92. Paljon melua tyhjästä?

Kyllä sitä edelleen jaksaa yllättyä suomalaisen eliitin ja muun "parhaimmiston" mentaliteetista. Lukuun ottamatta vuotta 2006 Suomi ei ole euroviisuissa juurikaan loistanut. Melkeinpä surkuhupaisaa, kun esimerkiksi silloin, kun Teräsbetoni oli ehdokkaana, hehkutettiin, kuinka Suomi on yksi suosikeista. Eräät vedonlyöntitoimistot olivat kuulemma laittaneet rahansa likoon Teräsbetonin puolesta ja jopa MTV3:n sivuilla uutisoitiin toiveikkaasti, että "jos vedonlyöntitoimistoja on uskominen, niin viisujen musta hevonen Teräsbetoni voi tehdä todellisen yllätyksen huomenillalla Belgradissa." No ei Teräsbetonista sitten "uutta Lordia" tullut, vaikka saattoivat nuo 35 pistettä jonkinlainen yllätys joillekin olla. 35??? Ai niin hyvin?! Rahat vaan meni vedonlyöjillä hukkaan. No, kaipa sitä hullumpiinkin juttuihin ollaan rahoja sijoitettu. Tuollaset olis muuten pirun hyviä sijoituskohteita! Tuo ilma nimittäin. Pitääpä vinkata Jutalle, Jyrkille ja Alexille. Ollaanhan sitä luvattu Suomelle miljardien arvosta ilmaa jo aiemminkin.

Sitä sitten yhdessä terapeuttisesti pohdiskellaan, että miksi nyt taas kävi näin. Syyksi ovat kelvanneet muun muassa se, että siellä idässä ne maat yleensä äänestävät vain toisiaan. Toisaalta pohditaan sitä vaihtoehtoa, että englanninkielisellä kappaleella oltaisiin pärjätty paremmin. Lopulta sitä sitten ruoskitaan itseä. Itketään yhdessä, kuinka me vaan oltiin taas niin noloja ja yksinkertaisesti niin huonoja. No ensi kerralla sitten voitetaan. Vuodelle 2013 voitaisiin valita vaikka joku islantilainen edustamaan Suomea jonkin kivan islantilaisen lurituksen kera. Kappaleen aiheena voisi olla vaikka Islannin ilmatilan valvonta. Se taitaa kuitenkin olla se paljas pinta, mikä myy. Vaihtoehtoisesti Malmöön voitaisiin siis lähettää Petri Nygård ja joku vähäpukeinen nainen rappaamaan ja laulamaan erästä kuuluisaa kappaletta hieman muutetuin sanoin: "mä oon sun Romeo, mä oon sun Julian, tää Assangen suvun on kai tuuria".  

Miksi kirjoitan euroviisuista nyt, kun niistä on jo kulunut aikaa ja kuitenkin niitä saadaan vielä odottaa? Siksi, koska viimeaikainen keskustelu Suomen YK:n turvallisuusneuvoston ehdokkuudesta toi väistämättä mieleen Suomen median euroviisu-hehkutukset (kuten Timo Soinikin tänään Ylen 20.30 uutislähetyksessä kommentoi). Ensin kampanjoidaan näkyvästi alkaen ulkoasiainministeriöstä ja tuhlataan rahaa kampanjoihin, joiden tarkoituksena on saada Suomi turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Eräät uskalsivat jopa julistaa Suomen ennakkosuosikiksi. 

Vaan kuinkas taas kävikään? Hehkutus vaihtui pian karvaaseen pettymykseen. Voiton vei Suomen nenän edestä rauhanturvaamisen suurmaa, Luxemburg. Pettyneet pyrkivät kilvan löytämään syitä Suomen häviölle euroviisujen hengessä. Maailmanpolitiikan Teivo Teivainen perusteli Suomen häviötä kehitysmaiden äänillä, jotka päätyivät Luxemburgille. Hän pohdiskeli, että kenties syinä olivat muun muassa Suomen päätökset sulkea suurlähetystöverkot esimerkiksi Venezuelassa ja lopettaa Nicaraguan kehitysapu. Olen itsekin ihmetellyt sitä, miksi esimerkiksi Kolumbiassa ei ole Suomen suurlähetystöä. Venezuelan suurlähetystön sulkemista pidän myös kummallisena. Onko kyseessä rahalliset syyt, kiinnostuksen puute kyseiseen maanosaan, lännettymisen aikaansaama sokeus vai mikä sulkemisiin on syynä? En ymmärrä ollenkaan. 

Toisaalta en täysin tuomitsisi nykyisenlaisen kehitysavun lopettamista. Nykyinen kehitysapumalli on ikävä kyllä osoittautunut aika toivottomaksi, vaikka ollaan sillä saatu jotakin myös aikaan. Kehitysavusta voidaan olla montaa mieltä. Toivon kuitenkin, ettei Suomi täysin sulje ovea Nicaraguan suuntaan eikä minkään muun maan suuntaan kehitysavusta puhuttaessa. Ennemminkin olisi  kuitenkin parasta viedä suomalaista osaamista, tietoa ja näkemystä muualle. Siitä olisi vain etua. Ei olisi toisaalta vaaraa kristillisestä moralismista eikä kiinalaisesta imperialismista. Suomi on ainakin suurelta osin demokraattinen maa, eikä Suomella taida olla suunnitelmissa kolonialisoida muita maita. Ei tarvitsisi myöskään pelätä kehitysapuvarojen päätymistä vääriin käsiin ja sitä, että kehitysapua saataisiin vain korruptoituvien ulkomaisten järjestöjen ehdoilla. Samalla luotaisiin suhteita. Pitää vaan olla varuillaan, ettei Argentiinan ja Uruguayn kaltainen kiista toistu. Suomen tulisi myös toimia vastuullisesti laajentaessaan yritystoimintaa muualle. Shellin tie älköön olko suomalaisten yritysten tie.

Palatkaamme taas Suomen häviötä käsittelevään jälkipyykkiin. Kehitysmaiden äänestyspäätösten lisäksi ollaan ajateltu, että kenties myös ranskankielisten maiden tuki Luxemburgille oli merkittävä siinä missä englanninkielisten maiden tuki Australialle. Jos taas otetaan se näkökulma, mikä otetaan silloin, kun pohditaan Suomen surkeaa menestystä euroviisuissa, voidaan jälleen sanoa, kuinka "naapurit ja samaan kulttuuripiiriin kuuluvat äänestivät vain toisiaan". Kyllä se edelleen on se maantiede, joka ratkaisee. Suomi sijaitsee maailman laidalla, eikä Suomea voida edes enää pitää idänsuhteiden asiantuntijana. Oikeistolaiset vallanpitäjät sanovat "Venäjä, Venäjä, Venäjä" ja kaikenlaiset bäckmanit levittävät valheita. Ei siis ole ihme, että Luxemburgin kaltaiset maat ovat suositumpia. Ne sentään ovat maantieteellisesti lähellä uusfrankkilaisia ja koollaan sekä historiallaan päteviä maita. Luxemburg on myös veroparatiisi  varsin vetovoimainen maa.

Me voimme toki vain haukkua Luxemburgia veroparatiisiksi ja parasiitiksi (ei täysin varmaan tuulesta temmattua), kyseenalaistaa Luxemburgin saavutukset rauhanturvaamisen alalla ja julistaa, kuinka Luxemburgin kaltainen pieni maa pitäisi liittää johonkin sitä ympäröivistä maista (itse ainakin olen sitä mieltä). Voimme myös pohtia, mitä voisimme tehdä paremmin saadaksemme näkyvyyttä tai edes jonkinlaista kunnioitusta. Sitä ei saavuteta sillä, että kyyneleitä nieleskellen pyydellään anteeksi "euroänkyröintiä", kumarrellaan länteen (tuohon pyhään ilmansuuntaan) ja ollaan pahoillamme olemassaolostamme. Nykyinen batistamainen nyökyttely tuo mieleen erään Itse Valtiaiden jakson, joka on hyvin kuvaava nykyiselle menolle. Kyseisessä jaksossa "Paavo Lipponen" luulee ihan oikeasti olevansa hyvää pataa "isojen poikien" (taannoisten vaikuttajien "Tony Blairin" ja "Gerhard Schöderin") kanssa. Hän on jopa valmis järjestämään eräänlaisen huippukokouksen "isoille pojille" Helsingissä suurella summalla. "Schöder" ja "Blair" eivät luonnollisesti tule ja lopulta "Lipponen" hermostuu ja sanoo julkisesti jotain "hyvin sopimatonta" ja aloittaa kriittisen suhtautumisen EU:hun. Pian tämän jälkeen "Schöder" ja "Blair" soittavat "itku kurkussa" sanoen, "ettei heitä olla koskaan loukattu sillä tavalla". He ovat jopa valmiita tekemään myönnytyksiä Suomelle. Vaan "Lipponenpa" itsetyytyväisenä onkin valmis luopumaan kaikista myönnytyksistä ja tarjoaa jopa Suomen maaperää ydinjätteiden säilytykselle. Jälleen ollaan lähtöruudussa. Niin... oliko kyseessä sittenkään vain fiktiivinen jakso? Mielestäni pelottavan realistinen sellainen, vaikka kyseinen jakso esitettiin yli kymmenen vuotta sitten. Miten olikaan sen Erkki Tuomiojan lausunnon kanssa? Entäpäs sitten lampaiden jämäköiden päättäjiemme ja vaikuttajiemme reaktiot ja tuomitsemiset moiseen "sopimattomaan spekulointiin"? 

Onko siis ihmekään, että jäimme ulkopuolelle? Toisaalta meillä ei ole maantieteellistä etua, emmekä toisaalta ole riittävän jämäköitä puolustamaan oikeuksiamme. Pelkäämme epädemokraattisten ja hienohelmaisten EU-päättäjien reaktioita naurettavuuksiin asti. Eipä meissä myöskään, ainakaan vielä, taida olla ainesta veroparatiisiksi vetovoimaiseksi maaksi. Ne perhanan ay-liikkeiden tähteet ja holhousvaltio, joka jakaa helppoa rahaa laiskureille! Suomesta välittyy kuva jonain ei minään maana, joka sijaitsee jossain ei missään ja joka ei ole suuntautunut kansainvälisesti vaan lännettyy (suomettumiseen verrattava käsite) ja myy itseään suuryrityksille ja uusfrankkilaisille päätöksentekoelimille. 


Lienee myös syytä näin "jälkiviisaana" ja "katkerana" kysyä, olisiko turvallisuusneuvoston kahden vuoden jäsenyydestä lopulta ollut Suomelle mitään hyötyä? YK:n turvallisuusneuvosto on siis se elin, joka "voi käsitellä jokaista riitaa tai kiistaa, joka voi johtaa kansainväliseen selkkaukseen." Turvallisuusneuvosto "voi suositella menettelytapoja ja ratkaisumalleja kiistojen selvittämiseksi" ja "suositella toimenpiteitä rauhaa uhattaessa tai rikottaessa tai hyökkäystekojen sattuessa". Lisäksi YK:n turvallisuusneuvosto "tekee suosituksia yleiskokoukselle pääsihteeriehdokkaista". YK:n turvallisuusneuvostossa "on kerrallaan yhteensä 15 maata, joista viidellä (Iso-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla) on pysyvä paikka". Lisätietoa saa esimerkiksi tästä Ylen artikkelista ja Wikipediasta. Myös Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirja Globaali Demokratia tarjoaa mielenkiintoista tietoa ja mielenkiintoisia (vaikka ei ainakaan tässä suurten heinäsirkkojen dominoimassa maailmanajassa realistisesti toteutettavia) näkemyksiä.

Kaikella kunnioituksella, mutta mielestäni YK on osoittautumassa vähän samanlaiseksi instituutioksi, kuin Kansainliitto taannoin oli. YK on toki ollut tehokkaampi, kuin edeltäjänsä, mutta viimeistään Irakin sota todisti YK:n näivettyneisyyden. YK ei ole tehokas kriisien ratkaisija turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaidenkaan takia. Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat (kolme suurinta uhkaa ja estettä maailmanrauhalle, jotka ovat myös roistovaltioita tai omaavat vähintään roistovaltioiden piirteitä) tekevät tehottomiksi liian monet turvallisuusneuvoston aloitteet. Jos joku mainituista jäsenvaltioista käyttää veto-oikeuttaan ("kielto/tai tahdonilmaus, jolla valtionpäämies, muu valtioelin tai yhteisö taikka yksityinen toimija estää jonkin päätöksen syntymisen tai voimaantulon."), ei päätöstä synny. Turvallisuusneuvostoa ollaankin moitittu tehottomuudesta. Herääkin kysymys, mitä virkaa vaihtuvilla jäsenillä sellaisessa elimessä on, jossa suuret dominoivat? Verkkolehtien kommenttipalstoilla ollaan myös fiksusti pohdiskeltu sitä, kuinka Suomi voisi tulevissa Venäjän ja USA:n välisissä kiistoissa jäädä pahasti välikäteen. Samoilla kommenttipalstoilla uskottiin, että Suomi saisi myös pääasiassa kumileimaisimen roolin.

