Helsingissä käydessä huomaa, että vasemmistolainen ja muu vastaava humanistinen toiminta on varsin aktiivista verrattuna moneen muuhun suomalaiseen kaupunkiin. Sain jälleen huomata ja kokea tämän osallistuessani Nyt Saa Riittää -mielenosoitukseen, jossa vastustettiin ideologisia leikkauksia ja puolustettiin hyvinvointivaltiota yllättävän suurella osallistujajoukolla. Hienon ilmapiirin koin myös vierailtuani ensimmäistä kertaa Helsingin ruotsinkielisellä työväenopistolla, Arbiksella, Sosiaalifoorumin merkeissä. Monenlaista toimijaa ja järjestöä näkyi. Erityisesti tuona viikonloppuna moneen muuhun suomalaiseen kaupunkiin verrattuna Helsinki suorastaan huokui vallankumouksellisuutta ja maailmaa parantavaa energiaa. Toivottavasti konsensusvastainen ilmapiiri jatkaa kasvuaan ja valtavirtaistuu koko maassa.
Perjantaina, 25.4. suuri joukko nykyiseen ihmisvastaiseen politiikkaan ja oikeistolaiseen ilmapiiriin kyllästyneitä lähti Säätytalolta marssimaan kohti eduskuntataloa. Mielenosoituksen oli määrä alkaa 17 aikoihin. Protesti aloitettiin lukemalla manifesti, jossa tuomittiin leikkauspolitiikka ja Suomen itsemääräämisoikeuden myyminen. Paikalla oli muun muassa IPU:n (Itsenäisyyspuolueen), anarkistien ja SKP:n edustajia ja muita nykyiseen politiikkaan kyllästyneitä.
Suuntasimme siis suurella joukolla kohti eduskuntataloa. Joukon henki oli pääasiassa yhtenäinen. Oltiin saman asian (hyvinvointivaltion) puolesta ja samaa asiaa (leikkauksia) vastaan. Pari kertaa joukosta kuului huutoja tyyliin: "ulkomaalaiset vittuun Suomesta!". Onneksi huudot loppuivat melkein välittömästi muiden buuauksiin ja katseisiin. Matkalla eduskuntatalolle ei tullut häiriöitä vastaan. Olin näkevinäni ainoastaan etäämmällä Kiasman lähellä pari rasittavan näköistä skiniä ölisimessä jotain mielenosoituskulkueelle. Jos en nähnyt väärin, oli siinä taas yksi esimerkki siitä, että äärioikeisto ei todellakaan ole isänmaan asialla. Keskitytään vierasmaalaisen aatteen voimin mieluummin huutelemaan törkeyksiä eri näköisille ihmisille, kuin vastustetaan leikkauksia ja epäisänmaallista maan myyntiä.
Kulkue pysähtyi ja alkoi järjestäytyä eduskuntatalon portaiden edustalle. Banderolleja pidettiin näkyvästi esillä vaatien päättäjiä muun muassa toimeentulotuelle. "Meiltä ei leikata" -huudot raikuivat varmasti eduskuntatalon sisäpuolelle. Ilmassa oli selvästi epäsuomalaista tunnelmaa. Suomalaisethan eivät tunnetusti ole mielenosoituskansaa. Tälläkin kertaa huutoja olisi voinut kenties enemmän kuulua. Eduskuntatalon portailta muutamat innokkaimmat rohkaisivatkin muita mielenosoittajia tyyliin: "jos teillä on asiat huonosti, tulkaa tänne portaille. Jos teillä on asiat hyvin, menkää kotiin!" Mielenosoitus oli kuitenkin aikamoinen voimannäyte "tavalliselta rahvaalta" ja hieno aloitus vastaaville mielenosoituksille, joita tullaan toivottavasti näkemään lisää.
Mielenosoitus pysyi pääasiassa rauhallisena. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että tunnelma hieman ylikuumenisi. Portailla näytti vähän aikaa siltä, että poliisi ja mielenosoittajat ottaisivat kunnolla yhteen. Lopulta poliisi päätyi ruiskuttamaan pippurisumutetta, joka levisi myös niiden keskuuteen, jotka eivät portailla seisoneet. Kommunistisen Nuorisoliiton puheenjohtaja, Simo Suominen kuvailee tilannetta tarkemmin.
Lopulta tilanne rauhoittui, eikä poliisi syyllistynyt muihin ylilyönteihin. Piti ilmeisesti säästää voimia vappupäivän ylivarautumista varten.
Seuraavaksi saatiin kuulla kriittisiä poliittisia puheenvuoroja nykyistä hallitusta vastaan. Muun muassa Jyväskylän SKP:n eurovaaliehdokas, Miguel Lopez, piti osuvan puheenvuoron päättäjien pelkuruudesta. Päättäjiä ei paikalla todellakaan näkynyt. Ei edes näennäisesti protestoijia ymmärtämässä. Olivatko arvon johtajat lomilla vai piileskelivätkö he kenties? Mihin Suomi tarvitsee tuollaisia päättäjiä? Jos ei ole rohkeutta kohdata kansalaisia, niin siinä tapauksessa olisi syytä miettiä alan vaihtoa. Suomi ei tarvitse elitistisiä kultaisten porttien taakse piiloutuvia vellihousuja.
Lopuksi soi poliittinen rap. Kuuntelin pari kappaletta ja siinä sivussa lievästi sanottuna omituisen puheen, jonka piti itselleni tuntematon henkilö. Hän antoi ymmärtää, että nyt tarvittaisiin "Putinin pelastusta". Tarkoitti hän sitten Ukrainaa tai Suomea, ihmettelen joka tapauksessa syvästi, mitä ihmettä putinisti teki hyvinvointivaltiota ja inhimillisyyttä puolustavassa tilaisuudessa. Vladimir Putin on tunnetusti kylmän realipolitiikan kannattaja, itäinen versio Ameriikan republikaaneista. Putin ei myöskään käsittääkseni ole mikään sosialisti eikä humanisti. En siis ymmärrä heitä, jotka häntä niin paljon ymmärtävät. Imperialistisia maita sijaitsee muuallakin, kuin vain lännessä.
Päätin lopulta lähteä valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Lauantaina Arbiksella paranneltaisiin maailmaa ja kuunneltaisiin siinä sivussa myös hieman vaalipropagandaa.
Mietiskelin pois lähdettyäni samalla, kuinka tälläkin kertaa mielenosoituksesta varmasti uutisoitaisiin ja kommentoitaisiin asenteellisesti. Eipä tälläkään kertaa tarvinnut sen suhteen yllättyä. Valtamedia uutisoi pääasiassa siitä, kuinka väkijoukkoa piti hillitä. Mielenosoituksen sanomasta mainittiin yleensä vasta artikkelien lopussa, jos silloinkaan. Monet kommenttipalstat täyttyivät luonnollisesti asenteellisen oikeistolaisista ja lammasmaisista kommenteista. Vähintäänkin epäiltiin, että mieltä osoitettiin vailla sanomaa. Kommenteista suorastaan huokui viha erimielisiä kohtaan. Saatiinpahan taas syy ölistä siitä äärivasemmiston uhasta, joka, joo-o, näyttäisi olevan suurempi uhka, kuin sosiaalisen epätasa-arvon lisääntyminen ja maan itsenäisyyden myyminen. Saisipa vielä sen ölähtelevän Stubbin kertomaan, kuinka se tyhmänä ei erota äärivasemmistoa ja äärioikeistoa toisistaan.
Sen olen kyllä oppinut, ettei näille oikeistoboteille kannata edes yrittää olla objektiivinen. Heille objektiivisuus on sitä, että lyödään vasemmisto lyttyyn, pamputellaan hippejä ja ylipäänsä vihataan eri mieltä olevia. Vaikka osoittaisit mieltä kuinka rauhanomaisesti, aina nämä samat sankarit pyrkivät vesittämään mielenosoitusten tarpeellisuuden. Jos ei muuta keksitä niin sanotaan, notta töihin kannattais mennä tai, että "mun" verorahoilla kitataan kiljua, poltellaan hamppua ja siinä sivussa osoitetaan mieltä. Maailmanparantajia ei haluta ymmärtää. Päinvastoin, heidän silkka olemassaolonsa herättää vihaa änkyräoikeistolaisissa ja halveksuntaa liberaalioikeiston parissa. Heidän kanssaan keskustelu ei ole hedelmällistä.
