Joukko Greenpeacen aktivisteja pidätettiin, kun he olivat tunkeutumassa venäläiselle öljynporauslautalle Venäjän arktisella alueella, aivan naapurissamme. Aktivistit joutuivat tutkintavankeuteen, jonka jälkeen heille langetettiin kovat tuomiot "merirosvoudesta". "Rikoksen" suuruuden huomioon ottaen on syytä kysyä, miksi noin kovat tuomiot? Lautalle tunkeuduttaessahan ei käytetty väkivaltaa, mitään ei varastettu, eikä ketään otettu panttivangiksi. Olisiko kysymys siitä, että Venäjä kenties haluaa näillä tuomioilla viestittää tiukkaa aktivisminvastaista linjaansa? Vai onko kysymys siitä, että Venäjällä on niin isot rahat pelissä, ettei se hyväksy minkäänlaisten terrorisoivien aktivistien häiritsevän elintärkeiksi katsomiaan toimintoja? Öljyhän on Venäjälle elintärkeää siinä, missä se on esimerkiksi Yhdysvalloille.
Greenpeace sai tempauksellaan asialleen haluamaansa julkisuutta. Greenpeace halusi nostaa esille näkökulmaa, jossa kiinnitettäisiin huomiota ympäristöön kohdistuviin riskeihin. Asia, joka niin usein sivuutetaan. "Kyllähän ympäristöasioista puhutaan", saattaisi joku tokaista. Valitettavasti tämänkaltainen keskustelu ei ole ollenkaan ennaltaehkäisevyyteen tähtäävää. Ympäristöriskeihin liittyvää vakavaa keskustelua käydään yleensä vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä ja vahinko on jo tapahtunut. Vastuun joutuu monesti kantamaan aivan joku muu, kuin itse vastuullinen, ellei vastuullista väsymättä ja peräänantamattomasti vaadita tilille aiheutuneista vahingoista. Esimerkeiksi käykööt taannoinen Meksikonlahden tapaus ja Kainuun Talvivaaran toiminta. Mainituissa esimerkkitapauksissa vastuulliset olisivat tuskin kantaneet vastuutaan ollenkaan ilman kovaa painostusta.
Usein öljynporauksesta ja kaivostoiminnasta puhuttaessa, rummutetaan vain sen puolesta, kuinka tärkeitä nämä kaivaukset ja poraukset ovat talouskasvun ja työllisyyden kannalta. Ympäristöön kohdistuvista riskeistä meteliä ainoina pitävät aktivistit koetaan rasittavina kehityksen jarruttajina. Vain talouskasvu ja työllisyys (tärkeitä asioita molemmat) merkitsevät. Kaikki muut vähintään yhtä tärkeät asiat jäävät täysin talouskysymysten varjoon. Ympäristökysymyksiä nykyisin tuskin edes mainittaisiin ilman ansioituneiden ympäristöaktivistien työtä. Siksi onkin valitettavaa, että ympäristöaktivismiin suhtaudutaan niin halveksuen ja parhaimmillaankin väheksyen.
Liian usein talous ja työllisyys asetetaan luonnon kanssa vastakkain. Liian usein ihmisoikeuskysymyksiä välttelevät johtavat poliitikkomme hiljenevät, kun kyse on ympäristöön liittyvistä uhkista. Onko maamme johto siis täynnä kylmäsydämisiä rahamiehiä ja naisia, joita eivät pehmeät arvot kiinnosta? Pitänee varmaan paikkansa ainakin monen oikeistolaisesti ajattelevan kohdalla. Voi myös olla, että ihmisyyteen ja luontoon liittyvät asiat kiinnostavat, mutta talousasiat menevät kaiken edelle johtuen ahneudesta ja/tai niin sanotuista realiteeteista. Kenties tässä ei haluta heittäytyä virallisesti liian hankalaksi, ettei taloudellinen kanssakäyminen Venäjän kanssa hankaloituisi. Ei haluta vaarantaa tärkeitä kauppasuhteita "pikkuasioilla". Tähän onkin helppo heittää mukaan sellaisia kommentteja, kuten: "mitäs menivät?" ja "aktivistit ottivat tietoisen riskin".
Vallalla on ajatus, että voidaan porskuttaa nykyiseen tahtiin aika lailla huoletta. "Hippien touhut" ei jaksa kiinnostaa. Ehkä olisi kuitenkin syytä alkaa kiinnostamaan. Lähettyvillämme ollaan poraamassa öljyä ja poraamisesta aiheutuva onnettomuus voisi aiheuttaa merkittävää tuhoa arktisella vyöhykkeellä, eikä tilanne olisi välttämättä läheskään niin helposti hoidettavissa, kuin esimerkiksi Meksikonlahdella. Arktiset olosuhteet tuovat omat haasteensa. Entä kuka kantaisi vastuun mahdollisen onnettomuuden tapahtuessa? Kyseinen yritys? Venäläiset, norjalaiset vaiko suomalaiset? Liekö tällä pallonpuoliskolla rohkeutta vaatia syyllisiä vastuuseen mahdollisen onnettomuuden sattuessa? Vai siinäkö sitä sitten kiisteltäisiin, kuka on vastuussa, samalla kun arktinen öljylautta tekisi tuhojaan?
Kaikkea ei voida perustella hyvillä taloussuhteilla. Talouskumppaneita on voitava arvostellakin. Joskus on otettava riski ja kritisoitava tärkeääkin naapuria, jos aihetta on. Eikö sen tulisi kuulua hyvien naapuruussuhteiden perusedellytyksiin? Joku voisi sanoa, ettemme ole niin sanotusti turvallisesti Keski-Euroopassa, josta päin on helpompi huudella itään. Kuitenkin meidän suomalaistenkin olisi korkea aika uskaltaa yksissä tuumin vaatia tärkeän asian esille nostaneita vangittuja aktivisteja vapaiksi. Moniäänisyyden on oltava mukana myös naapuruussuhteita käsiteltävissä asioissa. Uskaltakaamme siis vaatia aktivisteja vapaiksi. Uskaltakaamme vaatia todellista vastuullisuutta yritykseltä, joka tekee porauksia tärkeällä, vaarallisella ja erityisen haavoittuvalla alueella.
PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti