Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tietyillä kriittisillä tahoilla on intresseissään viedä maahanmuuttopolitiikan kritisoinnilla huomio muista ongelmista. Huolestuttavaa on, että tulevien vaalien tärkeimpänä teemana on maahanmuutto (pakkoruotsin ja homojen kirkkohäiden ohella). Ennen kuin siirryn eteenpäin, kysyn: jos maahanmuuttokriittinen ohjelma saataisiin läpi, niin mitenkä pienentää maahanmuuttoa? Sotien pitkittyessä ja laajentuessa pakolaisvirrat tulevat vain kasvamaan. Tämä johtaisi automaattisesti siihen, että erilaisten viranomaisten resursseja tulisi lisätä, tai muussa tapauksissa erilaiset viranomaiset ylikuormittuisivat ja paineen alla saattaisivat sortua epäinhimillisiin tekoihin. Kun viranomaisten resurssien lisääminen olisi tosiasia, se tarkoittaisi, että nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan käytetyt varat siirtyisivät viranomaisille tavallisen kansan jäädessä nuolemaan näppejään. Tilanne pysyisi siis ennallaan (työttömyys, asuntojonot, yleinen kurjuus). Tilanne olisi siis (+-)..
No niin, ja sitten asiaan. Hyvin usein nykyään kuulee sanottavan, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Sanotaan, ettei enää voi puhua luokkajaosta, saatika poliittisista suuntauksista (oikeisto-vasemmisto). Tämän allekirjoittaa myös Muutos 2011 riveissä toimiva Juha Mäki-Ketelä. Ajat ovat toki muuttuneet paljon noista ajoista. Enää ei ole selvää "duunarien puoluetta", eikä porukat enää kulje niin konkreettisesti omissa porukoissaan. Kuitenkaan en allekirjoittaisi väitettä, jonka mukaan vastakkainasettelujen aika olisi ohi. Pikemminkin (Zygmunt Baumania soveltaen) voisi sanoa, että vanhat vastakkainasetelmat ovat muuttaneet muotoaan ja säilyttäneet rippeensä menneistä ajoista. Esimerkkejä on monia. Vai mitä mieltä ollaan esimerkiksi hyvätuloisten ja pienituloisten vastakkainasettelusta? Yhä edelleenkin kuulee kritiikkiä tulonsiirtoja kohtaan, asenteet ovat kovenemassa myös tämän kohdalla. Kritisoidaan "juoppoja, pummeja", jotka eivät "halua auttaa itseään ja siten työllistyä". Vaikkakin on toki olemassa sellaisia tahoja, jotka kituuttelevat mieluummin työttöminä, kuin työskentelisivät vähän aikaa (esimerkiksi siivoojina). Perusteluina ovat usein ylimielisiä: "ei mua ole koulutettu siivoojaksi". Siivoojat ovat myös loistava esimerkki puhuttaessa hyvä- ja vähätuloisten vastakkainasetteluista. Siivoojat ovat perinteisesti pohjasakkaa, joille nyrpistellään. Toivotaan, että luvattu palkankorotus toteutuu ja siivoojia aletaan arvostaa tulevaisuudessa enemmän.
Siivoojat muodostavat prekariaatin muiden vähätuloisten ohella. Mukaan luetaan myös vähäisemmistä oikeuksista nauttivat vuokratyöläiset ja opiskelijat sekä työtön kantaväestö ja humanitäärisistä syistä maahan tulleet maahanmuuttajat kokonaisuudessaan. Toisella puolella ovatkin sitten hyvätuloiset (valtion leipiin työskentelevät ja monet muut), joista useat eivät mielellään matkustaisi esimerkiksi metroissa tai raitiovaunuissa. Paremmilla asumuksilla oleskelevat ja paremmin tienaavat eivät usein halua olla tekemisissä huonommilla seuduilla asuvien kanssa. Halpistuotteita halveksitaan ja Stockmannia suositaan. Lähiöitä ja lähiön ihmisiä mollataan ja heihin ja heidän sanomisiinsa suhtaudutaan alentuvasti. Eipä lähiöissä juuri poliitikkojakaan käy. Muutamat yksilöt käyvät "haista vittu"-periaatteella "roskasakkia" valistamassa ja värväämässä vaalien alla, jos hyvin käy ja tietenkin Timo Soini, joka (retorisesti) oikeasti puhuu tavallisten ihmisten kanssa. Ei ihme, että Perussuomalaiset ovat suosiossa. Kuka nyt sellaista äänestäisi, joka ei edes retorisesti yritä puhua tavallisen kansan ongelmien puolesta? Tässä meillä on vastakkainasettelut ns. rahvaan ja hallitsevan "luokan" välillä.
