Blogi on muuttanut

Uusi osoite: http://uskallahaastaa.wordpress.com/

115. Erilainen viikonloppu

Helsingissä käydessä huomaa, että vasemmistolainen ja muu vastaava humanistinen toiminta on varsin aktiivista verrattuna moneen muuhun suomalaiseen kaupunkiin. Sain jälleen huomata ja kokea tämän osallistuessani Nyt Saa Riittää -mielenosoitukseen, jossa vastustettiin ideologisia leikkauksia ja puolustettiin hyvinvointivaltiota yllättävän suurella osallistujajoukolla. Hienon ilmapiirin koin myös vierailtuani ensimmäistä kertaa Helsingin ruotsinkielisellä työväenopistolla, Arbiksella, Sosiaalifoorumin merkeissä. Monenlaista toimijaa ja järjestöä näkyi. Erityisesti tuona viikonloppuna moneen muuhun suomalaiseen kaupunkiin verrattuna Helsinki suorastaan huokui vallankumouksellisuutta ja maailmaa parantavaa energiaa. Toivottavasti konsensusvastainen ilmapiiri jatkaa kasvuaan ja valtavirtaistuu koko maassa.


Perjantaina, 25.4. suuri joukko nykyiseen ihmisvastaiseen politiikkaan ja oikeistolaiseen ilmapiiriin kyllästyneitä lähti Säätytalolta marssimaan kohti eduskuntataloa. Mielenosoituksen oli määrä alkaa 17 aikoihin. Protesti aloitettiin lukemalla manifesti, jossa tuomittiin leikkauspolitiikka ja Suomen itsemääräämisoikeuden myyminen. Paikalla oli muun muassa IPU:n (Itsenäisyyspuolueen), anarkistien ja SKP:n edustajia ja muita nykyiseen politiikkaan kyllästyneitä.


Suuntasimme siis suurella joukolla kohti eduskuntataloa. Joukon henki oli pääasiassa yhtenäinen. Oltiin saman asian (hyvinvointivaltion) puolesta ja samaa asiaa (leikkauksia) vastaan. Pari kertaa joukosta kuului huutoja tyyliin: "ulkomaalaiset vittuun Suomesta!". Onneksi huudot loppuivat melkein välittömästi muiden buuauksiin ja katseisiin. Matkalla eduskuntatalolle ei tullut häiriöitä vastaan. Olin näkevinäni ainoastaan etäämmällä Kiasman lähellä pari rasittavan näköistä skiniä ölisimessä jotain mielenosoituskulkueelle. Jos en nähnyt väärin, oli siinä taas yksi esimerkki siitä, että äärioikeisto ei todellakaan ole isänmaan asialla. Keskitytään vierasmaalaisen aatteen voimin mieluummin huutelemaan törkeyksiä eri näköisille ihmisille, kuin vastustetaan leikkauksia ja epäisänmaallista maan myyntiä.


Kulkue pysähtyi ja alkoi järjestäytyä eduskuntatalon portaiden edustalle. Banderolleja pidettiin näkyvästi esillä vaatien päättäjiä muun muassa toimeentulotuelle. "Meiltä ei leikata" -huudot raikuivat varmasti eduskuntatalon sisäpuolelle. Ilmassa oli selvästi epäsuomalaista tunnelmaa. Suomalaisethan eivät tunnetusti ole mielenosoituskansaa. Tälläkin kertaa huutoja olisi voinut kenties enemmän kuulua. Eduskuntatalon portailta muutamat innokkaimmat rohkaisivatkin muita mielenosoittajia tyyliin: "jos teillä on asiat huonosti, tulkaa tänne portaille. Jos teillä on asiat hyvin, menkää kotiin!" Mielenosoitus oli kuitenkin aikamoinen voimannäyte "tavalliselta rahvaalta" ja hieno aloitus vastaaville mielenosoituksille, joita tullaan toivottavasti näkemään lisää.


Mielenosoitus pysyi pääasiassa rauhallisena. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että tunnelma hieman ylikuumenisi. Portailla näytti vähän aikaa siltä, että poliisi ja mielenosoittajat ottaisivat kunnolla yhteen. Lopulta poliisi päätyi ruiskuttamaan pippurisumutetta, joka levisi myös niiden keskuuteen, jotka eivät portailla seisoneet. Kommunistisen Nuorisoliiton puheenjohtaja, Simo Suominen kuvailee tilannetta tarkemmin. Lopulta tilanne rauhoittui, eikä poliisi syyllistynyt muihin ylilyönteihin. Piti ilmeisesti säästää voimia vappupäivän ylivarautumista varten.


Seuraavaksi saatiin kuulla kriittisiä poliittisia puheenvuoroja nykyistä hallitusta vastaan. Muun muassa Jyväskylän SKP:n eurovaaliehdokas, Miguel Lopez, piti osuvan puheenvuoron päättäjien pelkuruudesta. Päättäjiä ei paikalla todellakaan näkynyt. Ei edes näennäisesti protestoijia ymmärtämässä. Olivatko arvon johtajat lomilla vai piileskelivätkö he kenties? Mihin Suomi tarvitsee tuollaisia päättäjiä? Jos ei ole rohkeutta kohdata kansalaisia, niin siinä tapauksessa olisi syytä miettiä alan vaihtoa. Suomi ei tarvitse elitistisiä kultaisten porttien taakse piiloutuvia vellihousuja.


Lopuksi soi poliittinen rap. Kuuntelin pari kappaletta ja siinä sivussa lievästi sanottuna omituisen puheen, jonka piti itselleni tuntematon henkilö. Hän antoi ymmärtää, että nyt tarvittaisiin "Putinin pelastusta". Tarkoitti hän sitten Ukrainaa tai Suomea, ihmettelen joka tapauksessa syvästi, mitä ihmettä putinisti teki hyvinvointivaltiota ja inhimillisyyttä puolustavassa tilaisuudessa. Vladimir Putin on tunnetusti kylmän realipolitiikan kannattaja, itäinen versio Ameriikan republikaaneista. Putin ei myöskään käsittääkseni ole mikään sosialisti eikä humanisti. En siis ymmärrä heitä, jotka häntä niin paljon ymmärtävät. Imperialistisia maita sijaitsee muuallakin, kuin vain lännessä.


Päätin lopulta lähteä valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Lauantaina Arbiksella paranneltaisiin maailmaa ja kuunneltaisiin siinä sivussa myös hieman vaalipropagandaa.
Mietiskelin pois lähdettyäni samalla, kuinka tälläkin kertaa mielenosoituksesta varmasti uutisoitaisiin ja kommentoitaisiin asenteellisesti. Eipä tälläkään kertaa tarvinnut sen suhteen yllättyä. Valtamedia uutisoi pääasiassa siitä, kuinka väkijoukkoa piti hillitä. Mielenosoituksen sanomasta mainittiin yleensä vasta artikkelien lopussa, jos silloinkaan. Monet kommenttipalstat täyttyivät luonnollisesti asenteellisen oikeistolaisista ja lammasmaisista kommenteista. Vähintäänkin epäiltiin, että mieltä osoitettiin vailla sanomaa. Kommenteista suorastaan huokui viha erimielisiä kohtaan. Saatiinpahan taas syy ölistä siitä äärivasemmiston uhasta, joka, joo-o, näyttäisi olevan suurempi uhka, kuin sosiaalisen epätasa-arvon lisääntyminen ja maan itsenäisyyden myyminen. Saisipa vielä sen ölähtelevän Stubbin kertomaan, kuinka se tyhmänä ei erota äärivasemmistoa ja äärioikeistoa toisistaan. Sen olen kyllä oppinut, ettei näille oikeistoboteille kannata edes yrittää olla objektiivinen. Heille objektiivisuus on sitä, että lyödään vasemmisto lyttyyn, pamputellaan hippejä ja ylipäänsä vihataan eri mieltä olevia. Vaikka osoittaisit mieltä kuinka rauhanomaisesti, aina nämä samat sankarit pyrkivät vesittämään mielenosoitusten tarpeellisuuden. Jos ei muuta keksitä niin sanotaan, notta töihin kannattais mennä tai, että "mun" verorahoilla kitataan kiljua, poltellaan hamppua ja siinä sivussa osoitetaan mieltä. Maailmanparantajia ei haluta ymmärtää. Päinvastoin, heidän silkka olemassaolonsa herättää vihaa änkyräoikeistolaisissa ja halveksuntaa liberaalioikeiston parissa. Heidän kanssaan keskustelu ei ole hedelmällistä.


Tekisi hyvää noille oikeistolaisille käydä välillä vähän tuulettumassa ja nuuhkimassa maailmanparannus-henkeä. Tällaiseen henkeen sain kunnian itse tutustua lauantaina, jolloin järjestettiin viikonlopun mittainen sosiaalifoorumi-tapahtuma. Valitettavasti ehdin osallistua vain lauantain tapahtumapäivään. Ohjelmaa oli monenlaista. Oli erilaisia työpajoja sekä keskustelu- ja kuuntelutilaisuuksia. Ohjelma-aikataulu noudatteli samaa logiikkaa, kuin taannoin vastavirtafestivaaleilla. Monta mielenkiintoista ohjelmaa oli samaan aikaan, joista vierailijat saivat valita mielestänsä mielenkiintoisimman vaihtoehdon. Osallistuin seuraaviin tilaisuuksiin: kapitalismin sanakirja, naisten aktivoituminen mm. Ugandassa ja Intiassa sekä "Eurooppa -rauhaa vai rautaa rajalle?" -tilaisuuteen.


Saavuin hieman myöhässä ensimmäiseen tilaisuuteen, jossa käsiteltiin uunituoretta kapitalismin sanakirjaa, jonka ovat toimittaneet Teppo Eskelinen ja Inari Juntumaa. Kirjan kirjoittajaryhmään kuuluvat toimittajien lisäksi seuraavat henkilöt: Elina Aaltio, Antti Alaja, Timo Miettinen, Tero Toivanen, Tere Vadén ja Matti Ylönen. Mielenkiintoisen esittelyn ja kirjan kirjoittamiseen osallistuneiden ja muiden keskusteluun osaa ottaneiden välisen keskustelun jälkeen saatiin kuulla varsin kipakka yleisökysymys. Eräs paikallaolija kysyi, että "miksi painopaikaksi mainitaan Latvia? Eikö tällä tavoin viedä työpaikkoja suomalaisilta työntekijöiltä?" Tilaisuuden isännät ja emännät eivät osanneet oikein vastata aiheelliseen kysymykseen. Kenties painopaikan valinnalla oli käytännön syyt (halvempaa), mutta eettisyyden kannalta se on toki kyseenalaista. En tosin tiedä kirjailijoiden ja toimittajien tuloja, joten liekö sitten budjetti vaikuttanut asiaan. Pitäneepä tarkastella kirjojen painopaikkoja tarkemmin. Oma kysymykseni koski "shokkiterapia"-sanaa (termi, joka liittyy erityisesti entisissä neuvostoblokin maissa pikapikaa toteutettuihin uusliberalistiin uudistuksiin, jolloin demokraattisten uudistusten lisäksi romutettiin myös sosialismin ajan toimivat ja inhimilliset järjestelmät).


Kirjaa varmaankin päivitetään ja kirjan sanavarastoa kartutetaan, kunhan aikaa kuluu. "Shokkiterapia"-sana sopisi mielestäni uuteen tulevaan laitokseen. Sanottakoon tähän väliin, etten luonnollisesti ole mi(n)kään alan asiantuntija ja se, että kirja on loistava avaus syvemmälle ja sitä kautta vaihtoehtoisemmalle kapitalismin tutkimukselle. Ainakin "shokkiterapia"-käsitettä tulisi voida tutkia kriittisemmin. Kyseistä käsitettä voisi mielestäni pitää keskeisimpänä osana kapitalismin dogmaattista ideologiaa. "Shokkiterapialla" (ja sen hienovaraisimmilla versioilla) on saavutettu paljon vahinkoa muun muassa Venäjällä. Äärikapitalistiset uudistukset johtivat Venäjällä taloudelliseen ja sosiaaliseen katastrofiin. Lännessä myhäiltiin tyytyväisinä. Katastrofille voidaan hakea vertaistaan kenties natsi-Saksaa edeltäneestä Weimarin tasavallan ajasta. Tuohon aikaan erityisesti ranskalaiset halusivat laittaa Saksan maksamaan paitsi ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksia myös siitä, että se (silloin, kun se tunnettiin vielä Preussina) kehtasi voittaa Ranskan vuonna 1871.


