fondos para myspace, plantillas, layouts

maanantai 12. maaliskuuta 2012

81. RKP:n kaksinaismoralismi

Melkein jokaisella meistä on mielipiteemme suomenruotsalaisista. Toisille suomenruotsalaiset edustavat etuoikeutettua eliittiä, jota kiinnostaa vaan omat piirit, joissa ylenkatsotaan suomalaisia. Toiset taas ihailevat sitä, kuinka iloisia ja seurallisia ihmisiä suomenruotsalaiset ihmiset ovat. Usein kuulee juttuja siitä, kuinka suomenruotsalaiset tietyissä paikoissa asioidessaan vaativat ruotsin kieltä käytettäväksi ja pitävät eduistaan härkäpäisesti kiinni ylipäänsä. Vanha tieto on myös se, että RKP pääsee aina hallitukseen.


Keitä nämä suomenruotsalaiset sitten ovat? Ovatko he suomalaisia vai ruotsalaisia, molemman kansan edustajia vai eivät kumpaakaan? Sanotaan, että ensimmäiset suomenruotsalaiset tulivat Suomeen ruotsalaisten valloittajien mukana ja asettuivat pääasiassa etelä- ja rannikkoseuduille, jossa heidän jälkeläisiään tapaa vielä tänäkin päivänä. Etelä- ja länsirannikoilla ja niiden lähiseuduilla on alueita, jotka ovat kaksikielisiä tai kokonaan ruotsinkielisiä. Ahvenanmaan suunnalla taas suositaan ruotsinkieltä siinä määrin, että suomen kieli ei tunnu mahtuvan koko saarelle.


Tavallisten suomenruotsalaisten aatemaailmaan en ole perehtynyt. Suomenruotsalaisista löytyy monenlaista väkeä, niin kuin kaikista kansoista ja kansanosista. RKP:sta minulle on taas muodostunut kuva puolueena, joka puhuu kauniisti, mutta käytännössä toimii kauniita periaatteitaan vastaan. On muistettava, että Astrid Thors, RKP:n edustaja, on istunut Suomessa maahanmuuttoministerinä. RKP:n periaatteisiin siis ilmiselvästi kuuluu suvaitsevaisuus (teoriassa) ja monikultturismin puolustus (teoriassa). Näkemykseni mukaan RKP:n edustajisto koostuu niin sanotuista NIMBY-ihmisistä (Not In My Backyard), jotka käskevät muita suvaitsemaan kaukana siellä jossain lähiöissä. Eipä rannikkoseuduilla taida paljoa maahanmuuttajia olla... RKP siis noudattaa hienosti historian oppeja ja pyrkii pitämään kiinni suomenruotsalaisten kulttuurillisesta erilaisuudesta. Ymmärtääkseni RKP:lla ja RKP:n kannattajilla ei ollut hinkua taannoin saada karjalaisia maahanmuuttajia naapureikseen rannikkoseuduille. Mitä sitä vanhoja hyväksi havaittuja tapoja muuttamaan? Suvaitaan sitten siellä lähiöissä, mutta ei mun naapurissa...


Surkuhupaisan asiasta tekee sen, että RKP on Kokoomuksen ruotsinkielisenä osastona kunnostautunut "rasisminvastaisessa sodassa" Perussuomalaisia ja heidän äänestäjiään vastaan. RKP on pyrkinyt olemaan suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen puolestapuhuja. Se on hyvä, että rasismia ei suvaita, eikä poliitikkojen uhkailua. Minkäänlaista rasismia ei tule suvaita, eikä minkäänlaista rasismiin liittyvää. Vai mitä RKP? Entä mitä sanotaan Alex Olof Freudenthalista ja hänen vihamielisestä ja rasistisesta suhtautumisesta suomen kieleen ja suomenkielisiin? Ainakin RKP vielä jakaa Freudenthal -mitaleja kaikille niille, jotka edistävät ruotsin kielen asemaa Suomessa. Mitäpä sanottaisiin siitä, jos vaikkapa jonkun edesmenneen natsin tai fasistin nimissä jaettaisiin palkintoja työstä saksan kielen hyväksi? Kyllä siinä vaiheessa kaksinaismoralistinen RKP tykkäisi kyttyrää.


RKP ajaa ruotsinkielisten etuja. On hienoa, että on olemassa puolue, joka ajaa vähemmistön asemaa. On hyvä olla olemassa sellainen puolue, joka valvoo ruotsinkielisen vähemmistön oikeuksia. Kysynpä kuitenkin, mitä varten RKP menee aina hallitukseen jokaisessa eduskuntavaalissa? En usko, että kannatusprosentit niin päätähuimaavia ovat, että ne takaisivat hallituspaikan jokaisissa vaaleissa. RKP myös yrittää profiloitua muiden asioiden puolueena epäonnistuneesti. Viimeistään Stefan Wallinin pelastama Dragsvikin varuskunta kertoi, keiden asioilla RKP oikeasti on.


Valkoisesta ei saa mustaa, eikä RKP:sta saa monien asioiden puoluetta. RKP on puolue, joka pakottaa suomalaiset opiskelemaan (anteeksi nyt sanavalintani) miehittäjien kieltä, kun taas Ruotsissa ja Ahvenanmaalla suomen kielen opiskelulla on rajallisemmat mahdollisuudet. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka maita on miehitetty ja kuinka miehittäjien mukana on tullut huomattavia vähemmistöjä. Vähemmistöjen kieli ei ole kuitenkaan noussut viralliseksi kieleksi. Turkki miehitti Bulgariaa ja Venäjä miehitti Latviaa. Kumpaankin maahan syntyi miehitysten aikana huomattavat vähemmistöt, joiden jälkeläisiä löydämme kyseisistä maista vielä tänäkin päivänä. Kummassakaan maassa näillä kielillä ei kuitenkaan ole virallista asemaa.


Miksi suomalaiset aikoinaan alistuivat nykyisin vallitsevaan käytäntöön? Ruotsin kielen opiskelun tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ei historialliseen pakkoon. Mielestäni ruotsin kielen opiskelua tai opiskelun motiiveja on arvioitava tältä osin uudelleen. Vaihdetaan pakkoruotsi mieluummin pakkosaameen ja pakkokarjalaan. Ruotsiksi käännetyt paikannimet voitaisiin vaihtaa saamelaisiin ja karjalaisiin vastineisiin (paikannimet jne. suomeksi, saameksi ja karjalaksi). Palveluita saamelaisille saameksi ja karjalaisille ja heidän jälkeläisilleen karjalaksi. Etuoikeudet kuuluvat myös vanhemmille vähemmistöille ja sukulaiskansoille!


Jos joku pitää pakkoruotsin kritiikkiä junttimaisena ja persumaisena, katsokoon tämän linkin:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/03/ahvenanmaa_haluaa_siivota_kartoista_suomenkieliset_nimet_3326005.html


Tämä lienee vain jäävuoren huippu. Suomihan sai EU:lta taannoin huomautuksen siitä, että Ahvenanmaalla ei harrasteta tasa-arvoisuutta. Suomalaisethan eivät tunnetusti ole tasa-arvoisia Ahvenanmaalla paikallisten kanssa. Muualla Euroopassa kummittelee Hitlerin haamu, separatistisella Ahvenanmaalla taitaa kummitella Freudenthalin haamu. Jos komeroiden ovia avaisi vähän enemmän, niin paljastuisi RKP:n ja vastaavien kaapista varmasti sellaisia luurankoja, että se kyllä asettaisi ainakin RKP:n uuteen valoon. RKP vaati suvaitsevaisuutta ja rasismin tuomitsemista muilta. Vaaditaan me RKP:ta tunnustamaan menneisyyden virheet (Freudenthal ja nuiva suhtautuminen karjalaisiin maahanmuuttajiin jne.) ja tuomitsemaan rasismin ja epätasa-arvoisuuden edistäminen (Dragsvik vastaan muut jne.).


Ei holtittomalla kapitalismipolitiikalle, ei epätasa-arvoa ajavalle RKP:lle!



PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

Ei kommentteja: