Kommunistisen nuorisoliiton Jyväskylän paikallisosaston puheenjohtajuus ja varapuheenjohtajuus valtakunnallisella tasolla ei tunnu yhtään hassummalta. Ei ainakaan silloin, kun nuo pestit kestävät aina vuoden kerrallaan. Miksikö Kommunistinen nuorisoliitto? Eiks ne oo vaan nuoria kommareita, jotka ennen pitkää siirtyy SKP:hen? Osa kenties, mutta eivät varmastikaan kaikki. Kommunistinen nuorisoliitto on itsenäinen nuorisojärjestö, joka toimii autonomisten paikallisosastojensa kanssa läheisessä yhteistyössä SKP:n kanssa tekemättä sille kuitenkaan vaalityötä. Omien tähän astisten kokemusteni perusteella KomNL on selvästi suuntautunut tulevaisuuteen. KomNL tarjoaa myös oivan vaihtoehdon niille, jotka haluavat leikkiä vaikkapa valelääkäriä ilman erillisiä kokouksia ja joita tekemisen meininki kiinnostaa. Tähän asti homma on vaikuttanut ihan asialliselta. Katsotaan, kuinka pitkään jaksaa olla mukana.
Ei tule jättää sanomatta sitäkään, että olen myös Vasemmistonuorten jäsen. Huolimatta joidenkin ihmisten mahdollisista kriittisistä näkemyksistä, en näe minkäänlaista ristiriitaa sille, että kuulun molempiin järjestöihin. Olen teksteissäni usein kirjoitellut, Vasemmistoliittoakin kritisoidessani, että Vasemmistonuorissa on potentiaalia. Uskon ja toivon, että Vasemmistonuoret tulee tulevaisuudessa painostamaan emopuoluettaan äänekkäämmin äänekkäämpiin ja vähemmän konsensushenkisiin vaatimuksiin. Ääntä vain lisää kuuluviin. Kun puhun yhtenäisestä vasemmistosta, haluan myös konkreettisella tavalla näyttää, mitä yhtenäisen vasemmistolaisuuden muodostaminen omissa unelmissani voisi olla. En ole täysin varma, kuinka kyseiset nuorisojärjestöt suhtautuvat toisiinsa. Yhteistyötä on jonkin verran ollut. Maalaisjärjellä ajatellen, oletan, että molemmat nuorisojärjestöt haluavat kuitenkin pitää toisiinsa selvää hajurakoa.
Kun puhutaan aikuisista, Vasemmistoliitto tuntuisi kärsivän vieläkin siimesläisyyden haamusta ja monet kyseisen puolueen edustajat aina käteltyään kommunistia pyyhkinevät kätensä desinfiointipyyhkeillä ja heittävät tämän jälkeen pyyhkeet palavaan roskakoriin. Punatauti on tunnetusti tarttuvaa. Skpläiset taas kritisoivat Vasemmistoliittoa äärimmäisestä kompromissihakuisuudesta. Monet skpläiset ja vasemmistoliittolaiset haluavat pitää etäisyyttä toisiinsa. Ei ole syytä epäillä, etteikö näin olisi joiltakin osin myös vasemmistonuorten ja kommunistinuorten välillä. Henkilökohtainen toivomukseni on, että Kommunistinen nuorisoliitto ja Vasemmistonuoret tiivistäisivät yhteistyötään. "Mä en haluu leikkii sun kaa"-asenteella ei pitkälle pötkitä näinä aikoina, jolloin työnantajaväenliike ja rautainen työnantajaväen diktatuuri pitää tavallista kansaa kuristusotteessaan.
Itselläni oli tilaisuus vierailla SKP:n edustajakokouksessa, joka järjestettiin 8-9.6.2013 Vantaalla, Tikkurilan lukiolla. Viikonloppu oli SKP:n kannalta historiallinen. 1990-luvulta lähtien SKP:n puheenjohtajana ollut Yrjö Hakanen astui syrjään ja hänen tilalleen valittiin entinen pääsihteeri, Juha-Pekka Väisänen. SKP:hen saatiin myös varsin nuorta verta Kommunistisen nuorisoliiton entisen puheenjohtajan Heikki Ketoharjun otettua J.P.Väisäsen paikan SKP:n pääsihteerinä. Hieman outoa, ettei asiasta loppujen lopuksi hirveästi uutisoitu, vaikka sen verran merkittävä vaihdos kyseessä oli. Kenties Vasemmistoliitto on seksikkäämpi ja sillä on enemmän kurveja, kuin SKP:llä. Joka tapauksessa kyseessä oli varsin antoisa tilaisuus, jossa kuultiin paljon hyviä puheenvuoroja, niin omilta, kuin puolueen ulkopuolisilta vierailijoilta.
