa MTV3:n sivuilla uutisoitiin toiveikkaasti, että "jos vedonlyöntitoimistoja on uskominen, niin viisujen musta hevonen Teräsbetoni voi tehdä todellisen yllätyksen huomenillalla Belgradissa." No ei Teräsbetonista sitten "uutta Lordia" tullut, vaikka saattoivat nuo 35 pistettä jonkinlainen yllätys joillekin olla. 35??? Ai niin hyvin?! Rahat vaan meni vedonlyöjillä hukkaan. No, kaipa sitä hullumpiinkin juttuihin ollaan rahoja sijoitettu. Tuollaset olis muuten pirun hyviä sijoituskohteita! Tuo ilma nimittäin. Pitääpä vinkata Jutalle, Jyrkille ja Alexille. Ollaanhan sitä luvattu Suomelle miljardien arvosta ilmaa jo aiemminkin.

Sitä sitten yhdessä terapeuttisesti pohdiskellaan, että miksi nyt taas kävi näin. Syyksi ovat kelvanneet muun muassa se, että siellä idässä ne maat yleensä äänestävät vain toisiaan. Toisaalta pohditaan sitä vaihtoehtoa, että englanninkielisellä kappaleella oltaisiin pärjätty paremmin. Lopulta sitä sitten ruoskitaan itseä. Itketään yhdessä, kuinka me vaan oltiin taas niin noloja ja yksinkertaisesti niin huonoja. No ensi kerralla sitten voitetaan. Vuodelle 2013 voitaisiin valita vaikka joku islantilainen edustamaan Suomea jonkin kivan islantilaisen lurituksen kera. Kappaleen aiheena voisi olla vaikka Islannin ilmatilan valvonta. Se taitaa kuitenkin olla se paljas pinta, mikä myy. Vaihtoehtoisesti Malmöön voitaisiin siis lähettää Petri Nygård ja joku vähäpukeinen nainen rappaamaan ja laulamaan erästä kuuluisaa kappaletta hieman muutetuin sanoin: "mä oon sun Romeo, mä oon sun Julian, tää Assangen suvun on kai tuuria".  

Miksi kirjoitan euroviisuista nyt, kun niistä on jo kulunut aikaa ja kuitenkin niitä saadaan vielä odottaa? Siksi, koska viimeaikainen keskustelu Suomen YK:n turvallisuusneuvoston ehdokkuudesta toi väistämättä mieleen Suomen median euroviisu-hehkutukset (kuten Timo Soinikin tänään Ylen 20.30 uutislähetyksessä kommentoi). Ensin kampanjoidaan näkyvästi alkaen ulkoasiainministeriöstä ja tuhlataan rahaa kampanjoihin, joiden tarkoituksena on saada Suomi turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Eräät uskalsivat jopa julistaa Suomen ennakkosuosikiksi. 

Vaan kuinkas taas kävikään? Hehkutus vaihtui pian karvaaseen pettymykseen. Voiton vei Suomen nenän edestä rauhanturvaamisen suurmaa, Luxemburg. Pettyneet pyrkivät kilvan löytämään syitä Suomen häviölle euroviisujen hengessä. Maailmanpolitiikan Teivo Teivainen perusteli Suomen häviötä kehitysmaiden äänillä, jotka päätyivät Luxemburgille. Hän pohdiskeli, että kenties syinä olivat muun muassa Suomen päätökset sulkea suurlähetystöverkot esimerkiksi Venezuelassa ja lopettaa Nicaraguan kehitysapu. Olen itsekin ihmetellyt sitä, miksi esimerkiksi Kolumbiassa ei ole Suomen suurlähetystöä. Venezuelan suurlähetystön sulkemista pidän myös kummallisena. Onko kyseessä rahalliset syyt, kiinnostuksen puute kyseiseen maanosaan, lännettymisen aikaansaama sokeus vai mikä sulkemisiin on syynä? En ymmärrä ollenkaan. 

Toisaalta en täysin tuomitsisi nykyisenlaisen kehitysavun lopettamista. Nykyinen kehitysapumalli on ikävä kyllä osoittautunut aika toivottomaksi, vaikka ollaan sillä saatu jotakin myös aikaan. Kehitysavusta voidaan olla montaa mieltä. Toivon kuitenkin, ettei Suomi täysin sulje ovea Nicaraguan suuntaan eikä minkään muun maan suuntaan kehitysavusta puhuttaessa. Ennemminkin olisi  kuitenkin parasta viedä suomalaista osaamista, tietoa ja näkemystä muualle. Siitä olisi vain etua. Ei olisi toisaalta vaaraa kristillisestä moralismista eikä kiinalaisesta imperialismista. Suomi on ainakin suurelta osin demokraattinen maa, eikä Suomella taida olla suunnitelmissa kolonialisoida muita maita. Ei tarvitsisi myöskään pelätä kehitysapuvarojen päätymistä vääriin käsiin ja sitä, että kehitysapua saataisiin vain korruptoituvien ulkomaisten järjestöjen ehdoilla. Samalla luotaisiin suhteita. Pitää vaan olla varuillaan, ettei Argentiinan ja Uruguayn kaltainen kiista toistu. Suomen tulisi myös toimia vastuullisesti laajentaessaan yritystoimintaa muualle. Shellin tie älköön olko suomalaisten yritysten tie.

Palatkaamme taas Suomen häviötä käsittelevään jälkipyykkiin. Kehitysmaiden äänestyspäätösten lisäksi ollaan ajateltu, että kenties myös ranskankielisten maiden tuki Luxemburgille oli merkittävä siinä missä englanninkielisten maiden tuki Australialle. Jos taas otetaan se näkökulma, mikä otetaan silloin, kun pohditaan Suomen surkeaa menestystä euroviisuissa, voidaan jälleen sanoa, kuinka "naapurit ja samaan kulttuuripiiriin kuuluvat äänestivät vain toisiaan". Kyllä se edelleen on se maantiede, joka ratkaisee. Suomi sijaitsee maailman laidalla, eikä Suomea voida edes enää pitää idänsuhteiden asiantuntijana. Oikeistolaiset vallanpitäjät sanovat "Venäjä, Venäjä, Venäjä" ja kaikenlaiset bäckmanit levittävät valheita. Ei siis ole ihme, että Luxemburgin kaltaiset maat ovat suositumpia. Ne sentään ovat maantieteellisesti lähellä uusfrankkilaisia ja koollaan sekä historiallaan päteviä maita. Luxemburg on myös veroparatiisi  varsin vetovoimainen maa.

Me voimme toki vain haukkua Luxemburgia veroparatiisiksi ja parasiitiksi (ei täysin varmaan tuulesta temmattua), kyseenalaistaa Luxemburgin saavutukset rauhanturvaamisen alalla ja julistaa, kuinka Luxemburgin kaltainen pieni maa pitäisi liittää johonkin sitä ympäröivistä maista (itse ainakin olen sitä mieltä). Voimme myös pohtia, mitä voisimme tehdä paremmin saadaksemme näkyvyyttä tai edes jonkinlaista kunnioitusta. Sitä ei saavuteta sillä, että kyyneleitä nieleskellen pyydellään anteeksi "euroänkyröintiä", kumarrellaan länteen (tuohon pyhään ilmansuuntaan) ja ollaan pahoillamme olemassaolostamme. Nykyinen batistamainen nyökyttely tuo mieleen erään Itse Valtiaiden jakson, joka on hyvin kuvaava nykyiselle menolle. Kyseisessä jaksossa "Paavo Lipponen" luulee ihan oikeasti olevansa hyvää pataa "isojen poikien" (taannoisten vaikuttajien "Tony Blairin" ja "Gerhard Schöderin") kanssa. Hän on jopa valmis järjestämään eräänlaisen huippukokouksen "isoille pojille" Helsingissä suurella summalla. "Schöder" ja "Blair" eivät luonnollisesti tule ja lopulta "Lipponen" hermostuu ja sanoo julkisesti jotain "hyvin sopimatonta" ja aloittaa kriittisen suhtautumisen EU:hun. Pian tämän jälkeen "Schöder" ja "Blair" soittavat "itku kurkussa" sanoen, "ettei heitä olla koskaan loukattu sillä tavalla". He ovat jopa valmiita tekemään myönnytyksiä Suomelle. Vaan "Lipponenpa" itsetyytyväisenä onkin valmis luopumaan kaikista myönnytyksistä ja tarjoaa jopa Suomen maaperää ydinjätteiden säilytykselle. Jälleen ollaan lähtöruudussa. Niin... oliko kyseessä sittenkään vain fiktiivinen jakso? Mielestäni pelottavan realistinen sellainen, vaikka kyseinen jakso esitettiin yli kymmenen vuotta sitten. Miten olikaan sen Erkki Tuomiojan lausunnon kanssa? Entäpäs sitten lampaiden jämäköiden päättäjiemme ja vaikuttajiemme reaktiot ja tuomitsemiset moiseen "sopimattomaan spekulointiin"? 

Onko siis ihmekään, että jäimme ulkopuolelle? Toisaalta meillä ei ole maantieteellistä etua, emmekä toisaalta ole riittävän jämäköitä puolustamaan oikeuksiamme. Pelkäämme epädemokraattisten ja hienohelmaisten EU-päättäjien reaktioita naurettavuuksiin asti. Eipä meissä myöskään, ainakaan vielä, taida olla ainesta veroparatiisiksi vetovoimaiseksi maaksi. Ne perhanan ay-liikkeiden tähteet ja holhousvaltio, joka jakaa helppoa rahaa laiskureille! Suomesta välittyy kuva jonain ei minään maana, joka sijaitsee jossain ei missään ja joka ei ole suuntautunut kansainvälisesti vaan lännettyy (suomettumiseen verrattava käsite) ja myy itseään suuryrityksille ja uusfrankkilaisille päätöksentekoelimille. 


Lienee myös syytä näin "jälkiviisaana" ja "katkerana" kysyä, olisiko turvallisuusneuvoston kahden vuoden jäsenyydestä lopulta ollut Suomelle mitään hyötyä? YK:n turvallisuusneuvosto on siis se elin, joka "voi käsitellä jokaista riitaa tai kiistaa, joka voi johtaa kansainväliseen selkkaukseen." Turvallisuusneuvosto "voi suositella menettelytapoja ja ratkaisumalleja kiistojen selvittämiseksi" ja "suositella toimenpiteitä rauhaa uhattaessa tai rikottaessa tai hyökkäystekojen sattuessa". Lisäksi YK:n turvallisuusneuvosto "tekee suosituksia yleiskokoukselle pääsihteeriehdokkaista". YK:n turvallisuusneuvostossa "on kerrallaan yhteensä 15 maata, joista viidellä (Iso-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla) on pysyvä paikka". Lisätietoa saa esimerkiksi tästä Ylen artikkelista ja Wikipediasta. Myös Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirja Globaali Demokratia tarjoaa mielenkiintoista tietoa ja mielenkiintoisia (vaikka ei ainakaan tässä suurten heinäsirkkojen dominoimassa maailmanajassa realistisesti toteutettavia) näkemyksiä.

Kaikella kunnioituksella, mutta mielestäni YK on osoittautumassa vähän samanlaiseksi instituutioksi, kuin Kansainliitto taannoin oli. YK on toki ollut tehokkaampi, kuin edeltäjänsä, mutta viimeistään Irakin sota todisti YK:n näivettyneisyyden. YK ei ole tehokas kriisien ratkaisija turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaidenkaan takia. Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat (kolme suurinta uhkaa ja estettä maailmanrauhalle, jotka ovat myös roistovaltioita tai omaavat vähintään roistovaltioiden piirteitä) tekevät tehottomiksi liian monet turvallisuusneuvoston aloitteet. Jos joku mainituista jäsenvaltioista käyttää veto-oikeuttaan ("kielto/tai tahdonilmaus, jolla valtionpäämies, muu valtioelin tai yhteisö taikka yksityinen toimija estää jonkin päätöksen syntymisen tai voimaantulon."), ei päätöstä synny. Turvallisuusneuvostoa ollaankin moitittu tehottomuudesta. Herääkin kysymys, mitä virkaa vaihtuvilla jäsenillä sellaisessa elimessä on, jossa suuret dominoivat? Verkkolehtien kommenttipalstoilla ollaan myös fiksusti pohdiskeltu sitä, kuinka Suomi voisi tulevissa Venäjän ja USA:n välisissä kiistoissa jäädä pahasti välikäteen. Samoilla kommenttipalstoilla uskottiin, että Suomi saisi myös pääasiassa kumileimaisimen roolin.

Ehkä onkin vain parempi pysyä pois. Pysytään ainakin heinäsirkka-maiden kiistojen ulkopuolella. Sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, miten Suomi pääsisi "pöytiin, joissa päätetään" (siis seuraamaan ja kuuntelemaan keskustelua vailla merkittävää roolia), tulisi keskittyä siihen, kuinka Suomi saataisiin nykyaikaan. Itsesäälistä luopuminen voisi toimia näin ensi alkuun. Toisekseen voitaisiin herätä siihen, että on olemassa muitakin ilmansuuntia, kuin länsi. Lännen palvomisella ja rahan tuhlailulla emme saavuta muuta, kuin ainaista kritiikkiä Etelä-Euroopan maiden korruptoituneilta hallituksilta sekä aliarvostusta ja alentuvia paijauksia uusfrankeilta. Olisi hyvä myös keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Ei pidetä meteliä tyhjistä asioista, eikä lässytetä joutavia. On jo aika hylätä voivotteleva alamaisuus. Valitaan kerrankin oma tie, ollaan aidosti kansainvälisiä ja ylpeitä nationalisteja. Miksi katsetta ei voitaisi suunnata esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan? Ei anneta kiinalaisten viedä kaikkea. Siellä sitä potentiaalia on, kun käy päivä päivältä selkeämmäksi, että länsi uppoaa. Eikö tietynlainen Itämeren kauppa-aluekin voisi myös tulla kysymykseen? Haluaako Suomi olla uppoavien vai nousevien maiden joukossa? Valinta on tehtävä nyt!

