fondos para myspace, plantillas, layouts

torstai 15. huhtikuuta 2010

7. Maahanmuuttokeskustelun nykytila (Hommawatch takaisin!)

"Poistimme vain mätäpaiseen, joka oli kasvanut liian suureksi". Jotain tämän tapaista julisti Jussi Halla-aho ja hänen fanijoukkonsa blogikirjoitusten jälkeen ja maahanmuuttokeskustelun vallatessa palstatilan ja televisioruudun. Aluksi "mätäpaiseen" puhkaissut bloggari-soturimme joutui julkisen paheksunnan ja sormien heristelyn kohteeksi. Melko pian tämän jälkeen sankarimme tuomittiin sakkorangaistuksiin uskonrauhan häirinnästä ja marttyyrin rooli oli taattu. Tuomio oli kuulemma "poliittinen".
Jussi Halla-ahon leikki onnistui hienosti ja filosofian tohtori saikin näkyvyyttä ja julkisuutta mielipiteillensä. Ongelmana tosin olivat liian aggressiiviset toimittajat, jotka käyttäytyivät kieltämättä epäkohteliaasti antamalla tuskin lainkaan puheenvuoroa "toisinajattelijalle". Katsottuani Pressiklubia eräänä iltana ja kuunnellessani Jussi Halla-ahon argumentointia, ajattelin, että ehkä porukka nyt tajuaa lopettaa valituksen kyseisen herran "hiljentämisestä". Kävi kuitenkin juuri päinvastoin. Haastattelijoina olivat muun muassa Ruben Stiller ja Leif Salmén, joista erityisesti Leif Salmén hiillosti Halla-ahoa oikein urakalla, liiankin kanssa. Haastateltava (ei liene yllätys) nähtiin taas marttyyrin roolissa, jossa muut hyökkäävät päälle, eivätkä anna suunvuoroa. Valtakunnan virallisen marttyyrin suosio kasvoi entisestään.

Nyt maahanmuutosta kuulemma voidaan keskustella asiallisesti. Ennen tätä Suomessa vallitsi virallisen hyssyttelyn linja, eikä eriäviä mielipiteitä maahanmuutosta juuri esitetty. Maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvat kokivat jääneensä ahtaalle yhteiskunnassa, jossa "leimautuu heti rasistiksi". Onko asia sitten kääntynyt päälaelleen? Onko virallinen kanta nyt kääntymässä "nuivaksi" asenteeksi humanitääristä maahanmuuttoa kohtaan, kun esimerkiksi Sosialidemokraatit, Jutta Urpilaisen johdolla kiljuvat yhdestä suusta "maassa maan tavalla!"?
Nykyistä tilannetta voidaan verrata 1930-luvun oikeistoradikalismin alkuun. Silloinen hallitus teki yllättävän paljon myönnytyksiä Lapuan liikkeelle aina vuoden 1932 Mäntsälän kapinaan saakka, jolloin "lapualaisten oma poika", presidentti Svinhufvud rauhoitti lapualaiset ja oli osavastuussa liikkeen lakkauttamisessa. Tämän jälkeen perustettiin oikeistoradikaali puolue Isänmaallinen kansanliike (IKL), joka sai sota-aikana nauttia tähdenlentomaista menestystä virallisesti vuoden 1944 aselepoon asti, jolloin IKL lakkautettiin.
Nykyinen tilanne muistuttaa suomalaisen oikeistoradikalismin aikaa kun katsotaan, että suurista puolueista esimerkiksi SDP on alkanut nuoleskella radikaalin oikeiston suuntaan kuvitellen siten saavan takaisin menetettyä uskottavuutta. Kun verkkoyhteisöissä ja erilaisilla verkkofoorumeilla vihapuheet alkoivat yleistyä, oli outoa, ettei edes hallitus näyttänyt tuomitsevan vihapuheita ja tappouhkauksia maahanmuuttoministeriä, Astrid Thorsia kohtaan.