Kuten tuolloin ihanteena oli heikko Saksa, on Neuvostoliiton romahduksesta näihin päiviin saakka ollut ihanteena heikko Venäjä. Venäjän heikkouden hetkinä dogmaattiset taloustieteilijät ja poliittiset päättäjät länsimaissa hykertelivät riemusta katsellen tihutöidensä tuloksia. Jos natsi-Saksan noususta voidaan syyttää pääasiassa talouskriisiä ja ranskalaisia, voidaan Venäjän "kehityksestä" syyttää pääasiassa äärikapitalisteja ja Venäjään perinteisen halveksuvasti suhtautuvia länsimaita. Erityisesti USA on kunnostautunut Venäjän kiusaajana. Ei tule tietenkään unohtaa sitä, että ensimmäinen maailmansota (ja sitä myötä toinen maailmansota) oltaisi voitu kenties välttää, jos Saksassa oltaisi kuunneltu Rosa Luxemburgia ja kumppaneita. Venäjälläkin on toki vallanpitäjiä haastavaa oppositiota. Äärikapitalistisia liberaaleja ja äärioikeistoa olisi kuitenkin hyvä vältellä, kuin ruttoa. Venäjän federaation kommunistit vaikuttavat myös hieman epäilyttäviltä. Mikä tahansa vaihtoehtoinen hallitus, joka kunnioittaa ihmisyyttä, vähemmistöjä, ja luontoa sekä vastustaa imperialismia, kylmää realipolitiikkaa, äärinationalismia ja äärikapitalismia olisi Venäjälle suotavaa.


Toinen tilaisuus käsitteli naisten äänten voimistumista muun muassa Ugandassa ja Intiassa. Tilaisuus oli järjestetty yhdessä Solidaarisuus-järjestön, Työväen Sivistysliiton (TSL:n) ja Demarinaisten kanssa. Silmiin pistävää oli, ettei tilaisuutta seuraamaan osallistunut lisäkseni ainuttakaan miestä! Kyllä naisten asia on sen verran tärkeä kaikkien yhteiskuntien ja yleensäkin edistyksen kannalta, että soisi miesten enemmän kiinnostuvan aiheesta. Olisipa paikalla ollut edes huolestuneita äijiä Hommafoorumilta, jotka kritisoivat "sivistymättömiä kulttuureja" muun muassa sukupuolielinten silpomisista. Tämä asia nousi nimittäin jo heti alustuksessa esiin. Asia on selvästi nostettu tapetille ja sen haittavaikutuksista on alettu puhua enemmän. Alustuksen jälkeen tilaisuuden seuraajille näytettiin pari videota Ugandasta ja Intiasta. Haastateltavat puhuivat muun muassa perheväkivallasta, naisten työssäkäynnistä ja internetin tärkeydestä. Ugandassa on kuulemma järjestetty kursseja, joilla miehiä on koulutettu muuttamaan asenteitaan, pääsemään eroon väkivaltaisista taipumuksistaan ja osallistumaan enemmän perheen arkeen. Lisäksi videoilla nähtiin, kuinka nykyisin myös naiset työskentelevät "kuin miehet". Sain tietää, että vaikka esimerkisi Intiassa naiset eivät vielä ole politiikassa aktiivisesti edustettuina, ovat useat heistä mukana ammattiyhdistystoiminnassa. Internet ja internetin käytön osaaminen osana naisten kouluttamista ja kouluttautumista nousi esille.


Oli ilahduttavaa kuulla ja nähdä kuvauksia naisten heräämisestä kyseisissä esimerkki-maissa. Yleensähän erityisesti niin sanottuja kolmannen maailman maita pidetään äijämäisyyden tyyssijoina. Kenties näemme myyttien murtamista naisten aseman osalta tällä vuosikymmenellä entistä enemmän. Voisiko Suomi toimia aktiivisena osapuolena tässä asiassa? Oman mallin tuputtamiseen ei luonnollisesti tule maailmaa parantaessa ryhtyä, kuten Solidaarisuus-liikkeessä, Demarinaisissa ja Erkki Tuomiojan erityisavustajana vaikuttava Tarja Kantola huomautti. Osallistukaahan myös miehet naisten asemaa käsitteleviin tilaisuuksiin jatkossa aktiivisemmin!


Päivän viimeisen tilaisuuden aiheena oli "Eurooppa-rauhaa vai rautaa rajoille". Tilaisuus järjestettiin Kehyksen, Rauhanliiton ja Sadankomitean toimesta. Tilaisuudessa kuultiin niin sosialidemokraattien (ja Gandhi-fanin) Thomas Wallgrenin, Vihreiden Johanna Sumuvuoren, RKP:n Alina Bölingin, Perussuomalaisten Sampo Terhon, Vasemmistoliiton Heikki Patomäen, kuin myös Kehys ry:n Rilli Lappalaisen vastauksia. Kuten yllä kirjoitin, paneeli oli yhdistelmä tilaisuutta, jossa käsiteltiin rauhanasioihin liittyviä kysymyksiä ja vaalipaneelia. Panelistit vastailivat kysymyksiin muun muassa maahanmuutosta, EU:n nopean toiminnan joukoista, rauhaan pakottamisesta ja kertoivat näkemyksiään EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin seuraajasta. Ainoastaan Perussuomalaisten edustaja Sampo Terho oli sitä mieltä, että koko virasta pitäisi luopua. Vastaukset maahanmuutosta jakautuivat siten, että muun muassa Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajat puhuivat kansainvälisestä vastuun jakamisesta, kun taas Perussuomalaisten edustaja suhtautui ajatukseen kriittisemmin ja vaikutti kannattavan yhtenäisempää maahanmuuttopolitiikkaa ja rajavalvontaa EU:n alueella.