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

91. Vastavirta-festivaali vasemmiston yhdistäjänä

Osallistuin kaksi ja puoli viikkoa sitten Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla järjestettyyn Vastavirta-festivaali -tapahtumaan. Kyseessä on ajoittain järjestettävä vasemmistolainen festivaali, jossa poliittisen keskustelun lisäksi kuullaan myös musiikkia. Tapahtuma oli varsin antoisa ja näkökulmia avaava. Toivoisin, että vastaavia festivaaleja järjestettäisiin myös esimerkiksi Jyväskylässä. Toivoisin myös, että kyseisenlaiset festivaalit toimisivat alustana tulevalle todelliselle vasemmistolaiselle yhteistyölle. Vasemmistolaisen yhteistyön soisi korvaavan nykyisen oikeistolaisia kumartelevan "kompromissi"-politiikan.

Festivaaleilla keskusteltiin monista mielenkiintoisista asioista. Jokaiseen keskustelutilaisuuteen olisi tehnyt mieli osallistua. Valitettavasti keskustelutilaisuudet olivat päällekkäin toistensa kanssa. Itse siis osallistuin tilaisuuksiin, joissa keskusteltiin esimerkiksi ay-liikkeiden nykytilasta. Ay-liikkeiden nykytilaa pohdiskelevassa keskustelussa tuli hyvin esille se, kuinka monet pitävät ay-liikkeitä etäisinä herrojen tahoina, jotka "jossain kaukana sopivat työnantajien kanssa palkka-asioista". Ay-liikkeiden on sanottu jo nähneen parhaat päivänsä. Ay-liikkeet eivät olekaan enää niin vakuuttavia, kuin ennen muinoin. Ne lähinnä (yleisvasemmistolaista trendiä noudatellen) tuntuvat vain pitävän kiinni jo saavutetuista eduista ja vastustavat ehdottomasti lakko-oikeuteen kajoamista. Nyt 2010-luvulla uusvillin kapitalismin porskuttaessa tarvittaisiin aidosti työläisten etuja ajavia ammattiyhdistysliikkeitä, jotka tarjoaisivat riittävän pelotteen oikeistolaisille irtisanojille. Jos ay-liike ei palaa juurilleen ja pysy ajan hermoilla, on vaarana, että saavutetuista eduista saavat nauttia vain korruptoituvat ay-liikkeiden johtajat samaan aikaan, kun oikeiston koneisto repii ay-liikettä lopullisesti hajalle.

Toisaalla, Vanhan Ylioppilastalon juhlasalissa keskusteltiin kuntauudistuksesta ja sen vaihtoehdoista. Keskustelussa ei lämmetty tuleville "markkinakunnille", joissa lähipalvelut romutetaan. Aiheesta lisää kerrotaan myös SKP:n uusimmassa kuntavaalipamfletissa.

Samassa salissa keskusteltiin eurokriisistä. Teemana oli: "miten ulos eurokriisistä?". Puhujina olivat Esko Seppänen, Euroopan vasemmistopuolueen jäsen ja Kreikan Syriza-puoluetta edustava Yiannis Bournous, Heikki Patomäki ja Occupy-liikkeen aktivisti Marissa Varmavuori. Keskustelua veti SKP:n puheenjohtaja, Yrjö Saarinen. Kaikkien osallistujien puheenvuorot olivat hyviä ja mielenkiintoisia. Esimerkiksi Syriza-puoluetta edustanut Yiannis Bournous toi esille hyvin sen, että käynnissä oleva kriisi ei ole "kansallinen kriisi" vaan "järjestelmän kriisi". Vielä tarkemmin ja osuvammin ilmaistuna; "kysymys ei siis ole "kansojen välisestä sodasta", vaan Euroopan raaimmasta luokkasodasta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen." Tämän osuvammin asiaa ei olisi voitu ilmaista. Selvää on, että kapitalisteille tämä kriisi on enemmän kuin hyödyksi. Yksityistämistä ja sosiaalisten palveluiden leikkaamista ollaan nyt viemässä äärimmilleen, jolloin myös "eurooppalainen" yhteiskuntarauha on uhattuna. Toki tulevat Euroopan "alassadit", "gaddafit"; kansan kurissa ja markkinavoimien nuhteessa pitävät diktaattorit voisivat tuoda hetkittäistä tasaannusta porvariston tihentyneisiin sydämenlyönteihin. Tulemmeko näkemään panssarivaunuja tulevassa demokratian haudassa? Kreikan pääministeri vaikuttaa uskovan niin.

Selvää myös on, että EU:n eliitti haluaa ratkaista kriisin vain omilla oikeistolaisilla ehdoillaan. Siinä ei vihervasemmistolaisesta ihmis- ja luontoläheisyydestä piipittäminen paljon paina. Kuka edes jaksaa olettaa, että oikeistolainen EU-eliitti aikoo hoitaa päälläolevaa kriisiä mitenkään järkevästi? Kuka oikeasti yllättyi siitä, ettei EU:n komissiolle kelpaa kansalaisaloite tai ylipäänsä minkäänlainen demokratia? Onko joku vielä sitä mieltä, että suuryritysten, pankkien ja muun eliitin etua ajava EU olisi tavallisen kansalaisen asialla? 

Syytänkin Syrizaa, Euroopan Vasemmistoa ja muita vastavoimia kokonaisuudessaan äärimmäisestä idealismista, ellen peräti naiiviudesta. Syrizan edustaja Yiannis Bournous muistutti, ettei päälläolevasta kriisistä tule syyttää tavallisia kreikkalaisia. Syriza ei myöskään halua Kreikan eroavan eurosta, vaan (ymmärtääkseni) haluaisi "neuvotella tukipaketin uudelleen". Syriza siis toistelee sitä samaa retoriikkaa, jolla vallanpitäjät meitä pelottelevat. "Eurosta eroaminen laukaisisi dominoefektin, jolloin maa toisensa perään irroittautuisi eurosta". Entä sitten? Eikö muka ole olemassa muita vaihtoehtoja? On itsestään selvää, ettei kriisistä tule missään nimessä syyttää tavallisia kreikkalaisia. Mielestäni tavallisten kreikkalaisten syyttely edustaa sivistymättömyyttä. Syypäitä ovat (kuten olen jo aiemminkin kirjoitellut) korruptoituneet, sukulaisiaan suosivat kreikkalaiset päättäjät ynnä Goldman Sachs taustapiruna, jotka veivät eurokelvottoman Kreikan EU:hun. On kuitenkin väärin, että esimerkiksi suomalaiset suurelta osin joutuvat maksumiehiksi tässä asiassa. Härskeintä tässä on se, että "pelastuspaketeilla" pelastetaan pankkeja, ei siis Kreikkaa, Espanjaa, Italiaa, Portugalia jne., vaikka arvon päättäjämme muuta väittävät. Syriza voisi alkaa pitää eroamista vaihtoehtona. Loppu "kompromisseille" ja idealismille. Kun rakennus on läpimätä, ei riitä, että vain hieman remontoidaan. On purettava/romahdutettava koko rakennus ja sitten voidaan rakentaa jotain uutta. Aiheesta voisi jatkaa vielä enemmän, mutta koska aiheena on Vastavirta-festivaali, festivaalien puheenvuorot ja niiden kommentointi, yritän pysyä asiassa.

Heikki Patomäki kannattaa ajatusta maailmanhallituksesta ja kannattaa mitä ilmeisimmin EU-liittovaltiota. Perustelut ja pohdinnat ovat tässä asiassa olleet varsin raikkaita ja syvällisiä. Olisihan se ihanaa, jos myös EU-päättäjät olisivat demokratian kannalla. Silloinhan yhtenäistä monimuotoisuutta voitaisiin lähteä muodostamaan ilman pelkoa fasistisesta markkinadiktatuurista. Aion myöhemmin julkaista enemmän perusteluja (joita olen kirjoitellut myös esseen muodossa) sille, miksi en usko nykyiseen EU:hun ja globalisaatioon. Sanottakoon kuitenkin, että Heikki Patomäki sortuu samanlaiseen idealismiin, kuin oikeastaan kaikki EU-uskovaiset. Erona se, että Patomäki ja muut "vastavoimat" korostavat inhimillisempää näkökulmaa, kun muut puhuvat AAA-luokituksesta, kilpailusta, markkinoista jne.. Mutta kuten olemme saaneet huomata vasemmistonkin oikeistolaistuessa, idealismi on tässä tapauksessa tuhoisaa.Oikeiston pirut tuhoavat kaikenlaiset hyvätkin tavoitteet ja lopulta hyvätkin tavoitteet muuttuvat alkuperäisten ajatusten irvikuviksi.

