104. Vallankumous ei pysähdy!

Tänä aamuna sain surukseni todeta, että Venezuelan presidentti, Hugo Chavez, on kuollut. Nyt Venezuela on astunut epävarmaan aikaan, eikä kukaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivoa vain sopii, että maa jatkaa edelleen valitsemallaan tiellä huolimatta räksyttävistä pahaa tahtovista tahoista ja heidän puudeleistaan. Venezuela (Bolivian ja muutaman muun edistyksellisen eteläamerikkalaisen maan tavoin) on näyttänyt hyvää esimerkkiä siitä, mitä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo tarkoittaa. Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö köyhien olot Hugo Chavezin kaudella olisi kohentuneet. Mutta sehän ei tietenkään kiinnosta niitä kolonialistisia tahoja (ja heidän puolustajiaan), joiden järkiajattelun rahaa takova uusliberalismi on sumentanut. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät mahdu samaan lauseeseen kapitalismin kanssa. 

Toivon todella, että Venezuelassa ei toisteta historiallisia virheitä ja palata kapitalistien kuoleman syleilyyn. Obaman suulla USA:n uusliberalistiset mahtimiehet ovat kylmästi todenneet, että haastavat ajat odottavat venezuelalaisia (IMF:n tai muun vastaavan uhkaus?). Lisäksi hoetaan sitä samaa oikeistolaista ideologista höttöä, jonka mukaan ollaan sitouduttu tukemaan maan demokratian, oikeusturvan ja ihmisoikeuksien (ja se mitä ei sanota: vapaiden markkinoiden uudelleenistutusta Venezuelan maaperään) kehittymistä. Suomessakin tietyt tahot varmasti iloitsevat, kun maailmassa on taas "yksi vasemmistolainen diktaattori" (ei se diktatuuri sinänsä, vaan se vasemmistolaisuus) vähemmän. Ne Chavezin vihaajat (joiden järjen valoa ei uusliberalismi ole vielä sumentanut) voisivat silmien avaamisen jälkeen hieman opiskella Venezuelan historiaa ja tarkkailla myös vaikkapa nyky-Suomea, jossa uusliberalismi ratsastaa valtoimenaan (tehden Suomesta talousmaailman rengin). Varoitan, se on todella rumaa ja häijyä katseltavaa ja voi parhaimmassa tapauksessa aiheuttaa suuttumusta sorrettujen puolesta (edellyttäen siis, että asianomainen henkilö ei tosiaan ole täysin ulkoistanut ajatteluaan uusliberalistisille ajatusmuodoille ja argumenteille).

Jo tammikuussa Kolumbiassa ollessani huomasin, kuinka paikallisilla televisiokanavilla spekuloitiin jopa päiväkausia Venezuelan entisen presidentin, Hugo Chavezin terveydestä. Sama spekulointi oli toki meneillään ympäri maailman. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Suomessa (maissa, joissa tavallista kansaa kurjistava markkinadiktatuuri on täysin valloillaan) oikeistolaiset piirit (nuo rationaalisen järjen edustajat) spekuloivat jo tuolloin varsin avoimesti Chavezin jälkeistä aikaa. Tavallista kansaa ja vasemmistoa ideologisessa sielussaan halveksivien rationaalisen järjen edustajien salaisina ja avoimina toiveina ovat olleet Hugo Chavezin kuolema tai vähintäänkin vetäytyminen. Siten päästäisiin avaamaan markkinat, tuhoamaan tasa-arvo ja sivistys, ja tekemään maasta USA:n ja monikansallisten suuryritysten vasalli. Moni oikeistolainen näkee myös märkiä unia siitä, kuinka Kuubasta tulee jälleen kapitalistinen maa (="Karibian porttola"). Sitä odotellessa on rationaalisten ideologiattomien tahojen tyydyttävä esimerkiksi Suomeen, pohjolan porttolaan.

Hugo Chavezin terveydentila on siis ollut pohdinnan aiheena jo kauan aikaa. Jo vuodesta 2010 lähtien, kun Hugo Chavezilla todettiin olevan vaikealaatuinen syöpä. Sairaus osoittautui jo tuolloin vaikeaksi voitettavaksi ja ristiriitaiset tiedot presidentin terveydentilasta herättivät hämmennystä. Hugo Chavez oli käynyt monia kertoja Kuubassa hoidattamassa itseään. Kuubassa onkin tunnetusti varsin hyvä (ja tasa-arvoinen) terveydenhuoltojärjestelmä huolimatta USA:n asettamasta ideologiaan perustuvasta kauppasaarrosta. Aina ajoittain Hugo Chavezia lähellä olevat tahot (esimerkiksi varapresidentti Nicolás Maduro) olivat vakuutelleet "comandanten" voivan hyvin. Toisaalta taas Venezuelassa oppositio oli vaatinut täsmällisiä tietoja Hugo Chavezin terveydestä. Venezuelassa tilanne olikin jo silloin poikkeuksellisen jännittynyt. Oppositio oli kyseenalaistanut Hugo Chavezin mahdollisuudet toimia presidenttinä sairastellessaan. Oppositio saikin tästä lisää bensaa liekkeihinsä ja anti-Chavez -mielenosoituksiinsa, kun taas "chavistat" järjestivät omia mielenosoituksiaan presidenttinsä tueksi.

Hugo Chavez herätti maassaan ja maailmalla ristiriitaisia mielipiteitä. Jokaisella politiikkaa ja maailman tapahtumia edes vähän seuraavalla lienee hänestä mielipide. Toisten mielestä hän oli kansan mies, niitä harvoja, jotka olivat kiinnostuneet tavallisesta kansasta ja ainakin yrittivät auttaa heitä parhaansa mukaan. Sosiaalisia ohjelmia ollaan toteutettu tuossa varsin toimivassa systeemissä. Lukutaito on nousussa, koulutus on varmasti tasa-arvoisempaa (kuin, mitä se olisi vapaiden markkinoiden hallitsemassa mallissa) ja kaikkein köyhimpien ihmisten sanotaan hyötyneen Chavezin valtakaudesta. Vastustajat eivät Hugo Chavezille lämpene. Heidän mielestään Hugo Chavezin kaudella toteutetut sosiaaliset uudistukset ovat populismia (!!!!). Niin... Nykyisinhän kaikenlainen tavallisen kansan puolesta puhuminen ja itsenäisyyden korostaminen on populismia (tai äärivasemmistolaisuutta).

Hugo Chavezia ollaan syytetty epädemokraattisuudesta. On väitetty, että hänen kaudellaan sananvapautta on rajoitettu. Häntä ollaan syytetty muun muassa median vapauden rajoittamisesta, huonosta matikkapäästä ja anti-amerikkalaisesta asenteesta. Chavez onkin arvostellut muun muassa Yhdysvaltain entistä presidenttiä George.W.Bushia varsin värikkäin sanakääntein. Itse uskon, että esimerkiksi syytökset median vapauden rajoittamisesta ovat kuitenkin voimakkaasti liioiteltuja. Skisma Hugo Chavezin ja yksityisen median (monesti pro-kapitalistisesta ja roskaviihteellisestä aineksesta koostuva) välillä johtui siitä, ettei presidentti halunnut uusia lähetystoimilupia. Johtuuko se sitten yksityisen median verofobisuudesta ja osallisuudesta vuoden 2002 vallankaappausyritykseen, mene ja tiedä. Joka tapauksessa en hirveän luotettavina näitä pro-kapitalistisista "älyköistä" koostuvia oppositiovoimia pitäisi. Ei tule myöskään unohtaa, että Chavezin kaudella panostettiin vaihtoehtoisen median tukemiseen, joka ei länteä kumartele. Kanava Telesur (joka pyrkii käsittelemään Etelä-Amerikkaa nimen omaan Etelä-Amerikan asukkaiden näkökulmasta ja maailmaa objektiivisemmin, kuin länsimedia) käy tästä loistavana esimerkkinä.

Ennen Chavezia Venezuelassa nähtiin monia diktatuureja ja oikeistolaisia hallituksia. Oikeistolainen ylivalta huipentui vuoden 1989 teurastukseen. Teurastuksen toimeenpanija oli Venezuelan entinen presidentti, Carlos Andrés Pérez, joka alussa vaikutti hyvinkin vasemmistolaiselta. Ainakin vasemmistolaisemmalta, kuin edeltäjänsä. Hän esimerkiksi kansallisti öljy-yhtiön, vastusti Augusto Pinochetin diktatuuria ja tuki Espanjan demokratisaatiota. Häntä kuitenkin syytettiin muun muassa korruptiosta. Hän myös liittoutui IMF:n kanssa huolimatta hänen toista kautta edeltäneestä populistisesta "anti-IMF"-kampanjasta. Pérez aloitti toisella kaudellaan maassaan mittavat uusliberalistiset toimet, juuri kuten IMF ja "Washingtonin konsensus" halusi ja vähän enemmänkin. Luonnollisesti tästä kansankurjistamisesta seurasi se, että kansa marssi kaduille vastustaen kyseistä äärikapitalistista politiikkaa, joka tähtäsi köyhien aseman huonontamiseen entisestään. Kansan mitta täyttyi ja Venezuelan pääkaupunki, Caracas, näki hyvin vakavia mellakoita. Presidentti Carlos Andrés Pérez kutsui armeijan hätiin, joka lopettikin mellakat, verisesti. 3000 ihmisen sanotaan kuolleen pääasiassa armeijan toimesta väkivaltaisissa mielenosoituksissa, jotka saivat nimekseen "caracazo".

Pérezin kaudella toteutettiin myös vallankaappausyrityksiä, joiden toimeenpanija oli nykyinen presidentti, Hugo Chavez. Lopulta Pérez joutui astumaan syrjään korruptiosyytösten vuoksi. Hänet korvasi Rafael Caldera, joka alistui IMF:n orjuuteen niin ikään. Hänet tunnetaan myös vallankaappausta Pérezin kaudella suunnitelleiden armahduksesta. Rafael Calderaa seurasi Hugo Chavez. Hugo Chavez nousi presidentiksi vuonna 1999.

Vuodesta 1999 lähtien voidaan rehellisesti sanoa, että kaikkein köyhimmille on annettu omanarvontunto. Lukutaidon yleistyminen ja muutamat muut sosiaaliset ohjelmat puhukoot puolestaan. Hugo Chavez selvisi myös vuoden 2002 vallankaappausyrityksestä ja oikeistolaisten vastavoimien harjoittamista mustamaalaus -kampanjoista. Nyt Hugo Chavezin matka on tullut tiensä päähän. Toivon, että venezuelalaiset eivät lannistu näinä vaikeina aikoina, vaan jatkavat vasemmistolaisen vaihtoehdon tarjoamista alueella, jossa uusliberalistinen diktatuuri on kurittanut kansaa. Se, että nousevan alueen asukkaat uskaltavat olla eri mieltä alati vajoavien alueiden (läntinen Eurooppa, USA) ei tee heistä diktatuurin kannattajia. Hugo Chavez ei tietenkään ollut täydellinen johtaja. Hänen kaudellaan väkivalta on lisääntynyt ja Venezuela on kahtia jakautunut maa, jossa tunnelma on ollut kireä jo jonkin aikaa. Hugo Chavez oli kuitenkin mielestäni paras mahdollinen vaihtoehto verrattuna esimerkiksi monen muun maailman (myös Suomen) uusliberalistisiin johtajiin, joita ei kiinnosta edes se "vähä", mitä Chavezin kaudella ollaan tehty.

Nyt ei ole lannistumisen aika. Tulee jatkaa samalla tiellä aina voittoon asti. Matkalla saattaa tulla kaatumisia, uhreja ja kiviä kenkään, mutta ne saavat olla korkeintaan hidasteina. Juna jatkakoon kääntymistä vasemmalle oikeistolaisten jäädessä asemalle. Vallankumouksen jatkuminen ei saa eikä voi olla vain yhdestä ihmisestä kiinni. Muuten homma menee henkilöpalvonnaksi ja vallankumoukselle voidaan heittää hyvästit jälleen kerran. On surtava ja otettava osaa suruun, mutta valmistauduttava samalla tukemaan Hugo Chavezin seuraajaa, Nicolás Maduroa, joka jatkakoon vallankumouksen linjoilla peräänantamattomasti. Tämän lisäksi ei tule unohtaa yksilön oman henkilökohtaisen panoksen tärkeyttä. Ei antautumista länsimaiselle kolonialismille ja pääomavirroille! Näyttäkää meille suomalaisille mallia, jotta mekin lopulta huomaisimme, että vaihtoehtoja on, vaikka talousmaailmaa lobbaavat päättävät tahot meille muuta hokevat. Aina voittoon asti!


EDIT: Toivon myös malttia Chavezin kannattajilta. Vaikka asioista ollaan eri mieltä, ei väkivalta missään tapauksessa ole suotavaa. Ei edes uusliberalisteja ja aynrandylaisia kohtaan. Oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ei voi nyrkein vaatia. Sehän olisi muutoin sama, kuin tuettaisiin USA:n sotaretkiä "demokratian" puolesta.


LISÄYS: Oli muuten harvinaisen hyvää pohdintaa Kansan Uutisten paperisessa versiossa liittyen Hugo Chavezin kuolemaan. Kyseisessä Kansan Uutisten artikkelissa pohdittiin lopuksi sitä, kuinka Venezuela on nykyisin Hugo Chavezin jälkeen kahtia jakautuneempi, kuin ennen häntä. Entäpä jos onkin tosiaan niin, että nykyisin Venezuelan köyhät ovat vain saaneet omanarvontuntonsa takaisin ja uskaltavat pitää enemmän ääntä, kun ennen he olivat näkymättömiä uusliberalistisessa uuskolonialismista kärsivässä maassa. Paremmin en olisi itse osannut pohdiskella! Epäideologiset kapitalistithan haluavatkin, että köyhät olisivat näkymättömiä ja poissa heidän tieltään likaamasta  uutuuttaan kiilteleviä kenkiä. Nyt vaan Suomen vähäosaiset liikkeelle!

PS: Koska nykyisin kaikki Vasemmistoliitosta, Vihreistä ja SDP:sta vasemmammalla oleva on äärivasemmistoa, olenkin näin ollen rohkeasti ja häpeilemättä äärivasemmalla