Esimerkkinä otettakoon vaikkapa Jyrki Yrttiaho, jonka Vasemmistoliitto luultavasti erottaa. Liekö kyseessä todellakin se, että Vasemmistoliitto katsoo Jyrki Yrttiahon (joka ei jostain kummallisesta syystä halua lähteä pois puolueestaan) toiminnan olevan puoluetta vastaan? Tai haluaako Vasemmistoliitto kenties hiljentää kaikki kriittiset äänet puolueen sisällä? On ne näemmä vaarallisia noi SKP:n tilaisuudet.
Millä lailla SKP:n linja nyt muuttuu, kun johtajisto on vaihtunut? SKP on vielä 2010-luvullakin monelle synonyymi stalinismille. Kommunistin kanssa kiistellessä riittääkin vielä nykyisin, että hänen todetaan olevan stalinisti. Herääkin kysymys, elävätkö menneessä pienen ihmisen asialla olevat kommunistit vai Stalinista alati jauhavat suuryritysten asialla olevat oikeistolaiset? Toisaalta skpläisiltä kysytään, miten he muka eroavat demareista ja arhinmäkiläisistä? SKP:stä ollaan sanottu, että se on "pitäisi-puolue" (sinänsä verrattavissa Perussuomalaisiin, josta sanotaan, ettei sillä ole konkreettisia vaihtoehtoja esittämänsä kritiikin vastapainoksi). SKP:tä ollaan moitittu linjattomuudesta. SKP:llä on kyllä mielestäni ollut loistaviakin ohjelmia, kirjoituksia ja näkemyksiä siitä, miten asioita tulisi hoitaa. Esimerkkinä "Toisenlainen kuntakartta"-pamfletti.
Aina voi tietenkin parantaa. Eräissä asioissa olisi paljonkin parantamisen varaa. Esimerkiksi suhteessa isänmaallisuuteen. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi SKP tuntuu suhtautuvan isänmaallisuuteen torjuvasti ja parhaimmillaankin vähätellen. SKP ja vasemmisto saattavat kokonaisuudessaan kritisoida sellaista fasistista politiikkaa, joka tähtää vähemmistöjen (esimerkiksi baskien ja länsisaharalaisten) äänien vaimentamiseen ja suosii suuria pienten kustannuksella. Kun joku alkaa puhua suomalaisten oikeudesta olla riippumaton ja vapaa kansakunta, puhutaan vaarallisesta nationalismista ja taantumuksellisuudesta. Heti perään sanotaan kevyemmän vasemmiston suunnalta, että me olemme eurooppalaisia, emme Venäjän etupiiriä. Kokoomuskaan ei suomalaisten asialla ole myydessään Suomea pomotteleville Brysselin pomoille. Vasemmistoliitolta ei todellista ja uskottavaa kritiikkiä voi EU:n kohdalla odottaa. Vasemmistoliiton suurimpia ongelmia on mielestäni siinä, että se tähtää EU:n muuttamiseen nykyisissä oloissa, jossa itsekkäät rahamaailman valtiaat ja rahamaailman lobbarit torppaavat Brysselin pomojen suilla esimerkiksi Euroopan Vasemmiston aloitteita.
SKP on Perussuomalaisten ja kenties Itsenäisyyspuolueen (ja muiden marginaalisten järjestöjen) lisäksi ainoa, joka kritisoi EU:ta edes jollain lailla uskottavasti. EU kritiikki pitäisi kuitenkin viedä vieläkin pidemmälle. EU on isojen (muun muassa Saksan ja Ranskan) pää-äänenkannattaja, eikä anna pienemmille ja köyhemmille maille todellista ääntä. Köyhien maiden pitäisi vaan protestanttisen nöyrästi ja tyynesti maksaa velkansa ja säästää vaikka sitten tiedonkulun kustannuksella. Pienemmät maat, kuten esimerkiksi Suomi, saavat tyytyä uuteen (tai käytännössä nykyiseen) alistettuun asemaansa Euroopan Yhdysvalloissa. Mikään ei oikeastaan tulisi muuttumaan; itsenäisyyden siirtyminen historiaan vain vahvistettaisiin virallisesti ja saisimme kuulla jatkossa yhä enemmän "timber!"-huutoja, kun raaka-aineitamme viedään muualle päin Euroopan Yhdysvaltoja, kuten myös maaperässämme laiskana lekottelevia mineraaleja.