Tekisi hyvää noille oikeistolaisille käydä välillä vähän tuulettumassa ja nuuhkimassa maailmanparannus-henkeä. Tällaiseen henkeen sain kunnian itse tutustua lauantaina, jolloin järjestettiin viikonlopun mittainen sosiaalifoorumi-tapahtuma. Valitettavasti ehdin osallistua vain lauantain tapahtumapäivään. Ohjelmaa oli monenlaista. Oli erilaisia työpajoja sekä keskustelu- ja kuuntelutilaisuuksia. Ohjelma-aikataulu noudatteli samaa logiikkaa, kuin taannoin vastavirtafestivaaleilla. Monta mielenkiintoista ohjelmaa oli samaan aikaan, joista vierailijat saivat valita mielestänsä mielenkiintoisimman vaihtoehdon. Osallistuin seuraaviin tilaisuuksiin: kapitalismin sanakirja, naisten aktivoituminen mm. Ugandassa ja Intiassa sekä "Eurooppa -rauhaa vai rautaa rajalle?" -tilaisuuteen.
Saavuin hieman myöhässä ensimmäiseen tilaisuuteen, jossa käsiteltiin uunituoretta kapitalismin sanakirjaa, jonka ovat toimittaneet Teppo Eskelinen ja Inari Juntumaa. Kirjan kirjoittajaryhmään kuuluvat toimittajien lisäksi seuraavat henkilöt: Elina Aaltio, Antti Alaja, Timo Miettinen, Tero Toivanen, Tere Vadén ja Matti Ylönen. Mielenkiintoisen esittelyn ja kirjan kirjoittamiseen osallistuneiden ja muiden keskusteluun osaa ottaneiden välisen keskustelun jälkeen saatiin kuulla varsin kipakka yleisökysymys. Eräs paikallaolija kysyi, että "miksi painopaikaksi mainitaan Latvia? Eikö tällä tavoin viedä työpaikkoja suomalaisilta työntekijöiltä?" Tilaisuuden isännät ja emännät eivät osanneet oikein vastata aiheelliseen kysymykseen. Kenties painopaikan valinnalla oli käytännön syyt (halvempaa), mutta eettisyyden kannalta se on toki kyseenalaista. En tosin tiedä kirjailijoiden ja toimittajien tuloja, joten liekö sitten budjetti vaikuttanut asiaan. Pitäneepä tarkastella kirjojen painopaikkoja tarkemmin. Oma kysymykseni koski "shokkiterapia"-sanaa (termi, joka liittyy erityisesti entisissä neuvostoblokin maissa pikapikaa toteutettuihin uusliberalistiin uudistuksiin, jolloin demokraattisten uudistusten lisäksi romutettiin myös sosialismin ajan toimivat ja inhimilliset järjestelmät).
Kirjaa varmaankin päivitetään ja kirjan sanavarastoa kartutetaan, kunhan aikaa kuluu. "Shokkiterapia"-sana sopisi mielestäni uuteen tulevaan laitokseen. Sanottakoon tähän väliin, etten luonnollisesti ole mi(n)kään alan asiantuntija ja se, että kirja on loistava avaus syvemmälle ja sitä kautta vaihtoehtoisemmalle kapitalismin tutkimukselle. Ainakin "shokkiterapia"-käsitettä tulisi voida tutkia kriittisemmin. Kyseistä käsitettä voisi mielestäni pitää keskeisimpänä osana kapitalismin dogmaattista ideologiaa. "Shokkiterapialla" (ja sen hienovaraisimmilla versioilla) on saavutettu paljon vahinkoa muun muassa Venäjällä. Äärikapitalistiset uudistukset johtivat Venäjällä taloudelliseen ja sosiaaliseen katastrofiin. Lännessä myhäiltiin tyytyväisinä. Katastrofille voidaan hakea vertaistaan kenties natsi-Saksaa edeltäneestä Weimarin tasavallan ajasta. Tuohon aikaan erityisesti ranskalaiset halusivat laittaa Saksan maksamaan paitsi ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksia myös siitä, että se (silloin, kun se tunnettiin vielä Preussina) kehtasi voittaa Ranskan vuonna 1871.
Kuten tuolloin ihanteena oli heikko Saksa, on Neuvostoliiton romahduksesta näihin päiviin saakka ollut ihanteena heikko Venäjä. Venäjän heikkouden hetkinä dogmaattiset taloustieteilijät ja poliittiset päättäjät länsimaissa hykertelivät riemusta katsellen tihutöidensä tuloksia. Jos natsi-Saksan noususta voidaan syyttää pääasiassa talouskriisiä ja ranskalaisia, voidaan Venäjän "kehityksestä" syyttää pääasiassa äärikapitalisteja ja Venäjään perinteisen halveksuvasti suhtautuvia länsimaita. Erityisesti USA on kunnostautunut Venäjän kiusaajana. Ei tule tietenkään unohtaa sitä, että ensimmäinen maailmansota (ja sitä myötä toinen maailmansota) oltaisi voitu kenties välttää, jos Saksassa oltaisi kuunneltu Rosa Luxemburgia ja kumppaneita. Venäjälläkin on toki vallanpitäjiä haastavaa oppositiota. Äärikapitalistisia liberaaleja ja äärioikeistoa olisi kuitenkin hyvä vältellä, kuin ruttoa. Venäjän federaation kommunistit vaikuttavat myös hieman epäilyttäviltä. Mikä tahansa vaihtoehtoinen hallitus, joka kunnioittaa ihmisyyttä, vähemmistöjä, ja luontoa sekä vastustaa imperialismia, kylmää realipolitiikkaa, äärinationalismia ja äärikapitalismia olisi Venäjälle suotavaa.
Toinen tilaisuus käsitteli naisten äänten voimistumista muun muassa Ugandassa ja Intiassa. Tilaisuus oli järjestetty yhdessä Solidaarisuus-järjestön, Työväen Sivistysliiton (TSL:n) ja Demarinaisten kanssa. Silmiin pistävää oli, ettei tilaisuutta seuraamaan osallistunut lisäkseni ainuttakaan miestä! Kyllä naisten asia on sen verran tärkeä kaikkien yhteiskuntien ja yleensäkin edistyksen kannalta, että soisi miesten enemmän kiinnostuvan aiheesta. Olisipa paikalla ollut edes huolestuneita äijiä Hommafoorumilta, jotka kritisoivat "sivistymättömiä kulttuureja" muun muassa sukupuolielinten silpomisista. Tämä asia nousi nimittäin jo heti alustuksessa esiin. Asia on selvästi nostettu tapetille ja sen haittavaikutuksista on alettu puhua enemmän. Alustuksen jälkeen tilaisuuden seuraajille näytettiin pari videota Ugandasta ja Intiasta. Haastateltavat puhuivat muun muassa perheväkivallasta, naisten työssäkäynnistä ja internetin tärkeydestä. Ugandassa on kuulemma järjestetty kursseja, joilla miehiä on koulutettu muuttamaan asenteitaan, pääsemään eroon väkivaltaisista taipumuksistaan ja osallistumaan enemmän perheen arkeen. Lisäksi videoilla nähtiin, kuinka nykyisin myös naiset työskentelevät "kuin miehet". Sain tietää, että vaikka esimerkisi Intiassa naiset eivät vielä ole politiikassa aktiivisesti edustettuina, ovat useat heistä mukana ammattiyhdistystoiminnassa. Internet ja internetin käytön osaaminen osana naisten kouluttamista ja kouluttautumista nousi esille.
Oli ilahduttavaa kuulla ja nähdä kuvauksia naisten heräämisestä kyseisissä esimerkki-maissa. Yleensähän erityisesti niin sanottuja kolmannen maailman maita pidetään äijämäisyyden tyyssijoina. Kenties näemme myyttien murtamista naisten aseman osalta tällä vuosikymmenellä entistä enemmän. Voisiko Suomi toimia aktiivisena osapuolena tässä asiassa? Oman mallin tuputtamiseen ei luonnollisesti tule maailmaa parantaessa ryhtyä, kuten Solidaarisuus-liikkeessä, Demarinaisissa ja Erkki Tuomiojan erityisavustajana vaikuttava Tarja Kantola huomautti. Osallistukaahan myös miehet naisten asemaa käsitteleviin tilaisuuksiin jatkossa aktiivisemmin!
Päivän viimeisen tilaisuuden aiheena oli "Eurooppa-rauhaa vai rautaa rajoille". Tilaisuus järjestettiin Kehyksen, Rauhanliiton ja Sadankomitean toimesta. Tilaisuudessa kuultiin niin sosialidemokraattien (ja Gandhi-fanin) Thomas Wallgrenin, Vihreiden Johanna Sumuvuoren, RKP:n Alina Bölingin, Perussuomalaisten Sampo Terhon, Vasemmistoliiton Heikki Patomäen, kuin myös Kehys ry:n Rilli Lappalaisen vastauksia. Kuten yllä kirjoitin, paneeli oli yhdistelmä tilaisuutta, jossa käsiteltiin rauhanasioihin liittyviä kysymyksiä ja vaalipaneelia. Panelistit vastailivat kysymyksiin muun muassa maahanmuutosta, EU:n nopean toiminnan joukoista, rauhaan pakottamisesta ja kertoivat näkemyksiään EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin seuraajasta. Ainoastaan Perussuomalaisten edustaja Sampo Terho oli sitä mieltä, että koko virasta pitäisi luopua. Vastaukset maahanmuutosta jakautuivat siten, että muun muassa Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajat puhuivat kansainvälisestä vastuun jakamisesta, kun taas Perussuomalaisten edustaja suhtautui ajatukseen kriittisemmin ja vaikutti kannattavan yhtenäisempää maahanmuuttopolitiikkaa ja rajavalvontaa EU:n alueella.
Tilaisuuden lopuksi jututin Vihreiden ja RKP:n ehdokkaita. Tiedustelin heidän mielipiteitään Kuuban vastaisista pakotteista, joiden puolesta taitaa puhua virallisen USA:n lisäksi aika harva maa. EU:kin luopui Kuuban vastaisista pakotteista vuonna 2008. Molemmat ehdokkaat olivat sitä mieltä, että kaikenlaisista pakotteista tulisi luopua. Ehdokkaat kokivat pakotteet aikansa eläneinä ja he näkivät, että pakotteista luopumalla päästäisiin eroon myös "diktatuurista". Toinen ehdokkaista uumoili (hieman haikeana?), että "tuleekohan Kuubaan nyt taloudellisten uudistusten myötä disneylandeja". Toivottavasti ei. Kommunismin vannoutuneemmat vihaajatkaan eivät voi kiistää sitä, että Kuuban vallankumouksen myötä kuubalaiset saavuttivat todellisen itsenäisyyden. Lisättäköön vielä, että todellinen riippumattomuus (pakon edessä?) koitti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Ennen vuotta 1959 Kuuba tunnettiin "Karibian porttolana", jossa mafia, kapitalismi ja imperialismi saivat vapaasti mellastaa. Sama meininki uhkaa nyt Suomea oikeistolaisen hallituksemme ansiosta ja Suomea voisikin jo hyvällä syyllä nimittää Pohjolan porttolaksi.
Lyhyt viikonloppu muodostui antoisaksi. Sain molemmista päivistä (perjantaista ja lauantaista) enemmän irti, kuin olin odottanut. Saatan jopa jatkaa ruotsin kielen opintoja saadakseni enemmän irti Arbiksen kursseista, joille mahdollisesti ilmoittaudun syksyllä Kolumbiasta palattuani, mikäli taloudellinen tilanne sen suinkin sallii. Itselleni jäi tuon lyhyen viikonlopun myötä myös toiveikas mieli pakkokonsensusvastaisen ilmapiirin lisääntymisestä. Erityisesti Arbiksella näkyi todella paljon erilaisia tulevaisuuden toivoja, joiden toivoisi edustavan maatamme aitovasemmistolaisten kanssa nykyisen korruptoituneen eliitin sijaan. Toivon, että nämä maammeparantajat ja maailmanparantajat ottavat aktiivisesti kohteekseen koko Suomen. Palveluja, kulttuuria, elämää ja häpeilemättömän kumouksellista toimintaa ei tule keskittää vain Etelä-Suomeen. Rauhanpuolustajia (jonka jäseneksi päätän Pääkaupunkiseudulle muutettuani liittyä päästäkseni hyvään tiimiin ja Monde Diplomatique -lehden tilaajaksi), ihmisoikeusjärjestöjä, ekologisia liikkeitä ja aitovasemmistolaisuutta löytyy toki muistakin kaupungeista. Etelä-Suomesta ylöspäin mentäessä on kuitenkin havaittavissa selvä ero aktiivisuuden osalta. Olen ymmärtänyt, että pääasiassa vain etelässä toiminta on todella aktiivista, vaikkakin hajanaista. Muualla ollaan vaisumpia. Helsingin ja Etelä-Suomen ulkopuolista aktivismia olisi hyvä tukea vierailemalla esimerkiksi eri kaupunkien vapputapahtumissa ja tutustumassa paikalliseen toimintaan muutenkin enemmän. Ensi vuonna voisi verbaalisesti häiritä jonkun demarin vappupuhetta Lapissa ja heitellä kiloittain koiranpaskaa patrioottien päälle, vaikkapa Turussa. Pidetään koko maa asuttuna ja kumouksellisena!
PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!