Ansioituneimpia puheenvuoroja mielestäni vasemmistolaisena (!!!!) EMU-kriitikkona tunnettu Esko Seppänen. Hän nosti esille sen, että myös Kreikka on omalta osaltaan kriisistä vastuussa. Syriza sen sijaan tuntuu vähättelevän Kreikan osuutta ja kääntää asian siten, "ettei tavallisia kreikkalaisia tule syyttää". Esko Seppänen totesi terävästi, että päällä oleva velkakriisi on "ratkaistava tässä ja nyt". Hän ei siis näytä lämpenevän "laajalle sutimiselle", mikä saattaa johtua myös siitä, että hän on "ekonomi ja siksi yksinkertainen mies". "Laaja sutiminen" vaikuttaisi olevan ainakin Heikki Patomäen ja Euroopan vasemmistopuolueen ongelma. Puhutaan samaan aikaan eurooppalaisesta demokratiasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta jne. (asiat, jotka eivät EU:n päättäjiä voisi vähempää kiinnostaa), kun kriisi tekee tuhojaan. Kannatan toki ehdottomasti Euroopan vasemmistopuolueen näkemyksiä inhimillisestä Euroopasta. Jos noita asioita oltaisiin alusta asti lähdetty ajamaan, näyttäisi EU varmasti aivan toisenlaiselta. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että Euroopan vasemmistopuolueen ehdotukset tulevat myöhässä. Niitä olisi pitänyt ajaa alusta asti. Nyt vallanpitäjät vain naureskelevat ja piereskelevät naurettavien hippien ja kevytvassareiden ehdotuksille. Syrizalle annan kunnioitusta siitä, ettei se mennyt hallitukseen korruptoituneen hallituksen kanssa, joka todistaa sen, että jonkinlaista potentiaalia, ainakin siellä suunnalla, vasemmiston suhteen on. Suomessahan ei vasemmistoa SKP:n lisäksi juurikaan ole.

Esko Seppänen totesi myös, että tukkurahan markkinat vallitsevat. "Virtuaalinen tyhjästä luotu raha" virtaa. Hän myös puhui kansallisvaltioiden puolesta. Olen itse ihmetellyt, miksi kansallisvaltiot ovat nykyisin joutuneet niin huonoon valoon. Miksi kansallisvaltiot edustavat "impivaaraa"? Miksi kaikki paikallisuuteen liittyvä asetetaan vastakkain kansainvälisyyden kanssa? Olen samaa mieltä siitä, että vallitseva kriisi on ennen kaikkea kansainvälinen, mutta ratkaisuja tehtäessä on korostettava paikallistason toimintaa. Jos hyökkäillään joka suuntaan, ei saada mitään aikaa. Ideoidaan ja aloitellaan monia juttuja, mutta ei hoideta hommia loppuun (vrt. esimerkiksi Leonardo da Vinci). Toki esimerkiksi Occupy-liikkeen aktiivi Marissa Varmavuoren näkemyksiin on helppo yhtyä. Ihmisten oma-aloitteisuutta ja osallistumista on lisättävä tai siihen on vähintäänkin kannustettava.  Siinä Occupy-liike käyneekin hyvänä pioneerina. Ongelmana vain on se, että ihmisiä ei tunnu kiinnostavan. Kenties Occupy-liike voisi toimia jonkinlaisena pioneerina ihmisten aktivoimisessa. Tässäkin tosin on otettava huomioon, että vuonna 2011 syntyneet ruohonjuuritason liikkeet syntyivät paikallistasolla. Occupy-liike sai alkunsa New Yorkissa ja M15-liike taas syntyi Espanjassa. Ei siis tule vähätellä paikallistason voimaa.

Mielenkiintoisia näkemyksiä joka tapauksessa. Kaikki olivat myös yhtä mieltä siitä näkemyksestä (joka myös toistui useimmissa keskustelutilaisuuksissa), jonka mukaan demokratia on kaventunut ja vaihtoehtojen tilalle on tullut vaihtoehdottomuuden ideologia. Tämä näkemys tuli esille myös festivaalien viimeisessä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdiskeltiin vasemmiston visioita ja tulevaisuutta. Keskustelutilaisuudessa puhujina olivat Arja Alho (entinen sdpläinen ja Ydin-lehden päätoimittaja), Yrjö Hakanen (SKP:n puheenjohtaja), Heikki Ketoharju (Kommunistisen Nuorisoliiton jäsen), Jouni Konttila (Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas) ja Teivo Teivainen (maailmanpolitiikan professori).

Näkemykset olivat jälleen kerran teräviä ja osuvia, mutta samalla myös toisistaan poikkeavia. Arja Alho aloitti keskustelun puhumalla vasemmistolaisen liikkeen kasvattamisesta. Hän toi hienosti esille nyky-vasemmiston hajanaisuuden, jonka tuloksena meillä on marxisteja, marxisti-leninistejä, trotskilaisia, kautskylaisia, konformisteja jne. Itse myös erityisesti toivoisin aitovasemmistolta sitä, että marxismin päivityksen sijaan/lisäksi päivitettäisiin kapitalismikritiikkiä. Monet sosialistit ja "sosialistit" joko kannattavat kriisimaille annettavia "pelastuspaketteja" tai keskittyvät miettimään, mitä Marx sanoisi 2010-luvulla. Marxilta voimme hyvinkin ottaa oppia monessa asiassa, mutta Marxin teorioiden opiskelu ei saisi olla hallitsevaa. Mielestäni nyt ei tule miettiä sitä, kuinka Marx voitaisiin hakea aikakoneella nykyaikaan, vaan sitä, kuinka saisimme koottua sirpaleet yhteen. Kenties tulisi jopa pohtia täysin uuden työväenliikkeen perustamista.

Arja Alho liputti myös globaalin yhteistyön puolesta, kuten myös valtaosa panelisteista. Nykyisen kriisin maailmanlaajuisuutta korostettiin jälleen kerran ja sen vuoksi puhuttiin kansainvälisen yhteistyön tärkeydestä. Todettiin myös, että "EU:ssa on enemmän hyvää, kuin huonoa". Eräät kannattivat "laajaa ajattelua" "poteroitumisen" sijaan. Ei haluttu lokaalin ja globaalin vastakkainasettelua. Internationalismia kannatettiin periaatteella, jonka mukaan "kapitalismin ollessa globaalia, on vastarinnan oltava globaalia". Lisäksi "Marxilais-zeniniläisyydestä" puhunut Teivainen sanoi Leniniä siteeraten: "ei ole vallankumouksellista käytäntöä ilman teoriaa". Harvinaisen totta, mutta teoriaa ei tule miettiä liikaa, koska muuten erimielisyydet hallitsevat ja aletaan puhua siitä pitäisikö vallankumouksen olla marxilainen, maolainen, kautskylainen tai trotskilainen. Siten vain jakaudutaan entistä enemmän ja toiminta näivettyy muuttuen vain filosofiseksi pohdiskeluksi ja väittelyksi.

Eniten samoilla linjoilla koin olevani Jouni Konttilan kanssa. Hän totesi heti puheenvuoronsa alettua, ettei hän ymmärtänyt sitä, kuinka toisessa keskustelutilaisuudessa vannottiin niin hartaasti globalisaation nimeen, jolloin sivuutettiin kokonaan kansallinen ja paikallinen näkökulma. Pidän Euroopan vasemmistopuolueesta ja kannatan globaalia yhteistyötä. Missään nimessä ei kuitenkaan tule sivuuttaa kansallista näkökulmaa. Vaarana on muuten se, että päämäärättömän poukkoilun lisäksi Suomen vasemmistolaiset vastavoimat taantuvat muiden suurempien maiden suurempien vastavoimien uskollisiksi käskyläisiksi (vrt. Suomen nykyinen asema EU:ssa). Väkiluvulla on valitettavasti väliä. Nyt ei myöskään ole "laajan sutimisen" aika, ei hajoiteta niitä voimia liikaa! Muuten tulee oikeisto ja lakaisee muruset tieltään. Stoalainen maailmanhalaaminen ei ole realistista tässä maailmanajassa. Nyt tarvitaan vasemmistorealismia, raskasta vasemmistoa kehiin! Vasemmistoidealismi tulee sitten, kun meillä on yliote. Sitä ei saavuteta kevytvasemmistolla. Olisi myös mietittävä (kuten Jouni Konttilakin pohdiskeli), kuinka saada ihmiset mukaan ay-liikkeisiin ja politiikkaan. On myös muistettava, että hyvinvointivaltio on jäämässä historiaan. Vaan kuka puolustaisi hyvinvointivaltiota?

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen totesi hyvin, että nykyisiä päättäjiämme tuntuu kiinnostavan enemmän kolmen A:n noudattaminen, kuin suomalaisista välittäminen. Sehän on selvä, että tavallinen kansa voi hiljaa hissukseen kurjina kuolla (mut pliis, mielellään niissä lähiöissä poissa meidän herkkien ihmisten silmistä). Yes sir ja yes ma'am, kyllä meillä nyt aina muutama miljardi teidän pankeille ja omiin huvituksiin riittää. Voitas oikeestaan ottaa vielä enemmän lisälainaa ja sillä rahalla singota suomalainen kurjalisto maata kiertävälle radalle. Kalliiksihan se tulee, mutta se maksaa itsensä kyllä takaisin. Eipähän ole enää turhia menoeriä ja rahaa riittää enemmän "pelastuspaketteihin" ja sukanvarteen. Lisäksi Yrjö Hakanen puhui demokratian (esimerkiksi osallistuva demokratia sekä asukas- ja työpaikkademokratia) puolesta ja muistutti niin ikään että nykyinen kriisi on maailmanlaajuinen. Keskustelutilaisuudessa vahvistui myös se näkemys, että Perussuomalaisissa todellakin on niitä, jotka haluavat aina vaan asettaa maahanmuuttajat ja pienituloiset suomalaiset vastakkain. Kehotankin kaikkia Perussuomalaisia äänestäviä miettimään tarkkaan minkälaiselle ehdokkaalle annatte äänenne. Kaikki Perussuomalaiset eivät ole rasisteja/nationalistipopulisteja (eivätkä rumia, vaikka Per-Looks näin asian esittää). Siellä on myös ihan järkeviäkin (ja katseenkestäviä) tyyppejä, joiden kanssa joistakin näkemyksistä voisi olla jopa samaa mieltä. Siellä on kuitenkin sellaisia tahoja, jotka pyrkivät viemään huomiota pois oikeista ongelmista.

