Ensimmäiseksi on tunnustettava, etten kyllä tiennyt Bogotasta mitään, ennen kuin sain tilaisuuden vierailla kyseisen kaupungin sydämessä. Bogotan pohjoisosa (“se hieman parempi osa”) on tullut enemmän tai vähemmän tutuksi, kuten myös köyhempi eteläinen osa ohittaessani sen matkustaessani Transmilenio-nimisellä metro-bussilla. Kerran olen päässyt vierailemaan myös Bogotan luoteispuolella, jossa sijaitsee vartioituja asuntoja.
Eräänä kiireisenä päivänä suuntasin viimein Bogotan varsinaiseen keskustaan. Kiireesti poistuen idyllisestä Tenjosta ja ajaen bussilla Bogotan reuna-alueelle, josta oli vaihdettava Transmilenio-nimiseen metro-bussiin (erityisesti punainen Transmilenio on ikään kuin metro, joka kulkee maan päällä). Noin puolentoistatunnin matkan jälkeen saavutin määränpään. Bogotan sydän on sekin on jakautunut fyysisesti hyvinvoiviin ja huonostivoiviin alueisiin. Raja keskusta-alueiden välillä on milteinpä konkreettinen; ylempänä sijaitsee fyysisesti hyvinvoiva osa ja alhaalla fyysisesti huonostivoiva osa.
Luonnollisesti hyvinvoivassa osassa (keskustan yläosassa) ollaan totuttu näkemään myös enemmän “gringoja”. Keskustan yläosassa sijaitsee muun muassa hieno roomalaiskatolinen kirkko ja Simon Bolivarin aukio. Kuulin myös muutamien poliitikkojen puheita kulkiessani keskustan yläosassa. Vaikka molemmat alueet ovat omalla tavallaan viehättäviä, ei yläosa tehnyt niin suurta vaikutusta (Simon Bolivarin aukiota ja muutamia rakennuksia lukuun ottamatta). Keskustan yläosa oli hyvin länsimaalaisen tyylinen (länsimaalaistyylisine ihmisineen, jotka viestittävät olemuksellaan ja pukeutumisellaan “et kuulu tänne”). Vastaavaa meininkiä olen jo tottunut näkemään ja kokemaan ihan riittävästi. Suuntasinkin mielenkiinnolla askeleeni kohti Bogotan alaosaa.
Ilmapiirin vaihdos oli aistittavissa melkein heti, kun laskeutuminen alkoi kohti Bogotan keskustan alaosaa. Bogotan alaosassa myyjät olivat sinnikkäämpiä ja ilmapiiri oli muutenkin sähköinen. Tunnelma Bogotan keskustan alaosassa oli aidompi, ihmiset tiedostivat enemmän omaa kulttuuriaan ja värikkyys näkyi ja tuntui. Keskustan alaosassa törmäsin monenlaiseen yrittäjään; oli kengänkiillottajia, oli hedelmäkauppiaita. Illan pimetessä tunnelma sähköistyi entisestään. Hämärän hetkellä kaduilla näkyi hieman huonommin elämässään pärjääviä. Matkustaessa takaisin Transmilenio-metro-bussilla mietiskelin, että usein sitä tulee valitettua turhasta, kuten esimerkiksi opintorahan pienuudesta.
Viime vuonna taisinkin jo mainita, kuinka täällä päin musiikki raikaa joka kadun kulmassa. Paikallista musiikkia kuulee kaikissa ravintoloissa, ruokakaupoissa (jossa jotkut tuotteet on pinottu huolellisesti päällekkäin, amerikkalaiseen tyyliin), ihmisten kodeissa, busseissa, joka puolella. Täällä päin opitaan luonnollisesti tanssimaan jo lapsuusiässä. Musiikille altistutaan jo varhain, siinä siis syy siihen, kuinka paikalliset hallitsevat rytmit. Musiikin lomassa minulle opetettiin sanonontoja, joita paikalliset sanovat naisille. Tässä pari esimerkkiä: “¡Uy! ¡Quien pidió pollo!” “¡Uy! ¡Con ese rojo me vuelvo toro!”. Siitä vaan suomalaiset urhot huutelemaan noita sanontoja naisille!
Vaihtelevien säätilojen Cundinamarcassa olen tehnyt erään mielenkiintoisen havainnon. Kolumbiassa ja kenties muuallakin Latinalaisessa Amerikassa roomalaiskatolinen kirkko on menettämässä asemaansa. Perinteisesti Latinalaista Amerikkaa ollaan pidetty roomalaiskatolista uskontoa tunnustavana alueena (lukuun ottamatta Kuubaa). Moni saattaa ajatella näin vielä nykyäänkin. Roomalaiskatolisen kirkon rappio näkyy kuitenkin myös kyseisellä alueella. Erästä henkilöä lainaten, “sanan ja hengellisyyden sijaan, roomalaiskatolista uskoa tunnustavat kokoontuvat seuraamaan tylsää, itseään toistavaa seremoniaa, jossa keskitytään kommentoimaan toisten pukeutumista ja käyttäytymistä.” Odotettavissa on, että vastaavanlainen kehitys jatkuu ja aikansa elänyt ja ihmisten elämää kontrolloiva roomalaiskatolinen kirkko joutuukin antamaan enemmän tilaa uusille, moderneille tulkinnoille.
Kolumbiassa Avivamiento (=herätysliike) kokoaa ihmisiä kristillisiin seremonioihin kaksi kertaa viikossa. Pastori Ricardo Rodríguezin ja hänen vaimonsa María Patricia Rodriguezin mukaan Kolumbian Avivamiento syntyi Jumalan johdatuksella, joka alkoi Bogotasta ja on näihin päiviin tultaessa kasvattanut suuresti suosiotaan. Itse kahdessa seremoniassa käyneenä voin väittää, että vähintään puoli Bogotaa kokoontuu sinne. (EDIT: Ei nyt ehkä ihan puoli Bogotaa, mutta todella paljon väkeä kuitenkin -edit:28.1.2013) Kokoontumispaikka on valaistu himmein valoin. Joka puolella on nähtävissä Raamattuun viittaavia tekstejä ja viittauksia (“Río del Dios” ja monia muita). Seremonia alkaa María Patricia Rodriguezín sanoilla ja iskevillä lauluilla ja sanoituksilla. Myöhemmin pastori Ricardo Rodríguez tulee lavalle ja seremonia alkaa. Seremonian aikana muun muassa lauletaan (esim. “Con Cristo de Rumba el Diablo Se Derrumba”) ja koetaan parantumisia. Seremonian aikana ihmiset heiluttivat oman maansa lippuja (kerran olin näkevinäni Ruotsin lipun). Vieralijoita on siis ympäri maailmaa. En ole kuullut, että lisäkseni muita suomalaisia olisi vieraillut Avivamienton seremonioissa.
Joku voisi verrata Avivamientoa perinteisiin evankelisiin herätysliikkeisiin. Avivamientoa ei kuitenkaan voi kategorisoida. Ensinnäkään Avivamiento ei ole instituutio. Toiseksi, voin väittää, että tunnelma on täysin erilainen, kuin vaikkapa kotimaisissa vastaavissa. Mielenkiintoinen kokemus. Mielenkiintoista myös nähdä, kuinka roomalaiskatolisen kirkon käy. Odotettavissa on, että roomalaiskatolisen kirkon vaikeat ajat jatkuvat täälläkin päin maapalloa ihmisten etsiessä sisältöä muualta. Itse aion jatkaa sisällön etsimistä ortodoksisesta seurakunnasta juuttumatta uskonnolliseen poteroon vieraillen esim. Avivamientossa, flirttaillen myös itäisille suuntauksille (esim. uskomukset karmasta ja jälleensyntymästä).
Ohessa linkki Kolumbian Avivamienton nettisivuille:
http://www.avivamiento.com/
PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti