fondos para myspace, plantillas, layouts

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

13. Rikoksen määritelmä

"Rikos on teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus." Näin Wikipedia määrittelee rikoksen. Suurimmalle osalle rikoksen määritelmä on selvä. Lapset oppivat vanhemmiltaan, ettei toista saa lyödä. Toiselta ei saa viedä lelua/karkkia/tms. ilman lupaa. Nuoret oppivat edellä mainitut asiat yleensä viimeistään ensimmäisillä sakoilla ja aikuiset ensimmäisellä vankilareissulla. Lapsille opetetaan, ettei ketään saa jättää leikkien ulkopuolelle (syrjiä). Aikuisempia ohjeistetaan syrjinnästä perustuslain kautta sekä mahdollisissa riitatilanteissa käräjäoikeudessa. Ne, jotka eivät aikuisina ymmärrä edellä mainituista äärimmäisistä varoituksista huolimatta, ovat joko paatuneita ja tottuneita rikollisia, tai mielisairaita, joille on varattu omat laitoksensa.

Puhuttaessa laitoksista (vankilasta ja/tai mielisairaalasta) tulee huomioida tekijän ikä. Muutos 2011-puolueen johtaja, Juha Mäki-Ketelä kannattaa ajatusta, jonka mukaan rikollinen elämä tulee katkaista elämän varhaisessa vaiheessa, toisin sanoen (kärjistäen); jos nuori varastaa tai jotain muuta vastaavaa, tulee vankila varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Tämä edustaa tyypillistä, vaikkakin kenties tavallista kovempaa, radikaalia oikeistolaista linjaa, jonka mukaan "vankila kasvattaa". Oikeistolaisethan eivät perinteisesti ole tahtoneet luottaa sellaisiin turhiin asioihin, kuten esimerkiksi terapiointiin, koska "se vie turhaa aikaa" ja on kuulemma muutenkin "akkojen hyysäyshommaa". Halutaan hoitaa oireet vaikka väkisin, mutta ei haluta puuttua oireiden syihin. Tässä on yksi syy, miksi en pidä oikeistosta.

Kun puhutaan rikoksesta, tulee ottaa huomioon se tosiasia, että rikoksen määritelmä vaihtelee usein. Autoritäärisissä maissa on kiellettyä kritisoida hallitsijaa/hallitusta. Toisinajattelu on siten autoritäärisissä maissa rikollista toimintaa, josta määrätään rangaistus sen mukaan, miten vakava toisinajattelurikos on kysymyksessä. Turkissa on rikollista "mustamaalata" omaa maataan. Laki on erikseen määritelty turkkilaisuuden halventamiseksi, jolloin kaikki "Turkin valtiota tai turkkilaisuutta vahingoittava toiminta olisi rangaistavaa". Taannoin Turkki taipui tekemään "pientä hienosäätöä" kyseiseen lakipykälään:

"Turkin parlamentti hyväksyi viimein, äänin 250-65, muutoksia rikoslain artiklaan 301, joka on rajoittanut ilmaisunvapautta. Ennen muutosta artikla koski turkkilaisuuden ja tasvallan halventamista. Muutoksen jälkeen rangaistavaa on Turkin kansan (Türk milleti) ja Turkin tasavallan valtion (Türkiye Cumhuriyeti Devleti) – sekä entiseen tapaan myös parlamentin, hallituksen ja tuomiovallan – halventaminen. Kyseisestä rikoksesta voidaan tuomita puolesta vuodesta kahteen vuotta vankeutta, mutta syytteen nostamiseen tarvitaan oikeusministerin lupa."

http://www.euroopanrajalla.net/2008/04/30/muutoksia-rikoslain-artiklaan-301/

Näin maallikon silmin ei tuohon lakipykälään kovin suurta muutosta tullut. Laki on edelleen hyvin tulkinnanvarainen ja tervekin kritiikki (esimerkiksi kurdien kohtelua ja armeijan kaikkivoipaa asemaa kohtaan) voidaan tulkita turkkilaisuuden ja Kemal Atatürkin (nykyisen Turkin isän) halventamiseksi. Mainittava muutos kyseiseen pykälään oli vaatimus saada lupa oikeusministeriltä, jos halutaan nostaa syyte mainituista asioista. Aika näyttää, jääneekö tuokin vain muodollisuudeksi.

Ylipäänsä maanpetos-käsitteestä tulisi luopua. On kummallista, että valitellaan Suomen rikoslakipykälässä olevasta kohdasta, jossa jumalanpilkka määritellään rangaistavaksi teoksi, mutta maanpetos-käsitteestä (samanlainen abstrakti käsite, kuin Jumalakin) ei nurista. Maa nähdään pyhänä ja vakoojat ynnä muut isänmaanpetturit (autoritäärisissä maissa toisinajattelijat) ovat syöpäläisiäkin pahempia. Eikö olisi kuitenkin toimivampaa tuomita se, mitä vahinkoa vakoilu aiheuttaa pidemmällä tähtäimellä ihmisille, mahdollisille tuleville sorretuille, eikä (kiihkomielisestä isänmaallisesta perspektiivistä katsottuna) maalle, joka vain vaihtaisi omistajaa? Ymmärrän täysin, että pelätään ja kannetaan huolta ihmisistä. Toimitaanko näin kuitenkaan? Puhutaan vapauteen oikeutetusta kansasta ja Suomen itsenäisyydestä puhutaan pyhänä asiana. Mielestäni tämä on ajoittain vastenmielistä. Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa esimerkiksi Venäjä miehittäisi Suomen. Kovin monesti demonisoidaan vain itse valloittajaa, valloittajan kansalaisuutta, ominaisuuksia ja sitä että se ottaa haltuun "toisen omaisuutta". Tässä tapauksessa Suomi-neidon. Ihmisten kärsimykset miehittäjien käsissä ovat siten kiihkoisänmaallisten näkemyksissä toisella sijalla, retorisina puheina argumentoidessa nykyisten piirrettyjen rajojen sisäpuolella olevat alueet suomalaisten ja Suomen kansalaisten omaisuudeksi.


Fundamentalistinen maanpuolustushenki on mielestäni täysin verrattavissa uskonnolliseen fundamentalismiin ja maanpetoslaki verrattavissa naurettavaan jumalanpilkkalakiin.
Sotiemme aikana rikollisia olivat (ja ovat yhä muistoissamme) punaiset (punikit) ja myöhemmin niin sanotut käpykaartilaiset, jotka kieltäytyivät sotimasta suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosodassa sotimiseen ja herrojen sotaan kyllästyneet sotilaat ammuttiin rikollisina rintamakarkureina.

Raamatun käsky, "älä tapa", on kaikille uskovaisille ja vapaa-ajattelijoille selvä. Ei tule tappaa, koska siitä tulee uhrin omaisille ja lopulta yleensä myös pidemmällä tähtäimellä itselleenkin paha mieli. Toiseksi, tappamisesta joutuu vankilaan. Tappaminen ei ole tietenkään oikeutettua silloin, kun sitä tehdään huvikseen, vapaa-ajan harrastuksena tai esimerkiksi rahasta. Toisen hengen ottaminen ei ole hupia, eikä rahaan vaihdettavissa. Kuolema on lopullinen tilanne, jota ei voi hyvittää käytännössä mitenkään maallisessa mielessä. Tappaminen tulee kuitenkin kysymykseen kun kyseessä on itsepuolustus. Jos esimerkiksi mustasukkainen mies/nainen hyökkää puolisonsa kimppuun tappoaikeissa, veitsi uhrin kurkulla, on oman hengen puolustaminen oikeutettua. Jos israelilainen sotilas on tunkeutumassa palestiinalaisen kotiin tappoaikeissa, on tässä tapauksessa täysin oikeutettua päästää kyseinen sotilas päiviltä. Sama toisin päin, jos palestiinalainen tunkeutuu israelilaisen kotiin tappoaikeissa.

Valehtelusta ja varastamisesta: "Puhun niin totta, kuin osaan", sanoi Suomen (EDIT:) silloinen pitkäaikaisin naispääministeri, Anneli Jäätteenmäki. Hän joutui eroamaan niin sanotun "Irakgaten"(Irakvuodon) takia. Entinen pääministerimme, Paavo Lipponen, oli vierailulla Yhdysvalloissa vuonna 2002. Myöhemmin selvisi, että Lipponen oli muun muassa luvannut Suomen auttavan Yhdysvaltoja jälleenrakennuksessa tulevan Irakin sodan jälkeen. Anneli Jäätteenmäki kritisoi Lipposta Suomen viemisestä Yhdysvaltain koalitioon. Tässä oltaisiin syyllistytty valheelliseen toimintaan ja kansan tahto olisi jäänyt sivuun. Yhtä kyseenalaista oli myös tapa, jolla Jäätteenmäki sai tiedot Lipposen salaisista seikkailuista. Jäätteenmäen lähteeksi paljastui presidentti Tarja Halosen entinen neuvonantaja, Martti Manninen, jolta Jäätteenmäen sanottiin pyytäneen salaisiksi luokiteltuja tietoja Lipposen USAn reissusta. Tilanteen alkaessa selvitä, Jäätteenmäki aluksi valehteli siitä, ettei olisi saanut mitään papereita. Lopulta Jäätteenmäki päätyi surullisenkuuluisaan lausahdukseen "puhun niin totta, kuin osaan".

On selvää, että yllä mainitussa tilanteessa molemmat toimivat väärin. Lipponen oli huijaamassa Suomea mukaan tukemaan USA:n Irakin sotaa ja Jäättenmäki valehteli tietolähteistään. Onko valehtelu missään tilanteessa oikeutettua? Tulisiko totuus kertoa missä tilanteessa tahansa? Tulisiko esimerkiksi Kuuban kansalaisille paljastaa, että heidän pitkäaikainen johtajansa, Fidel Castro on kuollut, silläkin uhalla, että levottomuuksia olisi tiedossa? Tulisiko kuolemansairaalle potilaalle kertoa välittömästi, että hänellä on vain 6 kuukautta elinaikaa, vai luottaa siihen, että terveelliset elämäntavat ja positiivinen elämänasenne kääntäisivät asetelman päinvastaiseksi? Todennäköisesti molemmissa tapauksissa totuus olisi kuitenkin se paras mahdollinen vaihtoehto.

Mitenkä sitten tulisi toimia tilanteessa, jossa esimerkiksi roomalaiset sotilaat etsivät gallialaista kapinallista soturia? Nykyaikaisempi esimerkki: mitenkä tulisi toimia jos paha byrokraatti-setä on jostain syystä päättänyt, että "perusteeton" turvapaikanhakija karkoitetaan kotimaahansa senkin uhalla, että hänen henkensä olisi vaarassa? Tulisiko täten piilottaminen ja valehtelu karkoitettavaksi määritetyn turvapaikanhakijan olinpaikasta kysymykseen? Mielestäni tämä ei olisi ollenkaan rikollista toimintaa, vaan päinvastoin, laillista toimintaa, jota vastaan yrittää sotia rikollinen, lailliseksi määritelty byrokratia.

Raamatussa kielletään varastamasta toiselta. Ihmismieleen onkin syöpynyt moraalinen tai paremminkin, moralistinen käsitys varastamisesta. Ei tule varastaa missään tilanteessa, koska on väärin varastaa toisen omaisuutta, äitikin sen jo opetti. Äiti myös opetti sen, että kaikille pitää jakaa. Nykyisinhän näin ei tehdä. Maailmassa on pienen pieni satumaisen rikas vähemmistö, joka pitää hallussaan mittavia omaisuuksia köyhien kärvistellessä työttöminä tai hanttihommissa. Tonttien omiminen asunnoille tai yrityksille on siten tietyllä tapaa yleisten tilojen rikollista haltuunottoa. Jos kaikkien maailman ökyporhojen omaisuudet laskettaisiin yhteen vuosittain, huomattaisiin varmasti, että sillä rahamäärällä oltaisiin voitu poistaa ainakin äärimmäinen köyhyys useampaan otteeseen. Jakaminen on vain kovin hankalaa. Näen, että tietyissä tapauksissa varastaminen on täysin oikeutettua. Köyhä, ruoan puutteesta kärsivä henkilö on mielestäni oikeutettu esimerkiksi ottamaan ruokaa kaupasta maksamatta siitä. Hyvä antaa vähästäkin, paha ei paljostakaan.

Kun lapsena opitut käytöstavat, moraali ja sisäänrakennettu järki eivät tunnu olevan rikkaiden intresseissä, tulee muut keinot ottaa käyttöön. Robin Hood, romantisoitu lainsuojaton, ryösti rikkailta rahaa (jotka olivat ryöstäneet ne köyhältä kansalta aiemmin) ja jakoi ne köyhille. Nykyisin, kun ryöstäjinä ja kansan kurjistajina toimivat suuryritykset ja ökyporhot omivat kaikki rahat ja tuotantovälineet itselleen, olisi Robin Hoodilla suurta käyttöä nykymaailmassa. Olisi tarpeellista perustaa erillinen, vapaaehtoisista koostuva joukkio, joka ottaisi hoidettavakseen varallisuuden oikeudenmukaisen jaon. Tämä joukkio kiertäisi ökyporhojen ovilla ottamassa selvää, ovatko kyseiset raharikkaat osallistuneet/osallistumassa hyväntekeväisyyteen ja keräisi kohtuullisia lahjoituksia hyväntekeväisyyteen sekä esimerkiksi leipäjonoissa asioiville ja niin edelleen, jos siis ei ole selvää, osallistuvatko kyseiset rikkaat hyväntekeväisyyteen. Jos raharikkaat eivät suostu lahjoituksiin, tulee harkita pakkokeinoja Robin Hoodin hengessä. Tätä ei tule kutsua varastamiseksi, vaan oikeudenmukaisuudeksi, tehostetuksi verotukseksi. Mainittua vapaaehtoisjoukkoa kutsuttakoon vaikka Robin Hood-kaartiksi. Rikkailta vapaaehtoisesti/väkisin kerätyt lahjoitukset tulee hetimmiten jakaa niitä tarvitseville; köyhille ja heikosti toimeentuleville. Robin Hood-kaartin johdolla toimitetut tehostetut verotusretket tulisi pääosin rajoittaa todella rikkaisiin, eli henkilöihin, jotka vastaavat esimerkiksi valtion- ja maailmantaloudesta. Tavallinen keskiluokka jätettäisiin tehostetun verotuksen ulkopuolelle (heitä kuritetaan veroilla ja muilla maksuilla jo tarpeeksi) ja "pikkurikkaiden" kohdalla toimittaisiin harkinnanvaraisesti. Oikeudenmukaisella verotuksella saavutettaisiin edistystä köyhien aseman parantamisessa. Robin Hood-kaartin organisoima tehostettu verotus olisi niin kauan pakollista, kunnes ökyrikkaiden inhimillinen järki alkaisi kaivautua esiin robottimaisen koneiston uumenista. Jos ei nyt moraali, niin edes halu nostaa omaa julkisuuskuvaansa. Tätä käytäntöä tulisi harjoittaa siihen asti, kunnes kaikki raharikkaat vähintään pakon edessä ymmärtävät lahjoittaa ylimääräiset "hilunsa" yhteiseen käyttöön.

Erityisesti rikkaat tuppaavat moralisoimaan sanoen, että köyhyys on henkilön omaa syytä ja varastaminen, raiskaus, tappaminen ja muu turmiollinen käytös on väärin. Yleensä köyhät ja vähäosaiset leimataan syyllisiksi omaan olotilaansa. "Mitäs ei tee työtä, niin kuin muutkin". Nyt vähäosaiset on retorisesti otettu mukaan taisteluun pelottavaa ulkomaalaista, kasvotonta massaa vastaan. Kun moralisoidaan varastamisesta, raiskauksista, tappamisesta ja muusta turmiollisesta käytöksestä, tulee muistaa myös se oma osuus. Rikkaat maat varastavat suuryritysten suojissa köyhiltä mailta ja kansalaisilta rahaa. Boliviassa on Evo Moralesin mukaan tapahtumassa muutos tähän; "Ennen poikkikansallisten suuryritysten osuus voitoista oli 82% ja bolivialaisten osuus oli 18 %. Nykyisin homma menee siten, että suuryritysten osuus on 18 % ja bolivialaisten osuus on 82 %. Mielestäni tämä on oikeudenmukaista.

Kun puhutaan raiskauksista on selvää, että se on väärin, myös siis luonnon ja ympäristön raiskaus sekä henkinen raiskaus; alkuperäisten kulttuurien tuhoaminen ja syrjiminen. Tappamisesta puhuttaessa ei tule unohtaa, että tappamiseen syyllistyvät myös kaikki ne asekauppiaat, jotka myyvät aseita kehitysmaille. Sama pätee myös niihin, jotka katsovat tappamista läpi sormien. Useasti hyvätuloiset moralisoivat nuoria rappeutuneisuudesta ja huonosta käytöksestä. Onko kuitenkaan "aikuisten" raharikkaiden käytös sen parempaa? Usein he odottavat saavansa luksusta riippumatta siitä, missä ovat ja jos eivät saa, he nostavat metelin. Usein hyvätuloiset katsovat nenänvarttaan pitkin vähäosaisia ja nurisevat veroista ja tulonsiirroista "saamattomien vätysten" hyväksi. Koko kansan Nallekin avasi jälleen sanaisen arkkunsa muun muassa kritisoimalla yksinhuoltajiin kohdistuvaa avustusta. No, köyhien ja vähäosaisten kritisointi ja leimaaminen ei ole mitään uutta historiassa. Nyt mukaan kritisoinnin kohteiksi ovat kasvavassa määrin tulleet myös "heikosti integroituneet" maahanmuuttajat.

Maahanmuuttajia kritisoidaan kovin sanoin siitä että he päätyvät esimerkiksi Suomeen ilman henkilöllisyystodistusta. Ilman henkilöllisyyttä asioivia pidetään siis rikollisina tai heitä ei pidetä edes ihmisinä. Tähän väliin siteeraan elämänsä surullisesti päättänyttä Stefan Zweigia: "Ennen ihmisellä oli vain ruumis ja sielu. Nykyään hän tarvitsee myös passin, sillä ilman sitä häntä ei kohdella ihmisenä." Maailmassa on monia ihmisiä, joilla ei ole henkilöllisyyttä, joten maailmassa on varmasti paljon enemmän, kuin 6-7 miljardia asukasta. Henkilöiltä, joilta puuttuu identiteetti, on riisuttu kaikenlainen ihmisyys. Kun he hakevat turvapaikkaa, on se rikollista toimintaa. Mielestäni se on rikollista toimintaa, että ihmisyys on rajoitettu kortteihin ja läpysköihin. Pelottaa ajatella, mitä rikollista ihmisyyden päänmenoksi vielä keksitään. Seuraava askel voisi olla tietynlainen ihmiseen asetettava siru, jolla "ihmistä" seurataan. Tulevaisuus on pelottava niin kauan, kuin rikoksesta saarnaavat moralistit kieltävät ihmisyyden.
Näyttää myös lopulta siltä että rikos on katsojan silmässä ja monilta osin rikoksen määritelmä on silkkaa politiikkaa; se kenellä on rahaa ja voimaa, voi toisin sanoen tuomita heikommat vähäosaiset rikollisesta ajattelusta ja vallankumouksellisuudesta oli kyse mistä asiasta tahansa.

Aion pitää nyt pitkähkön tauon kirjoittelusta ja ellei mitään järisyttävää ja veret seisauttavaa tapahtumaa ilmaannu, pidättäydyn kirjoittamasta ennen heinäkuuta-elokuuta. Toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista kesää.

Lopuksi on todettava, että Hommalaiset eivät koskaan petä. Nyt mukaan ollaan saatu jopa käsite nuorista maahanmuuttajista entisinä lapsisotilaina sekä huvittavalla, surkuhupaisalla ja mielikuvituksella tavalla ängetty mukaan perheenyhdistäminen.




























"Kyllä me vielä Suomeenkin rotumellakat saadaan, autonpolttoineen, liikkeiden ryöstelyineen ja muine mausteineen.Kiitos Tavja, Brax, Vanhanen, Suurpää, Illman, Sassi jne jne.....ja muu vihervasemmisto sekä muu tärähtäneistö.Kiitos kun teette tästäkin maasta Paskalandian."




































"Hyvää meininkiä. Aitoa monikulttuuria.Läskit lätisee ja posket paukkuu."



























"Ihanan värisevää ja kansainvälistä menoa! Kyllä tätä ollaankin odotettu, vielä kun alkais pommitkin räjähtelemään niin ei enää asuttais missään junttilassa vaan oltais oikeesti kosmopoliittisia! Ei tsiisus..! "




























"Mukava joutua tuollaisen jonotustilanteeseen kun vastassa on lauma teräaseilla jonottamiseen valmistautuneita ex"lapsi"sotilaita jotka ovat jo hyvällä todennäköisyydella mahdollisesti tappaneet aiemminkin, ilman rangaistusta."























"Pari etnistä innovaatioryhmää rikasti taas kulttuuriamme merkittävästi. Me tylsät suomalaiset jonotamme kiltisti, mutta eloisat etnot tajuavat etuilla ja panna joukkotappelun pystyyn jos muutkin yrittävät samaa. Valitettavasti meillä on surullisen tiukat aselait, joten tilanne ei päässyt kehittymään täyteen mittaansa."




























"Perheenyhdistäminen toimii myös lintsin jonoissa. Voi olla aika kiva olla somalin takana jonossa, kun kaksikymmenpäinen "perhe" tunkee eteen"





























"Aivan. Nyt alan pikku hiljaa ymmärtää Astrtd Thorsia paremmin: pottunoukka saa ikään kuin kaksi sirkusta yhden hinnalla. Mikäs sen rattoisampaa kuin käydä välillä jossain suolenkääntöhälpättimessä. Ja välillä seurata aitoa, monikulttuurista perinneturpaanlyöntikisailua. Siitä ne nassikatkin (ihan jo geneettisesti) tykkää.Vielä unohtui "suomalaisnuorisolta" autojen polttaminen ja kauppojen hajottaminen. Mutta ehkä jo ensi kerralla..."






















"Vaarallista touhua. Jos 150 ihmistä tappelee keskenään, siinä on suuri vaara sivullistenkin loukkaantua ja tallaantua jalkoihin - lasten varsinkin. Tulisiko nyt tapahtumasta saatujen ennakkotietojen nojalla kunkin varoittaa omia lapsiaan, etteivät mene sellaisiin jonoihin, joissa on jo valmiiksi "väriseviä" kansalaisia?"






























"Kyllä vain, siinä vaiheessa kun ankkurilapsi saapuu niin alustavasti varataan suvulle lentoliput ja vähintäänkin 7 huonetta+köökki.Edelleen, varauslistalle laitetaan auto,uusimman malliset kännykät ja sekä muotivaatteet.Pisteenä iin päälle VIP-liput Linnanmäelle...koska rasismi ja viha sekä orjalaivan terva."

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

Ei kommentteja: