fondos para myspace, plantillas, layouts

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

43. Kerjäämisestä

EU-projektissahan on kyse vain ja ainoastaan pienen piirin tukemisesta. Kuten joku osuvasti aikoinaan totesi, EU toteuttaa häikäilemätöntä aluepolitiikkaa. Ei siis mitään uutta länsirintamalta. Yhtä asiaa en vain jaksa olla ihmettelemättä. EU:n röyhkeydellä ja kaksinaismoralismilla ei ole rajaa. Ensin se ottaa mukaansa arveluttavasti "pärjääviä" maita ja aloittaa kaikkien instituutioiden ja päättävien tahojen siunaaman kerjäämisen (samanlaisen kerjäämisen, jonka vuoksi Itä-Euroopan ja itäisen Keski-Euroopan romanit ovat saaneet saastan leiman otsaansa).


Ensin luvattiin, että "Kreikan" (pankkien) tukemisen jälkeen ei tulisi uusia tuettavia. Sitten luvattiin samaa "Irlannin" (taas pankkien) tukemisen jälkeen ja nyt samaa luvataan "Portugalin" (ja vielä kerran pankkien) tukemisen jälkeen. Veikkaukseni on, että seuraavaksi romahtavat Espanja ja Italia. Siinä on dominoteoriaa kerrakseen. Nyt kaivattaisiin Dwight D. Eisenhowerin ynnä muiden uhrautuvien yksityishenkisten kapitalistien uhrauksia ja patoamispolitiikkaa talouden saralla. Miksi ainoastaan julkinen sektori laitetaan maksumieheksi?


Parin päivän takainen uutinen, jonka linkkaan seuraavaksi, on vain yksi esimerkki EU:n kaksinaismoralismista ja yksi todiste siitä, että kyseinen yritys kaatuu omaan mahdottomuuteensa:


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062013920138_uu.shtml


Symppispisteitä romanien puolustamisesta herra Polanskylle. Kyseinen herra ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän eliitin ynnä muiden kriitikkojen ohella, että kerjäämisen kieltäminen ei todellakaan tule poistamaan ongelmaa. Historia on sen osoittanut. Miettikää taannoista kieltolakia. Miettikää maailmanlaajuista huumeongelmaa ja "huumeidenvastaisia sotia" ("terrorisminvastainen sota" osa 2). Mielestäni kyseiset kiellot ja ristiretket vain pahentavat ongelmia entisestään.


Herra Polansky kertoo aiemmin vastustaneensa suunniteltua kerjäyskieltoa, mutta sanoo lopulta tulleensa toisiin ajatuksiin:


- "Suurin osa kerjäämisestä on isoa bisnestä. Valtaosaa siitä hallitsevat rikolliset, jotka käyttävät hyväkseen lapsia, tai ahneet yksittäiset ihmiset, jotka ovat keksineet hyödyntää tuottoisaa petosta. Kokemuksesta voin sanoa, että kerjääminen ei ruoki köyhiä, Polansky kirjoittaa."


Ja erona EU:n harjoittamaan kerjäämiseen on se, että nykyinen EU:n harjoittama kerjääminen on päättävien tahojen siunaamaa roistomaista bisnestä roistomaisten tahojen tukemiseksi. Tässäkin sopassa ovat siis mukana ahneet yksittäiset ihmiset, jotka ovat keksineet hyödyntää tuottoisaa petosta (petos nimeltä EU), joka nyt tosin on joutunut kriisiin ja nyt kriisin iskiessä omat varat piilotetaan patjojen alle ja häikäilemättömät pankkiirit kiertävät hattu kourassa ja Portugalin kaavussa ovelta ovelle kerjäten. Terve järki sanoo, että EU:n harjoittama kerjääminen ei ruoki köyhiä.



"Polanskyn mukaan etenkin Itä-Euroopan romaniyhteisöt tarvitsevat taloudellista apua, mutta nykyisellään rahat valuvat kansainvälisille järjestöille, jotka "kehittelevät älyttömiä hankkeita" ja maksavat tuilla henkilökuntansa suuria palkkoja."


En epäile, etteivätkö Kreikka, Irlanti ja Portugali (kuten myös valtaosa maailman maista) tarvitsisi apua. Nykyinen tuki ei kuitenkaan ole tukea, vaan pikemminkin kidutusta, tavallisen kansan kidutusta, joka jatkuu, kunnes laiva uppoaa, mitta tulee täyteen ja eliitti pakenee naureskellen veroparatiiseihin. Nykyisellään myös “kriisimaille” tarkoitetut rahat valuvat pankeille, jotka kehittelevät älyttömiä hankkeita ja maksavat tuilla henkilökuntansa suuria palkkoja.


En myöskään ymmärrä, mitä ihmettä Bulgaria, Romania, Slovakia yms. romanien syrjintää harrastavat maat tekevät EU:ssa. Jos Israelin harjoittama palestiinalaisten ahdistelu on nykypäivän aphartheidia Lähi-idässä, on romaneita vastaan kohdistuva syrjintä nykypäivän aphartheidia Euroopassa. Jos itse saisin päättää, potkisin nuo hiljattain EU:hun otetut maat pois ja asettaisin sanktioita ja pakotteita siihen asti, kunnes syrjintään puututaan.


Polansky jatkaa:


- Romanit tarvitsevat apua, ja heitä on hyljeksitty liian kauan. Toisaalta romanien täytyy myös itse auttaa itseään ja ponnistella tullakseen hyväksytyiksi. Kerjääminen ei auta heidän asiaansa.


Olen valmis allekirjoittamaan kaksi viimeistä lausetta. Kysyisin kuitenkin, kuinka on mahdollista auttaa itseään yhteiskunnassa, joka leimaa ja eriarvoistaa? Olisin myös valmis osoittamaan nuo lauseet kerjääville instituutioille. Kerjääminen ei pidemmällä tähtäimellä auta heidän asemaansa, eikä lyhyellä taikka pitkällä tähtäimellä auta tavallista kansaa.


Vuonna 2007 olin "vaihto-oppilaana" viikon verran erään lukioryhmän mukana Tshekin tasavallassa. Maa jäi lähtemättömästi mieleen. Prahan historiallinen keskusta torikelloineen oli vaikuttava ilmestys. Mielelläni vierailisin siellä uudestaan. Mieleen jäivät ne monet keskiaikaiset linnat, joita maassa on. Mieleen jäi myös paikallisten suhtautuminen venäläisiin. Venäjä ja venäläisyys on hyvin herkkä asia tshekeille (ymmärrettävästä syystä) ja kaikki venäläisyyteen ja neuvostoliittolaisuuteen viittaava herättää voimakkaita tunteita. Toiseksi, olen ymmärtänyt, että tshekkiläiset suhtautuvat hyvin nuivasti oman maansa romanivähemmistöön. Muistan joidenkin vuosien takaiset euroviisut, jossa Tshekin tasavalta lähetti ehdokkaansa, paikallisen romanirapparin nimeltä Gipsy.CZ . Youtuben kommenttiosiossa asiaa kauhisteltiin ja annettiin ymmärtää, että Tshekin tasavalta on joutunut häpeään. No, ainahan me voime vedota Youtuben kommenttiosion, Iltalehden keskusteluforumin ja Suomi 24 keskustelupalstojen huonoon tasoon, mutta…


En kiistä, etteikö kerjääminen välillä raastaisi hermoja kaikkine inttämisyrityksineen ja lieveilmiöineen. Tästä kaikesta saamme syyttää Euroopan Unionia, joka on ottanut kelkkaansa maita, jotka rikkovat räikeästi ihmisoikeuksia. Usein kuulee hoettavan sitä kuluneeksi käynyttä mantraa; “autetaan heitä heidän omassa maassaan”. Tämän saman tulisi päteä myös Kreikalle, Irlannille ja Portugalille annetun kehitysavun kohdalla. Menen mieluummin Kreikkaan, Irlantiin taikka Portugaliin paikan päälle tekemään oikeaa hyväntekeväisyystyötä. Sovitaan, että allekirjoitan (pääasiassa romaneita vastaan suunnatun) kerjäämiskiellon sen jälkeen, kun kansalaiset päättäjineen alkavat vaatia stoppia EU:n harjoittamalle kerjäämiselle. Sitä odotellessa voisi ihan piruuttaan joku päivä mennä Helsinkiin liituraitapuku päällä ja samppanjalasi kourassa kerjäämään.


PS: Porvarin logiikka: Säästä, säästä ja säästä. Säästä kaikkialta "toisarvoisista kohteista" omaisuutesi kartuttamiseksi. Jos kansa vähän marisee ja/tai niskuroi, lisää vartijoiden määrää, jotka pitävät kansan kurissa ja markkinaherrojen nuhteessa ja hoitavat siten myös likaisen työn puolestasi.

Ei kommentteja: