88. "Kapinallisuus" 2010-luvulla

Elämä ilman Facebookia tuntuu yllättävän vapaalta. Suosittelen muillekin. Kannattaa aloittaa vaikka silleen, ettei pariin viikkoon kirjaudu sisään ja sitten vähitellen aloittaa lopullisen itsensä vieroittaminen. Itse toteutin lähdön Facebookista melkein kertarysäyksellä noin reilut kaksi viikkoa sitten. En vielä toistaiseksi ole katunut, enkä koe, että olisin menettänyt jotain tärkeää ja korvaamatonta.

Liityin siis siihen Naamakirjattomien joukkoon, joita pidetään epäilyttävinä. Nykyisin vaikuttaa siltä, että ihmisyyttä määritellään sen mukaan, kenellä on Facebook. Kenties siis sosiaalisen arvosteluasteikon vaatimukset ovat laskeneet; enää ei tarvita autoa tai merkkivaatteita. Kunhan vain on se Facebook. Toki sillä saa enemmän arvostusta osakseen, kun julkaisee seinällään kuvia autostaan. Sitä kuitenkin nousee jonkinlaisella arvoasteikolla pelkästään jo sillä, että omistaa Facebook-tilin. Facebookittomat taitavat sitten olla epähenkilöitä.

Melkeinpä kyllästymiseen saakka ollaan hoettu, kuinka me elämme massojen aikakautta, jolloin erilaisuus kielletään. Pitää olla mukana menossa ja tykätä asioista oikeassa elämässä ja Facebookissa, vaikka ei oikeasti tykkäisikään. Pitää olla paljon Facebook-kavereita ja pitää tehdä uskottavia tilapäivityksiä. Valokuvien pitää olla hyviä (muttei liian hyviä) ja pitää muutenkin olla mielenkiintoinen ja edustava sopivalla tavalla. Katu-uskottavuuden lisäksi pitää olla myös Facebook-uskottava. Näyttääkin siis ehkä sittenkin siltä, että näennäisen helposti toteutettavissa oleva sosiaalinen nousu tuo mukanaan samanlaista stressiä, kuin oikea elämä.

Itseäni suuresti huvittaa ja hämmentää, kuinka suuri ilmiö Facebookista on tehty. Facebook sinänsä on varmaan ainakin alun perin ollut ihan viaton ihmisten yhdistämiseen tarkoitettu sovellus (näin haluan vilpittömästi uskoa). Nykyisin Facebookin ympärillä oleva hehkutus on jotain käsittämätöntä. Facebookin listautuminen pörssiin on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen uutinen. Pisteet joka tapauksessa herra Zuckerbergille siitä, ettei antautunut tympeiden sijoittajien puku-fetissiin. 

Facebook kirjautui siis pörssiin ja koko yhteiskunta on kirjautumassa Facebookiin. Jopa nykymenoa kritisoivat ovat Facebookissa. Pian aletaan pohdiskella, kuinka esimerkiksi työpaikan saamisen edellytys on se, että käyttää Facebookia. Mitähän sitten Facebookin ulkopuolelle jää? iPadejaan räpeltäviä robotteja, joiden kanssa kommunikointi käy paremmin Facebookissa, kuin tosielämässä?  

Vain epäilyttävät ja epäsosiaaliset ihmiset jäävät Facebookin ulkopuolelle. Normaalius on sitä, että on paljon Facebook-kavereita. Facebookissahan ne oikeat ystävät ovat.24/7. Siellä päivityksiä tekemässä ja kuvia lataamassa pelaten toisella kädellä erilaisia pelejä (esim. Mafia Wars ja Texas Hold 'em Poker). Facebook.com, sielläkö se elämä on? Onhan se ymmärrettävää toisaalta, että haluaa olla yhteyksissä esimerkiksi sukulaisiin ja kavereihin Facebookin välityksellä, kun voi olla melkein varma, että se toinenkin on Facebookissa aktiivisena. Voi luottaa siihen, että kiireisenkin asian saa välitettyä toiselle osapuolelle. Minne sitten jäivät vanhat kunnon Messenger ja Skype? Entäpä sitten vielä antiikkisemmat kapistukset; puhelin, sähköposti??? Silloin tällöin on saanut viihteellisten lehtien verrkkoversioista lukea, kuinka vaikeaa on olla Facebookiton. Sosiaalinen paine on ajanut osan "kapinallisista" takaisin Facebookiin. Kaikki kutsut juhliin lähetetään Facebookissa ja muut tapaamiset niin ikään sovitaan samassa paikassa. Facebookittomat harmittelevat, kun eivät tiedä, missä kaverit pitävät seuraavat juhlat. Herääkin kysymys, miksi pitää sellaisia kavereita, jotka eivät huomioi Facebookittomia? Tosiystävät ja tosisukulaiset tavoittaa kyllä antiikkisiakin keinoja pitkin. Muille Facebook voisi taas alkaa suunnitella sellaisia Facebook-puhelimia, joita voisivat käyttää luonnollisesti vain ne, joilla on Facebook-tili. Miksi ei saman tien Facebook-kotia, Facebook-elintarvikkeita, Facebook-vakuuksia jne.?

Syyni Facebookista poistumiseen eivät ole siinä, että olisin jotenkin epäsosiaalinen tai kapinallinen. Pidän syynä ennemminkin Facebookin kaltaisten yritysten tapaa kapitalisoida sosiaalisuus. Facebook ei myöskään ole mitenkään tavallisia käyttäjiä suosiva. Kaiken saa irti vain, jos on mainostaja. Lisäksi Facebookin eettisyys arveluttaa myös jonkin verran. Pääsyyksi voisi sanoa, että yksinkertaisesti vain kyllästyin kyseiseen sovellukseen, jota en muutenkaan hirveästi käyttänyt. Liityin Facebookiin muistaakseni joskus vuonna 2007 entisen internet-tutun kutsumana. Aktivoiduin varsinaisesti vuonna 2009 tykäten erilaisista asioista, levittäen saatanallista vassaripropagandaa ja lataillen joitakin kuvia. Facebook-kavereita oli vuoteen 2012 tultaessa noin 100. Lopulta kyllästyin ja aloin miettiä, kuinka päästä pois. Vihdoin odotettu Facebook-aikajana ilmestyi ja tarjosi oivan tekosyyn poistua Naamakirjasta. 

 Sitä haluaa tietenkin kuulua yhteisöön ja kenties tuoda itseään ilmi jollain tapaa siinä sivussa. Tämän vuoksi tehdään sellaisia päivityksiä, joista "heruu tykkäämisiä". Totta kai sellainen nostaa itsetuntoa ("hei, mun mielipide/linkki tms. noteerattiin ja siit tykättiin, jee!"). Pahimmassa tapauksessa Facebookiin voi jäädä koukkuun.  Silloin, kun yrittää kirjoittaa jotain kriittistä/negatiivista, se harvoin noteerataan. Silloin, kun taas jokin kirjoitus noteerataan ja siitä "tykätään", tulee halu kirjoittaa samalla lailla. Täten tulee rajoittaneeksi itseään, ja ajaa itsensä ahtaisiin aitauksiin muita miellyttääkseen. Äärimmäisiä esimerkkejä muiden mielistelyistä voi käydä tarkastalemassa myös Youtuben kommenttiosioista. Siellä "peukkuhuorat kalastelevat peukkuja" julistaen, että "Justin Bieber sucks, this is real music!" tai "thumbs up if you're listening to this in 2012!". Itse en ole kokenut tarpeelliseksi hehkuttaa sitä, että vielä vuonna 2012 kuuntelen Backstreet Boysin "Show Me the Meaning of Being Lonely"-kappaletta.

Vaikka en siis kovin aktiivisesti Facebookia koskaan käyttänyt, uskon, että olin jo jollain lailla koukussa. Lähdön jälkeen tuli jopa vähän haikea olo. Nykyisin tunnen oloni vapautuneemmaksi. Saan kirjoittaa täällä omia juttujani niin paljon kuin haluan. Voin vihdoinkin tunnustaa, että mun mielestä aseet, pommit, terrori-iskut, väkivaltaiset vallankumoukset ja lääkkeet viinan kera on niin kivoja juttuja. Menisiköhän Facebookissa muuten läpi sellainen ryhmä, jossa kehotettaisiin ihmisiä lähtemään pois Facebookista?

En siis halua mitenkään arvostella ihmisiä, jotka ovat Facebookissa. Toivoisin vain, että myös Facebookittomiin ihmisiin suhtauduttaisiin, kuten normaaleihin ihmisiin. Ei kaikkien tarvitse olla samanalaisia. Miksi pitäisi vain hiljaisesti sulautua yleiseen mielipiteeseen, tehdä niin kuin sanotaan sekä pestä kasvot ja käyttää pyyhettä? Monesti todetaan, että kapinallisuus ja todellinen eri mieltä oleminen on pääasiassa sitä, että joissakin Pohjois-Afrikan maissa noustaan hallitusta vastaan tai, että esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa huudetaan iskulauseita hallituksia ja Wall Streetin pankkiireja vastaan. Suomessa ei kapinoida (paitsi Facebookissa). Toisaalta, kuten sanottu, Suomessakin on helppo vähintään leimautua. Siihen saattaa riittää pelkästään se, ettei ole Facebookissa. Nykyisin on niin helppoa olla "kapinallinen".

On toki myös niitä, jotka hakemalla hakevat huomiota ja kohua. Uutinen liittyen uusimpaan Mannerheim-projektiin toi kyllä vähän sellaisen olon, että tahallaan halutaan provosoida. Suomalaiset, kun ovat niin sympaattisia, että menevät loukkaantumaan toisen henkilön puolesta (joka on jo aikaa sitten kuollut). Kun ne punikit kehtaa vihjailla et se oli homo! Kaiken kukkuraksi ne yrittää nyt tehdä Mannerheimista eri väristä, vaikka se tunnetusti oli valkoinen (siis myös ihonväriltään) ja suomalainen huolimatta siitä, ettei se suomea juuri taitanut. Yle voisi seuraavaksi tehdä ihan piruuttaan elokuvan pitkähiuksisesta hippi-Kekkosesta sekä jamaikalaisesta Tony Halmeesta. No, ei joka tapauksessa pidä tuomita elokuvaa, jota ei ole nähnyt. Mielelläni en myöskään sotkeudu Mannerheim-kiistoihin. Pitää jättää tilaa muille leimoille. Sen sanon, että lahtarikaartia hän johti. Siihen ei mitään kaunisteluja taikka vähättelyjä tarvita. Myöhemmissä sodissa hän kuitenkin palveli ansiokkaasti pelastaen Suomen.

Huolimatta siitä, että kansa on aika passiivista porukkaa, tuntuvat tietyt aiheet herättävän intohimoja edelleen. Pelkkä erilaisuus ja eri mieltä oleminen esimerkiksi vanhan koulukunnan oikeistolaisten kanssa, saa aikaan vaahdon nousemisen kyseisten ihmisten suupielissä. Pelkkä rauhanomainen mielenosoitus, johon osallistuu kourallinen vihervasemmistolaisia, herättää kyseisissä tapauksissa vihaa ja nostalgisia haaveita hippien pamputuksista. Pitäisikö nyt loka-marraskuussa mennä Helsinkiin vaatimaan Lenin-patsasta Senaatintorille? Leninhän se itsenäisyyden meille antoi.

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!