Astrid Thorsin, "Suomen vihatuimman ministerin" asema ei ole kadehdittava. Maahanmuutosta kriittisesti keskustelleet vaativat aluksi "epäsuomalaisen" Astridin eroa, kunnes puheet muuttuivat astetta kovemmiksi ja Astrid Thorsin henkeä uhattiin Facebookissa ja yleisiin laittomuuksiin (poliittisiin murhiin) yllyttävä kielenkäyttö lisääntyi. Lopulta, väistyvä pääministeri, Matti Vanhanen monien muiden johdolla sanoutui irti populismista ja tuomitsi laittomat vihapuheet ja uhkaukset.
Missä määrin keskustelu maahanmuutosta onkaan asiallista? Poliittisiin päättäjiin kohdistuvat uhkailut eivät kuulu sivistyneen yhteiskunnan kulttuuriin, saatika sivistyneeseen keskusteluun. Suomi 24 ja Iltalehden keskustelufoorumit ovat esimerkkejä yksisilmäisestä ja nurkkakuntaisesta keskustelusta, jossa vastapuolta haukutaan. Mutta eipä vastapuolikaan aina paljoa voi kehuskella argumentoinnillaan. Toistuva, ylimielinen huomauttelu kirjoitusvirheistä ja itsensä ylentäminen "Suomi-urhoihin" nähden vie maahanmuuttokeskustelua epäasiallisen argumentoinnin suuntaan.

Maahanmuuttokeskustelussa rintamalinjat ovat jakautuneet (olet joko puolellamme tai meitä vastaan). Keskustelua käydään pääasiassa maahanmuuttokriitikoiden ehdoilla tai sitten toinen toistaan haukkuen. Asiaton keskusteluilmapiiri vallitsee ja asiallisuutta vievät entisestään maahanmuuttokriittisten piiriin pesiytyneet torakat ja syöpäläiset, joiden toimet monesti oikeutetaan joko vaikenemalla asiasta tai toteamalla: "toisinajattelijoita on hiljennetty niin kauan, joten onko se mikään ihme, että höyryjä päästellään?" Homma-foorumilla keskustelu on ollut pitkälti yksisilmäistä.
Hommawatch-foorumi toi tämän loistavasti esille siteeraamalla pahimpia, värikkäimpiä, naurettavimpia, typerimpiä ja järkyttävimpiä kommentteja Homma-foorumin keskustelupalstalta ja tämän jälkeen lainauksia kommentoitiin. Legendaarisin oli mielestäni eräästä uutisesta nostettu hirveä älämölö Homma-foorumilaisten keskuudessa, jossa kohistiin Kuopion uimahallin suihkuverhosta. Homma-foorumin kirjailijat kirkuivat kauhuissaan siitä, kuinka muslimit ovat tuomassa seksuaalisuutta rajoittavan kulttuurinsa Suomeen ja niin edelleen.. Hommawatchin lainausta osuvasti kommentoinut oletti, että kenties suurin syy hirveään älämölöön olisi ollut se, että Homma-foorumilaiset olisivat halunneet estoitta nähdä eri kulttuurien edustajien sukupuolielimet, jonka suihkuverho olisi estänyt.

Lainaukset olivat teräviä ja maaliinsa osuvia. Hommawatchin ansio oli se, että se toi yleiseen tietoisuuteen Homma-foorumin yksipuolisen keskustelun, jossa paikoin välähteli myös rasistisia tai vähintäänkin ontuvia ja törkeän yleistäviä keskustelunavauksia ja vastauksia niihin. Hommawatch oli loistava vastapaino Homma-foorumille ja eräänlainen vahtikoira, joka viestitti Homma-foorumilaisille omiensa kuriin laittamisesta. En aiemmin ollut älynnyt/ehtinyt perehtyä Hommawatchin antiin sen syvemmin, tiesin kyllä sivuston periaatteen.
Eräänä päivänä vierailin jälleen kyseisellä sivustolla ja huomasin ylläpitäjien ilmoituksen, jonka mukaan Hommawatch olisi jäämässä "tauolle" ja keskustelu maahanmuutosta olisi siirretty sivustolle nimeltä todellisuus.org. MIKSI? Miksi Hommawatch piti lopettaa silloin, kun sitä olisi tarvittu kaikkein eniten humanitäärisen maahanmuuton vastustuksen, ennakkoluulojen ja yleisen ahtaan ilmapiirin lisääntyessä? Kenties Hommawatchin ylläpitäjillä oli syynsä; olivat kuulemma aiemmin määritelleet, että heidän projektillaan olisi "alku, keskikohta ja loppu". Syynä saattoi olla myös se, että valtaosa sivuston lukijoista tuijotti vain Hommawatchin etusivua ja sen lainauksia, vaikka samalla sivustolla oli myös varsinainen keskustelufoorumi.

Joka tapauksessa toivon todella, että Hommawatchin "tauko" on todellakin tauko, eikä kyseessä ole lopullinen syrjäänvetäytyminen. Kaikella kunnioituksella todellisuus.org-sivustoa kohtaan, epäilen vahvasti, että keskustelu maahanmuutosta jatkuisi asiallisesti. Pahimmassa tapauksessa todellisuus.org-sivustoa voi uhata Iltalehden keskustelufoorumin kohtalo; menkääpä huvikseen katsomaan kyseistä foorumia ja klikatkaa "maahanmuutto" ja päätelkää, onko keskustelu asiallista ja monipuolista.
Tämän johdosta koen tarpeelliseksi jatkaa Hommawatchin perinteitä lisäämällä tästä lähtien jokaisen blogitekstini loppuun lainauksia Homma-foorumin keskusteluannista. Mainittakoon siis sama, minkä tauolla oleva Hommawatch myös mainitsi; lainauksilla ei ole tarkoitus tehdä kaikista Homma-foorumilaisista rasisteja, vaan lähinnä tuoda ilmi, kuinka yksipuolista keskustelu monesti on ja, kuinka radikaaleja ei pidetä kurissa. Aion jatkaa Hommawatchin periaatteita niin pitkään, kunnes edellä mainittu sivusto palaa "tauolta" tai sen jälkeen, kun keskustelu maahanmuutosta muuttuu oikeasti asialliseksi niin Suomessa, kuin myös Homma Foorumilla ja kaikilla foorumeilla ja keskusteluun on otettu mukaan myös maahanmuuttajat. Alla sijaitseviin lainauksiin on hyvä lopettaa.

Aiheena oli Iltalehden eilinen (15.4.2010) uutinen tulipalosta Helsingin Vesalassa.

































































































"Ihanan värisevää ja eksoottista."






"Lisätäänkö palomieskoulutukseen muutama opintoviikko aihetta: "monikulttuurin kohtaaminen pelastustyössä" "






"Se on nyt se kulttuurin rikastus saapunut tännekin! Sveriges sak är vår!"




















































Onhan tämä nyt perkele kun uutisia lukiessa tuntuu aina siltä kuin Pahkasikaa tavaisi. Millainen pönttöpää varastaa paloa sammuttamassa olevalta palomieheltä? Erityisesti sellaiselta, joka on sammuttamassa oman kämppäsi paloa?
"Se kämppä taisi kuitenkin olla erään Waldemar-herran omaisuutta. Uuden ja entistä ehomman kämpän saa aina anteeksipyyntöjen kera tilalle, jos on polttanut edellisen pilalle. Ihan vastaavasti saa aina uuden uuninkin, jos edellinen on palanut pilalle, kun kanoja on poltettu hellan levyllä, ja herkullinen jalkarasva on ollut muhimassa uunipadassa."
Ettei olisi omia vähemmistökulttuuriemme kansallispukuisia edustajia.
"no nämähän ne on yhtä todennäköisiä tietty, löytyykö rapun nimitaulusta siis abdi, hagert, hosein, nasrallah.. vai peräti euroskhupolli"

Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.

Ei kommentteja: