Perussuomalaisia syytettiin aikoinaan siitä, että he yrittivät tehdä kunnallisvaaleista eurovaalit. Tehdäänpäs nyt eurovaaleista kunnallisvaalit. Jo kunnallisvaalien aikaan (vuonna 2012) tiedettiin, että EU:hun liittyvä päätöksenteko näkyy myös kunnallisella tasolla. Onkin tiedostettava, että kunnallinen päätöksenteko tulee olemaan entistä enemmän riippuvaista siitä, mitä Brysselissä päätetään. Tämä on haitallista tavallisten kuntalaisten kannalta. Jo nyt valitetaan, kuinka esimerkiksi kansalaisen äänet menevät hukkaan kunnallisvaaleissa, kun valtuuston kädet on joka tapauksessa epädemokraattisesti sidottu virkamiesten päätöksiin ja kaupunginjohdon tahtoon. EU, joka jatkanee vahvan oikeiston komennossa jatkossakin, tulee porvarikomissaarien johdolla viemään viimeisetkin rippeet kunnallisdemokratiasta (ja demokratiasta ylipäänsä) samalla, kun parlamenttiin valitut muutamat äärioikeistolaiset ja oikeistopopulistit vetävät omaa showtaan keskustavasemmiston tehdessä vain nimellistä vastarintaa.
Ei ole tuulesta temmattua väittää, että kuntauudistus on pääasiassa Brysselin poikien ja tyttöjen sanelema. On aina valitettavaa, että isompien maiden (jotka ovat usein imperialistisen laiskoja ottamaan oikeasti selvää paikallisista tavoista ja elinoloista) annetaan määrätä pienempien maiden kansalaisten elämästä tällä tavoin. Kuntia ei näillä näkymin onneksi kuitenkaan olla pakkonaittamassa keskenään. Järki näyttää sen osalta voittaneen. Pakkoliitospykälä ei missään vaiheessa ollut suosittu vaihtoehto. Erityisesti Keskusta, joka vielä jokunen vuosi siten mielellään profiloitui kuntakapinallisena, suhtautui pakkoliitoksiin nuivasti. On toki syytä mainita, että eduskunnan ulkopuolisista puolueista erityisesti SKP on suhtautunut alusta lähtien peittelemättömän kriittisesti kuntauudistukseen kokonaisuudessaan tuoden esille toisenlaisia vaihtoehtoja (toisenlainen vaihtoehto, eliitille vieras käsite). Siten SKP vaikuttaisi olevan keskustalaisempi, kuin Keskusta itse. Keskusta näyttää muutenkin pehmentäneen kritiikkiään Kokoomuksen suuntaan. Pienen seikkailun jälkeen ollaan palaamassa tuttuun ja turvalliseen konsensukseen etsien mieluummin yhtäläisyyksiä, kuin eroja.
Juha Sipilä ei tuonut mukanaan toivottua muutosta. Keskustan alennustila siis jatkuu Keskustan edelleen uhratessa aatteensa lyhyen tähtäimen voitot (hallitusvastuu vuodesta 2015 vuoteen 2019) mielessä.
Juha Sipilän henkilökohtainen suosio on selvästi laskusuunnassa. Päädytäänköhän vielä yhtä alhaisiin lukemiin Ranskan nykyisen presidentin kanssa? Itselleni on Juha Sipilästä jäänyt lähinnä mieleen taannoinen retorinen piikki Jyrki Kataiselle. Ei se näemmä vaihtamalla parane, vai mitä Vanhanen, Kiviniemi ja Sipilä? Saavat sen tosiasian vielä Ranskassakin huomata, kun uuden pääministerin (joka, *nielaus*, on maininnut idolikseen muun muassa rauhankyyhkyn, Tony Blairin) aikaan saama alkuhuuma haihtuu. Erityisesti näinä aikoina tuoreet kasvot, jotka eivät kasvojensa lisäksi tuo politiikkaan mitään uutta, taipuvat päätymään unholaan ennätysnopeasti.
Päättäjämme tiedostavat suosion lyhytaikaistumisen. Tämän vuoksi onkin tehtävä oikeistolaisia uudistuksia vähintään yhtä nopeasti, kuin entisissä neuvostotasavalloissa tehtiin "shokkiterapian" aikoihin ja vielä olisi tahtia kiristettävä. Stressaavaahan se on, mutta lopussa kiitos seisoo, kun päästään Brysseliin. Sitä ennen olisi vielä saatava 5 miljoonan asukkaan maahan mammuttikuntia Kreikan tapaan, jotta päästään maalaismaisen junteista, pikkuisista ja mitäänsanomattomista kunnista eroon. Kadehdittavan lämpimällä vyöhykkeellä asuvat rennot kreikkalaisetkin ovat osanneet keskittämisen ja yhdistämisen jalon taidon. On se kumma, jos ei täällä pohjoisessa asuvat suomalaiset (joita on joskus verrattu tehokkaisiin saksalaisiin) saa muutamaa hassua kyläpahasta yhdistettyä. Alemmuuskompleksihan tässä uhkaa.
Keskittäminen ja yhdistäminen Suomessa aloitettiin toden teolla suuren muuttoliikkeen aikoihin, jolloin myös maaseutujen kurjistaminen sai alkunsa. Aikoinaan houkuteltiin maalaisia maaseudulta kaupunkeihin. Kaikki tietävät tuon muuttoliikkeen tuhoisat vaikutukset. Maaseutuvastainen asenne johti ihmisten juurettomuuteen ja vieraantumiseen luonnosta. Tämä on purkautunut monina sosiaalisina ongelmina yliarvostetuissa ja pilalle hinnoitelluissa kaupungeissa, betoniviidakoissa, neonvalojen sykkeessä, joissa vain vahvimmat ja varakkaimmat pärjäävät. Olisiko aika kääntää suunta päinvastaiseksi tai edes lopettaa moderni talonpojan tappolinja? Tätä menoa päättäjien ajama keskittäminen johtaa siihen, että lähipalvelut kaikkoavat pois Pihtiputaan mummon ja Iisalmen vaarin ulottuvilta kalliiksi kaukopalveluiksi monitoimikeskuksiin. Loput saavat tyytyä vapaaehtoisiin Skype-tohtoreihin. Resurssiviisautta kokoomuslaisittain.
Se, ettei kuntia näillä näkymin pakoteta yhteen, ei tietenkään tarkoita sitä, että sota olisi vielä ohi. Kyllä ne kunnat vielä jollain keinolla saadaan yhdistettyä. Se tietääkin sitten lopullista kuoliniskua hyvinvointivaltiolle, ihmisyydelle, itsenäisyydelle ja mitä ilmeisimmin myös yhtenäisyydelle. Ja kaikki vain siksi, että Brysselistä on tokaistu, että monet Suomen kunnat eivät asukastiheydellään täytä EU:n määrittämiä kaupungin kriteerejä. Tämän takia mummot halutaan saada liikkumaan, kuten Kanadassa. Ikään kuin päättäjiemme oikeasti kiinnostaisi vanhusten liikkuminen. Matothan ulkoilevat tunnetusti enemmän, kuin vanhukset.
Hallitus viis veisaa tavallisen kuntalaisen arjesta. Kun ei olla tekemisissä tavallisten kuntalaisten kanssa, on helpompi kurjistaa heidän elämäänsä ylhäältä päin. Se, että johtavassa asemassa olevat välttelevät tavallisten ihmisten kohtaamisia on toki maan tapa. Tutkaillaan vain lukuja papereista, eikä oteta huomioon sitä että arkitodellisuus saattaa olla täysin toisenlainen, kuin papereilla olevat luvut väittävät. Olisiko kuntalaisten nyt vedettävä asiasta johtopäätökset ja vaadittava eroa kuntia kurjistavan keskushallinnon alaisuudesta?
Onko nykyisen kokoinen Suomi aikansa elänyt? Pitäisikö alkaa pohtia hajautetumpaa ja ihmisläheistä kaupunkivaltioiden mallia? Näin ainakin hyvinvointipalvelut säilyisivät lähempänä ihmistä kuten myös lähidemokratia. Eliitti toki pyrkisi eristäytymään, kuten nykyisin, mutta ei niin helposti, kuin suurikokoisissa maissa. Itsenäiset kaupunkivaltiot saisivat myös itse päättää, omaksuako inhimillinen vai kova talouspolitiikka riippumatta siitä, mitkä puolueet Arkadianmäellä naruja vetelevät. Ei myöskään tarvitsisi kantaa huolta valtionosuuksista, joita hallitus aina mielensä mukaan vähentää. Suomen yhtenäisyys ei ole mikään kiveen kirjoitettu totuus. Lappikaan ei ole ollut niin perinteisen merkittävä osa Suomea ja Lapissa on varmasti tahoja, jotka haluavat vähintään suurempaa autonomiaa. Syystäkin, sillä päättäjiämme ei tunnu Lapin asiat kiinnostavan. Palvelujen keskittäminen ja kurjistaminen on surullisinta nimen omaan Lapin osalta. Pian lappilaisten ja saamelaisten on asioitava Oulun korkeudella tai Ruotsin ja Venäjän puolella, jotta saisivat edes niitä elintärkeitä peruspalveluja.
Suomen pirstaloituminen on nähdäkseni ainoa realistinen ratkaisu peruspalveluiden turvaamiseksi tällä hetkellä. Voimme toki esittää vain hyvin perusteltuja ja tutkittuja vaihtoehtoja ja vastalauseita kuntauudistuksille. Niillä saavutetaan kuitenkin vain lyhytaikaisia torjuntavoittoja, jos niitäkään. Hallitus ei tule kääntymään perinteisten puolueiden aikakaudella vahingossakaan tavallisten ihmisten puoleen paitsi silloin, kun pitäisi säästää ja saada rahvas tekemään uhrauksia omistavan luokan hyväksi. Vasemmalle ei mennä edes vahingossa. Olisiko aika näyttää, etteivät Suomen valtakunnan rajat ole jakamattomia? Ottaisimmeko mallia skoteista, katalaaneista, venetsialaisista ja muista edistyksillisistä separatisteista?
Vaihtoehtoja Suomen pilkkomiselle toki on, kun niitä vasemmalta laidalta uskaltautuu etsimään. Vanhan kunnon maalaisliittolaisuudenkin soisi nousevan. Sillä vain ihmisläheisellä, todellisen vasemmiston liittoumalla yhdessä todellisten maalaisliittolaisten kanssa varmistettaisiin, että Suomi säilyisi itsenäisenä, inhimillisenä, erilaisuutta suvaitsevaisena ja ennen kaikkea asuttuna. Tulemmeko säilymään yhtenäisinä, itsenäisinä ja toisiamme kunnoittavina? Kaikki riippuu siitä, saako kotimainen nurkkakuntainen vasemmisto voimansa yhdistettyä ja siitä, haluaako kansa herätä horroksesta. Vaihtoehtoina ovat joko aidosti vasemmistolainen Suomi tai Suomen hajottaminen palasiksi. Muuta vaihtoehtoa peruspalveluiden säilyttämiseksi en oikeistolaisuuden saastuttamassa ilmapiirissä ainakaan itse näe.
PS: Epäideologisen rationalistin julistus: Tunteisiin perustuvaa politikointia ja riidanhalua tulee välttää viimeiseen asti. Ideologioiden ja vastakkainasettelujen ajat ovat ohi. Eläköön demokratia ja yhtenäisyys! Politiikkaa tulee tehdä järjellä ilman ideologisia sitoutumisia ja markkinoiden kahlitsemisia. Kauan eläköön demokratia ja yksimielisyys! Painakaa se mieleenne senkin palestiinalaisterroristeja sympatiseeraavat hamppuhipit, viherstallarimarxistit ja enemmistödiktatuuria yliarvostavat idealistifriikit. Vaihtoehtoja ei ole!