Ehkä onkin vain parempi pysyä pois. Pysytään ainakin heinäsirkka-maiden kiistojen ulkopuolella. Sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, miten Suomi pääsisi "pöytiin, joissa päätetään" (siis seuraamaan ja kuuntelemaan keskustelua vailla merkittävää roolia), tulisi keskittyä siihen, kuinka Suomi saataisiin nykyaikaan. Itsesäälistä luopuminen voisi toimia näin ensi alkuun. Toisekseen voitaisiin herätä siihen, että on olemassa muitakin ilmansuuntia, kuin länsi. Lännen palvomisella ja rahan tuhlailulla emme saavuta muuta, kuin ainaista kritiikkiä Etelä-Euroopan maiden korruptoituneilta hallituksilta sekä aliarvostusta ja alentuvia paijauksia uusfrankeilta. Olisi hyvä myös keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Ei pidetä meteliä tyhjistä asioista, eikä lässytetä joutavia. On jo aika hylätä voivotteleva alamaisuus. Valitaan kerrankin oma tie, ollaan aidosti kansainvälisiä ja ylpeitä nationalisteja. Miksi katsetta ei voitaisi suunnata esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan? Ei anneta kiinalaisten viedä kaikkea. Siellä sitä potentiaalia on, kun käy päivä päivältä selkeämmäksi, että länsi uppoaa. Eikö tietynlainen Itämeren kauppa-aluekin voisi myös tulla kysymykseen? Haluaako Suomi olla uppoavien vai nousevien maiden joukossa? Valinta on tehtävä nyt!

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

91. Vastavirta-festivaali vasemmiston yhdistäjänä

Osallistuin kaksi ja puoli viikkoa sitten Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla järjestettyyn Vastavirta-festivaali -tapahtumaan. Kyseessä on ajoittain järjestettävä vasemmistolainen festivaali, jossa poliittisen keskustelun lisäksi kuullaan myös musiikkia. Tapahtuma oli varsin antoisa ja näkökulmia avaava. Toivoisin, että vastaavia festivaaleja järjestettäisiin myös esimerkiksi Jyväskylässä. Toivoisin myös, että kyseisenlaiset festivaalit toimisivat alustana tulevalle todelliselle vasemmistolaiselle yhteistyölle. Vasemmistolaisen yhteistyön soisi korvaavan nykyisen oikeistolaisia kumartelevan "kompromissi"-politiikan.

Festivaaleilla keskusteltiin monista mielenkiintoisista asioista. Jokaiseen keskustelutilaisuuteen olisi tehnyt mieli osallistua. Valitettavasti keskustelutilaisuudet olivat päällekkäin toistensa kanssa. Itse siis osallistuin tilaisuuksiin, joissa keskusteltiin esimerkiksi ay-liikkeiden nykytilasta. Ay-liikkeiden nykytilaa pohdiskelevassa keskustelussa tuli hyvin esille se, kuinka monet pitävät ay-liikkeitä etäisinä herrojen tahoina, jotka "jossain kaukana sopivat työnantajien kanssa palkka-asioista". Ay-liikkeiden on sanottu jo nähneen parhaat päivänsä. Ay-liikkeet eivät olekaan enää niin vakuuttavia, kuin ennen muinoin. Ne lähinnä (yleisvasemmistolaista trendiä noudatellen) tuntuvat vain pitävän kiinni jo saavutetuista eduista ja vastustavat ehdottomasti lakko-oikeuteen kajoamista. Nyt 2010-luvulla uusvillin kapitalismin porskuttaessa tarvittaisiin aidosti työläisten etuja ajavia ammattiyhdistysliikkeitä, jotka tarjoaisivat riittävän pelotteen oikeistolaisille irtisanojille. Jos ay-liike ei palaa juurilleen ja pysy ajan hermoilla, on vaarana, että saavutetuista eduista saavat nauttia vain korruptoituvat ay-liikkeiden johtajat samaan aikaan, kun oikeiston koneisto repii ay-liikettä lopullisesti hajalle.

Toisaalla, Vanhan Ylioppilastalon juhlasalissa keskusteltiin kuntauudistuksesta ja sen vaihtoehdoista. Keskustelussa ei lämmetty tuleville "markkinakunnille", joissa lähipalvelut romutetaan. Aiheesta lisää kerrotaan myös SKP:n uusimmassa kuntavaalipamfletissa.

Samassa salissa keskusteltiin eurokriisistä. Teemana oli: "miten ulos eurokriisistä?". Puhujina olivat Esko Seppänen, Euroopan vasemmistopuolueen jäsen ja Kreikan Syriza-puoluetta edustava Yiannis Bournous, Heikki Patomäki ja Occupy-liikkeen aktivisti Marissa Varmavuori. Keskustelua veti SKP:n puheenjohtaja, Yrjö Saarinen. Kaikkien osallistujien puheenvuorot olivat hyviä ja mielenkiintoisia. Esimerkiksi Syriza-puoluetta edustanut Yiannis Bournous toi esille hyvin sen, että käynnissä oleva kriisi ei ole "kansallinen kriisi" vaan "järjestelmän kriisi". Vielä tarkemmin ja osuvammin ilmaistuna; "kysymys ei siis ole "kansojen välisestä sodasta", vaan Euroopan raaimmasta luokkasodasta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen." Tämän osuvammin asiaa ei olisi voitu ilmaista. Selvää on, että kapitalisteille tämä kriisi on enemmän kuin hyödyksi. Yksityistämistä ja sosiaalisten palveluiden leikkaamista ollaan nyt viemässä äärimmilleen, jolloin myös "eurooppalainen" yhteiskuntarauha on uhattuna. Toki tulevat Euroopan "alassadit", "gaddafit"; kansan kurissa ja markkinavoimien nuhteessa pitävät diktaattorit voisivat tuoda hetkittäistä tasaannusta porvariston tihentyneisiin sydämenlyönteihin. Tulemmeko näkemään panssarivaunuja tulevassa demokratian haudassa? Kreikan pääministeri vaikuttaa uskovan niin.

Selvää myös on, että EU:n eliitti haluaa ratkaista kriisin vain omilla oikeistolaisilla ehdoillaan. Siinä ei vihervasemmistolaisesta ihmis- ja luontoläheisyydestä piipittäminen paljon paina. Kuka edes jaksaa olettaa, että oikeistolainen EU-eliitti aikoo hoitaa päälläolevaa kriisiä mitenkään järkevästi? Kuka oikeasti yllättyi siitä, ettei EU:n komissiolle kelpaa kansalaisaloite tai ylipäänsä minkäänlainen demokratia? Onko joku vielä sitä mieltä, että suuryritysten, pankkien ja muun eliitin etua ajava EU olisi tavallisen kansalaisen asialla? 

Syytänkin Syrizaa, Euroopan Vasemmistoa ja muita vastavoimia kokonaisuudessaan äärimmäisestä idealismista, ellen peräti naiiviudesta. Syrizan edustaja Yiannis Bournous muistutti, ettei päälläolevasta kriisistä tule syyttää tavallisia kreikkalaisia. Syriza ei myöskään halua Kreikan eroavan eurosta, vaan (ymmärtääkseni) haluaisi "neuvotella tukipaketin uudelleen". Syriza siis toistelee sitä samaa retoriikkaa, jolla vallanpitäjät meitä pelottelevat. "Eurosta eroaminen laukaisisi dominoefektin, jolloin maa toisensa perään irroittautuisi eurosta". Entä sitten? Eikö muka ole olemassa muita vaihtoehtoja? On itsestään selvää, ettei kriisistä tule missään nimessä syyttää tavallisia kreikkalaisia. Mielestäni tavallisten kreikkalaisten syyttely edustaa sivistymättömyyttä. Syypäitä ovat (kuten olen jo aiemminkin kirjoitellut) korruptoituneet, sukulaisiaan suosivat kreikkalaiset päättäjät ynnä Goldman Sachs taustapiruna, jotka veivät eurokelvottoman Kreikan EU:hun. On kuitenkin väärin, että esimerkiksi suomalaiset suurelta osin joutuvat maksumiehiksi tässä asiassa. Härskeintä tässä on se, että "pelastuspaketeilla" pelastetaan pankkeja, ei siis Kreikkaa, Espanjaa, Italiaa, Portugalia jne., vaikka arvon päättäjämme muuta väittävät. Syriza voisi alkaa pitää eroamista vaihtoehtona. Loppu "kompromisseille" ja idealismille. Kun rakennus on läpimätä, ei riitä, että vain hieman remontoidaan. On purettava/romahdutettava koko rakennus ja sitten voidaan rakentaa jotain uutta. Aiheesta voisi jatkaa vielä enemmän, mutta koska aiheena on Vastavirta-festivaali, festivaalien puheenvuorot ja niiden kommentointi, yritän pysyä asiassa.

Heikki Patomäki kannattaa ajatusta maailmanhallituksesta ja kannattaa mitä ilmeisimmin EU-liittovaltiota. Perustelut ja pohdinnat ovat tässä asiassa olleet varsin raikkaita ja syvällisiä. Olisihan se ihanaa, jos myös EU-päättäjät olisivat demokratian kannalla. Silloinhan yhtenäistä monimuotoisuutta voitaisiin lähteä muodostamaan ilman pelkoa fasistisesta markkinadiktatuurista. Aion myöhemmin julkaista enemmän perusteluja (joita olen kirjoitellut myös esseen muodossa) sille, miksi en usko nykyiseen EU:hun ja globalisaatioon. Sanottakoon kuitenkin, että Heikki Patomäki sortuu samanlaiseen idealismiin, kuin oikeastaan kaikki EU-uskovaiset. Erona se, että Patomäki ja muut "vastavoimat" korostavat inhimillisempää näkökulmaa, kun muut puhuvat AAA-luokituksesta, kilpailusta, markkinoista jne.. Mutta kuten olemme saaneet huomata vasemmistonkin oikeistolaistuessa, idealismi on tässä tapauksessa tuhoisaa.Oikeiston pirut tuhoavat kaikenlaiset hyvätkin tavoitteet ja lopulta hyvätkin tavoitteet muuttuvat alkuperäisten ajatusten irvikuviksi.

Ansioituneimpia puheenvuoroja mielestäni vasemmistolaisena (!!!!) EMU-kriitikkona tunnettu Esko Seppänen. Hän nosti esille sen, että myös Kreikka on omalta osaltaan kriisistä vastuussa. Syriza sen sijaan tuntuu vähättelevän Kreikan osuutta ja kääntää asian siten, "ettei tavallisia kreikkalaisia tule syyttää". Esko Seppänen totesi terävästi, että päällä oleva velkakriisi on "ratkaistava tässä ja nyt". Hän ei siis näytä lämpenevän "laajalle sutimiselle", mikä saattaa johtua myös siitä, että hän on "ekonomi ja siksi yksinkertainen mies". "Laaja sutiminen" vaikuttaisi olevan ainakin Heikki Patomäen ja Euroopan vasemmistopuolueen ongelma. Puhutaan samaan aikaan eurooppalaisesta demokratiasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta jne. (asiat, jotka eivät EU:n päättäjiä voisi vähempää kiinnostaa), kun kriisi tekee tuhojaan. Kannatan toki ehdottomasti Euroopan vasemmistopuolueen näkemyksiä inhimillisestä Euroopasta. Jos noita asioita oltaisiin alusta asti lähdetty ajamaan, näyttäisi EU varmasti aivan toisenlaiselta. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että Euroopan vasemmistopuolueen ehdotukset tulevat myöhässä. Niitä olisi pitänyt ajaa alusta asti. Nyt vallanpitäjät vain naureskelevat ja piereskelevät naurettavien hippien ja kevytvassareiden ehdotuksille. Syrizalle annan kunnioitusta siitä, ettei se mennyt hallitukseen korruptoituneen hallituksen kanssa, joka todistaa sen, että jonkinlaista potentiaalia, ainakin siellä suunnalla, vasemmiston suhteen on. Suomessahan ei vasemmistoa SKP:n lisäksi juurikaan ole.

Esko Seppänen totesi myös, että tukkurahan markkinat vallitsevat. "Virtuaalinen tyhjästä luotu raha" virtaa. Hän myös puhui kansallisvaltioiden puolesta. Olen itse ihmetellyt, miksi kansallisvaltiot ovat nykyisin joutuneet niin huonoon valoon. Miksi kansallisvaltiot edustavat "impivaaraa"? Miksi kaikki paikallisuuteen liittyvä asetetaan vastakkain kansainvälisyyden kanssa? Olen samaa mieltä siitä, että vallitseva kriisi on ennen kaikkea kansainvälinen, mutta ratkaisuja tehtäessä on korostettava paikallistason toimintaa. Jos hyökkäillään joka suuntaan, ei saada mitään aikaa. Ideoidaan ja aloitellaan monia juttuja, mutta ei hoideta hommia loppuun (vrt. esimerkiksi Leonardo da Vinci). Toki esimerkiksi Occupy-liikkeen aktiivi Marissa Varmavuoren näkemyksiin on helppo yhtyä. Ihmisten oma-aloitteisuutta ja osallistumista on lisättävä tai siihen on vähintäänkin kannustettava.  Siinä Occupy-liike käyneekin hyvänä pioneerina. Ongelmana vain on se, että ihmisiä ei tunnu kiinnostavan. Kenties Occupy-liike voisi toimia jonkinlaisena pioneerina ihmisten aktivoimisessa. Tässäkin tosin on otettava huomioon, että vuonna 2011 syntyneet ruohonjuuritason liikkeet syntyivät paikallistasolla. Occupy-liike sai alkunsa New Yorkissa ja M15-liike taas syntyi Espanjassa. Ei siis tule vähätellä paikallistason voimaa.

Mielenkiintoisia näkemyksiä joka tapauksessa. Kaikki olivat myös yhtä mieltä siitä näkemyksestä (joka myös toistui useimmissa keskustelutilaisuuksissa), jonka mukaan demokratia on kaventunut ja vaihtoehtojen tilalle on tullut vaihtoehdottomuuden ideologia. Tämä näkemys tuli esille myös festivaalien viimeisessä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdiskeltiin vasemmiston visioita ja tulevaisuutta. Keskustelutilaisuudessa puhujina olivat Arja Alho (entinen sdpläinen ja Ydin-lehden päätoimittaja), Yrjö Hakanen (SKP:n puheenjohtaja), Heikki Ketoharju (Kommunistisen Nuorisoliiton jäsen), Jouni Konttila (Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas) ja Teivo Teivainen (maailmanpolitiikan professori).

Näkemykset olivat jälleen kerran teräviä ja osuvia, mutta samalla myös toisistaan poikkeavia. Arja Alho aloitti keskustelun puhumalla vasemmistolaisen liikkeen kasvattamisesta. Hän toi hienosti esille nyky-vasemmiston hajanaisuuden, jonka tuloksena meillä on marxisteja, marxisti-leninistejä, trotskilaisia, kautskylaisia, konformisteja jne. Itse myös erityisesti toivoisin aitovasemmistolta sitä, että marxismin päivityksen sijaan/lisäksi päivitettäisiin kapitalismikritiikkiä. Monet sosialistit ja "sosialistit" joko kannattavat kriisimaille annettavia "pelastuspaketteja" tai keskittyvät miettimään, mitä Marx sanoisi 2010-luvulla. Marxilta voimme hyvinkin ottaa oppia monessa asiassa, mutta Marxin teorioiden opiskelu ei saisi olla hallitsevaa. Mielestäni nyt ei tule miettiä sitä, kuinka Marx voitaisiin hakea aikakoneella nykyaikaan, vaan sitä, kuinka saisimme koottua sirpaleet yhteen. Kenties tulisi jopa pohtia täysin uuden työväenliikkeen perustamista.

Arja Alho liputti myös globaalin yhteistyön puolesta, kuten myös valtaosa panelisteista. Nykyisen kriisin maailmanlaajuisuutta korostettiin jälleen kerran ja sen vuoksi puhuttiin kansainvälisen yhteistyön tärkeydestä. Todettiin myös, että "EU:ssa on enemmän hyvää, kuin huonoa". Eräät kannattivat "laajaa ajattelua" "poteroitumisen" sijaan. Ei haluttu lokaalin ja globaalin vastakkainasettelua. Internationalismia kannatettiin periaatteella, jonka mukaan "kapitalismin ollessa globaalia, on vastarinnan oltava globaalia". Lisäksi "Marxilais-zeniniläisyydestä" puhunut Teivainen sanoi Leniniä siteeraten: "ei ole vallankumouksellista käytäntöä ilman teoriaa". Harvinaisen totta, mutta teoriaa ei tule miettiä liikaa, koska muuten erimielisyydet hallitsevat ja aletaan puhua siitä pitäisikö vallankumouksen olla marxilainen, maolainen, kautskylainen tai trotskilainen. Siten vain jakaudutaan entistä enemmän ja toiminta näivettyy muuttuen vain filosofiseksi pohdiskeluksi ja väittelyksi.

Eniten samoilla linjoilla koin olevani Jouni Konttilan kanssa. Hän totesi heti puheenvuoronsa alettua, ettei hän ymmärtänyt sitä, kuinka toisessa keskustelutilaisuudessa vannottiin niin hartaasti globalisaation nimeen, jolloin sivuutettiin kokonaan kansallinen ja paikallinen näkökulma. Pidän Euroopan vasemmistopuolueesta ja kannatan globaalia yhteistyötä. Missään nimessä ei kuitenkaan tule sivuuttaa kansallista näkökulmaa. Vaarana on muuten se, että päämäärättömän poukkoilun lisäksi Suomen vasemmistolaiset vastavoimat taantuvat muiden suurempien maiden suurempien vastavoimien uskollisiksi käskyläisiksi (vrt. Suomen nykyinen asema EU:ssa). Väkiluvulla on valitettavasti väliä. Nyt ei myöskään ole "laajan sutimisen" aika, ei hajoiteta niitä voimia liikaa! Muuten tulee oikeisto ja lakaisee muruset tieltään. Stoalainen maailmanhalaaminen ei ole realistista tässä maailmanajassa. Nyt tarvitaan vasemmistorealismia, raskasta vasemmistoa kehiin! Vasemmistoidealismi tulee sitten, kun meillä on yliote. Sitä ei saavuteta kevytvasemmistolla. Olisi myös mietittävä (kuten Jouni Konttilakin pohdiskeli), kuinka saada ihmiset mukaan ay-liikkeisiin ja politiikkaan. On myös muistettava, että hyvinvointivaltio on jäämässä historiaan. Vaan kuka puolustaisi hyvinvointivaltiota?

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen totesi hyvin, että nykyisiä päättäjiämme tuntuu kiinnostavan enemmän kolmen A:n noudattaminen, kuin suomalaisista välittäminen. Sehän on selvä, että tavallinen kansa voi hiljaa hissukseen kurjina kuolla (mut pliis, mielellään niissä lähiöissä poissa meidän herkkien ihmisten silmistä). Yes sir ja yes ma'am, kyllä meillä nyt aina muutama miljardi teidän pankeille ja omiin huvituksiin riittää. Voitas oikeestaan ottaa vielä enemmän lisälainaa ja sillä rahalla singota suomalainen kurjalisto maata kiertävälle radalle. Kalliiksihan se tulee, mutta se maksaa itsensä kyllä takaisin. Eipähän ole enää turhia menoeriä ja rahaa riittää enemmän "pelastuspaketteihin" ja sukanvarteen. Lisäksi Yrjö Hakanen puhui demokratian (esimerkiksi osallistuva demokratia sekä asukas- ja työpaikkademokratia) puolesta ja muistutti niin ikään että nykyinen kriisi on maailmanlaajuinen. Keskustelutilaisuudessa vahvistui myös se näkemys, että Perussuomalaisissa todellakin on niitä, jotka haluavat aina vaan asettaa maahanmuuttajat ja pienituloiset suomalaiset vastakkain. Kehotankin kaikkia Perussuomalaisia äänestäviä miettimään tarkkaan minkälaiselle ehdokkaalle annatte äänenne. Kaikki Perussuomalaiset eivät ole rasisteja/nationalistipopulisteja (eivätkä rumia, vaikka Per-Looks näin asian esittää). Siellä on myös ihan järkeviäkin (ja katseenkestäviä) tyyppejä, joiden kanssa joistakin näkemyksistä voisi olla jopa samaa mieltä. Siellä on kuitenkin sellaisia tahoja, jotka pyrkivät viemään huomiota pois oikeista ongelmista.

Lopuksi, siinä vaiheessa, kun tuli yleisökysymysten aika, uskaltauduin tarttumaan mikrofoniin. Yritin sanoa jota kuinkin sellaista, että mielestäni se, että puhutaan paikallisen vastarinnan puolesta ei ole missään nimessä ristiriidassa globaalin vastarinnan kanssa. Mainitsin myös, että Occupy- ja M15-liikkeet ovat saaneet alkunsa paikallistasolla. Lopuksi tiedustelin panelisteilta, minkälaisena he näkisivät Forssan kokouksen vuonna 2013. Kysymykseeni tuli mielestäni ihan hyviä vastauksia. Yrjö Hakanen muistutti aiheellisesti, että kyseessä oli siis kansankokous, ei parlamentaarinen kokous. Vastaajat ehdottivat muun muassa 6-tuntista työpäivää. Myös globaali yhteistoiminta ja globaali vallankumous sai kannatusta. Esimerkiksi Teivo Teivainen halusi mukaan "globaaleja toimijoita", joilta saisimme "oppia omalle taistelullemme". Luonnollisesti "Forssa 2013" tulisi toteuttaa "suurella porukalla". Kaikkein mielenkiintoisin oli ehdotus taiteilijoiden kutsumisesta tulevaan Forssan kokoukseen.Totta kai globaalia yhteistoimintaa tarvitaan ja parasta olisikin, että vallankumous tapahtuisi maailmanlaajuisesti ja samaan aikaan, kuin muuallakin tai sitten dominomaisesti, vain hetken viiveellä. Muuten on vaarana, että vallankumouksen kokeneet maat näivettyvät vihamielisten maiden painostuksessa ja jatkavat lopulta täysin samanlaista (elleivät jopa pahempaa) toimintaa, kuin entiset sortajat. Loppupeleissä on kuitenkin realistisinta, että vallankumoukset tehdään paikallisesti, kun ollaan ensin saatu tietoja muilta. Ei siis laajaa sutimista! Toimitaan paikallisesti, ajatellaan kansainvälisesti!

Hyvin mielenkiintoinen ja antoisa tilaisuus. Valitettavasti en ehtinyt kuuntelemaan, minkälaista musiikkia siellä soitettiin. Ehkäpä sitten ensi kerralla Vastaavia festivaaleja ja kokoontumisia pitäisi järjestää useammin ja laajempina kokonaisuuksina. Vasemmiston yhtenäistyminen voisi aivan hyvin lähteä liikkeelle esimerkiksi vastavirta-festivaaleilta. Yhtenäistä, aitoa ja realistista vasemmistoa (idealismiakaan täysin unohtamatta) tarvitaan nykyisin kipeämmin kuin koskaan. On jo aika jättää sirpaleisuus ja hajanaisuus taakse. Monet ovat nähneet sen hienon kuvan, jossa iso kala jahtaa hajallaan olevia pieniä kaloja. Kun pienet kalat yhdistyvät, ne muodostavat kalan, joka on lopulta paljon suurempi, kuin heitä jahdannut iso kala. Nyt onkin siis aika yhdistyä pienten kalojen tavoin. Suurta kalaa ei voiteta sillä, että ollaan hajallaan ja poukkoillaan sinne tänne. Todellista vasemmistoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Todellista vasemmistoa ei ole edes kunnallisella tasolla kovinkaan paljoa. Muutama aitovasemmistolainen valtuutettu ei voi saada yksin kaikkea aikaan. Vasemmistomattomuus vallitsee, kun valtuustoihin valitaan oikeistoa ja pehmo-oikeistoa ja kaupunginjohtajien paikoilla tullaan näkemään vain Peltomäkiä, Kettusia ja Anderssoneita. Kunnallisvaaleissa on vielä mahdollisuus vaikuttaa, ennenkuin esimerkiksi Jyväskylästä tulee Ateena (negatiivisessa mielessä). Enää ei tule sietää korruptoituneita huijareita, valitaan kerrankin oikein! Kapina lähtee liikkeelle kunnista!

 PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

90. Kritiikistä tekoihin

Olen jo jokusen päivän seuraillut keskustelua Sauli Niinistön työryhmän näkemyksiin liittyen. Kyseinen työryhmä on julkaissut näkemyksiään, joissa kuvaillaan, kuinka nuorten syrjäytyminen voisi vähentyä. Erityisesti Vasemmistoliitto on ilmaissut kritiikkiä kampanjaa kohtaan. Muun muassa Paavo Arhinmäki on ilmoittanut kriittisen kantansa. Näkemyksiä on haukuttu "naiiveiksi" ja lisäksi ollaan kritisoitu sitä, että sinänsä kauniissa ja kivoissa näkemyksissä ei oteta huomioon yhteiskunnallisia tekijöitä/rakenteita, jotka ovat monelta osin syynä nuorison pahoinvoinnin lisääntymiseen.

Katsotaanpa, minkälaisia ehdotuksia tuolta kohusivustolta löytyy. Sivustolta löytyy esimerkiksi sellaisia sanoja, kuten "vapaaehtoisvoimaa" ja "vastuuyritys". Talkootoimintaa, hyviä käytöstapoja, ihmisten välistä kanssakäymistä ja arkirutiineja (nukkumaanmenoajat) kannatetaan. Muistutetaan myös omasta vastuusta henkilökohtaisessa elämässä ja lastenkasvatuksessa. Kannustetaan itsenäisyyteen, yritteliäisyyteen ja puhutaan rajojen ja rakkauden puolesta.

Ylöskirjoitetut asiat ja neuvot ovat (kuten kriitikotkin sanovat) ihan kivoja ja kauniita. Niihin on helppo yhtyä. Sivusto on tutustumisen arvoinen ja toivonkin, että mahdollisimman moni suomalainen kävisi tutustumassa kyseiseen sivustoon. Itse olen samaa mieltä esimerkiksi siitä, että ihmisten välillä pitäisi olla enemmän kanssakäymistä ja siitä, että vastuuta tulee ottaa omasta itsestä ja lapsista. Jaan kuitenkin osittain Hanna Sarkkisen mielipiteen siitä, että kyseessä taitaa olla ennemminkin "vanhemmille suunnattu kasvatusvinkkilista". Mielestäni sanoma on kuitenkin selvä; "sä voit valita sun tulevaisuuden". Ota ittees niskast kii ja ryhdistäydy! Kokoomusnuoretkin sen tietävät; yhteiskunta ei ole äitisi! On siellä toki myös vinkkejä ihan yrittäjillekin.

Osallistuin taannoin Keski-Suomen yrittäjien järjestämään vaalivalmennukseen Jyväskylässä. Siellä tuli ilmi mielestäni hyviä näkemyksiä, joista haluan jakaa tässä kirjoituksessa yhden. Toteamus liittyen yrittäjien haluttomuuteen palkata nuoria esimerkiksi harjoittelijoiksi taikka muuten vain saamaan kokemusta ja työkaluja tulevaa elämää varten oli osuva. Yritykset ovat niin kovin haluttomia ottamaan riskejä, vaikka (ymmärrykseni mukaan) riskien ottaminen juuri kuuluu kapitalismiin.  Tässä annetaan hieman ohjeita "vastuullisille yrityksille", kuten myös tässäkin. Yritysjohtajien soisi lukevan erityisesti nämä kohdat:

"Työpaikka voi olla tulevaisuuden avain. Työnantaja, palkkaa nuori töihin, jos suinkin voit. Yritä edistää kaikin laillisin keinoin nuoren työllistymistä. Työelämään tutustuminen ei ala, jos se ei ensin ala jostain."

Yrittäjät vaan tuntuvat olevan kiinnostuneita enemmän varmoista ja jo saavutetuista voitoistaan, eivätkä uskalla ottaa riskejä. Tällaiset yritykset keskittyvät vain kokonsa ja henkilökohtaisen omaisuutensa kasvattamiseen, eikä heitä yhteisvastuu kiinnosta. Yritys ei toki ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö. Kuitenkin herää kysymys, miksi valtion pitäisi tukea sellaisia loismaisia yrityksiä, jotka eivät hyödytä Suomea ja suomalaisia millään lailla? Tämänkaltaisilta yrityksiltä (jotka vielä karttelevat verojakin) voitaisiin ottaa kaikki tuet pois ja antaa heille menolippu veroparatiisiin. Tilaa sellaisille yrityksille, jotka tuovat lisää työpaikkoja inhimillisine työolosuhteineen ja maksavat veronsa Suomeen. Muut firmat pysykööt Suomen rajojen ulkopuolella! Suomi ei tarvitse loismaisia yrityksiä.

Vielä takaisin "sä voit valita sun tulevaisuuden"-teemaan. Vasemmistoliitto on kritisoinut "syrjäytymisen vastaista kampanjaa" muun muassa siitä, ettei se ole ottanut huomioon "eriarvoistavia rakenteita". Tämä pitää aika lailla paikkansa. Kasvavasta eriarvoisuudesta ei mainita mitään. Nyt olisikin Vasemmistoliitolla tuhannen markan paikka puuttua järeästi vallitsevaan eriarvoistavaan politiikkaan. Vasemmistoliitto on kyllä ansiokkaasti kritisoinut sortavia rakenteita ja huomauttanut, että elämme luokkayhteiskunnassa. Mitä Vasemmistoliitto sitten on tehnyt 2000-luvulla sortavien järjestelmien kaatamiseksi? Nykyisin Vasemmistoliitto on hallituksessa pääministeripuolueen kanssa, joka toteuttaa hyvin eriarvoistavaa politiikkaa. Tuloerot ovat kasvaneet, sosiaalinen eriarvoisuus lisääntynyt, kuntia tullaan kurjistamaan yhä enemmän ja rahaa kipataan Euroopan pankeille aina vaan lisää. Hämmentävää on siis jo pelkästään se, että Vasemmistoliitto istuu riistopolitiikkaa toteuttavan puolueen kanssa samassa hallituksessa. Vielä hämmentävämpää on se, ettei Vasemmistoliitto ole juuri kritisoinut nykyistä europolitiikkaa. Pikemminkin päinvastoin. Kunta-asiaa Vasemmistoliitto ei ole kokenut niin tärkeäksi, että sitä kannattaisi ottaa mukaan ohjelmiin. Onhan se seksikkäämpää ajaa sellaisia asioita, kuten sosiaalista tasa-arvoa kaikille sekä ihmisläheisyyttä jne. Ympäripyöreät tavoitteet riittävät.

Vasemmistoliitto ei ymmärtääkseni ole pitänyt meteliä omista syrjäytymisen vastaisista kampanjoistaan. Konkreettisia ehdotuksia tilanteen parantamiseksi ei ole tullut ainakaan omaan kuulooni. Ainoastaan Vasemmistonuorilta on tullut ihan hyviä näkemyksiä. Perustulo on varsin kannatettava idea. Toivoisin, että kritiikin lisäksi myös Vasemmistoliitto toisi esille konkreettisia ehdotuksia. Omista näkemyksistä tulisi myös pitää meteliä eikä vain hiljaa, hienovaraisen somasti ja sopivasti kritisoida vallitsevaa menoa. Toki Vasemmistoliitolta on tullut kannanottoja ihan työttömyyteen ja työllisyyteen liittyen. Tarkastellaanpa niistä muutamia:

Ensimmäisessä lainaamassani kohdassa vaaditaan työttömyyskorvauksien maksamisen vauhdittamista ja tason nostamista. Ehdottomasti olen samaa mieltä seuraavan kohdan kanssa:

"Byrokratian vähentäminen ei yksin riitä. Perustyöttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen taso on niin matala, että niitä on pikaisesti korotettava köyhyysrajan yläpuolelle. Vain näin voidaan aidosti kohentaa työttömien asemaa."

"Tällä hetkellä työttömiä ja lomautettuja on Suomessa jo noin 300 000 ja luku kasvaa nopeasti.  Vaikean taloustilanteen aiheuttamaa ahdinkoa on lisännyt se, että työttömyyskorvauksien käsittelyajat ovat pidentyneet jopa kuukausiin työttömyyskassojen ruuhkien takia. Lisäksi ongelmia on syntynyt siitä, että jotkut kunnat viivyttelevät toimeentulotuen maksamista työttömyyskorvausta odottaville."

Luonnollisesti on puututtava myös nuorisotyöttömyyteen. Nuorison työllistäminen takaa suomalaisen hyvinvoinnin jatkumisen:

"Nuorten työelämään pääsyä on vahvistettava toteuttamalla täysimääräisesti nuorten työllistymistä edistävä yhteiskuntatakuu. Yhteiskuntatakuun onnistumisen kannalta tärkeintä on, että nuori laatii työllistymissuunnitelmansa yhteistyössä koulutus- tai työvoimaviranomaisen kanssa. Näin nuori voi sitoutua työllistymispolkuunsa. Nuorella on oltava oikeus olla ottamatta vastaan oman työllistymissuunnitelmansa vastainen koulutus- tai harjoittelupaikka. Nuoria ei saa käyttää ilmaistyöntekijöinä."

Pitäkää porvarit tahmaiset tassunne irti lakko-oikeudesta. Vasemmistoliittokin ottaa hyvin kantaa lakko-oikeuden puolesta. Työtaisteluoikeus ei ole mikään historiallinen jäänne! Sen tulisi kuulua työläisten perusoikeuksiin.

"Työnantajat ovat hyökänneet niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla työntekijöiden lakko-oikeutta vastaan. Helsingin käräjäoikeus teki päätöksen, jolla se määräsi 2,8 miljoonan euron sakon uhalla Finnairin työntekijät lopettamaan työtaistelun."

Ihan hyviä kannanottoja Vasemmistoliitolla on. Herääkin kysymys, miksi Vasemmistoliitto ei ole pitänyt suurempaa meteliä näkemyksistään ja tavoitteistaan? Vasemmistoliiton kannanotoista tulee vähän sellainen olo, että kerrotaan, mitä ei saisi tehdä ja joskus vaatimusten/suositusten muodossa todetaan, mitä pitäisi tehdä. Puhistaan jo saavutetuista eduista. Kritiikki ei myöskään ole mitenkään erityisen terävää. Kritiikki myös kohdistuu vain sellaisia asioita kohtaan, joita "saa" kritisoida ja joiden kritisoiminen on yleisesti hyväksyttyä. Nykyisin Vasemmistoliitto on muuttunut puolueeksi, joka kritisoi erilaisia asioita sopivasti ja puhuu epäselvästi "sortavista rakenteista". Vasemmistoliitossa kritisoidaan "sä voit valita sun tulevaisuuden"-kampanjaa, vaikka Vasemmistoliiton omat ehdotukset ovat hyvin samanlaisia. Erona on se, että hienovaraisten neuvojen sijasta ("seksikkäitä juttuja") "vaaditaan" omilla foorumeilla hiljaa hissutellen. Vaatimukset sitä paitsi jäävät vain sanahelinäksi, kun niiden puolesta ei olla valmiita radikaalimpiin toimenpiteisiin. Missä ovat esimerkiksi viime vuosisadan mielenosoitukset, lakot, torikokoukset yms.?

SKP:ta halveksitaan syyttä suotta. SKP sentään toimii ja esittää näkemyksiään kritiikkinsä vastapainoksi. SKP:sta voi sanoa, että se on sananmukaisesti "rohkeasti vasemmalla". Otetaan vaikkapa esimerkiksi tulevat kuntaliitokset. Vain SKP on (Keskustan lisäksi) aktiivisesti vastustanut tulevia mammuttikuntia. Vastustamisen ja kritiikin lisäksi ollaan myös valmiita esittelemään omia näkemyksiä. Hiljattain julkaistu Toisenlainen kuntakartta (demokraattiset hyvinvointikunnat)-niminen pamfletti käy hyvänä esimerkkinä. Pamfletissa otetaan kriittisesti kantaan hallituksen tehtailemaan "kuntauudistukseen". Terävän kritiikin lisäksi ollaan myös valmiita tuomaan ilmi konkreettisia ehdotuksia. Kyseisessä pamfletissa näkyvät myös useiden asiantuntijoiden kädenjäljet.

Sanottakoon kuitenkin, että kunnallisella tasolla Vasemmistoliitolla ja myös varmasti Vihreillä ja SDP:lla on eroja valtakunnalliseen tasoon verrattuna. Kunnallisella tasolla jonkinlaista uskottavuutta vaikuttaisi olevan jonkin verran jäljellä. Uskottavuus ei mielestäni kuitenkaan vielä ole riittävällä tasolla. Vasemmistolaisuus on kadonnut SDP:n ja Vasemmistoliiton riveistä. Vasemmistolaisiksi en kyseisiä puolueita kutsuisi. Sanokaa siis mitä sanotte, niin kauan, kuin esimerkiksi Vasemmistoliitto ei aidosti vasemmistolaistu, terävöitä kritiikkiään ja ryhdy kritiikistä tekoihin, pysyn SKP:n riveissä.

Lopuksi totean, että on muuten mielenkiintoista huomata, kuinka potkuja usein perustellaan vaikkapa "kilpailukyvyn ja johtavan aseman varmistamisella nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä". Näin perustelee esimerkiksi Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnan johtaja Pasi Laine. Kenties tuo "kilpailukyvyn ja johtavan aseman varmistaminen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä" tarkoittaakin juuri sitä, että potkitaan porukkaa mahdollisimman paljon pihalle ja jaetaan optioita sulle-mulle -periaatteella. Eikös se liikemaailmassa mene silleen, että se on äijien äijä, kenellä on isoin... lompakko ja auto. Äijien äijä on se, joka murskaa ay-liikkeet ja potkii kuluneen orjatyövoiman pihalle saadakseen tuoretta orjatyövoimaa tilalle, joka suostuisi tekemään töitä vielä kurjemmissa oloissa. Sillä lailla sitä menestystä ja johtajuutta saavutetaan. Siinä mielessä Pasi Laineen perustelut osuvat varsin oikeaan.

 PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

89. Seis porvarilliselle hegemonialle

Taannoin hämmästelin pääkaupunkiseudun kalliita bussilippuja. Kritisoin sitä, kuinka bussilippujen hinnat nousevat kilpaa tarkastusmaksujen kanssa. Kyselin, miksi lippujen hintoja ei voitaisi laskea ja tarkastusmaksuja sen sijaan nostaa reilustikin. Kyseisen tekstin kommentoija (kuuliainen kansalainen mitä ilmeisimmin) antoi ymmärtää, että ongelma on ainoastaan siinä, että pummilla matkustaminen syö tuloja ja, jos kaikki maksaisivat matkansa, ei kalliita hintoja välttämättä olisi. Uskokoon, ken tahtoo. Huolimatta myöskään kyseisen kommentoijan antamasta nippelitiedosta, uskon, että rankkakin sakottaminen ainakin vähentäisi pummilla matkustamista. Lippujen hinnat voitaisiin aivan hyvin laskea, kun nostettaisiin tarkastusmaksujen hintoja ja lisättäisiin tarkastajien määrää. Mikä ongelma tässä olisi? Ei kyseiseen muutokseen muuta tarvittaisi, kuin poliittista tahtoa. Miksi aina kaikki pitää tehdä samalla tavalla ja samalla logiikalla? Siksikö, koska "niin ollaan tehty aina"? Kunnan valtuustoissa tuntuu vallitsevan vastaavanlainen meininki. Vanhat parrat jatkavat vuosikymmenien takaisia perinteitä, eikä mikään oikeasti muutu. Ei ainakaan hyvään suuntaan kuntalaisen kannalta.

Joka tapauksessa, Jyväskylään verrattuna matkustaminen pääkaupunkiseudulla on halpaa. Pääkaupunkiseudun kalliista hinnoista huolimatta lippu on sentään voimassa reilun tunnin ja seutulipulla voi matkustaa pääkaupunkiseudulla reilun tunnin ajan. Jyväskylässä homma on hieman toisenlaista. Jyväskylässä bussiliikenne on yhden yksityisen monopolin hallussa. Koiviston Auton tytäryhtiö Jyväskylän Liikenne nauttii etuoikeutettua valtaa Jyväskylässä. Kun monopoli hallitsee, voi se vapaasti nostaa hinnat pilviin. Hinnat ovatkin ihan kiitettävän korkeita. Kertalippu maksaa (6 kilometriä matkustavalle) aikuiselle 3,20 euroa ja lapselle 1,60 euroa. On toki myös otettava huomioon yötaksa. Lipulla ei myös suinkaan voi matkustaa Jyväskylän seudulla vapaasti tiettyä aikaa, kuten pääkaupunkiseudulla, vaan:

"Matkustajilla on tunnin aikana yksi maksuton siirto-oikeus. Aika lasketaan ensimmäisessä autossa matkalippuun tai erilliseen siirtolippuun leimatusta kellonajasta. Erillinen siirtolippu pyydetään kuljettajalta ensimmäisessä autossa vain Matkahuollon korttien ja toimistolta myytävien kertamatkalippujen yhteydessä. Matkakortteja käytettäessä siirto-oikeus jää kortille automaattisesti voimaan eikä erillistä siirtolippua tarvita."

"Siirtomatka leimataan kortilta pois kuten varsinainen matka. Jos kortilla on maksettu useamman matkustajan matka, leimataan jokainen siirtomatka erikseen. Vastaanotetusta siirtolipusta peritään lisämaksu, jos jatkomatka ylittää 9 km."

 http://www.jyvaskylanliikenne.fi/liput-ja-hinnat

Eli ensimmäisessä autossa ostetun matkan lisäksi minulla on oikeus yhteen ilmaiseen vaihtoon. Tämän jälkeen joudun jälleen maksamaan. Ohessa hintatietoja viime vuoden muista matkalipuista. 30 päivän kortti (jolla saa matkustaa 0-9 kilometriä) maksoi viime vuonna aikuiselle 53 euroa ja opiskelijalle (Jyväskylän kaupungissa kirjoilla oleville) 44 euroa. Ei siis mitään halpaa lystiä opiskelija-alennuksen jälkeenkään. Toki alennus on aina alennus ja mieluummin pidän itselläni ne 9 euroa, kuin maksaisin enempää kiskurihintoja kiskovalle Jyväskylän liikenteelle. Nyt Jyväskylän kaupunki suunnittelee poistavansa opiskelija-alennuksen 30 päivän matkakorttien kohdalla. Ja arvoisa herra kaupunginjohtaja Markku Andersson vieläpä taannoin ihmetteli "veropakolaisten" määrää. Mieli tekisi kyllä itsekin siirtää kirjat Vantaalle tämän jälkeen. Miksi maksaa veroja opiskelijaepäystävälliselle kaupungille? Tämän lisäksi Jyväskylän kaupungissa ollaan noudattamassa yleistä porvarillista linjaa. Kaikista toisarvoisista kohteista säästetään, jotta arvon eliitti pääsisi nauttimaan konserttisaleistaan ja Lutakon alueen luksuspalveluista. Sehän on tunnettu tosiasia, että taloudellisesti vaikeinakin aikoina rahaa tuntuu yllättäen löytyvän eliitin huvituksiin.

Itse Jyväskylään kohtalaisen hyvin integroituneena maakuntaanmuuttajana olen alkanut pitää kyseisestä kaupungista entistä enemmän. Suomea löytyy myös Kehä III:sen ulkopuolelta. Sääli vain, että porvarillinen eliitti tekee tuhoa täälläkin. Kaupungin vapaa-ajan toiminta on hyvin kaupallista ja rajoittunut koskemaan ainoastaan niitä, joilla on siihen varaa. Keskustan maisemaa hallitsevat pääasiassa kauppakeskukset kalliine kahviloineen. Vähäosaiset pysyttelevät näivettyvissä lähiöissä, joissa maisemia hallitsevat pääosin kaljabaarit ja ruokakaupat. Pienituloisten vähäiset tienestit menevät kalliiseen bussimatkustamiseen.

Huomattava parannus täällä olisi bussimatkustamisen tuntuva halventuminen. Jos ei muuten, niin sitten kaupunki vaan tukemaan liikennettä. Julkisen liikenteen on oltava nimen omaan julkista! Toisena epäkohtana ottaisin esille laajemman kokonaisuuden, nimittäin opiskelija-alennuksen. On hienoa, että valtakunnallisesti opiskelijat (esim. lukiolaiset ja yliopisto-opiskelijat) ovat oikeutettuja saamaan alennusta esimerkiksi bussilla tai junalla matkustaessa. Tässä ollaan kuitenkin unohdettu muun muassa ne maahanmuuttajat, jotka opiskelevat suomea aktiivisesti aikuiskoulutuksen piirissä. Mielestäni tärkeään integroitumis-prosessiin kuuluvaa aktiivista suomen kielen opiskelua ei tule missään nimessä pitää väheksytympänä, kuin "varsinaista opiskelua". Olisi vähintäänkin kohtuullista, jos suomen kieltä aktiivisesti lukevat maahanmuuttajat saisivat edes jonkinlaisen ryhmäalennuksen paikallisliikenteessä matkustamista varten. Myös suomen kielen opiskelu on opiskelua!

On aina hienoa, kun järjestetään tapahtumia. Se vaan on ikävää, että tapahtumat ovat yleensä aina läpeensä kaupallisia ja joskus saattavat asettaa paikalliset asukkaat eriarvoiseen asemaan. Taannoisen Neste Oil Rallin aikoihin järjestettiin mielenosoitus, joka oli kyseistä tapahtumaa vastaan, mutta toteutettiin myös kadunvaltauksen hengessä. Tempauksella haluttiin tuoda esille näkemys siitä, kuinka paikallisten liikkumatila rajoittuu kaupungissa, kun yritykset ja muualta tullut liikenne valtaavat kadut. Hyvä esimerkki paikallisten hetkittäisestä eriarvoistumisesta oli päätös vaatia asukkailta kulkulupia päästäkseen koteihinsa. Tämän lisäksi kadunvaltauksella haluttiin tuoda esille vaihtoehtoista vapaa-ajan toimintaa kaupallisen kulttuurin vaihtoehdoksi ottamalla "tila haltuun". Mukava tunnelma siellä oli, eikä siellä mitään ongelmatilanteita tullut, kuten esimerkiksi Tampereella. Haittapuolena tuollaisissa kadunvaltauksissa on se, että tapahtuma kuivuu ajan myötä kokoon, jos päämääränä on vallata vain tietty kadunpätkä. Keskeisiä kävelykatuja ja alueita tulisi voida vallata vaikka sitten ilman kaupungin/maanomistajan lupaa. Kaupungin tulee kuulua kaikille, ei vain keskustaoikeistolaisille rahapussisedille.

Jyväskylässä jokusen aikaa majailleena olen myös huomannut, kuinka kaikki hauskanpito on keskitetty kaupalliseen keskustaan. Tämän vuoksi lähiöt näivettyvät. Tämä on ihan valtakunnallinen ongelma. Ihmiset pääosin suuntaavat monenkin kilometrin päähän omasta kodistaan päästäkseen huvittelemaan keskustaan. Toiset jäävät koteihinsa tappamaan aikaa neljän seinän sisällä tai kuluttavat vapaa-aikaansa kaljabaareissa. Kaupungin olisi syytä tukea vapaa-ajan toimintaa myös lähiöissä. Ei riitä, että naapurissa on joku asukasyhdistys, kirjasto, ruokakauppa ja ravintola. Tarvitaan enemmän tiloja nuorille ja kaiken ikäisille. Luulisi, että olisi ihan kaupungin hienohelmaeliitillekin loistojuttu, että nuoret eivät vain "notkuisi" aseman ostareilla. Ei keskitetä kaikkea huvia keskustaan, keskusta on yliarvostettu. Lähiöt 2010-luvulle!

Lienee selvä, etten kannata myöskään Jyväskylän leikkaussuunnitelmia, enkä hallituksen suunnittelemaa keskittämisvimmaa. Hallituksen suunnitelmat kuntalaisten päiden menoksi ovat tuhoisia. Keskittämisellä ei olla saavutettu, eikä saavuteta parempaa. Mammuttikuntien myötä "tehostuvat" palvelut siirtyvät asukkaiden läheltä monien kilometrien päähän kaupungin keskustoihin. Tämä on kestämätöntä esimerkiksi Jyväskylässä kaikille niille, jotka tarvitsevat terveyspalveluita ja ovat pakotettuja tekemään ylihinnoiteltuja bussimatkoja sen vuoksi, koska heillä ei ole autoa käytössään tai mahdollisuutta kävellä tai käyttää pyörää. On myös järjetöntä tuoda metropolikuntia reilun 5 miljoonan asukkaan Suomeen. Itse suosin ja kannatan hajauttamista keskittämisen sijaan. Hallituksen ja kunnallisten päättäjien olisi myös syytä aloittaa kansalaisten ja kuntalaisten kuuntelu. Eristäytyminen norsunluutorneihin ei kuulu enää 2010-luvulle. Kun eristäytyy ja alkaa luulla itsestään liikoja, voivat "tavallisten ihmisten" reaktiot olla arvaamattomia. Äärimmäisenä esimerkkinä Pohjois-Afrikan tapahtumat. En usko, että suomalaisetkaan pitkään tällaista ylimielistä ja epädemokraattista menoa katsovat.

Viimeinen sana,

arvon jyväskyläläiset ja suomalaiset, olemme olleet todistamassa miten käy, kun porvarilliselle hegemonialle antaa ylivoiman kunnallisella ja valtiollisella tasolla. EU-politiikka, keskittämisvimma, eriarvoistuminen ja hyvinvoinnin tuhoaminen puhukoot puolestaan. Nykyisin ihmisarvo sanellaan sen mukaan, kuinka lihava rahapussisi on. Ihmisarvo ei mahdu nykyisten hallitsijoiden ajatusmaailmaan. Jos sinulla ei ole rahaa, sinua ei ole olemassa. Muistakaa tämä kunnallisvaaleissa ja muistakaa tämä myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Omasta mielestäni varteenotettavia vaihtoehtoja kansan ja kuntalaisten kurjistajille ovat esimerkiksi SKP:n ja jotkut Vasemmistoliiton ehdokkaat. Harkitkaa tarkkaan, kenelle annatte äänenne. Kokoomusta en suosittele. Kokoomuslainen politiikka vie meidät Kreikan tielle!

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

88. "Kapinallisuus" 2010-luvulla

Elämä ilman Facebookia tuntuu yllättävän vapaalta. Suosittelen muillekin. Kannattaa aloittaa vaikka silleen, ettei pariin viikkoon kirjaudu sisään ja sitten vähitellen aloittaa lopullisen itsensä vieroittaminen. Itse toteutin lähdön Facebookista melkein kertarysäyksellä noin reilut kaksi viikkoa sitten. En vielä toistaiseksi ole katunut, enkä koe, että olisin menettänyt jotain tärkeää ja korvaamatonta.

Liityin siis siihen Naamakirjattomien joukkoon, joita pidetään epäilyttävinä. Nykyisin vaikuttaa siltä, että ihmisyyttä määritellään sen mukaan, kenellä on Facebook. Kenties siis sosiaalisen arvosteluasteikon vaatimukset ovat laskeneet; enää ei tarvita autoa tai merkkivaatteita. Kunhan vain on se Facebook. Toki sillä saa enemmän arvostusta osakseen, kun julkaisee seinällään kuvia autostaan. Sitä kuitenkin nousee jonkinlaisella arvoasteikolla pelkästään jo sillä, että omistaa Facebook-tilin. Facebookittomat taitavat sitten olla epähenkilöitä.

Melkeinpä kyllästymiseen saakka ollaan hoettu, kuinka me elämme massojen aikakautta, jolloin erilaisuus kielletään. Pitää olla mukana menossa ja tykätä asioista oikeassa elämässä ja Facebookissa, vaikka ei oikeasti tykkäisikään. Pitää olla paljon Facebook-kavereita ja pitää tehdä uskottavia tilapäivityksiä. Valokuvien pitää olla hyviä (muttei liian hyviä) ja pitää muutenkin olla mielenkiintoinen ja edustava sopivalla tavalla. Katu-uskottavuuden lisäksi pitää olla myös Facebook-uskottava. Näyttääkin siis ehkä sittenkin siltä, että näennäisen helposti toteutettavissa oleva sosiaalinen nousu tuo mukanaan samanlaista stressiä, kuin oikea elämä.

Itseäni suuresti huvittaa ja hämmentää, kuinka suuri ilmiö Facebookista on tehty. Facebook sinänsä on varmaan ainakin alun perin ollut ihan viaton ihmisten yhdistämiseen tarkoitettu sovellus (näin haluan vilpittömästi uskoa). Nykyisin Facebookin ympärillä oleva hehkutus on jotain käsittämätöntä. Facebookin listautuminen pörssiin on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen uutinen. Pisteet joka tapauksessa herra Zuckerbergille siitä, ettei antautunut tympeiden sijoittajien puku-fetissiin. 

Facebook kirjautui siis pörssiin ja koko yhteiskunta on kirjautumassa Facebookiin. Jopa nykymenoa kritisoivat ovat Facebookissa. Pian aletaan pohdiskella, kuinka esimerkiksi työpaikan saamisen edellytys on se, että käyttää Facebookia. Mitähän sitten Facebookin ulkopuolelle jää? iPadejaan räpeltäviä robotteja, joiden kanssa kommunikointi käy paremmin Facebookissa, kuin tosielämässä?  

Vain epäilyttävät ja epäsosiaaliset ihmiset jäävät Facebookin ulkopuolelle. Normaalius on sitä, että on paljon Facebook-kavereita. Facebookissahan ne oikeat ystävät ovat.24/7. Siellä päivityksiä tekemässä ja kuvia lataamassa pelaten toisella kädellä erilaisia pelejä (esim. Mafia Wars ja Texas Hold 'em Poker). Facebook.com, sielläkö se elämä on? Onhan se ymmärrettävää toisaalta, että haluaa olla yhteyksissä esimerkiksi sukulaisiin ja kavereihin Facebookin välityksellä, kun voi olla melkein varma, että se toinenkin on Facebookissa aktiivisena. Voi luottaa siihen, että kiireisenkin asian saa välitettyä toiselle osapuolelle. Minne sitten jäivät vanhat kunnon Messenger ja Skype? Entäpä sitten vielä antiikkisemmat kapistukset; puhelin, sähköposti??? Silloin tällöin on saanut viihteellisten lehtien verrkkoversioista lukea, kuinka vaikeaa on olla Facebookiton. Sosiaalinen paine on ajanut osan "kapinallisista" takaisin Facebookiin. Kaikki kutsut juhliin lähetetään Facebookissa ja muut tapaamiset niin ikään sovitaan samassa paikassa. Facebookittomat harmittelevat, kun eivät tiedä, missä kaverit pitävät seuraavat juhlat. Herääkin kysymys, miksi pitää sellaisia kavereita, jotka eivät huomioi Facebookittomia? Tosiystävät ja tosisukulaiset tavoittaa kyllä antiikkisiakin keinoja pitkin. Muille Facebook voisi taas alkaa suunnitella sellaisia Facebook-puhelimia, joita voisivat käyttää luonnollisesti vain ne, joilla on Facebook-tili. Miksi ei saman tien Facebook-kotia, Facebook-elintarvikkeita, Facebook-vakuuksia jne.?

Syyni Facebookista poistumiseen eivät ole siinä, että olisin jotenkin epäsosiaalinen tai kapinallinen. Pidän syynä ennemminkin Facebookin kaltaisten yritysten tapaa kapitalisoida sosiaalisuus. Facebook ei myöskään ole mitenkään tavallisia käyttäjiä suosiva. Kaiken saa irti vain, jos on mainostaja. Lisäksi Facebookin eettisyys arveluttaa myös jonkin verran. Pääsyyksi voisi sanoa, että yksinkertaisesti vain kyllästyin kyseiseen sovellukseen, jota en muutenkaan hirveästi käyttänyt. Liityin Facebookiin muistaakseni joskus vuonna 2007 entisen internet-tutun kutsumana. Aktivoiduin varsinaisesti vuonna 2009 tykäten erilaisista asioista, levittäen saatanallista vassaripropagandaa ja lataillen joitakin kuvia. Facebook-kavereita oli vuoteen 2012 tultaessa noin 100. Lopulta kyllästyin ja aloin miettiä, kuinka päästä pois. Vihdoin odotettu Facebook-aikajana ilmestyi ja tarjosi oivan tekosyyn poistua Naamakirjasta. 

 Sitä haluaa tietenkin kuulua yhteisöön ja kenties tuoda itseään ilmi jollain tapaa siinä sivussa. Tämän vuoksi tehdään sellaisia päivityksiä, joista "heruu tykkäämisiä". Totta kai sellainen nostaa itsetuntoa ("hei, mun mielipide/linkki tms. noteerattiin ja siit tykättiin, jee!"). Pahimmassa tapauksessa Facebookiin voi jäädä koukkuun.  Silloin, kun yrittää kirjoittaa jotain kriittistä/negatiivista, se harvoin noteerataan. Silloin, kun taas jokin kirjoitus noteerataan ja siitä "tykätään", tulee halu kirjoittaa samalla lailla. Täten tulee rajoittaneeksi itseään, ja ajaa itsensä ahtaisiin aitauksiin muita miellyttääkseen. Äärimmäisiä esimerkkejä muiden mielistelyistä voi käydä tarkastalemassa myös Youtuben kommenttiosioista. Siellä "peukkuhuorat kalastelevat peukkuja" julistaen, että "Justin Bieber sucks, this is real music!" tai "thumbs up if you're listening to this in 2012!". Itse en ole kokenut tarpeelliseksi hehkuttaa sitä, että vielä vuonna 2012 kuuntelen Backstreet Boysin "Show Me the Meaning of Being Lonely"-kappaletta.

Vaikka en siis kovin aktiivisesti Facebookia koskaan käyttänyt, uskon, että olin jo jollain lailla koukussa. Lähdön jälkeen tuli jopa vähän haikea olo. Nykyisin tunnen oloni vapautuneemmaksi. Saan kirjoittaa täällä omia juttujani niin paljon kuin haluan. Voin vihdoinkin tunnustaa, että mun mielestä aseet, pommit, terrori-iskut, väkivaltaiset vallankumoukset ja lääkkeet viinan kera on niin kivoja juttuja. Menisiköhän Facebookissa muuten läpi sellainen ryhmä, jossa kehotettaisiin ihmisiä lähtemään pois Facebookista?

En siis halua mitenkään arvostella ihmisiä, jotka ovat Facebookissa. Toivoisin vain, että myös Facebookittomiin ihmisiin suhtauduttaisiin, kuten normaaleihin ihmisiin. Ei kaikkien tarvitse olla samanalaisia. Miksi pitäisi vain hiljaisesti sulautua yleiseen mielipiteeseen, tehdä niin kuin sanotaan sekä pestä kasvot ja käyttää pyyhettä? Monesti todetaan, että kapinallisuus ja todellinen eri mieltä oleminen on pääasiassa sitä, että joissakin Pohjois-Afrikan maissa noustaan hallitusta vastaan tai, että esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa huudetaan iskulauseita hallituksia ja Wall Streetin pankkiireja vastaan. Suomessa ei kapinoida (paitsi Facebookissa). Toisaalta, kuten sanottu, Suomessakin on helppo vähintään leimautua. Siihen saattaa riittää pelkästään se, ettei ole Facebookissa. Nykyisin on niin helppoa olla "kapinallinen".

On toki myös niitä, jotka hakemalla hakevat huomiota ja kohua. Uutinen liittyen uusimpaan Mannerheim-projektiin toi kyllä vähän sellaisen olon, että tahallaan halutaan provosoida. Suomalaiset, kun ovat niin sympaattisia, että menevät loukkaantumaan toisen henkilön puolesta (joka on jo aikaa sitten kuollut). Kun ne punikit kehtaa vihjailla et se oli homo! Kaiken kukkuraksi ne yrittää nyt tehdä Mannerheimista eri väristä, vaikka se tunnetusti oli valkoinen (siis myös ihonväriltään) ja suomalainen huolimatta siitä, ettei se suomea juuri taitanut. Yle voisi seuraavaksi tehdä ihan piruuttaan elokuvan pitkähiuksisesta hippi-Kekkosesta sekä jamaikalaisesta Tony Halmeesta. No, ei joka tapauksessa pidä tuomita elokuvaa, jota ei ole nähnyt. Mielelläni en myöskään sotkeudu Mannerheim-kiistoihin. Pitää jättää tilaa muille leimoille. Sen sanon, että lahtarikaartia hän johti. Siihen ei mitään kaunisteluja taikka vähättelyjä tarvita. Myöhemmissä sodissa hän kuitenkin palveli ansiokkaasti pelastaen Suomen.

Huolimatta siitä, että kansa on aika passiivista porukkaa, tuntuvat tietyt aiheet herättävän intohimoja edelleen. Pelkkä erilaisuus ja eri mieltä oleminen esimerkiksi vanhan koulukunnan oikeistolaisten kanssa, saa aikaan vaahdon nousemisen kyseisten ihmisten suupielissä. Pelkkä rauhanomainen mielenosoitus, johon osallistuu kourallinen vihervasemmistolaisia, herättää kyseisissä tapauksissa vihaa ja nostalgisia haaveita hippien pamputuksista. Pitäisikö nyt loka-marraskuussa mennä Helsinkiin vaatimaan Lenin-patsasta Senaatintorille? Leninhän se itsenäisyyden meille antoi.

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!

87. Isänmaallisuuden madonluvut

Yle Teemalta tuli jokunen päivä takaperin mielenkiintoinen dokumentti, jossa länsimaiden nykyistä menoa tarkasteltiin varsin kriittisestä näkökulmasta. Kuten dokumentissa ennakoitiin, kriitikot leimaavat kyseisen elokuvan marxilaiseksi. Dokumenttia tullaan myös kritisoimaan salaliittolaisten hysteria-propagandaksi. Teoriat rahan luomisesta ollaan jo lyöty lyttyyn aikaa sitten. Eihän se missään nimessä voi olla niin, että pankkiirien ja muiden velkojien luoma järjestelmä olisi jotenkin eriarvoistava. Tuloeroja, velkaorjuutta, luokkayhteiskuntaa ja uuskolonialismia kritisoivat tahot ovat ehdottomasti marxilaisia salaliittohörhöjä, jotka lietsovat paniikkia uudesta maailmanjärjestyksestä. Se on vain oikeus ja kohtuus, että etuoikeutettu 1% pitää valtaa. On se vaan niin kuulkaas, että kaikkein reiluinta olisi sellainen järjestelmä, jossa rikkaiden äänet painaisivat enemmän, kuin köyhien junttirasistien ja marxistien äänet. Sen tiesivät jo yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vastustaneet liberaalit ja sen tietää myös Björn Wahlroos.

Dokumentti vertasi nykyisiä länsimaita (joita tuhokapitalismi hallitsee) muinaiseen rappeutuneeseen Roomaan. Rappion merkkejä on ilmassa vaikka millä mitalla. Ei tarvitse lähteä kauas kotinurkiltaan huomatakseen tämän tosiasian. Erittäin osuva oli dokumentin antama esimerkki siitä, kuinka alati rappeutuvat ja uppoavat länsimaat muistelevat menneitä. Suurvalta-aseman menetyksestä ei todellakaan tunnuta toipuvan. Myös Jussi Halla-aho on ottanut hyvin kantaa aiheeseen liittyen vaikka tuntuukin myötäilevän ja kunnioittavan Yhdysvaltoja suurvaltana:

"Esimerkiksi ruotsalaiset luulevat olevansa muita moraalisempia, ranskalaiset muita sivistyneempiä ja venäläiset muita sielukkaampia. Tuloksena sekä ruotsalaiset, ranskalaiset että venäläiset ovat arrogantteja mulkvistejä. Lisäksi kaikki kolme kärsivät postimperiaalisesta syndroomasta ja ovat perustaneet keskinäisen mulkvistikerhon, jossa ne uskottelevat toisilleen olevansa suurvaltoja ja yrittävät olla näkemättä, että Yhdysvallat on suurvalta."

Ilmeisesti kansalliselle mielenterveydelle tekee hyvää muistella, kuinka silloin ennen oltiin vahvoja. Jumalan mandaatilla käytiin sivistämässä ja valaisemassa pimeydessä eläviä kansoja. Marxilaisille lesbostallareille tiedoksi: ei tule puhua imperialistisista valloituksista, vaan siitä, kuinka joutomaat nousivat kukoistaviksi tiloiksi. Nyt ovat jäljellä vain muistot, haaveet ja kuninkaallinen perhe. Senpä vuoksi onkin täytynyt keksiä tilalle jotain uutta.Toki jalkapallo on tuonut briteille mainetta. Urheilu ei kuitenkaan voi olla ainoa kansallisen itsetunnon kohottaja. Toimivatkohan brittiläiset tosi-tv -sarjat ja dokumentit siten kansallisen itsetunnon kohottajina?

Hienojen brittiläisten draama- ja rikossarjojen lisäksi Suomessa ollaan saatu nauttia brittiläisistä reality-sarjoista ja dokumenteista. Esimerkkeinä käynevät Gordon Ramsayn "Ramsay's Kitchen Nightmares"-sarja ja Jeremy Clarksonin "Top Gear"-ohjelma. Gordon Ramsay, (alun perin skotti, sittemmin mitä ilmeisimmin brittiläistynyt) Iso-Britanniassa vaikuttava julkkiskokki lienee monelle tuttu. Gordon Ramsay on tullut tunnetuksi kokkaustaidoistaan ja suorasanaisuudestaan. Kyseessä oleva kokki kiertelee muun muassa Ameriikan mantereella (brittien entisessä alusmaassa) pelastamassa tuhoon tuomittuja ravintoloita. Suorasanaisen miehen sanavarastoon kuuluvat mm sellaiset. vakiolauseet, kuten: "What is this shit?!" ja "I'm sorry but this shit tastes horrible!" sekä muita vastaavia.

"Top Gear"-ohjelmassa fanitetaan autoja. Pintapuolisesti ohjelma vaikuttaa hupaisalta auto-ohjelmalta, jossa esitellään uutuuksia ja kirjaimellisesti lyödään lyttyyn "paskoja automerkkejä" mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Tälläkin tavoin ohjelma toki saavuttaisi suosiota. Jos kuitenkin haluaa näkyvyyttä ja mainetta kiisteltynä omanarvontunteen palauttajana, on lisättävä vettä myllyyn. Jeremy Clarkson onkin ansioitunut hommassaan melko hyvin. Kun vähän heitellään läppää muista maista ja "yksisilmäisistä skotti-idiooteista" sekä todetaan, että "lakkoilevat julkisen sektorin työntekijät pitäisi teloittaa perheidensä silmien edessä", saadaan varmasti kuuluisuutta ja naurunremakoita käsiään taputtelevilta oikeistoduunareilta:

http://www.telegraph.co.uk/culture/tvandradio/bbc/8927036/Jeremy-Clarkson-execute-public-sector-workers-says-BBC-Top-Gear-host.html

Mielenkiintoisia brittidokumentteja olemme myös saaneet seurata. Esimerkiksi aion ottaa Jeremy Paxmanin "Britti-imperiumin perintö"-dokumentin. Jeremy Paxman, joka on muun muassa journalistina ja kirjailijana tunnettu, on myös kunnostautunut brittiläisellä suorasanaisuudellaan. Hänen uusimmassa dokumentissaan kuvaillaan muinaista brittiläistä imperiumia. Päällisin puolin ihan mielenkiintoinen dokumentti kyseessä. Dokumentissa vieraillaan entisissä siirtomaissa, muistellaan luonnollisesti menneitä ja kysellään haastateltavilta suorasukaisia kysymyksiä. Omiin silmiin kyseisestä dokumentista kuitenkin huokuu haikailu brittiläisen imperiumin aikoihin. Dokumentissa Jeremy Paxman vierailee muun muassa entisten siirtomaiden britti-henkisillä golf-klubeilla, siirtomaaherrojen- ja rouvien jälkeläisten tiloilla ja tietenkin muistomerkeillä. Dokumentissa toki paheksutaan brittien tekemiä julmuuksia, mutta annetaan ymmärtää, että siirtomaa-aika oli myös hyvää aikaa. Paxman kyseleekin haastateltaviltaan useaan otteeseen tyyliin, "oliko britti-imperiumi vain huono asia?". Dokumentissa myös ihaillaan esimerkiksi sitä, kuinka kriketti on levinnyt ihan Jamaikalle asti ja kuinka ympäri maailmaa toteutetaan brittiläistä arkkitehtuuria. Voisi siis sanoa, että mielenkiintoisuudesta huolimatta aika pro-imperialistinen vaikutelma ainakin itselleni kyseisestä dokumentista jäi.

Onko siis niin, että suuruuden aikojen ollessa ohi, on tyydyttävä muisteloihin? Pyritäänkö yllä mainituilla sarjoilla ja dokumentilla (sekä muilla vastaavilla) edistämään brittien kansallista itsetuntoa? Reissaava ja suorasanainen tv-kokki kiertelee esimerkiksi USA:ssa sivistämässä toistaitoisia toheloita ravintoloitsijoita ja pelastamassa heidän uraansa. Toisessa taas suorasanainen autonero ja vitsiniekka lyö lyttyyn "paskojen automerkkien" lisäksi toisia maita, alueita ja julkisen sektorin työntekijöitä. Dokumentaristi taas larppailee dokumentissaan entisten imperialistien jalanjäljissä. Ei tule toki myöskään unohtaa Winston Churchillia, joka halveksi Gandhia ja intialaisten itsenäisyyspyrkimyksiä. Sivuseikka. Mies sentään halveksi Hitleriä (pahaa valloittajaa ja ihmishirviötä) ja pelasti Iso-Britannian verellä, hiellä ja kyynelillä.


Osataan sitä toki muillakin tavoilla mahtailla. Lontoon olympialaiset siellä, Lontoon olympialaiset täällä, tuolla.... Lontoon olympialaiset halutaan näyttää kansallisena suurtapahtumana. Mitäs sitten, vaikka maan "rupusakki" ei pääsisikään kannustamaan kotijoukkueita? Mitäs sitten, vaikka baarinpitäjät joutuvat olevaan varovaisia mainostaessaan kisojen alla tai, ettei monopolien hallitsemien kisojen aikana kisakatsomoissa saa pukea Coca Cola-paitoja (kuka edes haluaisi?)? Mc Donald'skin on kuulemma kieltänyt ranskalaisten myynnin niiltä ravintoloilta, jotka toimivat olympiapisteiden läheisyydessä. Kyllä ne kisat kansallinen voimannäyttö silti on. Mitä niistä pienistä yksityiskohdista, jotka hieman ovat ristiriidassa olympialaisten hengen kanssa?


Kun tulevat kruunupäät menevät naimisiin, menee täällä Suomessakin erityisesti keltainen lehdistö sekaisin. Sivistyneistö ja muut elitistit päästelevät katkeransuloisia huokauksia katsellessaan televisiosta tulevien kuninkaallisten häitä ja kiroavat syvään sitä, ettei Suomella ole kuningasta. On se ny prkl, kun suomalaiset juntit eivät ymmärtäneet omaa parastaan. Eivät halunneet liittyä osaksi Euroopan kuninkaallista perhettä.

Yhtenä rappion merkkinä voidaan lännessä myös pitää erityisesti erilaisten äärioikeistolaisten liikkeiden (jotka aloittavat populisteina tai väkivaltaisina uusnatseina) nousua, jotka halveksivat muun muassa feminismiä, homoseksuaalisuutta (ellei niitä voida käyttää aseina muslimeja vastaan), vihervasemmistoanarkommarimarxilaisiastalinistisialastenkeittäjiä, entisen itäblokin maiden ja kolmannen maailman maiden maahanmuuttajia. Nämä velikullat vannovat isänmaallisuuden nimeen ja kritisoivat kaikenlaista poliittista korrektiutta ja "sananvapauden rajoittajia". Luonnollisesti kritisoidaan EU:ta kansallisen suvereniteetin rajoittamisesta ja Schengen-sopimuksesta. Itsekkyyteen perustuva kapitalismikaan ei taida saada kovin suuria kehuja, vaikka kyseiset isänmaiden puolustajat viljelevätkin uusliberalistisia näkemyksiä "sossupummeja" ja "turvapaikkaturisteja" vastaan.

Kapitalismia kritisoivat äärioikeistolaiset tahot määrittelevät ihmisarvon siten, mitä yksilö tuottaa ja onko yksilö hyödyksi yhteiskunnalle. Tuottamaton ihmisroska (erästä kokoomuslaista vihapuhujaa lainatakseni) joutaa hiiteen. Samaten nämä isänmaalliset tyypit määrittelevät kansainvälisen ihmisarvon sen mukaan, millainen taloustilanne maailman maissa on. Taloudellisesti vauraat maat saavat kehuja, kun taas köyhien maiden asukkaat eivät kuulu edes ihmisten joukkoon. Samat tahot ylistävät länsimaista korkeakulttuuria ja haikailevat menneistä ajoista. Viime vuosisadan puolessavälissä ja puolenvälin jälkeen itsenäistyneitä maita kohtaan harjoitetaan "rakentavaa kritiikkiä" (="kommarimaat" ja "barbaariset keskenään sotivat köyhät kehitysmaat").