Lopuksi, siinä vaiheessa, kun tuli yleisökysymysten aika, uskaltauduin tarttumaan mikrofoniin. Yritin sanoa jota kuinkin sellaista, että mielestäni se, että puhutaan paikallisen vastarinnan puolesta ei ole missään nimessä ristiriidassa globaalin vastarinnan kanssa. Mainitsin myös, että Occupy- ja M15-liikkeet ovat saaneet alkunsa paikallistasolla. Lopuksi tiedustelin panelisteilta, minkälaisena he näkisivät Forssan kokouksen vuonna 2013. Kysymykseeni tuli mielestäni ihan hyviä vastauksia. Yrjö Hakanen muistutti aiheellisesti, että kyseessä oli siis kansankokous, ei parlamentaarinen kokous. Vastaajat ehdottivat muun muassa 6-tuntista työpäivää. Myös globaali yhteistoiminta ja globaali vallankumous sai kannatusta. Esimerkiksi Teivo Teivainen halusi mukaan "globaaleja toimijoita", joilta saisimme "oppia omalle taistelullemme". Luonnollisesti "Forssa 2013" tulisi toteuttaa "suurella porukalla". Kaikkein mielenkiintoisin oli ehdotus taiteilijoiden kutsumisesta tulevaan Forssan kokoukseen.Totta kai globaalia yhteistoimintaa tarvitaan ja parasta olisikin, että vallankumous tapahtuisi maailmanlaajuisesti ja samaan aikaan, kuin muuallakin tai sitten dominomaisesti, vain hetken viiveellä. Muuten on vaarana, että vallankumouksen kokeneet maat näivettyvät vihamielisten maiden painostuksessa ja jatkavat lopulta täysin samanlaista (elleivät jopa pahempaa) toimintaa, kuin entiset sortajat. Loppupeleissä on kuitenkin realistisinta, että vallankumoukset tehdään paikallisesti, kun ollaan ensin saatu tietoja muilta. Ei siis laajaa sutimista! Toimitaan paikallisesti, ajatellaan kansainvälisesti!

Hyvin mielenkiintoinen ja antoisa tilaisuus. Valitettavasti en ehtinyt kuuntelemaan, minkälaista musiikkia siellä soitettiin. Ehkäpä sitten ensi kerralla Vastaavia festivaaleja ja kokoontumisia pitäisi järjestää useammin ja laajempina kokonaisuuksina. Vasemmiston yhtenäistyminen voisi aivan hyvin lähteä liikkeelle esimerkiksi vastavirta-festivaaleilta. Yhtenäistä, aitoa ja realistista vasemmistoa (idealismiakaan täysin unohtamatta) tarvitaan nykyisin kipeämmin kuin koskaan. On jo aika jättää sirpaleisuus ja hajanaisuus taakse. Monet ovat nähneet sen hienon kuvan, jossa iso kala jahtaa hajallaan olevia pieniä kaloja. Kun pienet kalat yhdistyvät, ne muodostavat kalan, joka on lopulta paljon suurempi, kuin heitä jahdannut iso kala. Nyt onkin siis aika yhdistyä pienten kalojen tavoin. Suurta kalaa ei voiteta sillä, että ollaan hajallaan ja poukkoillaan sinne tänne. Todellista vasemmistoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Todellista vasemmistoa ei ole edes kunnallisella tasolla kovinkaan paljoa. Muutama aitovasemmistolainen valtuutettu ei voi saada yksin kaikkea aikaan. Vasemmistomattomuus vallitsee, kun valtuustoihin valitaan oikeistoa ja pehmo-oikeistoa ja kaupunginjohtajien paikoilla tullaan näkemään vain Peltomäkiä, Kettusia ja Anderssoneita. Kunnallisvaaleissa on vielä mahdollisuus vaikuttaa, ennenkuin esimerkiksi Jyväskylästä tulee Ateena (negatiivisessa mielessä). Enää ei tule sietää korruptoituneita huijareita, valitaan kerrankin oikein! Kapina lähtee liikkeelle kunnista!

 PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!