Lopultakin me pikkujenkit oltaisiin oikeasti amerikkalaisia! Ainakin itäamerikkalaisia, joita isoveli opastaa ja valvoo lännestä käsin. Maahanmuuttokriitikot ovat lopulta hyvillään unionin jäsenyydestä. EU-USA:n alati kehittyvä ja tehostuva pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka tulee nimittäin vielä saamaan aikaan pohjoisamerikkalaismaisen jaon, jossa likaisen työn (pakolaisten käännyttämiset/lahtaamiset) tekijöinä ovat muun muassa entiset itsenäiset valtiot, Kreikka, Italia ja Espanja. Likaisen työn tekijät EU-USA:n etelävaltioissa kyselevät papereita laittomilta siirtolaisilta Arizonan tyyliin, käännyttävät heitä ja ampuvat kolmannen maailman maista tulevia pakolaisia. Me muut täällä hieman pohjoisemmassa heristelemme sitten sormea omille "punaniskoillemme" EU-USA:n presidentin, Jutta "Barack" Urpilaisen johdolla ja moralisoimme etelävaltioita räikeän rasistisista ylilyönneistä. In euro and dollar we trust ja silleen. Utopia, mikä ihana tekosyy.
Herää vasemmisto, niin sun päiväs koittaa! Ei isänmaallisuutta tule nähdä taantumuksellisuutena, eikä sitä tule sivuuttaa. Suomalaisia on maailmassa noin kuusi miljoonaa ja suomalaisia tulee suojella isompien imperialismilta. Kansainvälisyys ei saa tarkoittaa kansallisen identiteetin pyykimistä pois. Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja Simo Suominen kirjoitti erinomaisesti pahamaineisessa Tiedonantaja-lehdessä isänmaallisuudesta. Hän otti hyväksi esimerkiksi ranskalaiset kommunistit, jotka eivät häpeä ranskalaisuuttaan. Miksi suomalaisten kommunistien ja vasemmistolaisten tulisi siis hävetä suomalaisuuttaan? Olkaamme häpeissämme negatiivisista piirteistä (muukalaiskammosta, väärästä ylpeydestä, epäsosiaalisuudesta ja vieraanvaraisuuden puutteesta). Kun nämä on korjattu, olkoot suomalaiset vielä reilummin ylpeä kansakunta kansakuntien joukossa vailla Venäjän pelkoa.
SKP:lla ja Venäjän kommunisteilla on erityislaatuiset suhteet. Historiaa lukeneet tietävät, mistä on kyse. SKP:n edustajakokouksessa näistä läheisistä suhteista saatiinkin kuulla, kun Venäjän federaation kommunistisen puolueen edustaja kävi lukemassa tervehdyksensä. Tervehdyksen jälkeen Venäjän kommunistien edustaja luovutti puolueensa nimissä lahjoja SKP:lle. Kahvitauolla kävin hieman tekemässä kysymyksiä kyseiselle edustajalle. Sain selville seuraavia asioita. Ymmärsin, että Venäjän federaation kommunistinen puolue (VFKP) haluaisi ottaa jollain lailla mallia esimerkiksi Kiinasta puhuttaessa 2000-luvun sosialismista. Edustajan mukaan VFKP on harjoittanut voimakasta painostusta Vladimir Putinia kohtaan ja Putin onkin joutunut tekemään usein eräänlaisia kompromisseja. Ilmeisesti kommunistien painostuksesta Putin joutui esimerkiksi palauttamaan Neuvostoliitossa ahkerassa käytössä olleen hymnin, tosin hieman muutettuna.
Kysyessäni vähemmistöjen asemasta mahdollisessa tulevassa kommunistionnelassa, minulle vastattiin, että Venäjän kommunistit kannattavat kaikkien kansallisuuksien rauhaisaa yhteiseloa toisten perinteitä kunnioittaen. Asia kääntyi kuitenkin pian siihen, kuinka uhanalaista venäläisyys vuosi vuodelta on. Väkiluku vähenee maassa hälyttävää tahtia ja kyseinen VFKP:n edustaja piti väestömäärän laskuun suurena syyllisenä länsimaista uusliberalisaatiota. Ylpeä isänmaallisuus näkyy selvästi Venäjän kommunistien parissa. Vinkkinä vaan niille, jotka vastustavat isänmaallisuutta.
Kukin toki saa ihailla, ketä haluaa. Ihailkoon vaikkapa Hitleriä ja natsismia omassa rauhassaan. Pidätän kuitenkin itselläni oikeuden hämmästellä sitä, miksi Kiinaa ihaillaan niin paljon, kun puhutaan kommunistisesta näkökulmasta? Kiina (kuten myös Intia ja Brasilia) tarjoavat vakavasti otettavan vaihtoehdon yksinapaiselle maailmalle. On vain reilua, ettei USA yksin hallitse tässä maailmassa. On kuitenkin kummallista, että Kiinaa tunnutaan vielä monien mielissä pidettävän jonain 2000-luvun sosialismin ihmemaana, uutena Neuvostoliittona, joka haastaa villin kapitalistisen lännen. Hyvin monesti tässä unohdetaan ja suoranaisesti sivuutetaan se tosiasia, että Kiinan kommunismi alkaa hämmentävällä tavalla muistuttaa uusliberalistista utopiaa, jota tosin ohjataan autoritäärisesti ylhäältä käsin. David Harveyn kirjassa, "Uusliberalismin lyhyt historia", pohditaan mielenkiintoisesti sitä, tuleeko Kiinasta tulevaisuudessa täysin uusliberalistinen valtio.
Toisaalta termi "Chinese Dream" (vrt. "American Dream"), jonka kuulin ensimmäisen kerran käydessäni saunassa keskusteluja erään aasialaisen kanssa, kuulostaa hieman hämmentävältä. Onko niin, että "Eläinten vallankumous"-teos on edelleenkin ajankohtainen? En tiedä Kiinasta paljoakaan, enkä sen politiikkaa ole mikään paras kommentoimaan. Maalaisjärki kuitenkin riittänee todistamaan sen, että Kiina on maa, joka sortaa vähemmistöjään, eikä anna vähemmistöille, eikä kansalaisilleen ylipäänsä hirveästi tilaa hengittää. Tiibetistä ja Dalai Lamasta ei saisi puhua ilman, että Kiinan johto närkästyisi. Kapitalismin kanssa on vähintään flirttailtu jo jonkin aikaa. Mielestäni Venäjän kommunistien ja myös SKP:n tulisi ottaa pohdittavakseen tämäkin näkökulma.
Mielestäni on väärin, että Kiinaa (joka käyttäytyy ainakin omilla alueillaan ja lähialueilla varsin imperialistisesti) ja esimerkiksi Irania (joka on tunnettu sortavasta uskonnollisesta eliitistään) pidetään imperialismin ja kapitalismin eräänlaisina haastajina tai (kuten Iranin tapauksessa) vain länsimaisen imperialismin uhrina. Samaan aikaan osataan varsin osuvasti kritisoida USA:ta ja esimerkiksi Turkkia, joka sattuu olemaan USA:n liittolainen, mutta jätetään esimerkiksi Kiinan ja Iranin kritisointi varsin ohueksi. Ei riitä, että osataan terävästi kritisoida "länttä" ja "länsimielisiä". Joskus pitää osata kritisoida myös muitakin imperialismin ja sorron muotoja.
Venäjääkin pitää voida kritisoida, kuten myös menneisyyden virheitä. Siinä eivät erityissuhteet saa olla rajoittamassa. Ystävällekin pitää voida esittää kritiikkiä. On oltava itsenäinen, on profiloiduttava. Suomessa kommunistit ja muu vasemmisto voisivat esimerkiksi korostaa omaa asemaansa kansallisten vähemmistöjen puolustajana. Ei tule puhua vain kauempana olevien kansallisten vähemmistöjen (esimerkiksi länsisaharalaisten) puolesta. Pohjoisella pallonpuoliskollakin riittää puolustettavaa. Esimerkiksi Venäjän kansalliset vähemmistöt ja pohjolan "kurdit", saamelaiset.
Lienee kuitenkin hankalaa puhua vähemmistöjen puolesta, kun vasemmisto itse on kutistumassa hyvää vauhtia uhanalaiseksi vähemmistöksi. Nykyisin oikeistolaisilla kun on Suomessa hegemonia. Heillä on varaa tehdä, mitä he haluavat. Oikeistolaiset ovatkin valmiita tekemään aggressiivisia aloitteita kuten Kokoomus on tehnyt ja saanut vasemmiston tähteet kiivaasti puolustamaan jo saavutettuja oikeuksia, johon kaikki voimavarat menevät. Siten vasemmisto näyttäytyy menneisyyden tahona.
Keskustaoikeistolaisille rahapussisedille tulee antaa samalla mitalla takaisin! Vasemmiston tulee alkaa tehdä omia aggressiivisia aloitteita, joita Kokoomus ja muut isänmaan ja työväen ystävät luonnollisesti vastustavat. Lopulta asetelma kääntyisikin päälaelleen. Oikeisto joutuisi puolustuskannalle, kun se pakotettaisiin keskittämään kaikki voimansa torjuntojen tekemiseen joka suunnalta tulevia radikaaleja vasemmistolaisia ehdotuksia vastaan. Tämä saisi lopulta oikeistolaiset näyttämään menneisyyden väeltä, jotka keskittyvät vain puolustamaan omia saavuttamiaan etuja.
Nyt ehdotuksia vaan kehiin. Miten olisi esimerkiksi vaatimus työpäivän rajusta lyhentämisestä ja samassa vaatimuksessa vaatimus työläisten palkkojen merkittävästä nostosta? Veroparatiisien, verosuunnittelun ja kaikenlaisen veronkierron kieltäminen? Rikkaille verofobikoille tuntuva veronkorotus? Suomen maaperässä olevat mineraalit on kansallistettava? Kaikille vähäosaisille on maksettava kuussa vähintään 1200-1300 euroa (SKP:n perusturva esim.)? Seis rahamaailman, rahamaailman lobbareiden ja virkamiesten ylivallalle! Nuo muutamina esimerkkeinä.
Nykyisestä pakkokonsensushenkisestä ilmapiiristä on uskallettava tulla rohkeasti ulos silläkin uhalla, että saa populistin tai riidanhaluisen rähinöitsijän roolin. "La Pola" tunnettiin Espanjan valloituksen aikana kamalana rähinöitsijänä ja hänet tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta. Nykyisin hänet muistetaan Kolumbiassa rohkeudestaan haastaa aikansa pakkokonsensushenkinen ilmapiiri ja häntä pidetään yhtenä itsenäisyystaistelun merkittävimmistä hahmoista.
Loppuun vielä muutama sananen suvaitsevaisuudesta. Vasemmisto kokonaisuudessaan on kaikenlaista rasisimia ja erilaisten ihmisten sortoa vastaan. Tämänlainen suvaitsevaisuus on ihailtavaa. Vasemmisto saisi kuitenkin myös itse opetella suvaitsevaisuutta. Vasemmistonuorten liittokokouksessa taannoin vierailleena kuulin monia hyviä puheenvuoroja, joista yhdessä kritisoitiin yleisvasemmistolaista asennetta, joka olettaa, että uskonnonvapaus on sama, kuin ateismi. Kritisoidaan mieluummin niitä instituutioita, ei uskiksia. Kaikilla, jopa vasemmistolaisilla on oltava oikeus käydä kirkossa ilman leimautumista uskonnolliseksi hihhuliksi. Kun vaaditaan suvaitsevaisuutta oikeistopopulisteilta ja muilta taantumuksellisilta, vaaditaan sitä myös omalta väeltä. Todellinen uskonnonvapaus, isänmaallisuus, radikalismi, yhtenäisyys ja määrätietoisuus kunniaan vasemmiston sisällä!
En tällä kertaa jaksanut julkaista hauskoja kuvia. Katellaan, milloin seuraavan kerran taas.
PS: Ei keskustavasemmistolaisuudelle! Keskustavasemmistolaisuus on vain hämäyskeino, jolla vasemmistolainen oppositio sulautuu/sulatetaan pehmeäksi osaksi keskustaoikeistolaista linjaa. Keskustavasemmistolaisuus on julistettava kirosanaksi