Tilaisuuden lopuksi jututin Vihreiden ja RKP:n ehdokkaita. Tiedustelin heidän mielipiteitään Kuuban vastaisista pakotteista, joiden puolesta taitaa puhua virallisen USA:n lisäksi aika harva maa. EU:kin luopui Kuuban vastaisista pakotteista vuonna 2008. Molemmat ehdokkaat olivat sitä mieltä, että kaikenlaisista pakotteista tulisi luopua. Ehdokkaat kokivat pakotteet aikansa eläneinä ja he näkivät, että pakotteista luopumalla päästäisiin eroon myös "diktatuurista". Toinen ehdokkaista uumoili (hieman haikeana?), että "tuleekohan Kuubaan nyt taloudellisten uudistusten myötä disneylandeja". Toivottavasti ei. Kommunismin vannoutuneemmat vihaajatkaan eivät voi kiistää sitä, että Kuuban vallankumouksen myötä kuubalaiset saavuttivat todellisen itsenäisyyden. Lisättäköön vielä, että todellinen riippumattomuus (pakon edessä?) koitti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Ennen vuotta 1959 Kuuba tunnettiin "Karibian porttolana", jossa mafia, kapitalismi ja imperialismi saivat vapaasti mellastaa. Sama meininki uhkaa nyt Suomea oikeistolaisen hallituksemme ansiosta ja Suomea voisikin jo hyvällä syyllä nimittää Pohjolan porttolaksi.


Lyhyt viikonloppu muodostui antoisaksi. Sain molemmista päivistä (perjantaista ja lauantaista) enemmän irti, kuin olin odottanut. Saatan jopa jatkaa ruotsin kielen opintoja saadakseni enemmän irti Arbiksen kursseista, joille mahdollisesti ilmoittaudun syksyllä Kolumbiasta palattuani, mikäli taloudellinen tilanne sen suinkin sallii. Itselleni jäi tuon lyhyen viikonlopun myötä myös toiveikas mieli pakkokonsensusvastaisen ilmapiirin lisääntymisestä. Erityisesti Arbiksella näkyi todella paljon erilaisia tulevaisuuden toivoja, joiden toivoisi edustavan maatamme aitovasemmistolaisten kanssa nykyisen korruptoituneen eliitin sijaan. Toivon, että nämä maammeparantajat ja maailmanparantajat ottavat aktiivisesti kohteekseen koko Suomen. Palveluja, kulttuuria, elämää ja häpeilemättömän kumouksellista toimintaa ei tule keskittää vain Etelä-Suomeen. Rauhanpuolustajia (jonka jäseneksi päätän Pääkaupunkiseudulle muutettuani liittyä päästäkseni hyvään tiimiin ja Monde Diplomatique -lehden tilaajaksi), ihmisoikeusjärjestöjä, ekologisia liikkeitä ja aitovasemmistolaisuutta löytyy toki muistakin kaupungeista. Etelä-Suomesta ylöspäin mentäessä on kuitenkin havaittavissa selvä ero aktiivisuuden osalta. Olen ymmärtänyt, että pääasiassa vain etelässä toiminta on todella aktiivista, vaikkakin hajanaista. Muualla ollaan vaisumpia. Helsingin ja Etelä-Suomen ulkopuolista aktivismia olisi hyvä tukea vierailemalla esimerkiksi eri kaupunkien vapputapahtumissa ja tutustumassa paikalliseen toimintaan muutenkin enemmän. Ensi vuonna voisi verbaalisesti häiritä jonkun demarin vappupuhetta Lapissa ja heitellä kiloittain koiranpaskaa patrioottien päälle, vaikkapa Turussa. Pidetään koko maa asuttuna ja kumouksellisena!


PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!

114. Kuntakurjistuksesta

Perussuomalaisia syytettiin aikoinaan siitä, että he yrittivät tehdä kunnallisvaaleista eurovaalit. Tehdäänpäs nyt eurovaaleista kunnallisvaalit. Jo kunnallisvaalien aikaan (vuonna 2012) tiedettiin, että EU:hun liittyvä päätöksenteko näkyy myös kunnallisella tasolla. Onkin tiedostettava, että kunnallinen päätöksenteko tulee olemaan entistä enemmän riippuvaista siitä, mitä Brysselissä päätetään. Tämä on haitallista tavallisten kuntalaisten kannalta. Jo nyt valitetaan, kuinka esimerkiksi kansalaisen äänet menevät hukkaan kunnallisvaaleissa, kun valtuuston kädet on joka tapauksessa epädemokraattisesti sidottu virkamiesten päätöksiin ja kaupunginjohdon tahtoon. EU, joka jatkanee vahvan oikeiston komennossa jatkossakin, tulee porvarikomissaarien johdolla viemään viimeisetkin rippeet kunnallisdemokratiasta (ja demokratiasta ylipäänsä) samalla, kun parlamenttiin valitut muutamat äärioikeistolaiset ja oikeistopopulistit vetävät omaa showtaan keskustavasemmiston tehdessä vain nimellistä vastarintaa.


Ei ole tuulesta temmattua väittää, että kuntauudistus on pääasiassa Brysselin poikien ja tyttöjen sanelema. On aina valitettavaa, että isompien maiden (jotka ovat usein imperialistisen laiskoja ottamaan oikeasti selvää paikallisista tavoista ja elinoloista) annetaan määrätä pienempien maiden kansalaisten elämästä tällä tavoin. Kuntia ei näillä näkymin onneksi kuitenkaan olla pakkonaittamassa keskenään. Järki näyttää sen osalta voittaneen. Pakkoliitospykälä ei missään vaiheessa ollut suosittu vaihtoehto. Erityisesti Keskusta, joka vielä jokunen vuosi siten mielellään profiloitui kuntakapinallisena, suhtautui pakkoliitoksiin nuivasti. On toki syytä mainita, että eduskunnan ulkopuolisista puolueista erityisesti SKP on suhtautunut alusta lähtien peittelemättömän kriittisesti kuntauudistukseen kokonaisuudessaan tuoden esille toisenlaisia vaihtoehtoja (toisenlainen vaihtoehto, eliitille vieras käsite). Siten SKP vaikuttaisi olevan keskustalaisempi, kuin Keskusta itse. Keskusta näyttää muutenkin pehmentäneen kritiikkiään Kokoomuksen suuntaan. Pienen seikkailun jälkeen ollaan palaamassa tuttuun ja turvalliseen konsensukseen etsien mieluummin yhtäläisyyksiä, kuin eroja.