Suomessa äärioikeisto on aika marginaalia, mutta maahanmuuttokriittinen liike ynnä oikeistopopulistit jakavat aika pitkälti todellisen äärioikeiston kylmää uusliberalismia edustavat näkemykset. Toki islamiin kohdistuva kritiikki on pääosassa, mutta aika uusliberalistisia näkemyksiä heiltäkin saa kuulla. Nuorten laittaminen pakkotyöhön on saanut esimerkiksi Perussuomalaisissa kannatusta. Ei siis väliä, onko nuori etsimässä itseään. Pakkotöihin vaan kaikki tuottamattomat yksilöt. Kommarimaita kritisoidaan, maahanmuuttokriitikoiden kanssa eri mieltä olevia haukutaan vihervassaristallarilesbofeministeiksi. Yhteiskunnalle tuottamattomat mamut ovat vain tarpeeton taakka. Pitäisi valita vain tuottavia yksilöitä. Afrikka on edelleen se "musta maanosa", jossa "sivistymättömät luonnonuskoja harjoittavat heimot" kähisevät alati keskenään. Fetissi länsimaita kohtaan on edelleen vallitseva näkemys. Joskus saatetaan sanoa jotain myönteistä Kiinasta, Intiasta Brasiliasta ja joistakin muista nousevista maista.

Suomen marginaalinen äärioikeisto, maahanmuuttokriittinen liike ja oikeistopopulistit kritisoivat EU:ta ja jonkin verran kapitalismia. Kyseessä olevat tahot pitävät EU:ta itsenäisyyden ryövääjänä ja saattavat silloin tällöin todeta, että kapitalismi on saattanut suomalaisen yhteiskunnan rappion tilaan. Mainitut tahot kuitenkin unohtavat, että heidän näkemyksensä ovat kaukana isänmaallisista näkemyksistä. He eivät puhu mitään suomalaisuudesta ainakaan julkisesti. Julkisuudessa he keskittyvät pääasiassa kriitikoidensa lyttäämiseen ja valittavat olevansa ajojahtien uhreja. "Mamuja" ja "sossupummeja" kritisoivat näkemykset puhuvat myös puolestaan. Haluaisinkin kuulla kaikilta yllä mainittujen uusliberalististen näkemysten jakajilta, mitä on suomalaisuus? Poistakaa ihmeessä stereotypiani. Itse koen, että suomalaiset ovat monin paikoin hyvin kylmiä, epäkohteliaita, eivätkä ollenkaan vieraanvaraisia (yksilöiden välillä on toki joitakin eroja ja maakuntakohtaiset erot kenties lievittävät asiaa jonkin verran). Karjalaiset (vielä elossa olevat ja ne, jotka ovat kiinnostuneita ja tietoisia kulttuuristaan) taas ovat iloisempia ja antaisivat vaikka paidan päältään.

Näen suomalaiset myös hyvin negatiivisina. He eivät esimerkiksi itsenäisyyspäivänä osaa nauttia itsenäisyydestään. Meillä ei muistella, miten itsenäisyys tuli. Vuosilukua painotetaan, mutta ei sitä, että miksi juuri tuona vuonna. Meillä ei muistella itsenäisyyden alkuvuosia, jolloin Suomi haki suuntaa idän ja lännen puristuksessa. Talvi- ja jatkosodat tiedetään jo aika hyvin. Sisällissotaa ollaan alettu käsitellä vasta viime vuosina, mutta pääasiassa itsenäisyyspäivän ulkopuolella. Ulkopuolinen ja Suomen historiasta alun perin tietämätön voisi melkeinpä luulla, että Suomi itsenäistyi vasta talvi- ja jatkosodan jälkeen. Itsenäisyyspäivänä ei puhuta suomalaisuudesta paljoakaan (suppeassa mittakaavassa ja vain veteraaneja muistellen). Illan päätteeksi rahvas saa nauttia eliitin linnan juhlista (television välityksellä), joihin itseltäni mielenkiinto lopahti, kun kuokkavierasjuhlien protestit kuivuivat kokoon. 

Onko suomalaisuus vain sotia, pelkoa Venäjää kohtaan, anteeksipyytelyä tai porvariston itsenäisyyttä? Eikö suomalaisuuteen kuitenkin kuulu jonkinlainen vaatimattomuus? En nyt siis tarkoita sitä, että pyydellään olemassaoloamme anteeksi ja nyökytellään maailmalla. En tarkoita "nöyristelevää mulkvismia" (Jussi Halla-ahon näkemyksiä hieman lainaten). En tarkoita myöskään katkeraa kateutta niitä kohtaan, jotka ovat muita hieman varakkaampia. Tarkoitan tervettä vaatimattomuutta, jossa ei haluta mahtailla, muttei myöskään nöyristellä ja kyräillä. Tällaisessa vaatimattomuudessa ollaan ylpeitä siitä, mitä ollaan, eikä yritetä olla parempia tai huonompia, kuin muut.


Äärinationalistinen ja porvarillisen ylhäisellä korkeakulttuurilla päteminen ("metsäläiskulttuurin kustannuksella") ei mielestäni myöskään kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Se kuuluu niihin maihin, joissa ajattelu on alkeellisella kehitystasolla. Jostain ihmeen syystä kuitenkin erityisesti Länsi-Suomessa "itäisen metsäläistä ryssäkulttuuria" tunnutaan halveksivan ja myös karjalaiset ovat saaneet tästä halveksunnasta osansa. No, kenties länsisuomalaisten halveksunnan ymmärtää. Hehän ovat geneettisesti hyvin lähellä tuota ihanaa länttä. Ihanaa länttä ja EU:ta hehkutetaan kuitenkin myös ihan porvarillisen lehdistön toimesta "itäistä metsäläistä" kulttuuria vastaan. Suomen Kuvalehti toi tämän näkemyksen selkeästi esille antaen ymmärtää, että EU-kriittinen populismi ajaa Suomen osaksi Venäjän etupiiriä.


Kysynpähän vaan, mitä helvetin pahaa siinä "metsäläiskulttuurissa" näin ylipäänsä on? Mitä pahaa siinä on, että joku haluaa elää "alkeellisemmin", kuin kapitalismiin, kiiltäviin autoihin ja säihkyviin pukuihin uskovat? Miksi alkuperäisväestöstä puhuttaessa edelleen muinaiset imperialistiset näkemykset ovat vallalla? Miksi maa ei voi vain olla "joutomaata"? Miksi maan pitää aina olla jonkun omistuksessa ja tuottaa? Miksi "alkeellisissa oloissa" elävät ihmiset nähdään ali-ihmisinä? Jos minulta kysytään, niin natsit olivat täysin väärässä ali-ihmis -teoriassaan. He määrittelivät ihmisyyden rodun mukaan. Mielestäni ali-ihmisiä ovat ne, jotka alati halajavat mammonaa ja valtaa keinoja kaihtamatta, levittäytyvät kuin heinäsirkat (joiden materialistisia tarpeita edes maapallo ei riitä tyydyttämään) ja tuhoavat ympäristöään. Sellaiset epäihmiset saisivat minun puolestani kadota ihmisen tai luonnon toimesta. Miksi "lopullista ratkaisua" ei kohdistettu heihin?

Ali-ihmisyys -ajattelu ei kuitenkaan taida sekään kuulua suomalaiseen kulttuuriin. Mistä siis lähtisin etsimään suomalaisuutta? Poliittiset puolueet voisivat tarjota jonkinlaisia vaihtoehtoja. Yleensä juurikin nuo puolueet tapaavat määritellä, minkälaista suomalaisuutta ne ajavat. Kokoomus ei EU:n mielistelijänä ja epätasa-arvoa ajavana puolueena innosta. SDP:tä en Kokoomuksesta juurikaan erota, enkä myöskään Vihreitä. Vihreät kenties pyrkivät enemmän korostamaan suvaitsevaista asennetta ja sitä, ettei saa sanoa "neekeri" tai "ryssä". Vihreiden näkemykset rotujen ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta ovat ihailtavia. Välillä heillä kuitenkin tuppaa menemään vähän yli. Välillä tuntuu, että he näkevät rasismia ja suvaitsemattomuutta kaikkialla.


Vihreitä ei myöskään isänmaallisuudesta voi moittia. He pitävät eurokriittisyyttä (Kokoomuksen tavoin) vaarallisena impivaaralaisena aatteena, joka pitää ehdottomasti korvata euro- ja EU-myönteisyydellä (="solidaarisuudella"). Sama pätee aika lailla Vasemmistoliittoon. Siellä sitä istutaan hallituksessa ja tuetaan kaikkea, mitä hallituksessa tehdään. RKP ei oikeistolaisuuden ja kaksinaismoralismin takia sytytä. Keskustassa taas on liian cityliberaalia menoa, vaikka ajoittain siellä maaseutua kosiskellaankin. Perussuomalaiset ei kiinnosta ainakaan kahdesta syystä; puolueessa vallitsee joko soinilainen retoriikka tai maahanmuuttokriittinen näkemys, jossa on mukana aimo annos uusliberalismia. Kokonaisuudessaan kyseinen puolue edustaa ainakin minulle kovaa ja suorasanaista oikeistoa ilman kokoomuslaista sanahelinää.

Entäpäs SKP? Kun mainitaankin sana "kommunismi", herättää se suuria tunteita. Sen todistaa jo se, että kaikki vähänkin vasemmistolaiset tai "monikultturistit" leimataan kommunisteiksi. Aina kun puhutaan mielenosoituksesta, joka vähänkin haiskahtaa vasemmistolaiselle, leimataan se anarkistimarxilaiseksi tai vähintäänkin nyrpistellään nenää alakulttuuria edustavalle "roskasakille" kommunismin pelko alitajunnassa.


Ajoittain tulee sellainen tunne, että valtaosa kommunismi- ja kommunistikriitikoista ei edes tunne yhtään kommunistia saatika ole tutustunut heidän kannanottoihinsa taikka poliittiseen ohjelmaansa. Lähinnä he tuntuvat perustelevan kriittiset näkemyksensä vetoamalla historian ikäviin kokemuksiin, kuulopuheisiin ja yleiseen propagandaan. Itse olen melko pitkään pitänyt heitä Karl Marxia lainaavina vasemmistolaisina, joissa on melko paljon samaa, kuin Vasemmistoliiton retorisissa tavoitteissa. Kun mennään vuosissa enemmän taaksepäin, niputin skp:läiset samaan nippuun räyhäävien stalinistien kanssa. Olen joutunut vähintäänkin lieventämään näkemyksiäni tutustuessani heistä muutamiin ja luettuani heidän kannanottojaan. Harvemmin siellä on tullut vastaan väkivaltaisia vallankumoushaaveita. Siellä vaikutetaan olevan aidosti eurokriittisiä (ilman soinilaista retoriikkaa) ja huolissaan maapallon lisäksi myös suomalaisista vähäosaisista ja kiinnostuneita suomalaisesta luonnosta. Neuvostoromantiikkaan en ole törmännyt.

Skpläiset vaikuttavat näinä aikoina ainoalta aidolta vasemmistolaiselta oppositiolta. Muun opposition keskittyessä myymään aatteitaan hallituspaikkoja vastaan ja lyttäämään rasisteja sekä epäsolidaarisia eurokriitikoita, SKP on profiloitunut aidosti eurokriittisenä puolueena, joka on myös aidosti vähäosaisten asialla. Melkein tekisi mieli liittyä kyseiseen puolueeseen. Suosittelen muille vähintään tutustumista SKP:n puolueohjelmaan ja niihin kommunisteihin. Ties vaikka ne kommarit eivät olisikaan sellaisia fanaattisia epäisänmaallisia mörköjä, kuin väitetään.

PS: Poliittiset päättäjämme ovat antautuneet EU:n ja talousmaailman sätkynukeiksi. EU:n ja talousmaailman sätkynuket edustavat vain EU:ta, talousmaailmaa ja itseään, eivät tavallista kansaa. Alas EU:n ja talousmaailman sätkynuket!