Perussuomalaiset on ottanut "rahvaan" vaaliaseekseen hallitsevaa "luokkaa" vastaan. Timo Soini on retorisesti monesti kritisoinut hallituksen nykymenoa ja ottanut kritiikin kohteeksi, muotia seuraten, Vihreät. Scriptan retoriikka aloitti kritiikin ja kritiikin laajetessa yleinen turhautuminen Vihreiden politiikkaa kohtaan alkoi kasvaa. Uudissana "vihervasemmisto" lanseerattiin Suomen maaperälle. Yht'äkkiä "me vastaan he" -asetelmasta oli tulossa valtakunnallista. "Vihervasemmisto" ja heidän hengenheimolaisensa nähdään A) maahanmuuttajien hyysääjinä sekä B) porvarillisina arvoliberaaleina, jotka elävät toisin, kuin saarnaavat. Kritiikki, erityisesti Vihreitä kohtaan, huipentunee vaalien alla. Saa nähdä tuleeko lokaa heitettyä puolin ja toisin "Ameriikan malliin". Mukaan ollaan otettu myös pakkoruotsi, suomenruotsalaisten etuoikeudet ja homojen oikeus avioitua kirkossa. Muodostumassa olevan kielikiistan voidaan katsoa olevan alkua uudelle kielikiistalle ja kirkon myötä erilaiset arvokeskustelut ovat saamassa myös tilaa vaaleissa. Olemmeko siirtymästä oikeistoliberalismista (arvo)konservatismin aikakauteen? Jos ryhdymme vielä protektionismiin, niin voidaan sanoa että konservatismi on tulevaisuuden Suomessa tosiasia.
Vastakkainasettelujen aika ei näkemykseni mukaan ole ohi. Ketä siis äänestää näinä aikoina? Perussuomalaisten retoriikka ja habitus on ollut toimivaa, kun taas vastustajien vastaväitteet lähinnä vähentävät vastustajien suosiota. Mutta osaisivatko Perussuomalaiset ratkaista oikeasti ongelmia (jos maahanmuuttokysymystä ei lasketa mukaan)? Voisivatko Kokoomus, Keskusta ja Vihreät pelastaa kasvonsa? Palauttaako SDP uskottavuutensa? Nouseeko Vasemmisto? Näillä näkymin näyttäisi siltä, että Perussuomalaiset jyräisivät jopa Keskustan. Voisiko tietynlainen juurille palaaminen pelastaa vajoavia puolueita? Voisiko Kokoomus ottaa hieman takaisin sen vanhan "koti, uskonto, isänmaa"-käsitteen? Keskusta, entinen Maalaisliitto, ajoi ennen maanviljelijöiden ja maaseutujen asiaa. Voisiko vaaleissa olla toimiva valtti, jos alettaisiin korostaa nykyisiä syrjäseutuja, sitä muuta Suomea ja tuoda esille "sen muun Suomen" asioita? Painotettaisiin sitä, että Helsinki-keskeisyys on ongelma ja, että muuallekin Suomeen mahtuu asumaan. Tässä kohdassa kuulee usein sanottavan, että juna ikään kuin meni jo. Suomea ei voida enää asuttaa, kuten ennen". Miksi ei? Miksi ongelmille viitataan näin kintaalla? Tulisiko Suomi sitten konkreettisesti jakaa hyvinvoivaan Etelä-Suomeen ja kurjistuvaan Pohjois-Suomeen? Se olisi toki yksi vaihtoehto. Entäpäs Vihreät?
Voisiko toimiva vaihtoehto olla, että Vihreät hajaantuisivat siten, että toinen puoli keskittyisi ihmisläheisiin asioihin (IhmisVihreät) ja toinen keskittyisi ekologisiin asioihin? Toimisiko hajoittaminen kaikkien puolueiden kohdalla? Useimmiten hajaantuminen on johtanut lyhyeen tähdenlentomaiseen menestykseen, jonka jälkeen (yleensä puolueista irtaantuneiden tahojen kohdalla) loisto on sammunut. SDP:lla on ollut uskottavuusongelma Paavo Lipposen oikeistolaismaisen politiikan jälkeen. Jospa SDP palaisi osittain juurilleen ja alkaisi puhua prekariaatin ongelmista (kuten SKP voisi myös tehdä) ja Vasemmistoliitto yhdistyisi Vihreiden kanssa. Tämä ei tarkoittaisi, että palattaisiin ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin omissa porukoissa pysyttiin tiiviisti. Kuten edellä Baumanin ajatuksen jo toin esille; vanhat ongelmat vain muuttavat muotoaan. Mikseivät myös siis puolueet? Nykyisten maaseutujen ongelmat ovat syrjäseutujen ongelmia, proletariaatin ongelma on muodostumassa prekariaatin ongelmaksi jne.. Vai tulisiko vain tyytyä uskomaan, ettei vanhenevilla, vajoavilla ja itsetyytyväisillä puolueilla ole oikeasti halua uudistua ja, että tulevat vaalit ovat Perussuomalaisten voittoa?
Itselläni ei toistaiseksi varteenotettavaa vaihtoehtoa ole. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan kuitenkin sanoa, että olen "kokeillut" elämäni aikana useita puolueita ja aatteita. Seuraavassa muutamia esimerkkejä kärjistettyinä:
- Lapsukaisena uskoin vahvasti Jumalaan. Luin Lasten Raamattua ja aikuisten Raamattua ja tunsin hartautta, asuiko minussa siis pieni kristillisdemokraatti?
- Hieman vanhempana (kenties 10-12-vuotiaana?) olin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta. Halveksin metsästäjiä ja ympäristöntuhoajia. Haaveilin oman järjestön perustamisesta "Sumuisten Vuorten Gorillat"-elokuvan inspiroimana. (Vihreät/Vihreä liike?)
- "Hikkenälvinnästä" hermostuttuani yläasteikäisenä, halveksin hetken "amiksia" ja "Roope Ankan Elämä ja Teot"-kirjan inspiroimana minuun iski rikastumisvimma. Vimmassa keksin silloin mielestäni nerokkaan ratkaisun, joka olisi mielestäni alkua rikastumiselle; myin suuren osan omistamistani kirjoista ja lehdistä divariin.... Lisäksi kaupallinen ala ja yrityksen perustaminen houkutteli hetken aikaa. (Kokoomus?)
- Yläasteikään kuuluu kaikenlainen "wannabe"-kausi. Itselleni iski tuohon aikaan identiteettikriisin aikaan kiinnostus äärinationalismia ja natsismia kohtaan. Kiinnostus natsismiin ja rasismiin rajoittui yhteen ("ryssä")huutoon ja hakaristin piirtäminen hankeen. (IKL/Joku kansallissosialistinen puolue, name your own!)
- Tämän jälkeen mukaan tuli melko pitkä kaaoksen aika. Kiinnostukseni rappiin syveni ja paheellinen elämä sekä auktoriteettien epäkunnioitus kiinnosti. Ajatukset harvemmin johtivat konkreettisiin tekoihin. (Joku äärianarkistinen puolue jossain?)
- Vapauduttuani armeijasta, tuolta ylikorostetun miehisyyden linnasta, halveksin kaikkea ylikorostettua miehisyyttä ja naisvihaa. Ajatukset eivät johtaneet tekoihin, jos Liv-kanavan hetkittäistä seuraamista ei lasketa mukaan. (Joku äärifeministinen puolue?)
- Ei kovinkaan kauan aikaa sitten, kansanopisto-opiskeluvuosina kaikenlainen rauhanasia kiinnosti. Harkitsin tuolloin liittymistä Aseistakieltäytyjien liittoon. Konkreettiset teot? Kenties erilaisilla keskustelupalstoilla hilluminen vihaisten mielipiteiden kera ja tämä blogi. ("(viher)vasemmisto"?) Lienee vielä syytä mainita, että tuona aikana olin myös kiinnostunut laiminlyödyistä alueista, kun ainainen Helsinki-fetissi vallitsi. (Keskusta?)
- Ja nyt viimeisimpänä, kiinnostus, joka lähti halusta puhdistaa kommunismin mainetta. Romatiikka Kuubaa kohtaan toimi myös innoittajana. (SKP?)
Voidaan siis leikkimielisesti sanoa, että olen käynyt läpi suuren osan pinnalla olleista puolueista ja aatteista. Ei ole mitenkään sanottu, etteikö ainakin osia noista kiinnostuksenkohteista olisi säilynyt. Kuitenkin on mukavampaa, ainakin yrittää olla sitoutumattomampi, saa nähdä, kuinka toimii. Olo ainakin keventyy kummasti. Lapsena tuli siis kokeiltua kaikkea, jopa Minijellonat-leiriä, jonka tiesin vasta harvinaisen myöhään olleen kokoomuslainen. Leirillä ei kuitenkaan muistaakseni harjoitettu minkään sortin aivopesua. Mieleen jäivät myöhäisillan leirikaste (jossa meidät kastetiin virallisesti leirin jäseniksi syöttämällä meille "sisälmyksiä") sekä Eminem. Eminemin "The Marshall Mathers LP, jota nuorukaiset kuuntelivat, oli tuohon aikaan 11-12-vuotiaalle kuplassa eläneelle pojulle järkytys. Myöhemmin lehdestä luettuani, että Eminem saisi tuomion aseen laittomasta hallussapidosta ja pahoinpitelystä, olin tyytyväinen. Noin puoli vuotta myöhemmin kyseinen "shokki-cd" löytyi levyhyllystäni..
Jospa nyt siis vaihteeksi kokeilisi toisenlaista, määrittelemätöntä aatetta. Kuten sanottu, sitoutumattomampana oleminen on paljon kevyempää. Ei tarvitse ottaa juurikaan kantaa asioihin, eikä olla korostetusti kenenkään puolella. Kirjoitin Todellisuus.orgilla ottavani etäisyyttä keskusteluun. Tietoni, kun ovat vielä monelta osalta rajoittuneita ja haluan perehtyä asioihin syvemmin. Katsotaan tulevaisuudessa, miten käy. Toisaalta, kun taas pohtii nykyisiä keinotekoisesti ja pakolla rakennettuja valtioita, sekä väittelyitä maailmanvaltion ja/tai EU:n kannattajien ja vastustajien välillä, alkaa separatismi aatteena houkuttamaan..
Ps: Rasistin logiikka: ulkomaalaista on vihattava, teki hän mitä hyvänsä. Jos hän tekee työtä ja on charmantti, hän vie suomalaisten työt ja naiset. Jos hän on työtön, hän on sossupummi ja rikollinen raiskaaja.