Juha Sipilä ei tuonut mukanaan toivottua muutosta. Keskustan alennustila siis jatkuu Keskustan edelleen uhratessa aatteensa lyhyen tähtäimen voitot (hallitusvastuu vuodesta 2015 vuoteen 2019) mielessä. Juha Sipilän henkilökohtainen suosio on selvästi laskusuunnassa. Päädytäänköhän vielä yhtä alhaisiin lukemiin Ranskan nykyisen presidentin kanssa? Itselleni on Juha Sipilästä jäänyt lähinnä mieleen taannoinen retorinen piikki Jyrki Kataiselle. Ei se näemmä vaihtamalla parane, vai mitä Vanhanen, Kiviniemi ja Sipilä? Saavat sen tosiasian vielä Ranskassakin huomata, kun uuden pääministerin (joka, *nielaus*, on maininnut idolikseen muun muassa rauhankyyhkyn, Tony Blairin) aikaan saama alkuhuuma haihtuu. Erityisesti näinä aikoina tuoreet kasvot, jotka eivät kasvojensa lisäksi tuo politiikkaan mitään uutta, taipuvat päätymään unholaan ennätysnopeasti.


Päättäjämme tiedostavat suosion lyhytaikaistumisen. Tämän vuoksi onkin tehtävä oikeistolaisia uudistuksia vähintään yhtä nopeasti, kuin entisissä neuvostotasavalloissa tehtiin "shokkiterapian" aikoihin ja vielä olisi tahtia kiristettävä. Stressaavaahan se on, mutta lopussa kiitos seisoo, kun päästään Brysseliin. Sitä ennen olisi vielä saatava 5 miljoonan asukkaan maahan mammuttikuntia Kreikan tapaan, jotta päästään maalaismaisen junteista, pikkuisista ja mitäänsanomattomista kunnista eroon. Kadehdittavan lämpimällä vyöhykkeellä asuvat rennot kreikkalaisetkin ovat osanneet keskittämisen ja yhdistämisen jalon taidon. On se kumma, jos ei täällä pohjoisessa asuvat suomalaiset (joita on joskus verrattu tehokkaisiin saksalaisiin) saa muutamaa hassua kyläpahasta yhdistettyä. Alemmuuskompleksihan tässä uhkaa.


Keskittäminen ja yhdistäminen Suomessa aloitettiin toden teolla suuren muuttoliikkeen aikoihin, jolloin myös maaseutujen kurjistaminen sai alkunsa. Aikoinaan houkuteltiin maalaisia maaseudulta kaupunkeihin. Kaikki tietävät tuon muuttoliikkeen tuhoisat vaikutukset. Maaseutuvastainen asenne johti ihmisten juurettomuuteen ja vieraantumiseen luonnosta. Tämä on purkautunut monina sosiaalisina ongelmina yliarvostetuissa ja pilalle hinnoitelluissa kaupungeissa, betoniviidakoissa, neonvalojen sykkeessä, joissa vain vahvimmat ja varakkaimmat pärjäävät. Olisiko aika kääntää suunta päinvastaiseksi tai edes lopettaa moderni talonpojan tappolinja? Tätä menoa päättäjien ajama keskittäminen johtaa siihen, että lähipalvelut kaikkoavat pois Pihtiputaan mummon ja Iisalmen vaarin ulottuvilta kalliiksi kaukopalveluiksi monitoimikeskuksiin. Loput saavat tyytyä vapaaehtoisiin Skype-tohtoreihin. Resurssiviisautta kokoomuslaisittain.


Se, ettei kuntia näillä näkymin pakoteta yhteen, ei tietenkään tarkoita sitä, että sota olisi vielä ohi. Kyllä ne kunnat vielä jollain keinolla saadaan yhdistettyä. Se tietääkin sitten lopullista kuoliniskua hyvinvointivaltiolle, ihmisyydelle, itsenäisyydelle ja mitä ilmeisimmin myös yhtenäisyydelle. Ja kaikki vain siksi, että Brysselistä on tokaistu, että monet Suomen kunnat eivät asukastiheydellään täytä EU:n määrittämiä kaupungin kriteerejä. Tämän takia mummot halutaan saada liikkumaan, kuten Kanadassa. Ikään kuin päättäjiemme oikeasti kiinnostaisi vanhusten liikkuminen. Matothan ulkoilevat tunnetusti enemmän, kuin vanhukset.


Hallitus viis veisaa tavallisen kuntalaisen arjesta. Kun ei olla tekemisissä tavallisten kuntalaisten kanssa, on helpompi kurjistaa heidän elämäänsä ylhäältä päin. Se, että johtavassa asemassa olevat välttelevät tavallisten ihmisten kohtaamisia on toki maan tapa. Tutkaillaan vain lukuja papereista, eikä oteta huomioon sitä että arkitodellisuus saattaa olla täysin toisenlainen, kuin papereilla olevat luvut väittävät. Olisiko kuntalaisten nyt vedettävä asiasta johtopäätökset ja vaadittava eroa kuntia kurjistavan keskushallinnon alaisuudesta?


Onko nykyisen kokoinen Suomi aikansa elänyt? Pitäisikö alkaa pohtia hajautetumpaa ja ihmisläheistä kaupunkivaltioiden mallia? Näin ainakin hyvinvointipalvelut säilyisivät lähempänä ihmistä kuten myös lähidemokratia. Eliitti toki pyrkisi eristäytymään, kuten nykyisin, mutta ei niin helposti, kuin suurikokoisissa maissa. Itsenäiset kaupunkivaltiot saisivat myös itse päättää, omaksuako inhimillinen vai kova talouspolitiikka riippumatta siitä, mitkä puolueet Arkadianmäellä naruja vetelevät. Ei myöskään tarvitsisi kantaa huolta valtionosuuksista, joita hallitus aina mielensä mukaan vähentää. Suomen yhtenäisyys ei ole mikään kiveen kirjoitettu totuus. Lappikaan ei ole ollut niin perinteisen merkittävä osa Suomea ja Lapissa on varmasti tahoja, jotka haluavat vähintään suurempaa autonomiaa. Syystäkin, sillä päättäjiämme ei tunnu Lapin asiat kiinnostavan. Palvelujen keskittäminen ja kurjistaminen on surullisinta nimen omaan Lapin osalta. Pian lappilaisten ja saamelaisten on asioitava Oulun korkeudella tai Ruotsin ja Venäjän puolella, jotta saisivat edes niitä elintärkeitä peruspalveluja.


Suomen pirstaloituminen on nähdäkseni ainoa realistinen ratkaisu peruspalveluiden turvaamiseksi tällä hetkellä. Voimme toki esittää vain hyvin perusteltuja ja tutkittuja vaihtoehtoja ja vastalauseita kuntauudistuksille. Niillä saavutetaan kuitenkin vain lyhytaikaisia torjuntavoittoja, jos niitäkään. Hallitus ei tule kääntymään perinteisten puolueiden aikakaudella vahingossakaan tavallisten ihmisten puoleen paitsi silloin, kun pitäisi säästää ja saada rahvas tekemään uhrauksia omistavan luokan hyväksi. Vasemmalle ei mennä edes vahingossa. Olisiko aika näyttää, etteivät Suomen valtakunnan rajat ole jakamattomia? Ottaisimmeko mallia skoteista, katalaaneista, venetsialaisista ja muista edistyksillisistä separatisteista?


Vaihtoehtoja Suomen pilkkomiselle toki on, kun niitä vasemmalta laidalta uskaltautuu etsimään. Vanhan kunnon maalaisliittolaisuudenkin soisi nousevan. Sillä vain ihmisläheisellä, todellisen vasemmiston liittoumalla yhdessä todellisten maalaisliittolaisten kanssa varmistettaisiin, että Suomi säilyisi itsenäisenä, inhimillisenä, erilaisuutta suvaitsevaisena ja ennen kaikkea asuttuna. Tulemmeko säilymään yhtenäisinä, itsenäisinä ja toisiamme kunnoittavina? Kaikki riippuu siitä, saako kotimainen nurkkakuntainen vasemmisto voimansa yhdistettyä ja siitä, haluaako kansa herätä horroksesta. Vaihtoehtoina ovat joko aidosti vasemmistolainen Suomi tai Suomen hajottaminen palasiksi. Muuta vaihtoehtoa peruspalveluiden säilyttämiseksi en oikeistolaisuuden saastuttamassa ilmapiirissä ainakaan itse näe.


PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!

113. Missä olet, Aito Vasemmisto?

Uusi vuosi, uudet kujeet. Uuden vuoden kunniaksi Vantaan sisäisen lippujen hinnat nousivat viimein kolmeen euroon. Ollaan jo melkein Jyväskylän tasolla, vaikkakin silti Jyväskylän julkiseen liikenteeseen verrattuna on julkinen liikenne pääkaupunkiseudulla kehittyneempää ja hintalaatusuhde on vielä toistaiseksi tasapainossa. Vuonna 2014 tullaan myös näkemään uusia lakeja ja keinottelijoiden inspiroimia tuotantokustannuksista aiheutuva hinnannousuja. Toivottavasti tulemme tuoreen vuoden myötä, ja siitä edespäin, näkemään myös uusia keksintöjä. Teleportin todellistuminen olisi loistava lähtölaukaus uudelle aikakaudelle. Ainakin se toisi hieman käytännöllisyyttä matkustamiseen. Miten paljon turhaa energiaa kuluukaan stressaavaan pakkaamiseen ja murehtimiseen, että onko kaikki nyt varmasti mukana. Teleportin ansiosta voitaisiin keskittyä siihen tärkeimpään; matkustamiseen. Painavimmat laukut siirrettäisiin teleportin avulla ennalta sovitusti menopäähän (vierailtavaan kohteeseen). Matkailu ei siis kärsisi tai muuttuisi täysin teleporttailumatkailuksi, vaan keventyisi. Täältä päin ainakin tulisi todellista kannatusta arkipäivän elämää helpottavalle teleportille.

Sitä odotellessa pitää suunnata kaikki tarmo byrokratian keventämiseen. George Osborne ja Jyrki Katainen näyttävät mallia."Holhouksen sijaan haluamme olla oman elämämme päättäjiä, silloin kun siihen on valmiudet." Pois vaan holhoava hyvinvointivaltio ja työttömien tukeminen. Aikuiset ihmiset osaavat pitää huolen itsestään. Jokainen on oman onnensa seppä, tiukka ei pummien tukemiselle ihmisten elämän rajoittamiselle ja köyhyysloukuille! Enemmän itsenäisyyttä! Tulisi ottaa Etelä-Euroopan maista mallia. Ne osaavat toisistaan välittämisen ja toisistaan huolehtimisen. Ainoastaan irtisanominen on siellä vähän vaikeaa. Pitäs ottaaa meistä mallia. Niih, senkin etelän vetelät! Suomen uusi brändi voisi olla seuraavanlainen: maa, joka tarjoaa joustavan irtisanomissuojan ja joustavat verot! Tervetuloa ottamaan vapaata maata haltuun (erityisesti silloin, jos olet keskiluokkainen ja valkoinen länsimaalainen herrasmies). Tule, meillä ei sanoja "byrokratia" ja "korkeat verot" tunneta! Suomen brändääminen voitaisiin tänä ja ensi vuonna kohdistaa erityisesti monikansallisille suuryrityksille, joille jaettaisiin ilmaista maata aina saamelaisten alueille asti. Suomi, tulevaisuuden byrokratiasta, impivaaralaisuudesta ja vasemmistolaisuudesta vapaa maa, 100 prosenttisesti! 

Byrokraatit ovat usein tunnetusti ikäviä. Virallisia asioita hoidettaessa saa usein kuulla "asia ei kuulu meille"-fraasia, jonka jälkeen asiakas ohjataan toiseen paikkaan. Toisessa paikassa sanotaan samalla tavoin ja asiakasta pompotellaan luukulta toiselle ja pahimmassa tapauksessa vieläpä samojen luukkujen välillä. Asterix & Obelix osaavat kertoa asian paremmin ja yksityiskohtaisemmin. Välillä varmaankin tekisi mieli tehdä polttoitsemurha jossain virastossa sen jälkeen, kun asiasta ollaan väitelty hyvän aikaa. Ainakin sanoma menisi silloin paremmin perille. Toisaalta aina voi ryöstää pankin tai lähettää postia byrokraateille osoittaakseen olevansa kyllästynyt nykyiseen menoon. Treffikutsuja tai tappouhkauksia ei varmaan kannata lähettää. Piileskelevä johto vain kätkeytyisi entistä syvemmälle koloihinsa ja norsunluutorneihinsa. Samaan aikaan tavalliset asiakaspalvelijat papukaijoina toistelevat maalaisjärkeä vaativissa tilanteissakin todellisuudesta vieraantuneen johdon näkemyksiä. Maalaisjärkeä nykyisillä johtavissa asemissa olevilla henkilöillä harvemmin on. Tavallisille asiakaspalvelijoille meuhkaaminen saattaa hieman helpottaa oloa, mutta huudot menevät kuitenkin täysin hukkaan. Sytyttämällä itsensä tuleen jossakin virastossa saisi kenties kuitenkin sitä kaivattua huomiota ihan johtavilta tahoiltakin.

Energiaa kannattaisi epäoikeudenmukaisuuksien pohtimisen sijasta satsata ehkä sittenkin mieluummin kilojen karistukseen. Joulun ja uuden vuoden jälkeen joulukinkku ja suklaa ovat varmasti tehneet tehtävänsä ja vatsa toteuttaa uutta tehtäväänsä kolmantena jalkana. Urheileminen ja kaloreiden polttaminen auttaa lopulta keskittymään itse tärkeimpään; positiivisuuteen (loputtomaan talouskasvu-uskoon) ja yhteen hiileen puhaltamiseen (tekemään kritiikittömästi kaiken, mitä eliitti sanoo). Pitäisikö liittyä keventäjiin? Pääsisi eroon ylimääräisistä kiloista ja vasemmistolaisuudesta. Vasemmistoliitto on kiitettävästi karistanut kilojaan. Hallituksessa ollessa joutuu ilmeisesti hikoilemaan Kokoomuksen ja (sosiali)demokraattien kanssa niin paljon, ettei kiloja tai ainakaan vasemmistolaisuutta ehdi kertyä. Jyrki Katainen voisikin alkaa yhdessä Suvi-Anne Siimeksen kanssa juontaa Suurin Pudottaja-ohjelmaa, joka olisi suunnattu vasemmistolaisille veneenkeinuttelijoille ja änkyröille. Ohjelmassa yhdistyisi ideologinen uudelleenkoulutus (esimerkiksi siinä vaiheessa, kun osallistujien vasemmistolaisuutta punnitaan jokaisen jakson lopussa) ja rankka treeni. Voittaja olisi se, joka olisi keventänyt vasemmistolaisuuttaan kaikkein eniten. Raskaasta vasemmistosta kevytvasemmistoon.

Moni on jo kauan aikaa ollut pettynyt Vasemmistoliiton toimintaan. Viimeisin pettymys koettiin viime vuoden loppupuolella, kun Vasemmistoliitto päätti jäädä hallitukseen. En ihmettele, vaikka tämä olisi joillekin ollut jopa syy erota Vasemmistoliitosta. Hallitukseen ollaan haluttu jäädä siksi, koska ilman Vasemmistoliittoa olisi politiikka vieläkin oikeistolaisempaa. Eli sitä ollaan ikään kuin hieman hidastelemassa vääjäämätöntä oikeistolaista kehitystä. Kyllä jarruttelijoita ja hidastelijoitakin tarvitaan. Riittääkö se kuitenkaan, että ollaan vain torjumassa ja jarruttelemassa oikeiston hulluimpia uudistuksia, kuten demokraatit USA:ssa? Ei keskustalaistumisessakaan ole mitään pahaa. Riittävätkö keskustavasemmistolaisten voimat kuitenkaan kovaa oikeistoa vastaan?

Vasemmistoliitossa ja Vasemmistonuorissa ollaan jollakin tapaa kapitalismikriittisiä ja vahvasti kommunismikriittisiä. EU:ta ja EU-politiikkaakaan ei tosiasiassa kritisoida. Ei ainakaan niin paljon, kuin Perussuomalaisissa (Perussuomalaisissakin vähän niin ja näin ja toisaalta kritisoihan Margaret Thatcherkin EU:ta). Ainoastaan Itsenäisyyspuolue ja SKP ovat todellisia EU-kriitikkoja. Loput ovat lähinnä hienovaraisesti inhimillistämässä nykyistä EU:ta, joka ampuu kaikki uusliberalistisesta linjasta poikkeavat ehdotukset poikkeuksetta alas. Vasemmistoliitossa ollaan tunnustettu tosiasiat. Liian vasemmistolaisia ei voida olla, ettei vain syytettäisi veneenkeikuttelusta ja kommunismista. Maltillisuus on muotia. Ei pidä vaatia liikaa. Vähän sama, kuin USA:ssa rotusorron aikaan, kun afroamerikkalaisia kehotettiin maltillisempiin vaatimuksiin. Kehotettiin neuvottelemaan ja odottamaan suoran toiminnan sijaan. Missä olisivatkaan USA:n afroamerikkalaiset tänä päivänä, jos suoran toiminnan sijaan oltaisiin vain neuvoteltu ja odoteltu? Minne päätyvätkään työläiset, joita hallitusvasemmistokin kehottaa neuvottelemaan, odottamaan ja toivomaan, että oikeisto hieman järkiintyisi?

Vasemmistoliitossa ja Vasemmistonuorissa (joista viimeksi mainitussa edelleen näen potentiaalia) on heitä, jotka kannattavat hieman räväkämpää ääntä. Lienevätkö enemmistössä kuitenkin ne, jotka kannattavat odottelua ja neuvottelua (kevytvasemmiston kielelle käännettynä: "parlamentarismia"?)? Keskustassa (erityisesti nuoremmissa keskustalaisissa) on varmasti yksilöitä, jotka lämpenevät vasemmistolaisuudelle ainakin jollakin tapaa. Olen tämänkaltaisia havaintoja joskus tehnyt ja kuullut, että etenkin nuorissa keskustalaisissa saattaisi olla yllättävänkin vasemmistolaista väkeä. Hoi toveri, sä oot keskustalaiseksi yllättävän punainen! Yllättävän moni sitoutumatonkin (josta ei päältäpäin uskoisi) saattaa tunnustautua vasemmistolaiseksi. Kyseinen sitoutumaton vasemmistolaisuus osoittautuu pidemmällä tähtäimellä sellaiseksi muodikkaaksi vasemmistolaisuudeksi, jossa toki halutaan tasa-arvoa ja oikeutta. Kannatetaan riittävän etäällä tapahtuvia kumouksia, kunhan kumoukset eivät tule meidän takapihoille. Itsenäisyyspäivän 6.12.2013 toisintoa ei haluta. Meillä on jo kaikki hyvin. Eikö niin, paronitar Appelsin? Vähän sama, kuin se että ollaan niin monikulttuurisuuden ja kehitysvammaisten oikeuksien puolustajia, kunhan monikulttuurisuus ja kehitysvammaisten asuntolat eivät leviä omaan hienoon ylhäisen keskiluokkaiseen ja yläluokkaiseen naapurustoon.

Epäilykseni Vasemmistoliiton keskustalaistumisesta saivat vahvistuksen luettuani Kansan Uutisten jutun, jossa kerrotaan Kansan Uutisten ja keskustavasemmistolaisen The Guardianin yhteistyön tiivistämisestä. Molemmissa lehdissä on mielestäni hyviä juttuja, joiden lukemiseen kannattaa silloin tällöin kuluttaa hieman aikaa. The Guardiania kehun hyvistä feministisistä, antirasistista ja laadukkaista maailmaa syleilevistä jutuista. Samalla lailla kehun Kansan Uutisia vastaavanlaisista monipuolisista jutuista. Molemmat lehdet kritisoivat ajoittain varsin terävästi USA:n politiikkaa. The Guardian-lehti on kunnostautunut Edward Snowdenin paljastusten esille tuomisessa, jolloin USA:n (ja monien muiden maiden) hämärähommat paljastuivat. Molempien lukijoiden joukossa on myös jonkin verran "hörhövasemmistoa", siitä myös plussaa. The Guardian on kuitenkin leimallisesti länsimyönteinen.The Guardian raportoi taannoin aktiivisesti Ukrainan tilanteesta. Tuolloin elettiin ratkaisevia aikoja sen suhteen lähentyisikö Ukraina länttä vai päätyisikö maa "Venäjän kiertoradalle" (vertailu, jota The Guardian usein käytti). Ei siinä mitään, en itsekään toivo, että Ukraina ainakaan pakottamalla lähentyisi liikaa Venäjää. Onko "länsi" (tässä tapauksessa EU) ainoa vaihtoehto? Onko EU:ta kaikki se, mikä edustaa "länttä"? Eikö oma tie voisi tulla kysymykseen? Onko nykyäänkin valittava puolensa, ikään kuin vielä elettäisiin kylmän sodan aikoja ja sitä edeltäviä historiallisia aikakausia? Onko aina pakko kuulua johonkin? Hallituksessa vaikuttava nato-fetissiä poteva hörhöoikeistomme lienee vahvasti sitä mieltä.

Joka tapauksessa, The Guardian edustaa vahvasti "läntistä", "sivistynyttä" maailmaa. Se on myös vahvasti EU-myönteinen. Kansan Uutiset Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajana allekirjoittanee samanlaiset "sivistyneet (vaikkakin ajoittain USA-kriittiset) länsimaiset arvot". Kun soppaan tunkee lusikkansa vielä sellainen karismaattinen ja älykäs keskustalainen tutkija, kuten Jussi Jalonen, on keskustavasemmistolaisuus virallista julistusta vaille valmis. Sotahistoriaa tutkivaa Jussi Jalosta tunnutaan laajasti arvostettavan vasemmistolaisissa piireissä (eikä varmasti täysin syyttä). Hänen kirjoituksiaan lainataan ja häntä seurataan vasemmistolaisissa piireissä. Keskustavasemmisto on näin ollen selvästi puolensa valinnut. Keskustavasemmistossa on toki puolensa. Keskustavasemmistosta ei kuitenkaan ole todelliseksi oppositioksi. Oikeistolainen meno vaan kiihtyy, kun Vihreät liberaalit, Keskusta, Vasemmistoliitto ja (sosiali)Demokraatit, ja toisella puolella Kokoomus ja Perussuomalaiset löytävät toisensa. Ennen kuin Suomeenkin ehtii muodostumaan konservatiivien ja liberaalien kartelli, on todellista oppositiota lähdettävä kiireen vilkkaa muodostamaan. 

Nyt tarvitaan uudenlaista aitovasemmistolaista puoluetta, kun Vasemmistoliitto on keskustalaistumassa yleiseurooppalaista muotia noudatellen. SKP on loistava vaihtoehto yleiselle konsensushengelle (johon Perussuomalaiset pyrkii tuomaan lähinnä viime vuosisadan oikeistolaisuuden tuulahduksia), mutta ei riittävä. En usko, enkä halua, että SKP yksin haastaa oikeistolaisen konsensuksen. SKP:n rinnalle tulisi rakentaa jokin aitovasemmistolainen puolue, jonka jäsenet olisivat kapitalisminvastaisia ja puolustaisivat perinteisiä vasemmistolaisia arvoja ja oikeutta kansalliseen itsemääräämisoikeuteen. Keskustavasemmistosta ei siihen ole. Vihreitä liberaaleja ja (sosiali)demokraatteja en edes mainitse.



Olen kuulunut Vasemmistonuorten lisäksi myös Kommunistiseen Nuorisoliittoon. Viimeksi mainitussa olen toiminut laiskana varapuheenjohtajana. En koe hirveästi kasvaneeni kommunistina, mutta Kommunistinen Nuorisoliitto on tällä hetkellä ainoa järjestö, joka on oikeasti kriittinen nykyistä kapitalistista menoa kohtaan. Siitä ei pääse mihinkään. Vasemmistonuorten merkitystä ei myöskään tule vähätellä. Kommunistista Nuorisoliittoa luonnollisesti tarvitaan, mutta sekin tarvitsee rinnalleen jonkin vastaavan aidosti kapitalismikriittisen järjestön. Tulisi myös miettiä, voisiko todelliselle isänmaalliselle vasemmistolle olla tulevaisuudessa kysyntää? Latinalaisessa Amerikassa osataan olla aidosti vasemmistolaisia ja silti isänmaallisia. Esimerkiksi Kolumbiassa kritiikki USA:n ja suurkansallisten yritysten läsnäoloa kohtaan yhdistää monia. Vaan mikä yhdistäisi niitä kriittisiä suomalaisia, jotka haluavat vasemmistolaisia ja isänmaallisia arvoja. Mikä saisi heidät liikkeelle?

PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!